Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen
”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA”
Tässä blogin avausjulkaisussa kirjoittaja käsittelee syitä tämän blogin syntyyn. Taustalla ovat kokemus siitä, miten vaikea ilmastonmuutoksesta on saada puolueetonta tietoa ja miten hiilen kiertoa luonnossa käsitellään paljolti vain päästöinä aidon hiilitaseen asemesta. Yleisölle kerrotaan puolitotuuksia. Ja kuitenkin luonnossa on paljon luonnon itsensä sisältämiä mahdollisuuksia parantaa hiilitasetta.
Johdanto
Tämän jutun otsikon vanha sanonta ”Akat pelkää... ” on monesti palautunut kirjoittajan mieleen viime päivien ilmastokeskustelun myötä. Ei sen takia, etteikö otsikon tai ilmastokeskustelun sanoma olisi totta, vaan sen takia, että kirjoittajan mielestä keskustelu kuvaa hyvin aiheeseen liittyviä ihmisten tunnelmia, tunnelatausta ja jopa pelkoa.
Nämä kolme seikkaa yhdessä näyttävät ohjaavan itse asian käsittelyn aivan omituisille raiteille ja mikä pahempaa voivat tuottaa tavoitteittensa vastaisia toimenpiteitä.
Ilmaston muutoksista kiinnostuneena blogin kirjoittaja on myös tyytymätön tarjolla oleviin mahdollisuuksiin selvittää muutoksien tosiasiallista vaikutusta hiilen kiertoon luonnossa. Kirjoittaja on usean vuoden ajan etsinyt ja etsii edellenkin mm. maatiloille ja sitä isommille yhdyskunnille (kunnat, maakunnat, koko Suomi, mutta ei koko maapallo) sopivaa hiilitaseen laskentamallia siinä onnistumatta. Hyvä sellainen on haussa edelleenkin. Ja saahan noita malleja tehtyä itsekin kertauksena vanhoista ajoista niin kuin tämänkin blogin kohdalla on tapahtunut.
Blogin synty
Ensimmäisen sykäyksen tämän sivuston synnylle antoi kuitenkin ns. perinteinen media, joka on ollut varsin nihkeä julkaisemaan ajan hengestä poikkeavia artikkeleita vaikka ne perustuisivat selviin havaintoihin ja tosiasioihin.
Sykäystä vahvisti Sitran kunnittaisista hiilidioksidipäästöistä teettämä tutkimus, jonka tuloksia esiteltiin mm. sanomalehti Ilkassa 16.10.2018. Tutkimuksen mukaan monet suurista kaupungeista olivat vähäpäästöisiä ja esim. luonnosta elantonsa saava Kurikka (Jalasjärvi ml.) oli maan suuripäästöisimpiä. Kuitenkin, jos asiaa tarkastellaan hiilen kiertokulun kannalta ovat monet kaupungit edelleen huomattava päästölähde, mutta Kurikka on tosiasiassa huomattava hiilinielu ja hapekkaan ilman tuottaja. Näin pelkästään päästöihin keskittynyt tutkimus vaikuttaa tarkoituksenhakuiselta puolitotuudelta.
Asiaa selvennetään jäljempänä kolmessa seuraavassa kuvassa 2a...2c, joiden lähtökohtana on jo edellä mainittu Sitran teettämä tutkimus.
Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on moleyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.
Kuvassa 2a esitellään Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt ilman teollisuutta asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 mukaan. Kurikan lukuihin on lisätty keskimääräinen hakkuupoistuman vaikutus.
Kuvassa 2b on vertailuun lisätty edelliseen kuvaan verrattuna hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot edellenkin ilman teollisuutta ja asukasta kohden laskettuna v.2014. Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.
Kuvassa 2c verrataan Helsingin ja Kurikan kuntien koko hiilen sidontaa, päästöjä ja hiilitasetta ilman teollisuutta kunnan asukaslukuun suhteutettuna v. 2014.
Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.
Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 20,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa.
Lukijan mietittäväksi jääköön, onko pelkästään päästöihin perustuva mielikuva oikea ja riittävä tieto hyvien toimenpiteiden perusteeksi kaikkialla Suomessa.
Kirjoittaja ei myöskään ole ollut tyytyväinen ilmaston muutoksesta käydyn keskustelun sisältöön ja keskusteluissa tarjoittuihin toimenpide-ehdotuksiin. Blogin kirjoittajan mielestä huomio niissä on aivan liian paljon keskittynyt kasvihuonekaasupäästöihin. Vasta viime vuosina on hiilen sitoutuminen metsien, peltojen ja jopa soiden kasvustoon saanut enenevää huomiota ja sitä kautta laskettu hiilitase tullut toimenpide-ehdotuksien perusteeksi. Samoin elävästä kasvillisuudesta peräisin oleva biohiili tulisi selkeästi erottaa hiilitaseen tarkasteluissa fossiilisesta hiilestä. Vain näillä perusteilla voi kaavailla mielekkäitä kasvihuonekaasujen hallintaan tähtääviä toimenpiteitä. Ainakin kirjoittajan omalla kohdalla hiilen sitomiseen tähtäviin toimiin sisältyy paljon enemmän potentiaalia kuin pelkkien päästörajoitusten käyttöön.
Huomautus. Niin kuin kirjoittaja jo aiemmin totesi, valmiita hiilitaseen laskentamalleja on ollut vaikea saada käytettäväksi. Siksi taseita joutuu laskemaan itse. Epäilijöille, jotka mahdollisesti ihmettelevät moisten laskelmien syntymistä noin vain, haluan todeta näiden asioiden olevan kirjoittajalle tuttuja koko elämänuran pituudelta. Asiasta kiinnostuneille tulevat lähipäivinä tälle sivustolle omat julkaisunsa ”Kokemuksien kautta luonnon tuntemiseen” ja ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä”
Mitä tämä blogi haluaa kertoa.
Tässä blogissa käsiteltävät aiheet ovat yleensä lähellä luontoa ja metsää, mutta eivät muutkaan aihepiirit ole poissuljettuja. Samoin tulevilla julkaisuilla on monesti liittymä päivän yleisin puheenaiheisiin.
Laadittavilla kirjoituksilla ei ole itsessään mitään poliittista tavoitetta tai päämäärää, vaikka jutut joskus siltä saattaisivat näyttääkin.
Luontoa ja ilmastonmuutosta koskevissa kirjoituksissa halutaan tässä blogissa nostaa enemmän näkyville luonnon omaan kasvupotentiaaliin sisältyviä mahdollisuuksia pelkoa ja epävarmuutta herättävien rajoitusten jakauhukuvien asemesta. Ja vaikka metsien tärkeys suomalaisessa ilmaston muutostorjunnassa alkaa olla yleisesti hyväksytty asia, käsitellään metsää ja ilmastoa tässä blogissa yksinkertaisten kokemushavaintojen kautta.
Tässä blogissa rajoitutaan kuitenkin toistaiseksi vain suomalaisissa tai pohjoismaisissa olosuhteissa saatuihin kokemuksiin.
Ensimmäinen tämän blogin esimerkki luonnon oman kasvuvoiman mahdollisuuksista tasapainottaa ilmastomuutosta on nähtävissä oheisessa kuvassa (Kuva 3a), jossa kaksi puusukupolvea - 100 vuotta vanha mänty ja nuori, noin 20-vuotias männikkö - kasvavat toistensa tuntumassa:
Kuinka moni tulee kuvaa katsoessan ajatelleksi, että jo parikymppinen männyn taimikko ylittää kasvuvoimassaan 100-vuotiaan männikön vuotuisen hiilensitomiskyvyn
Esimerkki jatkuu toisella jalostustaimilla istutetun, nyt jo 44 vuotiaan männikkökohteen kasvun vertailulla toisaalta samanikäisiin ja toisaalta 100-vuotiaisiin Keski-Suomen normaalimetsiin. Kaikkien näiden kolmen kohteen vuotuinen juokseva kasvu puuston ja maaston sitomana hiilenä esitetty kuvassa 3b.
Kuvassa 3b verrataan perimältään tai kasvuvaiheeltaan erilaisteen metsiköiden juoksevaa vuotuista hiilensitomiskykyä toisiinsa a) jalostusmännikkö (Plusmännikkö) 30..45 vuotiaana b) vastaava samanikäinen normaalimännikkö ja c) jo 100-vuotiaaksi varttunut normaalimännikkö.
Kuva varmaankin puhuu puolestaan. Yhteenvetona kirjoittaja toteaa lyhyesti: Jos jo parikymppinen nuori taimikko juuri ja juuri ylittää vanhan metsän hiilensitomiskyvyn, ylittää se vanhan metsän hiilen sitomisarvot 15 vuotta myöhemmin kaksin- tai jopa kolminkertaisesti.
Edellä mainitut puustokohteet esitellään tarkemmin omassa julkaisussaan ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä”
Peltoviljelyn puolelta kasvuvoimasta huolehtimisen esimerkkinä mainitsen jokaisen maanviljelijän toki itsestään selvänä pitämän pellon ruokamultakerroksen hoidon pitämällä (apila)nurmea mukana viljelykierrossa. Siinäkin kasvatetaan maaperän ravinteisuutta, sidotaan hiiltä maahan joksikin aikaa ja hoidetaan maaperän rakenteisuutta. Tästäkin kirjoittajalla on omakohtaista kokemusta.
Esiin otettujen esimerkkien kautta olen ensiksi halunnut kiinnittää lukijan huomion siihen, että yleisestä mediahälystä huolimatta hiilitaseen parantamiseen on käytettävissä monia myönteisiä keinoja. Niiden etsiminen ja niistä kertominen on yksi tämä blogin keskeisiä tavoitteita.
Silti on aina muistettava, että jokainen järkevä kasvihuonekaasupäästöjen rajoitustoimi myös parantaa hiilitasetta. Samaan tapaan kuin missä tahansa taloudessa menojen harkittu leikkaaminen parantaa tulosta. Ratkaisevassa asemassa on koko ajan kysynys: ”Sitooko kasvillisuus toimenpiteen seurauksena enmmän hiiltä kuin saman toimenpiteen johdosta vapautuu ilmaan?” Kokemuksiensa pohjalta kirjoittaja osaa arvioida arvioida, että moni yleisesti ehdotettu, päästöihin keskittynyt rajoitustoimi ei mitenkään takaa parempaa hiilitasetta.
Näillä näkymin julkaisuille on tulossa jatkoa sen mukaan kuin mielenkiintoa lukjoilla riittää. Tapetilla ovat mm. oheisen kuvan 4 vasikan kysymys: ”Minäko ilmaston muutoksen suuri syntipukki?” tai runsaasti mielipiteitä keräneen avohakkuukeskustelun johdosta ”Avohakkuissa on paljon hyvää, jotta niitä kannattaa jatkaa?”
Jälkijohdanto:
Tämä blogisivusto on osa OyMystemin laajempaa esittelysivustoa, joita ovat Mystem Oy;n omat kotisvut) - ->Mystemin omat kotisivut) ja niihin sisältyen mm. koneyrittäjien urakoiden suunnittelua käsittelevä OyMystemin ohjelmisto Urakkalastu II**) Tästä Urakkalastu II:n esittelysivuille
Mystemillä on lisäksi erillistoimintona taidegrafiikan vedostaminen. Nimikkotaiteilijamme on taidegraafikko Riitta Ylinen, joka on Suomen Taidegraafikot ry:n jäsen. Katso Riitan oma pientä kuvagalleriaa) OyMystem/Riittan kuvagalleriatai Suomen kuvataiteilijoiden esittelysivuilta Suomen kuvataiteilijamatrikkeli ja sieltä edelleen nimihaku. (Haun tulos näyttää heidän sivuillaan jäävän vähän piiloon.) Lisämausteena voi Riitan toihin tutustua hänen pienessä kotigalleriassaan)
Tästä Riitta Ylisen kotigalleriaan
Kirjoittamisiin!
MY
oli viimeisenä oheinen kuva. Siitä kysyttiin ”Mitä tässä on tapahtunut?” Kuvan tulkinta ja selitys jätettiin lukijan tehtäväksi ja haluttaessa myös vastattavaksi.
selviytymiskykyä ja jatkuvaa muuntumista, jonka kautta luomakunta on selviytynyt ajasta toiseen. Tältä pohjalta en ole koskaan oikein ymmärtänyt luontoa yltiösäilyttävästi suojelevaa näkökulmaa – ikäänkuin luonnon konservoimista tiettyyn tilanteeseen. Kyllä luonto on aina ratkaisunsa hakenut.
jalostusaineistolla uudistetuista kohteista käytetään nimitystä plusmetsikkö tai plusmännikkö.)
Siinä tulivat tutuiksi hevosten kera keväisin pellot ja kylvöt, kesällä heinänteko sekä elokuusta alkaen rukiin ja rehuviljan leikkuu ja puinti. Päivittäin hoidettiin lehmät ja lypsyt ja muuta karjaa. Ja karjan lanta ajettiin aikanaan ravinteeksi pelloille, mikä takasi kohtuullisen sadon seuraavalla kasvukaudella. Kaiken tämän tarkoitus oli vain saada pävittäinen leipä pöytään.
lähti opiskelemaan metsätieteitä ja sen ohessa tilastomatematiikkaa Helsingin Yliopistoon. Tilastomatematiikkaan kuului tietenkin automaattiseen tietojenkäsittelyyn ja sen myötä tilastomatemaattisiin analyyseihin perehtyminen; mm. regressio- ja pääkomponenttianalyysit sekä erilaiset optimointimallit. Uuden tiedon innoittamana kirjoittajan moni yö kului Helsingin Yliopiston Töölön laskentakeskuksessa malleja laskien. Tietokoneet olivat silloin nuoria.
Siitä elämä jatkui metsäharjoittelujen sekä 1960..80-luvuilla metsätiedon (Metsäntutkimuslaitos) ja puunhankinnan merkeissä useissa suomalasissa metsäyhtiöissä, sellaisissa kuin Enso-Gutzeit Oy, Tehdaspuu Oy (omistajat Ahlström, Kaukas, Kymi, Tampella), Puulaaki Oy (omistajat Kyro, Nokia, Rosenlew, Serlachius ja Pohjan Saha), Serlachius Oy ja Metsäliitto. Tuolloin kirjoittajan päivittäistä elämää värittivät normaalien puunhankinnan työtehtävien 
ohella ja monesti niihin sisältyenkin tilastomatemaattiset ratkaisumallit, Ne olivat metsätietoon liitettynä kirjoittajan usein käyttämiä työkaluja.
Erikoisimmat kokemukset Puulaakin aikaan 1980-luvulla syntyivät siitä, että Puulaakin omistajina olivat juuri nuo edellä jo mainitut viisi metsäyhtiötä.
Tietojenkäsittelyn automatisoituminen oli avainasemassa myös silloin kun insinööri Kalevi Visa (1937-2017) ja blogin kirjoittaja monesti iltamyöhään saakka kehittivät Suomen ensimmäisiä automaattisesti laskevia puutavaran mittasaksia jossain Papinkadun kellarissa 1970-luvun Tampereella.
Kehittämistyön tulosta kuvaa seuraava ote Esko Pakkasen kirjasta ”Metsäherrojen mennyt aika”:
rakennemuutosten – yritysfuusioiden tai yhtiöiden loppumisen - aikaa. Tämänkin julkaisun kirjoittaja joutui niissä mukaan yhteensä seitsemään yritysfuusioon tai yrityksen purkuun – jopa tehden muutamiin niistä valmistelevia taustalaskelmia.
Pääpaino Mystemin toiminnassa on ollut koko ajan tietojärjestelmien kehittämisessä. Tiedollinen perusta sille syntyi jo 1960-luvulla ensimmäisten ohjelmakehitelmien myötä. Siitä on ohessa Fortran II-kielinen ote puiden kasvun laskennasta. Varsinainen tietokonealan kasvu pienissä yrityksissä perustui kuitenkin vasta henkilökohtaisten tietokoneiden (PC:t) tuloon markkinoille 1980-luvulla.
Yritysjärjestelyissä 1980-luvulla saadut kokemukset pitivät kuitenkin myös johtamis-näkemyksen kehittämistä mukana ohjelmistokehityksessä. Merkittävin tällainen ohjelmisto oli suuryritysten johtamiseen alue- ja piiritasolle tarkoitettu ”Puunhankinnan tuloslaskelma” 1990-luvun alkupuolella. Sen taustalla oli tuon ajan johtamisessa vahvistunut suuntaus itseohjautuvuuteen ja tiimityöskentelyyn. (Ks. viereinen kuva johtamisen keskeisistä elementeistä.) Ohjelmiston erityispiirre oli koota kovin hajallaan oleva alueen tai piirin toimintatieto suoraan muista tietojärjestelmistä ”yhden sivun A4-koosteeksi”. Tuon ajan tietotyökaluilla järjestelmän kehittäminen tähän suuntaan ei ollut aivan vaivaton työmaa.
Seuraava merkittävä ohjelmien ryhmä Mystemissä olivat erilaiset koneellisen puunkorjuun suunnittelu- ja seurantaohjelmat yrittäjille 1990- ja 2000-luvuilla. Niiden taustalla oli koko ajan ajatus kehittää yrittäjyyttä. Ohjelmisto käsitti kaikkiaan tusinan verran erilaisia ohjelmia urakoiden suunnittelua ja toteutusta. Toteutusvaiheen ohjelmat käsittivät tietojen siirtoa metsästä toimistolle sekä työsaavutusten seurantaa, urakoiden laskentaa ja niiden laskutustakin.
Nyt askareet ovat jatkuneet enemmän metsän puolella. Hankintahakkuu tai taimikon perkaus ovat edelleen sopivaa hyötyliikuntaa ja sekä fyysisen että henkisen kunnon hoitoa.
mitenkä eri kokeilukohteet ovat viime aikoina menetyneet ja kehittyneet.
Maatilan vanhat rakennukset vaativat aina oman huolehtimisensa. Siitä ohessa kuva huopakaton uusimisesta v. 2009. Menossa on huoparullien vinssaus katolle. Vierailevana vinssaajana on Visaksien mittalaitekehittäjä, nyt jo edesmennyt insinööri Kalevi Visa