Siirry sisältöön

Julkaistu Kommentoi VISAKSIEN TARINAA 1973-1995

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja,
Toimitusjohtaja,
Maa- ja metsätilallinen

 

 

VISAKSIEN TARINAA 1973-1995

1. Johdanto

Visaksien historia on suurelta osin VISAKSET-mittalaitteiden tamperelaisen kehittäjän, insinööri Kalevi Visan (1937-2017) historiaa.

1. Kalevi Visa ja ensimmäiset Visakset

Metsäalalle ja mukaan puutavaran mittauksen       kehittämiseen ja sen automatisointiin K. Visa joutui vähän vahingossa v. 1973 eräässä neuvottelussa puutavaran hakkuun monitoimikonekehittäjän Sakari Pinomäen luona. Tuolloin Pinomäki ja Visa hahmotettelivat yhdessä mittalaitetta PIKA-hakkuukoneisin. Metsällistä näkökulmaa samassa neuvottelussa edustivat metsänhoitajat Matti Ponsi ja Matti Ylinen Puulaaki Oy:stä. Seuraavat viikot kuitenkin osoittivat, ettei tietotekniikka ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä monitoimikoneen mittalaitteen rakentamiseen eivätkä palaverin jälkeiset toimet tuossa vaiheessa johtaneetkaan kehittäjiä läheisempään yhteistyöhön.

Sen sijaan K. Visa ja M. Ylinen pitivät tavallisten, mittaustuloksen automaattisesti laskevien puutavaran mittasaksien kehittämistä mahdollisena. Siitä alkoikin heidän yhteistyönsä syksyllä 1973, joka johti Metsätehon ideakilpailun voittoon v. 1974 ja edelleen ensimmäisen VISAKSET-mittasaksien tuotantosarjan valmistumiseen v. 1975.

2. Alussa oli ratkaistavana monta pulmaa

Ideakilpailun valmistelun ohessa K. Visa ja M. Ylinen jatkoivat aiemmin jo aloittamaansa automaattisten mittasaksien kehittämistä. K. Visa keskittyi itse mittalaitteen kehittämiseen ja M. Ylinen metsällisten näkökulmien sovittamiseen laitteeseen.

2. Visakset ensimmäisestä tuotantosarjasta v. 1974 tuotantosarjasta

Tämän päivän tietotekniikkaan verrattuna olivat ensimmäisten VISAKSIEN ominaisuudet varsin poikkeavat. Asiasta kiinnostuneille voisi tässä niistä todeta, että maasto- ja ns. militäärikelpoisten komponenttien saaminen oli hankalaa. Maastokelpoiset muistipiirit olivat vuorostaan kapasiteetiltaan niin pieniä, että laskentataulukot oli muunnettava matemaattisin käyrätasoituksin laskentakaavoiksi. Lisäksi aidot digitaaliset tietokoneiden keskusyksiköt kuluttivat muistipiireineen sähköä niin runsaasti, että akkujen paino olisi noussut käyttäjille kohtuuttomaksi. Siksi läpimitat ja muut mittaushavainnot rekisteröitiin aluksi sähköisin mitoin  - mittayksikkönään sähköjännitteen tai sähkövirran yksiköt - ja käsiteltiin pidempään jo tunnetuissa analogisen laskennan virtapiireissä.  Tarvittaessa lasketut analogiset mittausarvot muunnettiin jatkolaskelmia ja näyttöä varten digitaalisiksi (numeroiksi) A/D-muuntimilla - menetelmä, joka myöhemminkin takasi luotettavan ja tarkan puiden tai pölkkyjen läpimitan mittauksen. Näinkin ratkaistuna ensimmäisten Visaksien akut painoivat ainakin pari kiloa.  Siksi niille oli tarpeen oma kantovyö.

Metsälliset näkökulmat toivat myös pulmansa laitekehitykseen. Vaikka metsäalalla oli pari vuotta aikaisemmin siirrytty kuorellisen kiintokuutiometrin käyttöön puutavaran mittauksessa, tukit mitattiin kuitenkin useimmin perinteisillä mittasaksilla latvasta kuoren alta ja mittaustulokset muunnettiin laskennallisesti kuorellisiksi kiintokuutiometreiksi. VISAKSILLA, joilla kuoren alta mittaus ei ollut tarkoituksenmukaista, tukit mitattiin suoraan kuoren päältä eikä mitään latvamitan kuorivähennyksiäkään tehty. Tähän menetelmään sopvivia kuutiointitaulukoita ei tuolloin ollut kuitenkaan olemassa. Siksi laskentaa varten piti valmistaa kuoren päältä mitattuihn läpimittoihin perustuvat kuutiointitaulukot ja niitä vastaavat laskentafunktiot. Mm. tämä osa kehitystyöstä oli tämän artikkelin kirjoittajan tehtäviä.

3. Puutavarapinon kylkitiheyden tarkastusmittausta

Valmistuttuaan VISAKSET - kaikki em. erikoisuudet huomioidenkin - toteutti käytännössä sille asetetut tavoitteet. Sitä voitiin käyttää kaikenkokoisten puutavarapölkkyjen keskuskiintomittaukseen ja tukkien mittaukseen. Tarkastusvertailuissa VISAKSET tuottivat riittävän tarkkoja tuloksia. Ja tukkien ohuemmasta päästä kuoren päältä tapahtuvaan mittaukseenkin Metsäntukimuslaitos tuotti muutaman vuoden kuluessa (v. 1976) viralliset kuutiointitaulukot.
Teknisesti Visakset olivat siis kohtuullisen valmiit, mutta käyttäjät eivät. Kului varsin monta vuotta aina 1970-luvun loppupuolelle saakka, ennen kuin laitteiden käyttö yleistyi - ensiksi puutavaran tarkastusmittauksissa maastossa ja otantamittauksissa tehtailla.

3. VISAKSIEN mittalaitteista kehittyi tuoteperhe 1970-luvun lopulla

4. Pystymittauksen puidenlukua Visaksilla

Visaksien käytön hitaasta laajenemisesta huolimatta K. Visa jatkoi elektronisten mittalaitteittensa kehittämistä koko 1970-luvun loppuvuodet. Kehittämistä helpotti ja samalla edisti elektronisten tietokonekomponenttien ja pientietokoneiden ohjelmointikielien huima kehitys. Kaikki Visaksien kehitystyö perustui vahvaan, erikseen hankittuun asiantuntijaosaamiseen. Pöytätietokoneitahan (PC:tä) ei tuolloin 1970-luvun loppuvuosina ollut vielä yleisesti olemassa älypuhelimista puhumattakaan.

Niin vahva oli kuitenkin K. Visan usko kehitykseen, että v. 1979/1980 julkistettiin Visaksista kaksi uutta versiota; Visakset 10 pystypuiden mittaukseen (pystymittaukseen) sekä Visakset 20 kaadettujen runkojen ja katkotun puutavaran mittaukseen.

5. Tukkien jälkimittausta Visaksilla

VISAKSIEN siihen mennessä pienestä käyttäjäkunnasta huolimatta uskoa laitteiden tulevaisuuteen antoi K. Visalle myös nyt jo edesmennyt, kehittämisteknikko Veikko Pihlanen Tehdaspuu Oy:stä, joka näki Visaksille selvän käyttömahdollisuuden tuolloin varsin paljon käytetyssä leimikoiden pystymittauksessa.

Uusien, teknisiltä ominaisuuksiltaan parantuneiden laitteiden tietojenkäsittely toteutettiin RCA:n Cosmac 1800-sarjan mikroprosessoreilla. Ohjelmistot niitä varten tehtiin ensin ns. assembler-ohjelmointikielellä, mutta pian pääasiassa  FORTH ohjelmistokehitysympäristössä. Samat komponentit ja työkalut olivat käytössä - toki kehittyneemmässä muodossa - myöhemminkin seuraavalla vuosikymmenellä Visaksia kehitettäessä.

Visaksien mekaaniset osat olivat edelleen Visan oman yrityksen suunnittelua ja tuotantoa.

Ensimmäisen sukupolven Visaksiin verrattuna uudet Visakset 10 ja Visakset 20 edustivat jo tulossa olevaa, tietoa digitaalisesti käsittelevää aikakautta. Ne olivat aikaisempaa keveämmät,  käyttöalue oli laajempi eikä erillistä virtalähdekoteloa enää tarvittu. Käytettävyyttä paransivat myös aikaisempaa parempi laskentateho ja suurempi muistikapasiteetti sekä mittaustietojen tulostus paperille.

4. Aktiivisinta Visaksien kehitys oli 1980-luvulla

Uudelle vuosikymmenelle - 1980-luvulle - tultaessa Visaksilla oli vasta muutamia kymmeniä aktiivisia käyttäjiä. Uusien laitteiden myötä kiinnostus Visaksiin kuitenkin kasvoi ja ne alkoivat saada jalansijaa metsäpuolella erityisesti siellä, missä mittaustyö oli tekijöittensä kokopäivätyötä kuten pystymittauksissa metsässä ja tarkastusmittauksissa metsässä tai varastopaikoilla sekä puutavaravastaanoton otantamittauksissa tehtailla.

Vaikka Visakset olivat ostettaessa varsin arvokkaat, maksoivat ne yleesä - erillisen ylösottajan käydessä mittausryhmässä tarpeettomaksi - vähentyneinä palkkakuluina itsensä takaisin muutamassa kuukaudessa tai enimmillään parissa vuodessa. Syistä metsäteknikko Veikko Pihlanen kertoi aikoinaan asiaa kuvaavan havaintonsa:
Jopa pystymittaksessa, jossa monessa paikassa käytettiin puiden luvussa ns. Pihlasen ylösottajasta vapaata yhdenmiehen naskali/kovelinkaulainta, Visakset sai suosiota. Vaikka molemmilla edellä mainituilla mittalaitteilla voitiin pystymittausta tehdä yksinkin, syyksi Visaksien suosioon Veikko Pihlanen kertoi, että laitteen ollessa sinänsä toimintavarma ja helppo käyttää taloudellisesti merkittävä syy laitteiden hankintaan oli kuitenkin se, että mittalaitteiden näytöt mahdollistivat hämärinäkin syyspäivinä täyden työpäivän ja että uudenaikaisten teknisten laitteiden tulo osaksi työtä motivoi myös innokkaita nuoria mittamiehiksi tuotosten parantuessa sitä kautta merkittävästi.

6. Otantamittausta tehtaalla

Visaksien kannalta laitteiden lisääntyvä käyttö piti yllä myös vahvaa kehitystyötä. Uudet laitversiot Visakset 11 pystymittaukseen ja Visakset 21 jälkimittaukseen valmistuivat vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Samalla laitteiden tekniset ominaisuudet paranivat. Muistitilaa oli aikaisempaa enemmän. Näyttö oli uusittu LED-näytöksi. Tulostus paperille oli nyt maastossakin mahdollista kevyellä lämpökirjoittimella ja tiedonsiirto muihin laitteisiin oli tehtävissä Visaksien omalla erillisellä RS232-sovittimella.

Oli selvää, että Visaksien kehittäminen muovasi myös K. Visan omistamaan yritykseen laitekehitykseen erikoistuneen työyhteisön, jossa oli uudenaikaisen tietotekniikan materiaalista ja ohjelmistopuolen osaamista. Sen keskeisiä henkilöitä olivat Visakset Ky:ssä ohjelmistokehityksessä Kari Hanski sekä laitevalmistuksessa ja huollossa Reijo Aho ja Marko Tanner.

Erikseen kannattaa myös todeta, että K. Visan automaatiolaitteiden valmistuksen osaaminen ulottui mittalaitteiden ulkopuolelle, joista tässä voi mainita paperikoneiden rullanvaihto-automatiikan ohjayksiköiden sekä vedenalaisen metallinpaljastimen valmistuksen ja toimitukset.

5. Visaksien kolmas laitesukupolvi kärsi 1990-luvun lamasta

Vaikka puun korjuun koneellistuessa jo 1980-luvulla oli selvästi nähtävissä, että metsissä tapahtuva puutavaran mittaus tulisi siirtymään hakkuukoneiden tehtäväksi, uudisti K. Visa tietokonekomponenttien kehityksen myötä Visakset-mittalaiteperhettä jatkuvasti 1990-luvun puolelle saakka. Uudistuksen tarkoitus oli edelleenkin tarjota mittalaitteita paljon mittauksia tekeville ammattilaisille pystymittauksiin, tarkastusmittauksiin ja tehtaiden otantamittauksiin. Uusi tarkastusmittausten ryhmä olivat monitoimikoneiden kalibrointimittaukset.

Kaikkiaan VISAKSIEN uudistukset sisälsivät suhteellisen pieniä teknisiä parannuksia. Näin uudistunut laitesukupolvi sisälsi seuraavat laitteet: Visakset 13 pystymittaukseen, Visakset 22 jälkimittaukseen ja molemmat edellä mainitut toiminnot sisältävä Visakset 13/23. Omana erikoisuutensa olivat Visakset 22M hakkuukoneiden mittalaitteiden kalibrointiin ja tarkistusmittauksia varten. Teknisesti laitteet sisälsivät siis lähinnä ohjelmistoparannuksia.

7. Meneillään on paperirullan pyöreyden tarkastus.

Oma erikoisuutensa olivat paperiteollisuuden tarpeisiin valmistetut Visakset paperirullien pyöreyden tarkastusmittauksia varten. Erikoista niissä oli pitkä selkäruoto ja mittauksessa 140 cm:n maksimiläpimitta

Visakset, jonka tuotevalikoima edusti monipuolisesti manuaalisen puutavaramittauksen tarpeita, ei kuitenkaan päässyt täysin hyötymään uusista laiteparannuksista. Syinä olivat jo mainittu puun korjuun koneellistuminen, kilpailevan laitetarjonnan lisääntyminen ja ehkä ratkaisevimmin 1990 alun talouselämän lamavuodet, joiden johdosta uusien Visaksien  toimitukset jäivät edellisiä laitesukupolvia vähäisemmiksi.

Syntyneessä tilanteeessa v. 1995 K. Visalla ei ollut enää mielenkiintoa uusien laiteversioiden kehittämiseen tai linjamuutoksiin omassa mittalaitekehityksessään. Purjehdus oli hänelle elämässä paljon mielenkiintoisempi vaihtoehto.

Kaikkiaan erilaisia Visaksien versioita oli vuoteen 1995 mennessä  ehditty toimittaa reilusti yli 500 kpl.

MY/my 16.11.2020

1

Julkaistu 1 kommentti artikkeliin PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ – KUKA VEI VILLAT?

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, 
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen

 

 

PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ   -  KUKA VEI VILLAT?

Julkaistu 12.11.2019  ja uudelleen 10.01.2020.

Vielä toukokuussa ennen jo päättynyttä kesää v. 2019 tämän blogin kirjoittaja suunnitteli jättävänsä hiilidioksidi- ja muut kasvihuonekaasupäästöt (jäljempänä KHK-päästöt) muiden käsiteltäväksi ja siirtyvänsä kirjoituksissaan  itselleen tutumpiin metsäaiheisiin. Kesän aikana  tehty vanhan hirsitalon kunnostus- ja kengitysprojekti on vuorostaan pitänyt kirjoittajan  lähes kokonaan poissa  tietokoneen äärestä.  Projektin aikana  kertyneet uudet havainnot  ja toisaalta  nyt viime päivinä (- vuoden 2019 loppuviikkoina-) julkisuudessa aktiivisena jatkunut päästökeskustelu on antanut kirjoittajalle syyn  palata aiheeseen vielä kerran.
Aluksi  kirjoittaja haluaa parin ilmastonmuutokseen liittyvän esimerkin kautta kerrata  kuinka  mieliämme  hallitaan julkisuuden osatotuuksilla.  Esimerkit kertovat siitä, miten hiilidioksidi- ja muihin KHK-päästöihin keskittynyt tutkimus ja viestintä antavat hyvin rajoittuneen kuvan hiilen kierrosta luonnossa.  Siksi  haluan täydentää päästöihin  keskittynyttä luontokuvaa kasvimaailman kyvyllä sitoa hiiltä hyvin monipuolisesti ja monissa eri tilanteissa. Asialla on merkitystä ja sitä ovat pitäneet esillä  mm. Seppo Lohtaja Ilkassa 16.08.2019 ja Maaseudun Tulevaisuudessa 21.08.2019 sekä Ilkka Herlin HS:n viikkojulkaisussa 41/2019
Sen jälkeen julkaisussa käsitellään enemmän karjaan ja peltoviljelyyn perustuvan biologisen hiilen luonnonkiertoa maassamme.  Vaikka em. toiminta tuottaa maassamme KHK-päästöistä vain suhteellisen pienen osan, on sen  tarkastelulla merkitystä juuri  nyt kun laajan päästökeskustelun innoittamina suunnitellaan niin ihmisten käyttäytymistä kuin monia elinkeinoja rajoittavia toimenpiteitä. Näihin monesti pelkästään päästöihin perustuviin toimenpiteisiin sisältyy kuitenkin useita riskejä. Eräs riski on siinä, että päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka suoraan vähentää kasvillisuuden ilmasta sitomaa hiiltä.   Kaikkiaan kasvustojen  ilmasta sitoma  hiili vähenisi enemmän kuin päästöt vähenevät.  Seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden  vastaisesti päästöjen  nettokasvu. Sen jälkeen voi vain kysyä ovatkohan päästörajoituksilla saavutetut tulokset  Suomessa lopuksikaan tyhjää parempia.

 

1. Tapaus A: Harhaanjohtavaa viestintää  päästöistä

Hyvän esimerkin harhaanjohtavasta viestinnästä ja  hiilen kierron rajoittuneesta tarkastelusta tarjoaa  Sitran kunnittaisista hiilidioksidipäästöistä teettämä tutkimus, jonka tuloksia esiteltiin yli vuosi sitten mm. sanomalehti Ilkassa 16.10.2018. Tutkimuksen mukaan monet suurista kaupungeista olivat vähäpäästöisiä ja mutta luonnosta elantonsa saava Kurikka (Jalasjärvi ml.) oli maan suuripäästöisimpiä.  Kuitenkin, jos asiaa tarkastellaan hiilen koko kiertokulun kannalta ovat monet kaupungit edelleen huomattava päästölähde, mutta Kurikka on tosiasiassa huomattava hiilinielu ja hapekkaan ilman tuottaja.(Kuvat 2a ja 2b)

Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on moleyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.

Kuva 2a. Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 (Sitra) mukaan.

 

 

 

Kuva 2b. Helsingin ja Kurikan koko hiiltase. Tasetta laskettaessa  tämän jutun kirjoittaja lisännyt edelliseen kuvaan 2a kasvustojen hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot. Vihreä hiilitase:  +=nielu, -=päästöä)

 

 

Kuvassa 2a esitellään Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt ilman teollisuutta asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 (Sitra) mukaan. Kurikan lukuihin sisältyvät maa- ja karjatalouden päästöt ja siihen  on lisätty metsien keskimääräinen hakkuupoistuman vaikutus. Päästöjen keskinäinen suhde mukailee joka tapauksessa julkaistua tutkimusta.

Kuvassa 2b on Helsingin ja Kurikan koko hiilitase, joka on Helsingillä vahvasti negatiivinen ja Kurikalla positiivinen. Tasetta laskettessa on tämän jutun kirjoittaja lisännyt edelliseen kuvaan 2a kasvustojen hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot edelleenkin ilman teollisuutta kunnan asukasluvun mukaan laskettuna. Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.  (+ = nielua,  - = päästöä).

Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 25,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa ja Helsingin asukkaille noin 50 milj. euron vuotuista kustannusta.

 

2. Tapaus B: Nautaeläinten suhde luontoon muutakin kuin  metaania

Tämänpäivän ilmastopäästöjä koskevalle viestinnälle on tyypillistä  kuvata   KHK-päästöjä päästökohde kerrallaan  täysin kokonaisuudestaan irroitettuna.  Tällainen päästöerä on myös lehmien ja muiden nautaeläinten kasvatuksen myötä syntyvä metaani. (Kuva 3a)  Sitä pidetään niin haitallisena, että  nautaeläinten kasvatuksesta ja maidon tuotannosta ja naudan lihan syömisestä pitäisi ilmaston takia kokonaan luopua.  Kuitenkin tässäkin tapauksessa päästöt ovat - ainakin Suomessa - osa laajempaa hiilen kiertoprosessia, jossa pääosa päästöjen hiilestä on sidottu ilmasta naudan ravintoon jo ennen kuin  kuin se on  naudasta takaisin ilmaan  hiilidioksidina tai muina KHK-päästöinä vapautunutkaan ja jolla monia myönteisiä vaikutuksia ilmakehän ja maaperän hiilitaseeseen.  Tätä kokonaisuutta kuvataan jäljempänä esimerkinomaisesti kuvissa  3a ..3b osana mullivasikka Melperin elämää.

Kuvassa 3a  kerrotaan  vajaan vuoden vanhan mullivasikan - nimeltään Melperi -  päästöistä siten kuin  julkisuudessa tavallisesti tehdään. Eli kerrotaan pelkistä KHK-päästöistä ja tässä kuvan 3a tapauksessa  pelkistä lihanautojen metaani- ja muista KHK-päästöistä. Hiilen kierto luonnossa on kokonaan ohitettu.

Kuva 3a.  Vajaan vuoden vanhan nautavasikan - nimeltään  Melperi -  suhde luontoon esitellään julkisuudessa useimmin  mittavina KHK-päästöinä, joista metaani on merkittävin.

 

 

Seuraavaan kuvaan 3b  on lisätty  joukko nautaeläimen koko hiilenkiertoon liittyviä, ilmasta hiiltä sitovia tai sitä vapauttavia tapahtumia, ja  esitellään  hiilenkiertoa noin puolitoistavuotiaan nauta  Melperin elämässä. Suomalaisissa oloissa siihen tarvitaan  vajaa hehtaari peltoa, josta kertyy ravinnoksi riittävästi heinää tuoreena ja kuivana sekä viljaa. Mukana kuvassa ovat siis kaikki keskeiset naudan elämiseen liittyvät,  hiiltä sitovat  tai päästöjä synnyttävät pienprosessit sekä  hiilitase. Oikeassa yläkulmassa näkyy miten muutamat Melperin kasvatukseen liittyvät tapahtumat käytännössä kompensoivat KHK-päästöjen (ml. metaani ) vaikutuksen lähes kokonaan.

  Kuvan 3b hiilitaselaskelmaan  on koottu merkittävimmät noin puolitoistavuotiaan nauta Melperin   elämiseen liittyvät, ilmasta hiiltä sitovat  ja toisaalta päästöjä synnyttävät  osat sekä hiilitase. Oikeassa yläkulmassa näkyy, miten Melperin kasvatus käytännössä kompensoi KHK-päästöjen (ml. metaani ) vaikutuksen.

 

Kuvan 3b tasekaaviossa hiiltä sitovista osista (vasen pylväs) ovat merkittävimpiä ruuan lähteenä oleva kasvusto (vihreä) sekä muina osina juuristo  (punainen) ja oikaisutekijänä ns. kasvuhyvitykset (violetti), joita ovat mm.  lannan tuottama lisäkasvu ja nurmen viljelykierrossa  esikasvivaikutuksen aikaansaama  kasvun lisäys.
Päästöjä (oikea pylväs) tuottavat merkittävimmin naudan normaalit elintoiminnot ja hajoava biomassa (vihreä), juuriston (=maaperän) normaalipäästöt (punainen) sekä nyttemmin paljon tutkitut KHK-päästöt (ruskea ja turpeella vaalean ruskea).
Hiilitase (Kolmas hyvin matala pylväs) on näiden pylväiden kasvubonuksella ja prosessiin sitoutuneella juurihiilellä (tumma vihreä) oikaistu erotus hiileksi (C-Ekv) laskettuna.  Turvepeltojen vaikutus on mukana osuudellaan painotettuna.

Kuvan 3b ylänurkassa esitettävässä KHK-päästöjen konpensointikaaviossa hiilitaseen kasvubonus (violetti) on  siis lannan kasvulisäys ja nurmen viljelykierrossa saatavan – ns. paremman sadon lisäys yhdessä.   Juuristojen kasvun kautta  sitoutuu vuorostaan juuristohiiltä (vihreä) sekä itse kasvuprosessiin että maahan pitkäaikaisempaan muotoon. Yhteensä hiiltä sitovat toiminnot  voivat kompensoida  Melperin KHK-päästöt kivennäismailla kokonaan. Jos turvemaiden päästöt (vaalea ruskea) ovat mukana, olisi ko. hyvitysten kattavuus yli 90 % KHK-päästöistä.

Kaikkiaan kaavioista ilmenee, ettei naudan hiilitase ole pelkkiä päästöjä, vaan monien hiiltä sitovien ja vapauttavien osien summana se on käytännössä nolla. Näin KHK-päästöjen tuottajana pidetty nautaeläin onkin aika hiilineutraali otus. 

Edellä mainitttujen kasvubonusten lisäksi hyvitystä voisi saada aikaan myös polttamalla olkisato tai  lannan orgaanisia aineosia erikseen mädätettynä biokaasuna ja siten korvata fossiilisia polttoaineita.

Tämänkin  esimerkin kautta jätän lukijalle mietittäväksi onko pelkästään joihinkin valikoituihin päästöihin perustuva mielikuva ilmastoasiassa oikea ja riittävä tieto toimenpiteiden perustaksi.

*) Lukijalle huomautetaan, että kirjoittajan tarkoitus ei ole arvioida pitäisikö ns. punaisen lihan syömistä tai maidon juomista vähentää tai kasvattaa. Sen jätän lukijan  harkintaan. Sen sijaan haluan tälläkin esimerkillä kertoa, miten erilainen kuva hiiliasetelmasta ja päästöistä syntyy, jos ilmiötä tarkastellaan hiilen koko kiertoprosessina eikä vain päästöinä.

 

3. Aktiivisella  viljelyllä on merkitystä hiilen luonnonkierrossa

Tyypillisessä päästöajattelussa - varsinkin peltoviljelyssä - viljelyn satotasolla ei katsota olevan  merkitystä. Se hiili, jonka kasvusto sitoo, vapautuu  päästönä satoa käytettäessä. Tarkasti ottaen näin ei ole. Sadon lisäksi viljelyssä hiiltä sitoutuu itse sadon lisäksi muuhun kasvustoon,  juuristoon ja maahan erilaisia määriä ja eripituisin ajanjaksoin.

Siksi tyypillisestä päästöselvityksestä poiketen  käsitellään tässä myös erilaisten kasvustojen kykyä sitoa hiiltä. Kuvaan  4.  on koottu muutama tyyppiesimerkki erilaisista kasvustoista hiilen sitojina.  Siinä ovat mukana kahden tavallisen peltokasvuston, luonnonvaraisen kukkakedon (punaiset pylväät) ja kolmen eri-ikäisen männikön (vihreät pylväät) vuotuisia kasvulukuja, kaikki puhtaana hiilenä mitattuna. Esimerkiksi nurmella kuvan noin 4,1 tonnia hiiltä/ha  vastaa hiilidioksidina noin 15 tonnia.  Tämä on selvästi enemmän kuin esim. suomalaisen keskipäästö noin 11 CO2-ekv tn/v.  Jo tyypillinen kesämökkitontti oikein hoidettuna sitoo ilmasta saman määrän hiiltä.

Vertailun vuoksi on kuvaan 4 lisätty myös luonnontilaan jätetyn kuivahkon kedon ja vanhan 100-vuotiaan mäntymetsän kasvupylväät verrattavaksi aktiivisesti viljeltyihin pelto- ja  metsäkasvustoihin.   Selvä päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä.

Kuva 4. Kasvupylväät kertovat nurmen, viljan tai keski-ikäisen metsän hyvästä hiilensitomiskyvystä. Vertailun vuoksi samaan kuvaan on lisätty luonnontilaan jätettyjen kuivahkon kedon ja vanhan, 100-vuotiaan metsän kyky sitoa hiiltä. Päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä.

 

Kuvan 4 luvut ovat useimmille viljojen, karjan tai metsien kasvattajille hyvin tuttuja. Heidän toimillaan myös hiilen sitominen kasvustoon on helpoimmin käytännössä mahdollista. Muille kuvan keskeinen sanoma on, että hyvässä kasvukunnossa olevat pellot ja metsät ovat  päästörajoitusten ohella merkityksellisiä ilmaston muutoksen torjunnassa. Metsäthän on jo yleisesti tunnustettu hiilinieluiksi, mutta  ilmaston muutoksen suhteen kasvuisat nurmipellotkin sisältävät mahdollisuuksia, joita ei pitäisi tuhota huonosti harkituilla päästörajoituksilla.  Tästä muutamia näkökohtia:

1) Niin kuin  alussa jo todettiin, tyypillisessä päästöajattelussa pellon satotasolla ei katsota olevan merkitystä hiilitaseen kannalta. Se hiili, jonka sato sitoo, vapautuu  päästönä satoa käytettäessä. Tarkasti ottaen näin ei ole. Aktiivisessa viljelyssä koko kasvuprosessiin sitoutuu enemmän hiiltä kuin vajaatuottoisessa viljelyssä. Sato on vain osa sitä. Näin erityisesti nurmella. Sitoutuminen jatkuu niin kauan kuin viljelyä harjoitetaan.

2) Erityisesti  nurmiviljelyssä hiiltä sitoutuu juuristoon ja maahan sekä nopeasti hajoavaan että pidempiaikaiseen muotoon ja sekin on eräänlainen hiilinielu. Mistäpä se ruokamulta muuten olisi syntynyt.  Vuoroviljelyssä sitoutuva pinta-ala kertautuu vuosikertojen mukaan. Kaikkiaan sitoutuva määrä voi kompensoida huomattavan osan nautojen metaanipäästöstä.

3) Aktiivinen viljely ja satotason nosto pienentää viljelyssä tarvittavaa peltoalaa. Vapautuvan peltoalan voi käyttää lisäravinnon tuotantoon tai muuuntaa hiilinieluksi. Esim. hiilinieluksi muunnettuna  3000 kg/ha jyvä/rehusadolla kuiva-ainetta 10 %  satotason nousu lisää aktiivisella viljelijällä hiilen sidontaa yli viidenneksen naudan metaanipäästöön verrattuna kunhan muistaa mahdollisen lisääntyvän ravinnekuomituksen haitat.

4) Lanta ja nurmiviljelylohkojen esikasvivaikutus lisäävät aktiivisessa karjataloudessa luontaisesti satotasoa. Yhdessä  nurmien juuristojen ja maahan sitoutuneen hiilen kanssa nämä voivat kompensoida metaanipäästöt kokonaan. Vaikutusta voi vahvistaa olkien bioenegiakäytöllä tai lannan madättämisellä biokaasuksi.

5) Karjatalous ja nurmiviljely on varsinkin väli-Suomessa hyvä tapa tuottaa ruokaa. Nurmi kestää varsin hyvin pohjolan oloja väli- ja pohjoisessa Suomessa ja nautaeläin on hyvä nurmen/heinän  (tuorerehun) jalostaja ruuaksi.  Puhdas viljan viljely on sen sijaan aina altis halloille. Sen sai tämän blogin kirjoittajakin  kokea aktiiviviljelyaikoinaan useampaan kertaan. Ja todennäköisesti paljon puhuttu  ilmaston lämpeneminen vain syventää kylmän ja lämpimän ilman purkauksia pohjoisella pallonpuoliskolla. Niin ainakin tähän saakka on käynyt  Siitä kertoo myös viime elokuun alun halla Etelä-Pohjanmaan pelloilla. Sen muistavat ainakin monet etelä-pohjalaiset perunanviljelijät.

Tämä luku ja edellä luetellut kommentit ovat tässä julkaisussa mukana sen johdosta, että peltojen ja metsien kasvukunnolla on merkitystä hiilen sidonnan ja paremman hiilitaseen kannalta - kunhan vain jaksetaan tarkastella koko hiiliketjua.   Parempaa hiilitasetta tavoitteleva toiminta  ei edellytä luomuviljelyä.  Riittää kun käytetään  luonnossa itsessään olevaa kasvupotentiaalia ja  hiiltä vähän pysyvämmin sitovia  kasvuprosesseja.

 

4.  Päästörajoituksissa on  riskinsä

Blogin kirjoittaja on jo jonkin aikaa ollut huolissaan siitä, että monet maa- ja metsätalouteen kohdistuvat päästörajoitukset eivät ole viisaita  toimenpiteitä  ilmakehän hiilitaseen parantamisessa. Esimerkiksi pelkästään päästöihin perustuvien toimien yksipuolisuutta kuvaa lähes mantran aseman saaneisiin "naudan metaani" ja "punainen liha" liittyvä ilmastoriski.*)  Toisin kuin ylesesti kuvitellaan seuraa nautojen kasvatuksesta luopumisesta Suomessa  päästöjen vähenemisen asemesta todennäköisesti viljelyprosessien muutoksista johtuva päästöjen kasvu.   Se olisi seurausta  laaja-alaisesta  nurmikasvatukseen sitoutuneen hiilen purkautumisesta ilmakehään.

Päästöjen kasvun ohella luopuminen nautojen kasvatuksesta elinkeinona johtaisi leivän loppumiseen hyvin monesta - ei ainoastaan karjankasvattajien - pöydästä. Tilannetta voisi havainnollistaa seuraavalla hyvinkin mahdollisella tapahtumaketjulla tilanteessa, jossa nautakarjojen kasvatus ja ylläpito voimakkaasti vähenisivät - erityisesti väli-Suomessa: (Aiheluettelo ei ole tapahtuma- eikä tärkeysjärjestyksessä)

  1. Koko hiilen kiertoprosessi Suomessa muuttuisi monilla alueilla
  2. Päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka vähemmän sitoo hiiltä
  3. Viljelijöiden aktiivisuus ja mielenkiinto ammattiinsa vähenisi
  4. Kasvisadot pienenisivät
  5. Pellot jäisivät heitteille, - metsitys ei kaikkia kiinnosta
  6. Nurmet korvautuisivat joutopellolla tai metsittyisivät vajaatuottoisina
  7. Sidottu hiili vähenee enemmän kuin päästöt vähenevät
  8. Seurauksena päästöjen nettokasvu
  9. Päästörajoituksilla  ei saavuteta lopuksikaan tavoiteltua tulosta?

Viimeisenä tapahtumaketjuun pelkistyy kysymys: Saavutetaanko päästörajoituksilla tässä tapauksessa  tavoiteltu tulos?  On mahdollista, että seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden  vastaisesti päästöjen  nettokasvu. Sen jälkeen voi vain kysyä olivatkohan päästörajoituksilla saavutetut tulokset  Suomessa lopuksikaan tyhjää parempia. Jäljelle jäisi vain vanha viisaus: "Paljon porua - vähän villoja."

 

5.  Hyvin hiiltä sitovien kasvustojen viljely  onnistuu harvoin etänä 

Kirjoittaja on hyvin tietoinen siitä, että tässä julkaisussa käsitelty aihe hiilen sitoutumisesta ja päästöistä on varsin vähäinen  maapallon mittakaavassa ja maassammekin.  Mittavammat ja ylivoimaisesti suuremmat päästöt  syntyvät maassamme ja koko maapallolla fossiilisen hiilen käytöstä sen eri muodoissa. Tästä mahdollisesti myöhemmin lisää.

Koska tämän julkaisun tapahtumaesimerkit koskettavat kuitenkin huomattavaa määrää suomalaisia   pelloilla ja metsissä toimivia elinkeinonharjoittajia  ja harrastajiakin, haluaa kirjoittaja parilla loppukappaleella korostaa  näiden toimijoiden  merkitystä  ilmastonmuutoksen myönteisiä ratkaisuja haettaessa.

  1. Edellisissä luvuissa on parin esimerkin ja niihin liittyvien kommenttien kautta haluttu muistuttaa  mieliin kuinka yksipuolisia  pelkästään KHK-päästöihin  keskittyneet  rajoitustoimet ovat ja kuinka  aktiiviset viljelytoimet sisältävät  hiilidioksidin kasvustoihin sitomisessa  monia mahdollisuuksia. Niillä voidaan Suomessa vaikuttaa hiilitaseeseen  myönteisin keinoin jopa enemmän kuin rajoittavilla säännöillä tai suosituksilla. Aiemmin on jo  todettu myös, että aktiivisten keinojen käyttö  hiilitaseen hallinnassa  on  useimmin mahdollista vain pelloilla ja metsässä toimiville elinkeinonharjoittajille tai harrastajille.  Heidän roolinsa tässä asiassa tulisi aina muistaa juuri siksi. Muut joutuvat tyytymään  päästörajoitusten mukaisiin muutoksiin elämisessään.

  2. Toinen hyvään hiilitaseeseen tähtäävä päätelmä on, että hyvien hiiltä sitovien kasvustojen viljely ja ylläpitäminen vaatii  jatkuvaa tai ainakin määräajoin viljelijänsä aktiivisia toimia ja läsnäoloa. Muuten tuloksena on lähinnä museoituja kasvustoja – kukkaketoja ja hidaskasvuisia vanhoja metsiä. Hyvien kasvustojen aikaansaaminen taas on  tietoa ja kokemusta vaativa taitolaji,  joka tarvitsee niin kuin tähänkin saakka aktiivisen ja ammattitaitoisen tekijänsä sekä pelloilla että metsissä - ei kuitenkaan ainoastaan luomuviljelynä. Moni muukin viljelymyoto voi johtaa hyvään hiiltaseeseen.

 

6. Paljon porua - vähän villoja

Lukija on varmaan jo odottanut vastausta jutun otsikon osaan: "- kuka vei villat?".

Siihen kirjoittaja toteaa yhteenvetonaan (muokattu 30.11.2019):    On hyvin todennököistä,  että monillakaan maaseutuelinkeinojen  päästörajoituksilla ei ole myönteisiä vaikutuksia  hiilitaseeseen eikä rajoitustoimilla siten saavuteta tavoiteltuja tuloksia.  Vanhaa sanontaa mukaillen yksipuolisilla päästörajoituksilla ei kerry villoja.  Hän, joka keskittyy vain päästöihin, huomaakin lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita. Luonto itse sen sijaan antaa mahdollisuuksia paljon parempaan.

Lukemisiin
MY

 

Lähdeaineisto: 
Tämä juttu sisältää  osia jäljempänä luetelluista, blogissa aiemmin julkaistuista artikkeleista.  Ne samoin kuin nyt julkaistu juttu perustuvat useisiin tutkimusjulkaisuihin, esitelmäaineistoihin ja luotettavina pidettäviin lehtikirjoituksiin sekä kirjoittajan kehittämään hiilenkierron/hiilitaseen noin 50 muuttujan laskentamalliin ja omiin kokemushavaintoihin aina 1950-luvulta alkaen:

1.  BLOGIN AVAUS:”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA”
2. MELPERI, ILMASTONMUUTOKSEN SUURI SYNTIPUKKIKO?
3. MULLI MELPERI JATKAA KERTOMUSTAAN II

Kirjoittajan omaa, asiaan liittyvää kokemustaustaa on kuvattu artikkelissa:
4.  ”KOKEMUKSIEN KAUTTA LUONNON TUNTEMISEEN”

MY

Julkaistu Kommentoi LUONNOSSA ON KASVUVOIMAA JA MUKAUTUMISKYKYÄ

 

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen

 

 

Jonkinlaisena johdantona tulevaan  kirjoittaja nosti tämän viimevuotisen metsäjutun blogin ensimmäiseksi julkaisuksi.   Julkaisussa kirjoittaja hämmästeli kolmen 1970- ja 1990-luvuilla ns. 1.5- sukupolven jalostusmateriaalilla viljeltyjen männiköiden kasvuvoimaa. Vaikka näitä männiköitä ei ole monta, ovat ne selkeydessään olleet kirjoittajalle riittävä syy kertoa näistä havainnoista metsien uudistamista ja käsittelyä silmälläpitäen. Samalla kirjoittaja on saanut muutaman havainnon luonnon kyvystä valmistautua muuttuviin olosuhteisiin.

1. Luonnossa on paljon mahdollisuuksia

Luonnon kanssa koko ikäni eläneenä jaksan toistuvasti ihmetellä luonnon itsensä selviytymiskykyä ja jatkuvaa muuntumista, jonka kautta luomakunta on selviytynyt ajasta toiseen. Tältä pohjalta en ole koskaan oikein ymmärtänyt luontoa yltiösäilyttävästi suojelevaa näkökulmaa – ikäänkuin luonnon konservoimista tiettyyn tilanteeseen. Kyllä luonto on aina ratkaisunsa hakenut.

Tällä kertaa ihmettelyn aiheena on tämän julkaisun johdannossa jo maintun jalostusmateriaalilla viljeltyjen metsiköiden kasvuvoima. Ainakin kirjoittajalle erityistä merkitystä on sillä, että kyseiset kohteet eivät ole aivan nuoria. Vanhin näistä on istutettu jo 1970-luvulla, mutta havainnoista pääsee kertomaan vasta nyt.  Metsäluonto ei elä mitään tertiaalitaloutta.

2. Luonnossa on kasvuvoimaa

Jalostusmännikkö, 44 vuotta
Hyvän opetuksen siitä, ettei metsäluonto elä tertiaalitaloutta kirjoittaja sai viime syksynä omalla metsäpalstallaan silmäilleessään v. 1976 istutetun, nyt 44 vuotiaan (taimet 1+1v) männikön hakkuutarvetta ja puita, joista suurimmat jo täyttivät reilusti tukkimitan. Puita katsellessani mieleeni tunkeutui kuitenkin aivan muu ajatus: ”Eihän tällä kasvupaikalla ja tässä iässä ole normaalisti tämän kokoista puustoa.” Havainto sai kirjoittajan selvittämään asiaa samantien vähän enemmän.

Otteita selvityksestä on tässä jäljempänä sanoin ja kuvin. (Siinä jalostusaineistolla uudistetuista kohteista  käytetään nimitystä plusmetsikkö tai plusmännikkö.)

"Metsikkö sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla ja on pinta-alaltaan vähän yli hehtaarin kokoinen. Kasvupaikkana se on Pohjanmaalle tyypillinen puolukka-mustikkatyypin sekoitus (VMT).
Kohde on istutettu 1976. Istutus tehtiin jo kerran vuotta aiemmin v. 1975 Metsänjalostussäätiön kasvihuonetaimilla, mutta kova pakkanen (-8*C) kesäkuun alkupäivinä v. 1975 nujersi karaistumattomat männyn taimet. Kohde istutettiin uudelleen v. 1976 Metsäjalostusäätiön Röykän taimitarhan valikoiduilla siemenviljelmän 358   1+1v. mäntytaimilla. Taimikko perattiin aikanaan, mutta kirjoittajan kiireisestä työelämästä johtuen metsikkö ei päässyt kehittymään aivan puhtaana männikkönä. Ensiharvennus tehtiin v. 2006.

Nyt v. 2018 oli siis uuden harvennuksen aika. Toimenpidettä valmistellessani mittailin vähän tuota 44 v. vanhaa puustoa, jossa paksuimmat puut olivat kasvaneet rinnankorkeudelta 23 senttisiksi ja ehtineet noin 20 metrin valtapituuteen. Iän ja metsikön kehityshistorian varmistaakseni kairailinkin muutaman puun kasvukairalla. Uteliaisuuttaani myös vertailin em. mittaushavaintoja tunnettujen metsäprofessorien Aarne Nyyssösen ja toisaalta Yrjö Vuokilan kasvu- ja tuotostaulkoihin 1950-1960 luvuilta.

Vertailussa saatoin todeta, että kohde, joka edustaa pikemmin Pohjanmaata kuin Keski-Suomea oli 44 vuodessa kehittynyt ainakin noin 55 vuotiaan männikön mittoihin eli tuon valikoidun istutusmateriaalin kehitys oli ollut ainakin viidenneksen joutuisampaa kuin luonnonmetsistä kerätyt kasvutaulukot antoivat odottaa. Puiden oksisto on kohtuullisen kevytrakenteista. Eikä puuaineksen tiheyskään – viimeisien vuosien sädekasvu noin 2,5 mm/v - viitannut mihinkään erityiseen höttöpuumäärään. Muutenkaan en keksinyt ko. kohteesta kasvupaikkana tai ravinteisuuden suhteen mitään erityisen poikkeavaa."

Kaksi jalostussiementaimikkoa 1990-luvulta
Lisää havaintoja jalostetun siemenaineksen kehittymisestä metsäksi kirjoittaja on saanut kahdesta v.1994 ja v.1999 kylvetystä mäntytaimikosta, joiden kehitysta kuvataan jäljempänä parin tekstikappaleen verran.

Viereisessä kuvassa esitellään vuonna kirjoittajan toimesta v. 1994 konekylvetyn n.s 1.5 sukupolven jalostusmannikön kehitystä. Sen siemenaines on peräisin metsänjalostussäätiön siemenviljelmältä 358. Männikkö on nyt 24 vuotias. Kasvupaikka on tyypillistä puolukkatyyppiä.
Puuston valtapituus on nyt noin 10 metriä, mikä parilla metrillä ylittää normaalimännikön taulukkokehityksen. Valtapuiden tyyppillinen rinnankorkeusläpimitta on 11-12 cm. Parin viimeisimmän vuoden pituuskasvu on ollut 5 dm/v. Paksuuskasvua ei ole mitattu.
Oksisto on suhteellisen kevytrakenteinen, oksakulma on suora.

Samantapainen kehitys on ollut kirjoittajan toisessa kuivahkon kankaan (VT) kylvökohteessa. Se on kylvetty v. 1999 ja sen siemenaineisto on peräisin samalta Metsänjalostussätiön viljelmältä kuin edellisessä kohteessa. Iältään se on nyt siis 19 vuotias ja ns. valtapituus on noin 7 metriä, mikä parilla metrillä ylittää vastaavat normaaliarvot. Sen juokseva vuotuinen kasvu on nyt pikaisen arvion mukaan 7-8 m3/ha/v, mikä sekin näyttäisi ylittävän normaalimetsän taulukkokasvun.

Molempien kohteiden pituuskehitys sijotettu vertailtavaksi viereiseen kuvaan.

Ilmastonmuutokseen liittyen voi edellä kerrotuista kahdesta nuoresta ja yhdestä keski-ikäisestä männiköstä todeta, että  jo parikymppisenä ne kasvuvoimassaan  ylittävät samanlaisen kasvupaikan 100-vuotiaan männikön kasvun ja viidentoista vuoden kuluttua vähän ne tekevät sen ainakin kaksinkertaisena.

Ja ilmaston muutoksen torjunnan kannalta voi tässä todeta myös, että  metsissä on mahdollista saada aikaan myöntesiä tuloksia selvästi yleisesti uskottua nopeammin pitämällä huolta kasvuvoimaisista nuorista metsistä.

Arvelen, että edellä kerrotun johdosta moni tieteilijä heittää epäilyksen varjon esitetyiile tuloksille ja jalostetun taimi- tai siemenmateriaalin käytölle metsissä yleensäkin.  Sen he tehkööt vapaasti. Havaintojen perusteella on kuitenkin varmaa, että kirjoittajan omia metsiä uudistettaessa käytetään aina vähintään risteytysjalostuksen kautta kehitettyä taimi- tai siemenainesta. Siihen nämä näytöt  riittävät kirjoittajalle  mainiosti.

Kloonatun taimiaineksen käyttö sen sijaan saa vielä odottaa kirjoittajan metsissä käyttöään. Ensimmäiseen kokeiluun voisi visakoivuistus olla sopiva kohde. Sillekin on luonnossa kyllä monta uhkaajaa, joista pahin taitaa myyrien tai hirvien asemesta olla ihminen. Naapurinikin visakoivuviljelmältä parhaat puuyksilöt varastettiin niiden päästyä hyvään visan tuottokuntoon.

 

3. Luonnossa on muuntelukykyä

Kirjoittaja on edellä kerrottuja metsikkökuvioita uudistaessaan pitänyt tapanaan tilata pieniä eriä muuta, tavallisesta poikkeavaa taimi- ta siemenaineistoa. Niiden mukana on tullut aina joitain yksilöitä, jotka nyt – kun niilläkin on ollut jo vuosia kavuaikaa - muistuttavat kirjoittajalle luonnon muuntelukyvystä. Eikä muuntelu tarkoita ainoasta kasvien ilmiasua vaan kaikkia niiden ominaisuuksia.

Mainituista poikkeusyksilöistä poimin tähän julkaisuun mukaan muutaman kuvan:

Viereisessä kuvassa on   käärmekuusen kaltainen muunnos kuusesta. Oksat ovat hennot ja kasvu kaikkiaan hidasta. Aivan putkena oksisto ei kasva, vaan lievää haaroittumista esiintyy.

Kuusi kasvaa alueella, johon istutettu pieni erä valikoitua kuusta. Kaikkiaan alueella kolme kuvan kaltaista yksilöä. Voivat silti olla paikallisestakin alkuperää.

(Kirjoittaja pahoittele kuvan heikkoa laatua, mutta pitää sen antamaa esimerkkiä tärkeänä. )

 

Seuravassa kuvassa on  Metsänjalostussäätiön viljelyaineiston mukana joskus 1970-luvulla tullut kuusi. Sen alkuperän on sanottu olevan jossain Pielisen suunalla, mutta näkyy tuo Pohjanmaallakin menestyvän.

Oksisto on selvästi kampakuusen oksistoa, mutta oksahaarojen tyyppi ja pituus viittaavat ominaisuuksiltaan riippakuusen suuntaan.

 

 

1990-luvulla kirjoittaja hankki jalostussäätiöltä  muutaman gramman siemeniä Suomen parhaaksi männyksi mainitun "Kanervan männyn"  viljelmältä.

Siemenet kylvettiin metsään merkittyyn paikkaan, jotka merkkaukset ovat nyt kyllä kadonneet. Paikka toki tiedetään likimäärin, mutta puita siellä ei voi yksilöidä kuin DNA-tutkimuksella.

Kuitenkin ennen kuin metsässä olevat merkinnät ehtivät kadota, kaksi tainta siirrettin pihapiiriin erikseen seurattavaksi. Oheinen kuva on näistä kahdesta taimesta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin.

Ne ovat varmuudella ns. Kanervan männyn jälkeläisiä.
Merkille pantavaa ovat suhtellisen kevytrakemtinen oksisto ja suora oksakulma.

Kasvua on vaikea vielä nyt arvioida, koska kasvupaikka on varsin suotuisa ja nuoret puut mahdolisesti siksi hyväkasvuisia.

 

Riitta Ylinen: Syyvyyksien puutarha

Kirjoittajalle edellä olevat kuvat muistuttavat, että  luonnossa lajin  geenistö pitää kombinaatioissaan ja mutaatioissaan sisällään yhtä lajin ilmentymää kohti ominaisuuksiltaan useita eri variaatioita. Eikä yhden ilmentymän kuolema ole välttämättä lajin loppu. Geenistön muunteluvoimassa piilee mahdollisuus kehitykseen. Asiaa on tällä kertaa ilmaistu taiteilijan   kuvassa ”Syvyyksien puutarha”.  Kuvan lähdeaineisto on peräisin aidoista merenpohjan valokuvista.

 

4. Mistä tässä kuvassa on kysymys?

Viimeisen kuvan tulkinnan ja selityksen jätin lukijan tehtäväksi:

 

Mitä tässä on tapahtunut?

Muutama lukija tunnisti ilmiön ja kommnetoi sitä.

Vastaus kerrottiin blogin  helmikuun/2019 julkaisussa.

 

 

Kirjoittamisiin
MY

 

1

Julkaistu 1 kommentti artikkeliin KUVAVÄLÄHDYKSIÄ RIITTAN JOULUGRAFIIKASTA

Kirjoittaja: Matti E Ylinen

Tähän julkaisuun olen koonnut  joulutervehdykseksi otteita  taidegraafikko  Riitta Ylisen  grafiikan teoksista usean vuosikymmenen ajalta aina 1980-luvulta alkaen. Kuvat eivät ole aikajärjestyksessä.
Kuva 1. Pilvimatkaajat, etsaus v. 1992

 

 

Kuva 2. Seimen lapsi, etsaus v. 1988

 

Kuva 3. Juhlavalot kuntoon, etsaus v. 2010

 

 

Kuva 4. Valo loistaa pimeässä, pimeä ei sitä käsitä, etsaus v. 2010

 

 

Kuva 5. Viisaat matkalla, etsaus v. 1988

 

 

Kuva 6. Johtotähti I, etsaus v.1989

 

Kuva 7. Hilkan joulupuu, etsaus v. 1988
 
 
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille näihinkin kuviin tutustuneille toivottaa    MY

PS.  Riittan muuhun  kuvagrafiikkaan voi käydä tutustumassa Riittan omassa pienessä kotigalleriassa:  Tästä  Riitta Ylisen kotigalleriaan  tai Mystemin sivuilla:   OyMystem/Riittan kuvagalleriatai Suomen ammattitaiteilijoiden esittelysivuilla: Suomen kuvataiteilijamatrikkeli ja siellä edelleen nimihaku. (Haun tulos näyttää tosin heidän sivuillaan jäävän vähän piiloon.)

5

Julkaistu 5 kommenttia artikkeliin BLOGIN AVAUS:”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA”

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen

 

 

”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA”

Tässä blogin avausjulkaisussa kirjoittaja käsittelee syitä tämän blogin syntyyn. Taustalla ovat kokemus siitä, miten vaikea ilmastonmuutoksesta on saada puolueetonta tietoa ja miten hiilen kiertoa luonnossa käsitellään paljolti vain päästöinä aidon hiilitaseen asemesta. Yleisölle kerrotaan puolitotuuksia. Ja kuitenkin luonnossa on paljon luonnon itsensä sisältämiä mahdollisuuksia parantaa hiilitasetta.

Johdanto

Kuva 1. Taidegraafikko Riitta Ylinen: "Viisas suunnitelma"

Tämän jutun otsikon vanha sanonta ”Akat pelkää... ” on monesti palautunut kirjoittajan mieleen viime päivien ilmastokeskustelun myötä. Ei sen takia, etteikö otsikon tai ilmastokeskustelun sanoma olisi totta, vaan sen takia, että kirjoittajan mielestä keskustelu kuvaa hyvin aiheeseen liittyviä ihmisten tunnelmia, tunnelatausta ja jopa pelkoa.

Nämä kolme seikkaa yhdessä näyttävät ohjaavan itse asian käsittelyn aivan omituisille raiteille ja mikä pahempaa voivat tuottaa tavoitteittensa vastaisia toimenpiteitä.

Ilmaston muutoksista kiinnostuneena blogin kirjoittaja on myös tyytymätön tarjolla oleviin mahdollisuuksiin selvittää muutoksien tosiasiallista vaikutusta hiilen kiertoon luonnossa. Kirjoittaja on usean vuoden ajan etsinyt ja etsii edellenkin mm. maatiloille ja sitä isommille yhdyskunnille (kunnat, maakunnat, koko Suomi, mutta ei koko maapallo) sopivaa hiilitaseen laskentamallia siinä onnistumatta. Hyvä sellainen on haussa edelleenkin. Ja saahan noita malleja tehtyä itsekin kertauksena vanhoista ajoista niin kuin tämänkin blogin kohdalla on tapahtunut.

Blogin synty
Ensimmäisen sykäyksen tämän sivuston synnylle antoi kuitenkin ns. perinteinen media, joka on ollut varsin nihkeä julkaisemaan ajan hengestä poikkeavia artikkeleita vaikka ne perustuisivat selviin havaintoihin ja tosiasioihin.

Sykäystä vahvisti Sitran kunnittaisista hiilidioksidipäästöistä teettämä tutkimus, jonka tuloksia esiteltiin mm. sanomalehti Ilkassa 16.10.2018. Tutkimuksen mukaan monet suurista kaupungeista olivat vähäpäästöisiä ja esim. luonnosta elantonsa saava Kurikka (Jalasjärvi ml.) oli maan suuripäästöisimpiä. Kuitenkin, jos asiaa tarkastellaan hiilen kiertokulun kannalta ovat monet kaupungit edelleen huomattava päästölähde, mutta Kurikka on tosiasiassa huomattava hiilinielu ja hapekkaan ilman tuottaja. Näin pelkästään päästöihin keskittynyt tutkimus vaikuttaa tarkoituksenhakuiselta puolitotuudelta.

Asiaa selvennetään jäljempänä kolmessa seuraavassa kuvassa 2a...2c, joiden lähtökohtana on jo edellä mainittu Sitran teettämä tutkimus.

Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on moleyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.

Kuva 2a. Helsingin ja Kurikan kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt asukasta kohden v. 2014

Kuvassa 2a esitellään Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt ilman teollisuutta asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 mukaan. Kurikan lukuihin on lisätty keskimääräinen hakkuupoistuman vaikutus.

Kuva 2b. Helsingin ja Kurikan hiilitaseet kun tarkastelussa ovat mukana kasvillisuuden sitoma hiili ja hiilitase - asukasta kohden laskettuna

 

Kuvassa 2b on vertailuun lisätty edelliseen kuvaan verrattuna hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot edellenkin ilman teollisuutta ja asukasta kohden laskettuna v.2014. Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.

 

Kuva 2c. Helsingin ja Kurikan koko hiilen sidonta, päästöt ja hiilitase koko asukaslukuun suhteutettuna.

 

Kuvassa 2c verrataan Helsingin ja Kurikan kuntien koko hiilen sidontaa, päästöjä ja hiilitasetta ilman teollisuutta kunnan asukaslukuun suhteutettuna v. 2014.
Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.
Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 20,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa.

Lukijan mietittäväksi jääköön, onko pelkästään päästöihin perustuva mielikuva oikea ja riittävä tieto hyvien toimenpiteiden perusteeksi kaikkialla Suomessa.

Kirjoittaja ei myöskään ole ollut tyytyväinen ilmaston muutoksesta käydyn keskustelun sisältöön ja keskusteluissa tarjoittuihin toimenpide-ehdotuksiin. Blogin kirjoittajan mielestä huomio niissä on aivan liian paljon keskittynyt kasvihuonekaasupäästöihin. Vasta viime vuosina on hiilen sitoutuminen metsien, peltojen ja jopa soiden kasvustoon saanut enenevää huomiota ja sitä kautta laskettu hiilitase tullut toimenpide-ehdotuksien perusteeksi. Samoin elävästä kasvillisuudesta peräisin oleva biohiili tulisi selkeästi erottaa hiilitaseen tarkasteluissa fossiilisesta hiilestä. Vain näillä perusteilla voi kaavailla mielekkäitä kasvihuonekaasujen hallintaan tähtääviä toimenpiteitä. Ainakin kirjoittajan omalla kohdalla hiilen sitomiseen tähtäviin toimiin sisältyy paljon enemmän potentiaalia kuin pelkkien päästörajoitusten käyttöön.

Huomautus. Niin kuin kirjoittaja jo aiemmin totesi, valmiita hiilitaseen laskentamalleja on ollut vaikea saada käytettäväksi. Siksi taseita joutuu laskemaan itse. Epäilijöille, jotka mahdollisesti ihmettelevät moisten laskelmien syntymistä noin vain, haluan todeta näiden asioiden olevan kirjoittajalle tuttuja koko elämänuran pituudelta. Asiasta kiinnostuneille tulevat  lähipäivinä tälle sivustolle  omat julkaisunsa ”Kokemuksien kautta luonnon tuntemiseen” ja ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä”

Mitä tämä blogi haluaa kertoa.
Tässä blogissa käsiteltävät aiheet ovat yleensä lähellä luontoa ja metsää, mutta eivät muutkaan aihepiirit ole poissuljettuja. Samoin tulevilla julkaisuilla on monesti liittymä päivän yleisin puheenaiheisiin.

Laadittavilla kirjoituksilla ei ole itsessään mitään poliittista tavoitetta tai päämäärää, vaikka jutut joskus siltä saattaisivat näyttääkin.

Luontoa ja ilmastonmuutosta koskevissa kirjoituksissa halutaan tässä blogissa nostaa enemmän näkyville luonnon omaan kasvupotentiaaliin sisältyviä mahdollisuuksia pelkoa ja epävarmuutta herättävien rajoitusten jakauhukuvien asemesta. Ja vaikka metsien tärkeys suomalaisessa ilmaston muutostorjunnassa alkaa olla yleisesti hyväksytty asia, käsitellään metsää ja ilmastoa tässä blogissa yksinkertaisten kokemushavaintojen kautta.

Tässä blogissa rajoitutaan kuitenkin toistaiseksi vain suomalaisissa tai pohjoismaisissa olosuhteissa saatuihin kokemuksiin.

Kuva 3a. V. 1999 kylvetty ns. 1.5 sukupolven jalostusmännikkö ja 100 v. mänty kasvavat toistensa tuntumassa Jalasjärvellä.

Ensimmäinen tämän blogin esimerkki luonnon oman kasvuvoiman mahdollisuuksista tasapainottaa ilmastomuutosta on nähtävissä oheisessa kuvassa (Kuva 3a), jossa kaksi puusukupolvea - 100 vuotta vanha mänty ja nuori, noin 20-vuotias männikkö - kasvavat toistensa tuntumassa:

Kuinka moni tulee kuvaa katsoessan ajatelleksi, että jo parikymppinen männyn taimikko ylittää kasvuvoimassaan 100-vuotiaan männikön vuotuisen hiilensitomiskyvyn

Esimerkki jatkuu toisella jalostustaimilla istutetun, nyt jo 44 vuotiaan männikkökohteen kasvun vertailulla toisaalta samanikäisiin ja toisaalta 100-vuotiaisiin Keski-Suomen normaalimetsiin. Kaikkien näiden kolmen kohteen vuotuinen juokseva kasvu puuston ja maaston sitomana hiilenä esitetty kuvassa 3b.

Kuva 3b. Kolmen taustaltaan tai kehitysvaiheeltaan erilaisen männikön juokseva vuotuinen kasvu sidotun hiilen määräksi muunnettuna.

Kuvassa 3b verrataan perimältään tai kasvuvaiheeltaan erilaisteen metsiköiden juoksevaa vuotuista hiilensitomiskykyä toisiinsa a) jalostusmännikkö (Plusmännikkö) 30..45 vuotiaana b) vastaava samanikäinen normaalimännikkö ja c) jo 100-vuotiaaksi varttunut normaalimännikkö.

Kuva varmaankin puhuu puolestaan. Yhteenvetona kirjoittaja toteaa lyhyesti: Jos jo parikymppinen nuori taimikko juuri ja juuri ylittää vanhan metsän hiilensitomiskyvyn, ylittää se vanhan metsän hiilen sitomisarvot 15 vuotta myöhemmin kaksin- tai jopa kolminkertaisesti.

Edellä mainitut puustokohteet esitellään tarkemmin  omassa julkaisussaan ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä”

Peltoviljelyn puolelta kasvuvoimasta huolehtimisen esimerkkinä mainitsen jokaisen maanviljelijän toki itsestään selvänä pitämän pellon ruokamultakerroksen hoidon pitämällä (apila)nurmea mukana viljelykierrossa. Siinäkin kasvatetaan maaperän ravinteisuutta, sidotaan hiiltä maahan joksikin aikaa ja hoidetaan maaperän rakenteisuutta. Tästäkin kirjoittajalla on omakohtaista kokemusta.

Esiin otettujen esimerkkien kautta olen ensiksi halunnut kiinnittää lukijan huomion siihen, että yleisestä mediahälystä huolimatta hiilitaseen parantamiseen on käytettävissä monia myönteisiä keinoja. Niiden etsiminen ja niistä kertominen on yksi tämä blogin keskeisiä tavoitteita.

Silti on aina muistettava, että jokainen järkevä kasvihuonekaasupäästöjen rajoitustoimi myös parantaa hiilitasetta. Samaan tapaan kuin missä tahansa taloudessa menojen harkittu leikkaaminen parantaa tulosta. Ratkaisevassa asemassa on koko ajan kysynys: ”Sitooko kasvillisuus toimenpiteen seurauksena enmmän hiiltä kuin saman toimenpiteen johdosta vapautuu ilmaan?” Kokemuksiensa pohjalta kirjoittaja osaa arvioida arvioida, että moni yleisesti ehdotettu, päästöihin keskittynyt rajoitustoimi ei mitenkään takaa parempaa hiilitasetta.

Kuva 4. "Minäkö muka ilmaston muutoksen suuri syntipukki?"

Näillä näkymin julkaisuille on tulossa jatkoa sen mukaan kuin mielenkiintoa lukjoilla riittää. Tapetilla ovat mm. oheisen kuvan 4 vasikan kysymys: ”Minäko ilmaston muutoksen suuri syntipukki?” tai runsaasti mielipiteitä keräneen avohakkuukeskustelun johdosta ”Avohakkuissa on paljon hyvää, jotta niitä kannattaa jatkaa?”

 

Jälkijohdanto:

Tämä blogisivusto on osa OyMystemin laajempaa esittelysivustoa, joita ovat Mystem Oy;n omat kotisvut)  - ->Mystemin omat kotisivut) ja niihin sisältyen mm. koneyrittäjien urakoiden suunnittelua käsittelevä OyMystemin ohjelmisto Urakkalastu II**)  Tästä Urakkalastu II:n esittelysivuille

Riitta Ylinen: "Taivaan ja meren välissä"

Mystemillä on lisäksi erillistoimintona taidegrafiikan vedostaminen. Nimikkotaiteilijamme on taidegraafikko Riitta Ylinen, joka on Suomen Taidegraafikot ry:n jäsen. Katso Riitan oma pientä kuvagalleriaa)   OyMystem/Riittan kuvagalleriatai Suomen kuvataiteilijoiden esittelysivuilta Suomen kuvataiteilijamatrikkeli ja sieltä edelleen nimihaku. (Haun tulos näyttää heidän sivuillaan jäävän vähän piiloon.) Lisämausteena voi Riitan toihin tutustua hänen pienessä kotigalleriassaan)
Tästä  Riitta Ylisen kotigalleriaan

 

Kirjoittamisiin!
MY

 

Julkaistu Kommentoi MELPERI, ILMASTONMUUTOKSEN SUURI SYNTIPUKKIKO?

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen

 

 

Kuva. Melperi

Blogin tässä julkaisussa kerrataan ensiksi avausjulkaisussa käsiteltyä hiilitaseen merkitystä hiilen kierron kuvaajana. Tämänkertaisen jutun varsinaiseksi aiheeksi otetaan kuitenkin avausjulkaisussa luvattu juttu ”Melperistä”, joka nautamullikkana kertoo havaintonsa hiilen kierrosta omassa elämässään. Siinäkin hiilitase kertoo hiilen kierrosta paljon enemmän ja monipuolisemmin kuin pelkät päästöt. Siksi pelkästään päästökaasuista kertovat jutut saavat Melperin epäilemään, että kyseessä on tarkoituksellista harhaanjohtavaa viestintää.

Blogin synnyn kertaus

Kuva 1. Helsingin ja Kurikan kuntien hiilitaseet

Blogin ensimmäisessä julkaisussa verrattiin Helsingin ja Kurikan kuntien hiilitaseita, josta on oheinen kuva. Siinä lukijalle halutaan muistuttaa, ettei ilmastomuutoksen tarkastelu vain hiilidioksidipäästöinä (punaiset pylväät) – kuten mm. Iltalehti ja Ilkka 16-20.10.2018 tekivät - kerro koko totuutta hiilen asemasta luonnossa. Jos kuvaan lisätään kasvillisuuden sitoma hiili (siniset pylväät) ja näiden molempien perustella laskettu hiilitase (vihreät pylväät) saadaan totuudenmukaisempi kuva kuntakohtaisesta hiilen kierrosta luonnossa.

Vertailukuntien hiilitase osoittaa Helsingin kohdalla noin 600000 tn C-Ekv negatiivista tasetta (päästöjä) ja Kurikan kohdalla noin 66000 tn C-ekv positiivista tasetta (nielu). Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 20,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa.
Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on molekyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.

 

”Minäkö, Melperi, olen ilmaston muutoksen suuri syntipukki”.

Kuva 2. Melperin KHK-päästöt/v

Tässä luvussa mullivasikka Melperi toteaa, kuinka hänenkin kohdallaan  asioista kerrotaan monesti samaan tapaan kuin edellisessä luvussa mainitussa kuntaselvityksessä on tehty. Eli kerrotaan pelkistä päästöistä. (Kuva 2.) Edelleen hän toteaa, että pelkkä päästöjen tarkastelu johdattaa ihmiset aivan omituisiin päätelmiin ilmastonmuutoksesta ja sen  hallinnasta.

Lopuksi Melperi kysyykin: ”Miksi minä olen se ilmaston muutoksen suuri syntipukki? Eivät taida väitteen esittäjät oikein olla perillä hiilen kiertokulusta Melperin elämässä.”

Tämän jälkeen Melperi vähän mietittyään alkaa kertoa, kuinka hiilen kierrosta luonnossa on kohtuullisella vaivalla koottavissa seuraava varsin yksikertainen hiilen taselaskelma. Se tehdään tässä vähän varttuneemman mullin kohdalla. Melperi on silloin noin vuoden vanhempi ja painaa vaatimattomasti noin 270 kg. Paino on vähän alle yleisen keskitason, mutta se ei vaikuta olennaisesti taselaskelman päätelmiin.

Melperin hiilitase A. Kertomuksensa tueksi Melperi esittelee jo tässä vaiheessa osan laskelmansa tuloksista kuvassa 3a. Laskelman keskeiset perusteet hän esittelee kuvan jälkeisessä tekstissä.

Kuva 3a. Melperin hiilitase, kivennäismaa

Kuvassa 3a, Kivennäismaan hiilitase, esitetään mullikka Melperin hiilitaselaskelma Melperi vuoden ajan 0,5 ha:n kivennäismaa-pellolta ruokittuna. Siinä ovat mukana kaikki keskeiset Melperin elämiseen liityvät hiiltä sitovat ja päästöjä synnyttävät osat. Hiiltä sitovista osista (vasen pylväs) merkittävimpiä ovat ruuan lähteenä oleva kasvusto (sininen) ja juuriston kasvu (vihreä) sekä oikaisutekijänä ns. bioainepalautus (= lantaa yms) (väri punainen/harmaa otsikko). Päästöjä (oikea pylväs) tuottavat merkittävimmin Melperin normaalit elintoiminnot (tumma punainen), juuriston (=maaperän) normaalipäästöt (tumma vihreä) sekä nyttemmin paljon tutkitut KHK-päästöt (kirkkaan punainen). Tase on näiden pylväiden erotus hiilenä (C-Ekv) mitattuna. Sen mukaan pahana KH-kaasujen tuottajana pidetty nauta onkin todellisuudessa aika hiilineutraali otus.

Laskennallisesti mallissa mukana on noin 40 muuttujaa.

Näistä vaikeimmin oli löydettävissä tietoa juuristohiilen käyttäytymisestä maaperässä. KHK-päästöistä oli kyllä tietoa sieltäkin. Vähän skeptisesti tähän kohtaan voi liittää ajatuksen, että tutkimustoimintakin näyttää kulkevan muotivirtausten mukaan. Muodikkaista asioista (tällä hetkellä päästöt) löytyi heposti tietoa – ei muodikkaista huonommin.
Toisaalta oli ilo havaita, että on sitä osattu ennenkin. Vanhimmat laskentamalliin sijoitettujen tietojen perusteista löytyivät ”Maatalouden Pikkujättiläisestä” v:lta 1944 ja ”Maanviljelijän tietokirja 1:stä” v:lta 1967.

Melperin laskelman perusteita: Noin yksivuotias Melperi, jonka paino olkoon silloin noin 270 kg, pärjää hyvin 0,5 hehtaarin kasvisadolla/v – viljaa ja ruohoa. Päivässä se pistelee ruokaa suihunsa 60 MJ ja 21900 MJ vuodessa. Tämä vastaa vajaat 2000 kg viljaa, mikä on käytännössä helposti mahdollista. Hiiltä sato on sitonut Melperin ruuaksi ilmasta ainakin (45% kuiva-ainepainosta) 800kg/v. Sen lisäksi luonto on sitonut olkiin ja kasvien juuriin ainakin saman verran kuin nurmeen ja jyväsatoon yhteensä.

Kaikkiaan Melperin ruoka ja maanpäällinen muu kasvusto (oljet) sitovat ilmasta hiiltä vuoden aikana yli 1200 kiloa.

Noilla eväillä Melperi kasvaa noin 700 g/pv ja 270 kg/v. Teuraspainoa siinä on – vaikkei Melperi mitään liharotua olekaan - noin puolet eli 135 kg.

Ja entäs ne Melperin päästöt. Niitä on sekä sellaisia, jotka käsitellään päästölaskelmisssa että sellaisia, jotka tapahtuvat joka tapauksessa ja siten vaikuttavat hiilitaseeseen.

Normaaliin elämään kuuluu tietenkin hengitys, jossa Melperi puhaltaa ulos hiilidioksidina syömästään ruuasta noin 400 hiilikilon verran vuodessa. Tämä on siis päästö, mutta epävirallinen, se kun ei kuulu viralliseen päästölistaan.

Lantana ja vähän virtsanakin Melperi palauttaa niinikään lähes puolet syömastään ruuasta eli hiilenä noin 350 kg ja kuivikkeet päälle, jotka viisas maanviljelijä tietenkin piilottaa peltoonsa tai kehittää energiaksi. Tämä ei siis ole välitön päästö. Peltoviljelyssä sillä on kasvuston ja myös päästöjen kannalta monia myönteisiä vaikutuksia. Niistä voi lukea tarkemmin LUKE:n web-sivuilta, mutta Melperi tietää nämä omasta elämästään muutenkin.

Melperiin itseensä hiiltä sitoutuu niin vähän – muutamia kymmeniä kiloja – jotta se jätetään tässä laskelmassa toistaiseksi huomiotta.

Mutta Melperin luovuttama lanta, se saa pellolla ravinteidensa kautta aikaan myönteisiä vaikutuksia. Kasvit tykkäävät Melperin lannasta ja sitovat ilmasta hiiltä, arviolta viidenneksen enemmän kuin muuten tapahtuisi. Tärkeätä tässä on myös lannan ravinteiden aikaansaama lisäkasvu. Melperin vuodessa nämä merkitsevät yhdessä useita satoja kiloja lisää sidottua hiiltä. Sen kyllä pellosta elävät ovat kyllä tienneet jo ennenkin. Sitä kuvaa sanonta ”Ei mullit kukkakedolla liho”

Vaikeinta Melperille oli löytää tietoa ja siten numeerisesti arvioida hiilitaseen kehittymisestä maaperässä; siinä missä kasvien juuristot kasvavat ja bakteerit viihtyvät. Kokemuksensa perusteella Melperi osaa kuitenkin arvioida, että ainakin kivennäismailla sopivasti nurmia kasvukierrossa vuorottelemalla ruokamulta pysyy hyvässä kunnossa eikä hiilen määrä siinä ainakaan silloin vähene. Mitään suuria hiilen nettositoutumisia Melperi ei kuitenkaan paremman tiedon puuttuessa osaa laskelmassaan käyttää – vähäisiä kylläkin.

Toisaalta maaperästä vapautuu aina jossain määrin hiilidioksidin ohella muita kasvihuonekaasuja, jotka ovat niin sanotusti virallisessa päästöseurannassa (mm. metaani, dityppioksidit). Siksi Melperi on seurannut myös ilmastopäästöjen virallisempaa keskustelua. Niistä hän on havainnut, että hän on hyvä kasvihuonekaasujen (KHK-päästöt) tuottaja. Omaa hiilitasettaan ajatellen Melperi etsi LUKE:n Taloustohtorin sivuston ja siellä ”Kasvihuonekaasulaskenta” palvelun. Siellä Etelä-Pohjalaisen lihakarjalaskelman teetettyään Melperi totesi hiilenä mitatuksi päästöarvokseen 700 kg C-ekv/v ilman turvemaita.

Melperin hiilitase B. Jos edellä olevaan  kivennäismaalaskelmaan A. lisätään myös turvepeltojen vaikutus osuudellaan painotettuna, muuttuu kaavio päästöjen KH-kaasujen  ja taseen osalta kuvan 3b mukaiseksi.

Kuva 3b. Melperin hiilitase. Turveosuus mukana.

Kuva 3b, Hiilitase, jossa ovat mukana myös turvepellot osuudellaan painotettuna. Tässä laskelmassa tase painuu lievästi negatiiviseksi, mutta niin vähän, että hiilitaseen päästöarvo on edelleekin vain kymmenesosa KH-kaasujen päästöistä

Muilta osin kuvan 3b arvot ja tulkinta ovat samat kuin kuvassa 3a.

Puhtaan turvepellon tase esitetään myöhemmin, kun turvepohjaisen maaperän hiilen kierrosta on käytettävissä enemmän luotettavasti tutkittua tietoa.

Melperin päätelmiä: Laskelmastaan helpottuneena Melperi pani merkille, ettei hänen elämänsä olekaan luonnon kierrossa suuri päästölähde - toisin kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Oikeastaan Melperi on aika hiilineutraali. Ihminenkin itsessään on pahempi päästölähde. Eihän ihminen syö ruohoakaan siinä määrin kuin Melperi. Tämän havaittuaan Melperi paheksuu syvästi sitä, että hänenkin olemassaolostaan on KHK-päästöjen merkeissä annettu täysin harhaanjohtava kuva.

Pian Melperi huolestui kuitenkin uudelleen runsaista uutisista naudan lihan käsittelystä ns. punaisena lihana. Nyt tekemästään laskelmasta valpastuneena Melperi on hyvin epätietoinen siitä, paljonko uutisissa on selvää tarkoituksen-hakuisuutta tai mitkä riskitekijät johtuvat puhtaasti länsimaisesta tavasta toimia ja elää. Tämän aiheen Melperi jättää kuitenkin asiaan vihkiytyneiden kertottavaksi. Omasta puolestaan Melperi pahoittelee kuitenkin sitä, jos moni suomalainen on Melperin - jo edesmenneiden - sukulaisten kautta kohdannut punaisen lihan aiheuttamia vaivoja tai on muuten ajautunut  yliravitsemustilaan.

Samoin Melperi on huolissaan myös siitä, ettei hyvää suomalaista ravinnontuotantoa enemmän käytetä maapallon nälkää näkevän väestönosan hyväksi. Puhetta kyllä riittää - tekoja vähemmän. Tässä kohtaa Melperi haluaa mainita mm. ne kaksi - vai onkohan kysymyksessä yksi ja sama henkilö - pohjalaista viljelijää, jotka Afrikassa ja Pohjois-Koreassa perehdyttävät paikallisia asukkaita perunan siemenviljelyyn tavoitteena perunan laajempi tuotanto ruuaksi näissäkin maissa.

Ja lopuksi Melperi haluaa muistuttaa lukijaa siitä, että hän on sukulaistensa tavoin hyvä käyttämään nurmea merkittävässä määrin ravinnokseen; nurmea, joka on monissa osin Suomea hyvä kasvinviljelyn muoto. Siihen eivät kaikki pysty - ei ihminenkään. Onhan hänellä, Melperillä, neljä mahaakin. Ihmiselläkin kun on vain yksi.

Muistiin merkinneenä/MY

P.S. Tätä julkaisua 15.02.2019 kirjoitettaessa tulikin  Ylen uutissivustolle juttu juupajokisesta karjankasvattajasta, joka jo omalla toiminallaan on osoittanut hiilineutraalin  karjankasvatuksen olevan hyvin mahdollista ja yllä laskelman olevan siinä suhteessa täysin realistinen. Painotukset käytännön toimien ja laskelman välillä  saattavat toki poiketa huomattavastikin.   MY

 

Julkaistu Kommentoi MULLI MELPERI JATKAA KERTOMUSTAAN II

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen

 

Johdanto

Tämän blogin kirjoittaja lupaili aiemmin jättävänsä ilmaston muutoskeskustelussa  mulli Melperin elämään omaa elämäänsä ja siirtyvänsä itselleen tutumpiin metsäaiheisiin. Mutta  .....

Muutama päivä sitten tutkimuslaitos Sitra julkaisi taas  pelkästään päästölaskelmiinsa perustuvia elämäntapasuosituksiaan, jotka esim. Melperin osalta viittaavat aivan johonkin muuhun kuin niihin olosuhteisiin, jossa  Melperin elää osana  suomalaista maataloutta.

Siksi Melperi haluaa edelleenkin kertoa elämästään, jossa ovat  mukana  päästöjen ohella  sekä Melperin ravintoon että sen tuottamisen yhteydessä maahan tai muihin kasveihin sitoutunut hiili. Vain tarkastelemalla näitä kaikkia  samanaikaisesti saadaan oikeansuuntainen kuva Melperin elämästä osana hiilen ja KHK-päästöjen kiertoa  luonnossa.

Melperi

Tässä julkaisussa kerrataan ensiksi viime helmikuun päätelmä siitä, että Melperi on oikeastaan aika hiilineutraali otus. Sen jälkeen Melperi kertoo tässä nyt siitä, miten hän nyt muutaman kuukauden vanhempanakin – vajaat puolitoistavuotiaana - on edelleen ilmaston muutoksen suhteen paljon mainettaan parempi eläjä. Ratkaisevana syynä tähän on Melperin kokonaisvaltainen luontosuhde, jossa päivittäisen elämän kuuluvat nurmi- ja viljakasveista saatu ravinto ja toisaalta ilmastokeskustelun myötä julkiseen keskusteluun nousseet Melperin elintoiminnot – erityisesti ns. KHK-päästöt. Näistä KHK-päästöt ovat saaneet yleisessä keskustelussa niin merkittävän aseman, että ilmaston muutosta hillitseviä toimenpiteitäkin valitaan pelkästään päästöjen perusteella vaikka silloin uhkana ovat väärin valitut keinot.

Melperin viime helmikuun julkaisun kertausta

Viime helmikuussa Melperi siis kertoi, kuinka hänen elämästään oli koottavissa hiilen kierron suhteen varsin yksinkertainen taseasetelma hiilen sitoutuminen ja sen ilmaan palautuminen KHK-päästöt –myös metaani - mukaanlukien. Asetelma esitetään uudelleen kuvassa 1. Melperi on siinä noin vuoden ikäinen ja elopaino vaatimattomasti 270 kg.

Kuvassa 1 esitetään mullikka Melperin hiilitaseasetelma n. 0,5 ha:n pellolta ruokittuna  vuoden ajalle. Siinä ovat mukana kaikki keskeiset Melperin elämiseen liittyvät hiiltä sitovat ja päästöjä synnyttävät osat. Hiiltä sitovista osista (vasen pylväs) merkittävimpiä ovat ruuan lähteenä oleva kasvusto (sininen) ja juuriston kasvu (vihreä) sekä oikaisutekijänä ns. lanta- & esikasvihyvitys (puna/harmaa).

KUVA1

Päästöjä (oikea pylväs) tuottavat merkittävimmin Melperin normaalit elintoiminnot (tumma punainen), juuriston (=maaperän) normaalipäästöt (tumma vihreä, sis. myös. sitoutunutta hiiltä) sekä nyttemmin paljon tutkitut KHK-päästöt (kirkkaan punainen ja turpeella vaalean ruskea). Tase on näiden pylväiden erotus hiilenä (C-Ekv) mitattuna toisaalta pelkästään kivennäismaille ja toisaalta kaikille pelloille yhteensä; turvepeltojen vaikutus osuudellaan painotettuna. 
Molempien laskelmien mukaan pahana KHK-päästöjen tuottajana pidetty Melperi onkin koko hiilitaseeltaan aika hiilineutraali otus.

 

Melperi jatkaa kertomustaan

Nyt Melperi jatkaa kertomustaan muutaman kuukauden vanhempana ja noin 400 kiloa painavana nuorena nautana. Matkaa täysi-ikäisten sonnien painoluokkaan Melperillä on vielä ainakin 200 kiloa. Siksi tämä Melperin kertomuksen jatko sopii oikeastaan paremmin nuoren hiehon/lehmän mitoilla tehdyksi.

Syyn käsitellä hiilitasetta uudelleen antoivat kirjoittajalle alussa mainittu  Sitran päästötutkimus ja ne yhteydenotot, joissa kysyttiin lisää tietoa naudan hiilineutraalisuudesta. Vaikka tutkimuksiin perustuvat tiedot asiasta ovat varsin hajanaisia, on kirjoittaja eri tutkimuslähteistä kokoamiaan tietoja ja kokemustaan käyttäen täydentänyt arviotaan nuoren naudan hiilitaseesta. Se esitellään jäljempänä omassa luvussaan. Sen perusteella kirjoittaja on entistä vakuuttuneempi siitä, että paljolti KHK-päästöihin - erityisesti metaaniin - perustuvat haitta-arviot antavat Melperin elämästä vääristyneen kuvan.

 

Kasvustojen kyky sitoa hiiltä vaihtelee paljon

Ennen kuin Melperi jatkaa hiilitaseen käsittelyä, kirjoittaja haluaa muistuttaa lukijaa erilaisten kasvustojen kyvystä kompensoida päästöjä sitomalla hiiltä. Sitä kuvataan muutamalla tyyppiesimerkillä kuvassa 2. Siinä ovat mukana kahden tavallisen peltokasvuston ja luonnonvaraisen kukkakedon lisäksi kolmen eri-ikäisen männikön vuotuisia kasvulukuja, kaikki puhtaana hiilenä mitattuna. Luvut ovat monille viljojen, karjan tai metsien kasvattajille hyvin tuttuja. Muille kuvan keskeinen sanoma on, että ilmaston muutoksen kannalta ovat merkityksellisiä myös hyvässä kasvukunnossa olevat pellot ja metsät. Ilmaston muutoksen suhteen ne sisältävät paljon parempia mahdollisuuksia kuin pelkät  päästörajoitukset konsanaan.

KUVA 2

Kuvan 2. kasvupylväät kertovat nurmen, viljan tai keski-ikäisen metsän hyvästä hiilensitomiskyvystä. Vertailun vuoksi samaan kuvaan on lisätty luonnontilaan jätettyjen kuivahkon kedon ja vanhan, 100-vuotiaan metsän kyky sitoa hiiltä. Selvä päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä. Tämä on tosiasia, joka pitää muistaa, halusi sitä tai ei.

Toinen kuvaan liittyvä päätelmä on, että kasvukunnon ylläpitäminen on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Muuten tuloksena on lähinnä museoituja kasvustoja – kukkaketoja ja hidaskasvuisia vanhoja metsiä.

Nuoren naudan hiilitase, jatkoa

Tämän jälkeen noin puolitoistavuotia Melperi jatkaa kertomustaan hiilitaseestaan. Ruokaa kuluu nyt aiempaa enemmän ja muitakin Melperin elämiseen liittyviä lukuja on kuvan 3 hiilitaselaskelmassa tarkistettu. Erityisesti Melperi on siinä keskittynyt omasta elämisestään kertyviin hiilitaseen hyvitys- eli bonustekijöihin. Niistä ovat merkittävimpiä lannan kasvubonus ja nurmen viljelykierrossa saatava - ns. paremman sadon esikasvibonus sekä nurmikasvien viljelyprosessissa maahan eripituisin jaksoin sitoutuva hiili.

KUVA 3

Kuvassa 3 esitetään noin puolitoistavuotiaan nauta Melperin yhden vuoden hiilitaselaskelma 0,65 ha:n pellolta ruokittuna. Laskelma on tarkistettua jatkoa Melperin edelliseen julkaisuun helmikuulta. Laskelmassa ovat mukana kaikki keskeiset Melperin elämiseen liittyvät, hiiltä sitovat ja päästöjä synnyttävät osat, eivätkä sen päätelmät merkittävästi eroa aikaisemmasta. Hiiltä sitovista osista (vasen pylväs) merkittävimpiä ovat ruuan lähteenä oleva kasvusto (vihreä) ja juuriston kasvu (punainen) sekä oikaisutekijänä ns. kasvuhyvitykset (violetti).
Päästöjä (oikea pylväs) tuottavat merkittävimmin Melperin normaalit elintoiminnot ja hajoava biomassa (vihreä), juuriston (=maaperän) normaalipäästöt (punainen) sekä nyttemmin paljon tutkitut KHK-päästöt (ruskea ja turpeella vaalean ruskea).
Tase (Kolmas hyvin matala pylväs)  on näiden pylväiden kasvubonuksella ja prosessiin sitoutuneella juurihiilellä (tumma vihreä) oikaistu erotus hiileksi (C-Ekv) laskettuna. Turvepeltojen vaikutus on mukana osuudellaan painotettuna.
Kuvan oikeassa ylänurkassa olevassa kaaviossa näkyy miten kasvubonukset ja sitoutunut juurihiili korvaavat lähes kokonaan KHK-päästöjen vaikutuksen.

Näin pahana KHK-päästöjen tuottajana pidetty Melperi on edelleen aika hiilineutraali otus.

Kuvassa 3a   Melperi täydentää aikaisempaa hiilitaselaskelmaansa vertaamalla ns. hyvitys- eli bonustekijöiden suuruutta KHK-päästöihin.

KUVA 3a

 Sen mukaan kuvassa 3a esitettävän lannan kasvubonuksen ja nurmen viljelykierrossa saatava – ns. paremman sadon esikasvibonuksen (violetit) sekä juuristojen kasvun kautta maahan sitoutuvan juuristohiilen (vihreä) yhteisvaikutuksen voi arvioida kompensoivan kivennäismailla naudan KHK-päästöt (ruskea pylväs) kokonaan. Jos turvemaiden päästöt (vaalea ruskea) ovat mukana, olisi ko. hyvitystekijöiden kattavuus yli 90 %. (KHK-päästöt LUKE 2019 mukaan.)
Edellä mainitttujen kasvubonusten lisäksi hyvitystä voisi saada aikaan myös polttamalla lannan orgaanisia aineosia erikseen mädätettynä biokaasuna ja siten korvata fossiillisia polttoaineita.

Kuvan 3a hyvitystekijöistä lannan kasvubonuksen ja nurmen viljelykierrossa saatavan - ns. paremman sadon esikasvibonuksen Melperi tietää olevan viljelijöille hyvin tuttuja.

Vähiten tutkimustietoa ja muutakin tietoa Melperillä on nurmiviljelmillä maahan sitoutuvasta juuristohiilestä. Sitä syntyy ja esiintyy viljelyvuorossa oleville nurmilohkoille ja osa siitä säilyy viljelykierrossa peltolohkoilla nurmivaiheen jälkeenkin – tosin ajan myötä vähentyen.

Tutkimustietojen rajallisuudesta johtuen Melperi tukeutuukin juuristohiilen määräarvioissaan myös jokaisen viljelijän havaittavissa oleviin viljelysmaan ominaisuuksiin. Tässä Melperin tiedoista lukijalle muutama maininta:
- Nyrkkisääntönä juuristoon sitoutuvan hiilen kokonaismäärän sanotaan nurmilla olevan ainakin puolet  maanpäällisestä kasvustosta; parhaimmillaan jopa saman verran. Suurin osa siitä on mukana itse kasvuprosesissa, jossa se  kyllä hajoaa ajan myötä, mutta hitaammin kuin esim. maanpäällinen korsisto.
- Eräässä tutkimuksessa vuosittain syntyvän  juuristohiilen määräksi on nurmikasvustoilla mitattu lähes 1000 kg/ha/v.
- Osa syntyvästä juuristohiilestä jää maahan myös pitkäaikaisempaan muotoon, jonka määräarviona on esitetty 100-200 kg/ha/v. Luvuissa on oltava jotain perää. Mistä se ruokamulta, jossa hiilen määrä on tyypillisesti yhdellä peltohehtaarilla 100-200 tn, muuten olisi syntynyt.
- Ratkaisevaa tässä on, että viljelykierrossa nurmen myönteinen vaikutus ulottuu laajemmalle alalle (2..3-kertainen) kuin Melperi k.o vuonna ravinnokseen tarvitsee.

Mm. edellä kerrotuin tiedoin Melperi arvioi juuristomassasta jäävän maahan kestoltaan eripituisin jaksoin varovaisestikin laskien yhteensä noin puolet. Näin kuvan 3a kaksi hyvitystekijät  eliminoisivat kivennäismailla naudan KHK-päästön kokonaan ja jos turvemaiden päästöt ovat mukana, yltäisi ko. hyvitystekijöiden kattavuus yli 90 %:n.

Näin Melperi huomaa kertomuksensa lopuksi edelleen olevansa melko hiilineutraali otus. Ja edelleenkin pelkästään päästökaasuihin rajoittuvat julkaisut saavat Melperin epäilemään, että kysymyksessä on joko syvä tietämättömyys tai tarkoituksellinen harhaanjohtava viestintä.

Muistiin merkinneenä
Matti Ylinen

Kirjoittajan kommentteja:

 1) Näiden Melperin kertomusten tarkoituksena ei ole ollut mitätöidä erilaisia, ilmaston kannalta sinänsä ansiokkaita päästötutkimuksia. Arvostan sitä työtä mitä tutkijat silläkin saralla tekevät. En kuitenkaan voi ohittaa sitä tosiasiaa, että luonnon käyttäytymistä arvioitaessa - tässä tapauksessa hiilen kiertoa luonnossa  - on koko   prosessi otettava mukaan tarkasteluun.  Melperin pari kertomusta ovatkin osoitus siitä, miten erilaisiin johtopäätöksiin tullaan tarkastelemalla koko hiilen kiertoprosessia tai vain osaa siitä.    

Yli 70 vuoden luontokokemuksella tämän blogin kirjoittaja on taipuvainen pitämään Melperin kertomuksiin perustuvia johtopäätöksiä oikeina. Ainakin siinä on otettu  huomioon merkittävimmät hiilen luonnonkiertoon liittyvät tekijät suomalaisen nautamullikan elämässä. Luvut toki voivat jatkossa tutkimusten myötä tarkentua. Tätä taustaa vasten kirjoittaja ei pidä oikeana eikä myöskään hyväksy sitä, että toimenpidesuositukset perustuvat vain osaan hiilen  kiertoa - tässä tapauksessa  paljolti KHK-päästöihin. Olisi masentavaa myöhemmin havaita, että esim. suurella metelillä ilmaston muutoksen johdosta kielletty naudanlihan käyttö ihmisen ravintoketjussa ei  Melperin hiilineutraaliuden myötä saisikaan ilmastossa mitään muutosta aikaan.

 2) On esitetty, että väestö pitäisi päästöjen vähentämiseksi keskittää kaupunkeihin. Tämänkin päätelmä rakentuu pitkälti vain päästöjen tarkasteluun.  Silloin jätetään huomiotta se, että kokonaiset elinkeinoryhmät ylläpitävät kasvustojen kykyä sitoa hiiltä ja sitä kautta vähentävät päästöjen haitallista vaikutusta. Iso merkitys tässä on kasvustojen hyvällä hoidolla ja viljelyllä. Jos näin ei tehdä, tilalle tulee uhkakuva, että pellot muuttuvat kukkakedoiksi ja metsät museoituvat. Kuvassa 2 näkyi miten silloin hiilen sidonnassa menetetään paljon enemmän kuin päästöjen vähentämisessä voidaan koskaan saavuttaa. Siksi on tärkeätä pitää huolta myös hiilen sidonnan edellytyksistä. Ja pitää muistaa, että kasvukunnon ylläpitäminen on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Tästä syystä viisaassa ilmastonmuutoksen torjunnassa toimintatapaohjeet ovat puhtaalle kaupunkiväestölle täysin erilaiset kuin niille, jotka elinkeinojensa tai harrastustensa kautta sitovat hiiltä ja siten tasapainottavat ilmaston kaasupitoisuuksia paljon vahvemmin kuin päästöjen rajoittajat konsanaan. Aluksi hiilen sitomiseen riittää jo pieni tonttipuutarha.

 .3) Lopuksi kirjoittaja haluaa muistuttaa, että tehtyjen laskelmien perusteet ovat peräisin suomalaista oloista eivätkä ne sellaisenaan sovi muualla käytettäväksi. Vastaavasti eivät muualla tehdyt arviot myöskään kuvaa suomalaisen naudan elinkaarta.

 MY

Julkaistu Kommentoi VASTAUS: MISTÄ ILMIÖSTÄ ON KYSYMYS?

Mistä ilmiöstä on kysymys?

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen

 

 

OyMystemin blogin avausjulkaisussa ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä” oli viimeisenä kuva, jossa kysyttiin mitä kuvan puulle on tapahtunut?  Tulkinta jätettiin lukijan tehtäväksi. Tässä julkaisussa kerrotaan kuvan salaisuus.

 

Mitä kuvan puulle on tapahtunut:
Yhdessä OyMystemin avausjulkaisuista ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä” oli viimeisenä oheinen kuva. Siitä kysyttiin ”Mitä tässä on tapahtunut?” Kuvan tulkinta ja selitys jätettiin lukijan tehtäväksi ja haluttaessa myös vastattavaksi.

Vastaus: Kuvassa on tavalliseen, miehen korkuisen mäntytaimen latvakasvaimeen vartettu sembramännyn oksan vuosiverso kuvattuna viime syksynä, 53 vuotta varttamisen jälkeen. Varttamisen teki tämän blogin kirjoittaja kotitilansa pihapiirissä vuonna 1965 kesäkuussa Metsänjalostusäätiön metsänhoitajan Lauri Kärjen Hyytiälässä pitämän, metsäpuiden jalostustekniikkoja käsittelevän koulutuspäivän jälkeen.

Kuva on otettu syksyllä v. 2018.  Rungon paksuus on vähän yli 20 cm. Ohuempi tyviosa on siis suomalaista mäntyä ja paksumpi latvaosan alku sembramäntyä.  Miksi paksuuksille on käynyt näin ei kirjoittajalla ole selitystä. Puiden liittymä on  edelleen noin 1.5 m:n varttamiskorkeudella.

Toisessa kuvassa keskellä näkyy, miltä kyseineen puu näyttää nyt syksyisessä  maisemassa. Siinä ovat suomalaisen männyn tyviosa ja sembramännyn latvaosa jatkaneet yhdessä kasvuaan tuon 53 kasvukautta.

Blogin lukijoista kuvassa kysytyn ilmiön -  kahden puulajin  varttamisen  -  on tunnistanut kaksi henkilöä; mm. Puulaakin ajoilta tuntemani  Raimo Tapanainen Tampereelta tai oikeammin nyt Ylöjärveltä.

Kiitos vastanneille  ja  muillekin lukijoille mielenkiinnosta kuvan aiheeseen!

Kirjoittamisiin

MY

Julkaistu Kommentoi ”KOKEMUKSIEN KAUTTA LUONNON TUNTEMISEEN”

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen

 

Kokemukset auttavat ihmistä  tuntemaan  luonnon pelkkää tietoa syvemmin. Vahvimmat kokemukset ja tuntuman luontoon saavat ne, jotka hankkivat leipänsä ja muun toimeentulonsa pelloilta, metsistä, järvistä tai merestä. Heidän elämässään luontoon ei ainoastaan pistäydytä nauttimaan silloin kun huvittaa. Heille luonto on jokapäiväisen leivän lähde.

1. Johdanto

Jotta tämän blogin lukijat voisivat helpommin ymmärtää kirjoittajan aivoituksia, on tähän julkaisuun koottu kirjoittajan  kokemuksia lähes 70 v. ajalta. Niiden tarkoitus ei ole esitellä itse kirjoittajaa, vaan  niitä kirjoittajan kokemuksia, joihin on sisältynyt niin tiedettä kuin taidetta ja niin luontoa kuin tekniikkaakin. Ne vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä tässä blogissa julkaistaan luettavaksi.

2. Kokemuksina tiedettä, luontoa, tekniikkaa ja taidettakin

Kokemuksia 1. Maalaistalon poika.
Kirjoittaja kasvoi maalaistalon poikana ja eli lähes 20 ensimmäistä ikävuottaan monien ikätoveriensa tavoin - tämänpäivän luontotermein ilmaistuna - melko puhdasta luonnon kiertotaloutta.
Siinä tulivat tutuiksi hevosten kera keväisin pellot ja kylvöt, kesällä heinänteko sekä elokuusta alkaen rukiin ja rehuviljan leikkuu ja puinti. Päivittäin hoidettiin lehmät ja lypsyt ja muuta karjaa. Ja karjan lanta ajettiin aikanaan ravinteeksi pelloille, mikä takasi kohtuullisen sadon seuraavalla kasvukaudella. Kaiken tämän tarkoitus oli vain saada pävittäinen leipä pöytään.

Kaupasta tuotiin tavallisesti vain kahvia, sokeria, suolaa ja hiivaa. Lähes kaikki elämisen aineosat löytyivät talosta - jos vain jaksoi tehdä tarvittavat työt, satovuosi oli suotuisa ja sai olla terveenä.
Vasta traktorin tulo mukaan päivttäisiin töihin vähän kevensi elämää, mutta ei se merkittävästi lyhentänyt työluetteloa. Samat tehtävät olivat päivän listalla – hevosia oli vain yksi vähemmän. Mutta ei tämä elämä ollut onnetonta. Tyytyväisyyden takeena oli kaiken tekemisen merkityksellisyys.

Kokemuksia 2. Opintoja ja metsällistä työelämää
1960–luvulla kirjoittajan kokemuspohja muotoutui täysin uudelleen, kun kirjoittaja
lähti opiskelemaan metsätieteitä ja sen ohessa tilastomatematiikkaa Helsingin Yliopistoon. Tilastomatematiikkaan kuului tietenkin automaattiseen tietojenkäsittelyyn ja sen myötä tilastomatemaattisiin analyyseihin   perehtyminen;  mm. regressio- ja pääkomponenttianalyysit sekä erilaiset optimointimallit. Uuden tiedon innoittamana kirjoittajan moni yö kului Helsingin Yliopiston Töölön laskentakeskuksessa malleja laskien.   Tietokoneet olivat silloin nuoria.

Siitä elämä jatkui metsäharjoittelujen sekä 1960..80-luvuilla metsätiedon (Metsäntutkimuslaitos) ja puunhankinnan merkeissä useissa suomalasissa metsäyhtiöissä, sellaisissa kuin Enso-Gutzeit Oy, Tehdaspuu Oy (omistajat Ahlström, Kaukas, Kymi, Tampella), Puulaaki Oy (omistajat Kyro, Nokia, Rosenlew, Serlachius ja Pohjan Saha), Serlachius Oy ja Metsäliitto. Tuolloin kirjoittajan päivittäistä elämää värittivät normaalien puunhankinnan työtehtävien ohella ja monesti niihin sisältyenkin tilastomatemaattiset ratkaisumallit,  Ne olivat metsätietoon liitettynä kirjoittajan usein käyttämiä työkaluja.

 

 

Erikoisimmat kokemukset Puulaakin aikaan 1980-luvulla syntyivät siitä, että Puulaakin omistajina olivat juuri nuo edellä jo mainitut viisi metsäyhtiötä.
Varsinkin sateisina syksyinä puuvarastojen niukkuden hetkinä Puulaakiin kohdistui omistajien taholta vahvaakin painostusta puiden saamiseksi tehtaille. Kirjoittajan kohdalla olo oli kuin rengillä, jonka piti palvella samanaikaiseti tasapuolisesti viittä isäntää.

Omistajien suuntaan edellä mainittuja tilanteita helpottivat ja myös aidosti tasapainottivat puun ohjauksessa ja kustannusten kohdentamisen oikaisuissa uuden tietotekniikan mahdollistamat puunohjauksen säännöstö, kuljetusoptimoinnit ja yhteistyöhyödyn jakolaskelmat. Tärkeässä asemassa em. ratkaisujen kehittämisessä oli tuolloin myös matemaattisiin malleihin perehtynyt Arja Winter-Riikonen.

Tietojenkäsittelyn automatisoituminen oli avainasemassa myös silloin kun insinööri Kalevi Visa (1937-2017) ja blogin kirjoittaja monesti iltamyöhään saakka kehittivät Suomen ensimmäisiä automaattisesti laskevia puutavaran mittasaksia jossain Papinkadun kellarissa 1970-luvun Tampereella.

Kehittämistyön tulosta kuvaa seuraava ote Esko Pakkasen kirjasta ”Metsäherrojen mennyt aika”:
” Tietotekniikka ei jäänyt vain konttoreihin, vaan se tuli myös metsään. Ensiksi otettiin käyttöön elektroniset mittasakset, ”Visakset”, jotka Kalevi Visa kehitti yhdessä Matti Ylisen kanssa vuonna 1974. Niitä ryhdyttiin käyttämään tukkien mittauksen ja tehtailla tehdyn ”nappuloinnin” ohella myös pystymittauksissa.”

Kokemuksia 3. Mystem Oy -Yritysten ja tietojärjestelmien kehittämistä
Suomen metsäteollisuus eli 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä voimakasta rakennemuutosten – yritysfuusioiden tai yhtiöiden loppumisen - aikaa. Tämänkin julkaisun kirjoittaja joutui niissä mukaan yhteensä seitsemään yritysfuusioon tai yrityksen purkuun – jopa tehden muutamiin niistä valmistelevia taustalaskelmia.
Eräs metsäyhtiöiden keskinäistä asemaa kuvaavista puun hankinta-aluelaskelmista v. 1975 on viereisessä kuvassa.

Näissä rakennemuutoksen eri käänteissä kirjoittajalla oli samalla hyvä tilaisuus tehdä havaintoja hyvinkin erilaisista yritysilmapiireistä (-kulttureista) ja eri tavoin johdetuista yrityksistä.

Yksittäisessä perheessä em. muutosten aika merkitsi usein pitkiä työmatkoja tai toistuvia muuttoja paikkakunnalta toiselle.

Nämä ja edellä kerrotuissa tehtävissä kertynyt kokemus johtivat kirjoittajan v. 1987 perustamaan Mystem Oy:n,   josta tuli yritysten toimintoja ja automaattisia tietojärjestelmiä kehittävä yrityksen.  Mystem Oy on olemassa edelleenkin.

Pääpaino Mystemin toiminnassa on ollut koko ajan tietojärjestelmien kehittämisessä. Tiedollinen perusta sille syntyi jo 1960-luvulla ensimmäisten ohjelmakehitelmien myötä. Siitä on  ohessa Fortran II-kielinen ote puiden kasvun laskennasta. Varsinainen tietokonealan kasvu pienissä yrityksissä perustui kuitenkin vasta henkilökohtaisten tietokoneiden (PC:t) tuloon markkinoille 1980-luvulla.

Mystemissä ohjelmistoja kehitettiin alusta alkaen PC:lle ja paikallisverkkoihin ja myöhemmin myös Internetiin erityisesti metsän ja metsäteollisuuden toimialoilla.

Yritysjärjestelyissä 1980-luvulla saadut kokemukset pitivät kuitenkin myös johtamis-näkemyksen kehittämistä mukana ohjelmistokehityksessä. Merkittävin tällainen ohjelmisto oli suuryritysten johtamiseen alue- ja piiritasolle tarkoitettu ”Puunhankinnan tuloslaskelma” 1990-luvun alkupuolella. Sen taustalla oli tuon ajan johtamisessa vahvistunut suuntaus itseohjautuvuuteen ja tiimityöskentelyyn. (Ks. viereinen kuva johtamisen keskeisistä elementeistä.) Ohjelmiston erityispiirre oli koota kovin hajallaan oleva alueen tai piirin toimintatieto suoraan muista tietojärjestelmistä  ”yhden sivun A4-koosteeksi”. Tuon ajan tietotyökaluilla järjestelmän kehittäminen tähän suuntaan ei ollut aivan vaivaton työmaa.

Seuraava merkittävä ohjelmien ryhmä Mystemissä olivat erilaiset koneellisen puunkorjuun suunnittelu- ja seurantaohjelmat yrittäjille 1990- ja 2000-luvuilla. Niiden taustalla oli koko ajan ajatus kehittää yrittäjyyttä. Ohjelmisto käsitti kaikkiaan tusinan verran erilaisia ohjelmia  urakoiden suunnittelua ja toteutusta. Toteutusvaiheen ohjelmat käsittivät tietojen siirtoa metsästä toimistolle sekä työsaavutusten seurantaa, urakoiden laskentaa ja niiden laskutustakin.

Nyt ohjelmistot ovat pääosin siirtyneet jatkajille. Mystemillä on edelleen hallussaan mm. koneyrittäjien urakoiden suunnittelua käsittelevä ohjelmisto Urakkalastu II.

Katso lisää Mystemin kotisivuilta  - ->Mystemin omat kotisivut)

Riitta Ylinen: "Taivaan ja meren välissä"

Lisäksi Mystemillä on yrityskuvauksessaan erillistoimintona taidegrafiikan vedostaminen. Nimikkotaiteilijamme on taidegraafikko Riitta Ylinen, joka on Suomen Taidegraafikot ry:n jäsen. Katso Riitan oma pientä kuvagalleriaa*  OyMystem/Riittan kuvagalleriatai Suomen kuvataiteilijoiden esittelysivuilta Suomen kuvataiteilijamatrikkeli ja sieltä edelleen nimihaku. (Haun tulos näyttää heidän sivuillaan jäävän vähän piiloon.)

 

 

Kokemuksia 4. Kun aktiivinen työelämä on jo takanapäin
Tänään, kun aktiivinen työelämä on takana päin, kirjoittajan päivät kuluvat edelleen monien erilaisten askareitten merkeissä. Merkittävä rooli niissä on edellen luonnossa toimimisella.

Peltotyöt täyttivät kirjoittajan kevään ja syksyn vapaa-aikaa usean vuosikymmenen ajan vuoteen 1993 saakka. Silloin Suomen liittyminen EU:hun sai aikaan sen, että kirjoittajan yli 20 vuotta jatkunut maatalouden kuutamoviljely päättyi peltojen vuokrauksena naapurille.

Nyt askareet ovat jatkuneet enemmän metsän puolella. Hankintahakkuu tai taimikon perkaus ovat edelleen sopivaa hyötyliikuntaa ja sekä fyysisen että henkisen kunnon hoitoa.

 

Samalla on aina hyvä tilaisuus katsastaa mitenkä eri kokeilukohteet ovat viime aikoina menetyneet ja kehittyneet.

 

 

 

Maatilan vanhat rakennukset vaativat aina oman huolehtimisensa. Siitä ohessa kuva huopakaton uusimisesta v. 2009. Menossa on huoparullien vinssaus katolle. Vierailevana vinssaajana on Visaksien mittalaitekehittäjä, nyt jo edesmennyt insinööri Kalevi Visa

 

Ja jos sadepäivät yllättävät, 

Riitta Ylinen: Enkeli työmatkalla

kirjoittaja voi muokata Riitta Ylisen pientä kotigalleriaa
Tästä avautuu Riitta Ylisen kotigalleria

tai viimeistellä Mystemin hallinnassa vielä olevaa Urakkalastu II-ohjelmaa
Tästä avautuvat Urakkalastu II esittelysivut

tai kokeilla tätä WordPressin blogiohjelmiston toimintoja kokoamalla pieniä  julkaisuja.

 

 

 

Kirjoittamisiin
MY