OyMYSTEMIN JULKAISUJA *

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja,
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen,
Eläkkeellä

OPASPOLKUJA MYSTEMIN JULKAISUIHIN  30.11.2022

Juttuja tällä  Mystemin sivustolla on julkaistu harvakseltaan  lähes neljä vuotta siinä tahdissa kuin kirjoittaja on muilta toimiltaan ehtinyt. Julkaisujen aihepiiri on ollut vaihteleva eikä kirjoittajan omimmille alueille - metsään, metsäluontoon  ja metsätalouteen - ole päästy vielä paljoakaan.

Lukijoilta saaduista kysymyksistä ja kommenteista olen havainnut, että mielenkiinto eri juttuhin vaihtelee kovin paljon eivätkä lukijat, - jotka tietoisesti on pyritty rajaamaan lähinnä  ystävä- ja kaveripiireihin - , oikein tiedä mitä juttua tavoittelisi luettavaksi. Siksi tähän "opaspolkuja julkaisuihin" nimettyyn juttuun koottu  lyhyitä yhteenvetoja sekä viime aikoina  kiinnostusta herättäneistä että pysyvää mielenkiintoa omanneista aiheista.

1. PAKINA LUONNOSTA JA ENNALLISTAMISESTA a'la SIMO RALLI

Maaseudun Tulevaisuuden  Kantri-lehdessä julkaistiin 16.11.2022 Simo Rallin pakina  ”Syyllinen”. Kirjoittajansa asiantuntemuksen ja huumorinsa kautta se sisältää havaintoja ja tunnelmia, jotka  syntyvät vain omakohtaisista  kokemuksista lähellä luontoa. Itsekin tunnistan monet niistä aina 1950-luvun lapsuuteni ajoista monivuotisen peltoviljelyvaiheen ja  nyttemin moninaisten metsänhoitotöiden kautta kertyneinä kokemuksina,  vaikka omasta elämästäni varsin pitkä rupeama onkin ajoittunut melko puhtaasti sisätyövaiheeseen.  Kirjoista opittuna  nämä havainnot ja tunnelmat eivät ole mitenkään mahdollisia. Kaikki lähtee elämästä luonnon kanssa sen ehdoilla  eläen.

Linkki itse pakinaan on alla:
PAKINA LUONNOSTA JA ENNALLISTAMISESTA a’la SIMO RALLI
Ens. julkaistu 22.11.2022

2. PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ

Mystemin blogin ja tässä jäljempänä kuvattavan aiheen  valmistelu alkoi joskus 2010-luvun loppupuolella kasvihuonekaasuja ja ilmaston lämpenemistä koskevan keskustelun saadessa julkisuudessa lisää tilaa ja sitä kautta ihmisten mielissä.

Blogin kirjoittaja taas oli tuolloin täysin  tyytymätön siihen mitenkä hiilen kiertoa luonnossa käsiteltiin julkisuudessa paljolti vain kasvihuonekaasupäästöinä,  vaikka päästöt ovat vain osa luonnon merkittävimmän alkuaineen - hiilen  - kiertoprosessejaa luonnossa.

Tämä kävi ilmi myös silloin kun kirjoittaja etsi - usean vuoden ajan - valmista, mm. maatiloille ja sitä isommille yhdyskunnille sopivaa luonnon  hiilitaseen laskentamallia, jossa otetaan huomioon sekä hiilen sitoutuminen ilmasta että päästöt takaisin ilmmaan,  siinä kuitenkaan onnistumatta. Siksi tavoiteltu laskentamalli oli valmistettava itse. Yksi sen tavoitteista oli osoittaa miten mielikuva hiilen asemasta luonnossa on erilainen, jos sitä kuvataan pelkkinä päästöinä tai vaihtoehtoisesti hiilen luonnonkiertoon perustuvina hiilitaseina.

Ensimmäiset päästöjä ja hiilen luonnonkiertoa vertaileva jutut julkaistiin tässä blogissa v. 2019. Niissä keskityttiin  päästöjen asemesta hiilen biologiseen luonnokiertoon nautakarjan kasvatuksessa ja siihen liityvässä peltoviljelyssä  nurmiviljely mukaan lukien.Siitä alkoi mulli "Melperin" tarina (Kuva 1), jonka perusversio on julkaisussa: "Paljon porua päästöistä.- kuka vei villat"

Julkaisujen varsinainen tietoaineisto perustui  suomalaisiin tutkimuksiin ja/tai kirjoittajan omiin havaintoihin 1950-luvulta alkaen.

Julkaisuissa kirjoittaja kiinnitti huomionsa mm. siihen, että  pelkästään päästöihin perustuviin toimenpidevalintoihin sisältyy  useita riskejä.  Eräs riski on siinä, että pelkistä päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka suoraan vähentää kasvillisuuden ilmasta sitomaa hiiltä.   Kaikkiaan kasvustojen  ilmasta sitoma  hiili voisi  vähentyä enemmän kuin päästöt vähenevät.  Seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden  vastaisesti päästöjen  nettokasvu.

Linkki: PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ – KUKA VEI VILLAT
Ens. julkaisu 26.11.2019, päivitetty 09.11.2021

3. PÄÄSTÖISTÄ VÄÄREIN LAMPAIDEN KERITSIJÖIHIN

Kimmokkeen otsikkoaiheeseen sain uudelleen marraskuun alussa v. 2021 samoihin aikoihin kun päästökeskustelua oli taas kiihdytetty varsin arvostettujen asiantuntijoiden lausunnoin ja  H:gin kaupungin  lihantarjoilukieltopäätöksellä.

Poikkesin tuolloin  ohikulkiessani kotipellolleni matkalla metsään ensiharvennuskohteeni ennakkoraivauksille.

Marraskuun aamuauringossa huomioni kiinnittyi talouskeskuksen läheisyydessä sijaitsevaan – nyt vuokraviljelijän hoitamaan peltolohkoon, jolla on mielestäni sanottavaa edellä kerrottuihin päästöjulkistuksiin liittyen. (Kuva 2) Kuvassa jo talvea odottava vahva nurmi kertoo mielestäni katsojallee selvästi sen, miten ilmaston suojelussa nurmella on monta tehtävää.    Sen lisäksi että se tarjoaa ruuan monelle naudalle, se sitoo kasvussaan hiilta sekä maanpäällisiin versoihin että maanalaiseen juuristoon – juuristossa osaksi pitkäaikaiseen muotoon. Hiili pysyy kasvustossa mukana tällä tai jollain toisella lohkolla niin kauan kuin nurmet ovat viljelykierrossa mukana. Vasta karjanpidon päättyessä hiili vapautuu mittavammin ilmakehään, eikä sen määrä ole suhteessa aivan vähäinen. Näin lopputulos on odotusten suhteen aivan päinvastainen. Ja taas ihmetellään miksi päästövähennysten tulokset eivät parane.

Koska olen jo useasti todennut pitäväni pelkästään KHK-päästöihin keskittyneitä ilmastoselvityksiä aivan liian suppeina,  palasin alussa kerrotun innoittamana  pari vuotta aiemmin julkaistun "Paljon porua päästöistä...." lähdeaineistoon ja kokosin sieltä tarvittavin ainesitolisäyksin hiilen luonnon kierrosta mulli Melperin elämässä esimerkinomaisen jutun "Väärien lampaiden kertsisijät edelleen liikeellä."  Olennainen muutos aikasempaan siinä on, että Melperin elämässä hiilen luonnonkierrossa  on erotettavissa ainakin 7 eri prosessia tai prosessiryhmää alussa kuvatun nurmen prosessit mukaanlukien. Julkisuudessa yleisimmin käsitelty "Erikseen tutkittujen KHK-päästöjen ryhmä" taas on vain yksi em. prosesseista.

Kun nämä 7 prosessia tai prosessiryhmää lasketaan yhteen voidaan edelleenkin todeta, että mulli Melperi on  varsin hiilineutraali otus ellei peräti pieni hiilinielu. 

Linkki aiheeseen:  VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITSIJÄT EDELLEEN LIIKKEELLÄ
Ens. julkaistu 22.06.2022

4. AVOHAKKUUTA VAI JATKUVAA KASVATTAMISTA

Metsiä jatkuvasti kasvattaen tai niitä välillä avohakkuilla uudistaen on viime aikoina käsitelty lukuisissa hyvinkin asiantuntevissa julkaisuissa. Siksi lähestyn otsikon aihetta enemmänkin pohdinnalla mitä kasvatustapaa itse eri tilanteissa metsien hoidossa käyttäisin, linkin jutulla: Avohakkuutta vai jatkuvaa kasvattamista?.

Ennen asian tarkempaa käsittelyä haluan muistuttaa lukijalle, että metsät ovat koosteita maaston muodon, maaperän, sen kosteuden ja ravinteisuuden, kasvupaikan valoisuuden sekä puulajin ja muun kasvuston kehitysvaiheen mukaan eroavista kasviyhdyskunnista kullekin yhdyskunnalle ominaisine eläimistöineen. Maaston muotoja mukaillessaan nuo kasviyhdyskunnat ovat kuin maastokuvioiden mosaiikkia, mikä metsän kasvatuksessa merkitsee puulajien valintaa kasvatuskohteiden ominaisuudet huomioiden ja puulajien luontaisia ominaisuuksia kunnioittaen. Palasia tuossa mosaiikissa on maassamme miljoonia. Siksi metsään kohdistettavat toimenpiteet voivat olla hyvinkin erilaisia. Miten niitä itse käsittelisin, on luettavissa myös alla olevan linkin kautta.

Linkki: AVOHAKKUUTA VAI JATKUVAA KASVATTAMISTA
Ens. julkaisut 30.11.2021

5. PIHAKUUSEN TARINAA KORONVUONNA 2020

Pihakuusen tarina on  kertomus kuusesta, joka syntyi  pihakuuseksi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja  kasvoi sen jälkeen yli 110 vuotta maalaistalon puutarhassa noin 15 metrin päässä kylätiestä - nykyään  paikallistiestä.

Paksuutta sille oli kannolla kertynyt metrin verran ja pituutta lähes 30 metriä. Se ei ollut pitäjän suurin kuusi, mutta oli silläkin kokemuksistaan oma tarinansa kerrottavana.

Tämän kuusen, oikeastaan aika vaiherikas tarina löytyy linkistä Pihakuusen tarinaa koronavuonna 2020  Voimakkaat luoteistuulet mereltä yli Pohjankankaan olivat painaneet tuo ison puun niin pahasti tien suuntaan kallelleen, että se oli kaadettava joulukuussa v. 2020.  Suuren kokonsa ja  kallistuman vuoksi kuusen kaadossa tarvittava voima varmistettiin traktorin vinssillä. Lähinnä mielenkiinnosta tarkistettiin kaadon  vetovoiman tarve omana laskelmanaan. Kuvauksen siitä voi katsoa jutusta:  Kallistuneen pihakuusen kaato ja vinssin vetovoima

Pihakuusen tarina sai vielä jatkoa, kun kuusen pihapiirissä tapahtuneesta suuresta tulipalosta oli 9.5.2021 kulunut tasan 100 vuotta: Pihakuusen tarina jatkuu

Tänään tuo yli satavuotias kuusi odottaa edellen jatkokäsittelyä  pölkyiksi katkottuna ja suojaan varastoituna.  Vuosirenkaista oli helposti laskettavissa, että edellä jo kerrotun suuren tulipalon aikoihin - nyt  toukokuussa täsmälleen 100 vuotta sitten -,  tarinan kuusi oli  likimain   kuvassa näkyvän suurimman pölkyn pituinen ja muutaman sentin paksuinen.   Sen jälkeen pituutta ehti tulla lisää lähes 30 metriä ja paksuutta  vajaan metrin verran.   Jatkokäsittelystä tiedetään melko varmana,  ettei pinon suurimpien pölkkyjen  tulevaisuus ole tulla käytetyksi polttopuina.

Linkki:  PIHAKUUSEN TARINAA KORONAVUONNA 2020
Ens. julkaisut 22.12.2020
Linkki: KALLISTUNEEN PIHAKUUSEN KAATO JA VINSSIN VETOVOIMA
Ens. julkaisut 22.12.2020
Linkki: PIHAKUUSEN TARINA JATKUU 9.5.2021
Ens. julkaisut 09.05.2021

6. MYSTEM OY:n TAUSTAA JA TOIMINTAA 1970-LUVULTA ALKAEN

Mystem Oy:n tausta ja historia ovat  yhdistelmä  kirjoittajan omia työelämä-kokemuksia  ja  toisaalta  koko ajan kehittyvän tietotekniikan luomia mahdollisuuksia käsitellä tietoa uudella tavalla.  Siksi  aihetta käsittelevistä julkaisuista  esitellään tässä  ensin muutama  Mystemin aikaa edeltävä järjestelmiä 1970-1980 luvuilta, joiden kehittämisessä kirjoittaja on ollut mukana keskeisenä tekijänä ja sen jälkeen koko joukko Mystemissä  kehitettyjä metsällisiä tietojärjestestelmiä 1980-luvulta alkaen.

Mystemin aikaa edeltävältä ajalta  on kirjoittajan oma elämänkaari  sisältänyt  jopa 1960-luvulta alkaen  tietotekniikkaan ja automaattiseen tietojenkäsittelyyn liittyvien tietojärjestelminen kehittämistä tavalla tai toisella - monesti muun työelämän ohessa. Tässä niistä haluan poimia 1970-luvulta muutaman tilastomatemaattisia laskentamenetelmiä hyödyntäneen, Suomen metsiä ja puunhankintaa  koskeneita selvityksiä, joista löytyy esimerkkejä blogin julkaisussa: Tietokoneissa laskentatehoa jo 1970…80-luvuilla.  Puhtaammin teknisen kehitykseen esiinmarssia 1970-luvulla  kuvastaa puutavaran mittaukseen ins. Kalevi Visan kehittämät VISAKSET (kuva),  missä työssä kirjoittajallakin oli oma roolinsa silloisia puun mittausmenetelmiä mm. Visaksiin  sovitettaessa: VISAKSIEN tarinaa 1973-1995.

Omaksi kokopäiväiseksi työkseen tietojärjestelmien kehittäminen tiivistyi  omassa Mystem Oy -nimisessä yrityksessä 1980-luvulta alkaen.

Tuolloin henkilökohtaisten tietokoneiden (PC)  yleistymisen  ja tietoliikenteen  nopean teknisen kehityksen myötä alkanut muutos  ei koskenut ainoastaan laitteita, vaan myös ihmisten omakohtaista tapaa toimia ja tehdä työtään 1980-luvulla .  Näille  tekijöille  yhdessä lisääntyneen laskentatehon kanssa  rakentui  myös  pienen tietojenkäsittelyn erikoisratkaisuihin keskittyneen yrityksen,   Mystem Oy:n toiminta pitkälle 2000-luvun puolelle.

Edellä kuvattua  Mystemin taustaa ja toimintaa  on kuvattu omissa julkaisuissaan, joihin pääsee parhaimmin linkkien Mystem Oy:n taustaa ja toimintaa 1970-luvulta tähän päivään . Monipuolisemmin  Mystemin toimintaan voi tutustua useasta eri näkökulmasta myös valintalinkin  Mystemin ATK-metsähistorian sisällysluettelo kautta.

Linkki:  TIETOKONEISSA LASKENTATEHOA JO 1970…80-LUVUILLA
Ens.julkaisut 17.01.2021
Linkki: VISAKSIEN TARINAA 1973-1995
Ens.julkaisut 12.11.2020
Linkki: MYSTEM OY:n TAUSTAA JA TOIMINTAA 1970-LUVULTA TÄHÄN PÄIVÄÄN
Ens.julkaisut 16.01.2021
Linkki: MYSTEMIN ATK-METSÄHISTORIAN SISÄLLYSLUETTELO
Ens.julkaisut 22.01.2021

7. TAIDEGRAFIIKKAA a'la RIITTA YLINEN

Tietojärjestelmä kehittämisen ohella Mystemillä on lisäksi erillistoimintona taidegrafiikan vedostaminen. Mystemille se tarkoittaa lähinnä osallistumista vedostamisen ja näyttelyiden teknisiin valmisteluihin.

Nimikkotaiteilijamme on taidegraafikko Riitta Ylinen. Varsinaisen alkusysäyksen taidegrafiikkaan hän sai toimiessaan taidegraafikko Tuula Lehtisen vedostajana 1980-90 luvuilla. Oman grafiikan teko tuli vahvemmin kuvaan mukaan Seinäjoelle muuton jälkeen 1990-luvulla jatkuen näihin päiviin saakka. Hän on ollut Suomen Taidegraafikot ry:n jäsen - nyt jo kuitenkin eläkkeellä.

Katso Riitan oma pientä Mystemin kuvagalleriaa:   OyMystem/Riittan kuvagalleria tai Suomen kuvataiteilijoiden esittelysivuilta: Suomen kuvataiteilijamatrikkeli ja sieltä edelleen nimihaku.  Lisämausteena voi Riitan toihin tutustua hänen pienessä kotigalleriassaan: Tästä  Riitta Ylisen kotigalleriaan 

Linkki:  OyMystem/Riittan kuvagalleria
Ens.julkaisu v. 2005
Linkki: Suomen kuvataiteilijamatrikkeli
Ens.julkaisu v. 2017
Linkki: Riitta Ylisen kotigalleria
Ens julkaisu v. 2017

8. VUOROAAN ODOTTAVAT

Vuoroaan odottavat tällä kertaa jutut  luonnon monimuotoisuudesta ja luontokadosta  sekä  jutut ilmaston muutoksesta ja luonnon  ennallistamisesta.

Tunnustan, että yllä käsittelyvuoroaan odottavat aiheet ovat sanojen täyteen merkitykseensä tulkittuna pelottavia. Mutta tarkemmin ajateltuaan lukija huomaakin, että niissä onkin - ilmaston muutosta lukuunottamatta -  suhteellisen suppeat luonnontapahtumat  otettu valikoiduin termein (nimivalinnoin) käyttöön, jossa koko maapallo saadaan näyttämään uhanalaiselta.

Suhteellisen kapea-alaisena pidän sitä, että jos jokin laji häviää niin koko luonto häviää. Tai jos jokin laji häviää Suomesta, mikä on sen kehitys muualla  boreaalisella metsävyöhykkeellä esim. Ruotsissa tai Siperiassa. Sama aprikointi koskee luontotyyppejäkin tai ennallistamista.

Selvän kapea-alaisuuden luonnonilmiöiden käsittelyssä kohtasin jo aikaisemmin seuratessani hiilen luonnokiertoa mullinauta Melperin elämässä.   Yleinen mielipidehän oli,  että Melperi  tuomittiin ilmastoviholliseksi pelkästään  päästöjä tutkimalla.  Kuitenkin seuraamalla hiilen luonnokiertoa Melperin elämässä Melperi onkin suomalaisissa oloissa melko hiilineutraali otus. Samaa yksipuolisuutta arvelen tapahtuneen/tapahtuvan monen tämän 8. luvun alussa nimetyn luonnoilmiön kohdalla.  Soisin, että joku jaksaisi tarkastella niitä vähän avarakatseisemmin ja kertoa havainnoistaan muillekin. Näistä kaikista ehkä myöhemmin itseltänikin  vähän lisää tarinaa.

Sen kuitenkin uskon jo nyt, että luonnolla on sisällään valmiudet paljon monipuolisempaan  elämämään kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Se, kestääkö ihmiskunta sitä,  sitä en tiedä.

Kirjoittamisiin
Matti Ylinen

 PELLOLTA ja METSÄSTÄ ELANTONSA SAAVAN  TUNTOJA LUONNOSTA JA SEN ENNALLISTAMISESTA

Aluksi vähän johdatusta Maaseudun Tulevaisuuden  Kantri-lehdessä 16.11.2022 julkaistuun Simo Rallin pakinaan  ”Syyllinen”, joka on kokonaisuudessaan luettavissa vähän jäljempänä. Käytännön asiantuntemuksen ja huumorinsa kautta se sisältää niitä havaintoja ja tunnelmia, jotka  syntyvät vain omakohtaisista  kokemuksista lähellä luontoa. Itsekin tunnistan monet niistä aina 1950-luvun lapsuuteni ajoista monivuotisen peltoviljelyvaiheen ja  nyttemin moninaisten metsänhoitotöiden kautta kertyneinä kokemuksina,  vaikka omasta elämästäni varsin pitkä rupeama onkin ajoittunut melko puhtaaseen sisätyövaiheeseen.  Kirjoista opittuna  nämä havainnot ja tunnelmat eivät ole mitenkään mahdollisia. Kaikki lähtee elämästä luonnon kanssa sen ehdoilla  eläen.
(-Pakinan  julkaisuun tässä on Simo Rallin lupa.-)

SIMO RALLIN PAKINA "SYYLLINEN":
"Tunnustan että vi****aa. Kuinka voi olla, että minä ja tuhannet kollegat, jotka ovat jo sukupolvien ajan yrittäneet elää luonnon keskellä, luonnossa, luonnosta, yhteiselossa maan, veden, ilman, ilmaston ja sään kanssa me olemme jatkuvasti syyllistettyjä luonnon pilaamisesta.

Kuinka voi olla, että syytettyinä ovat maalaiset, jotka kunnioittavat, tajuavat ja osaavat olla luonnostaan luonnossa. Ihmiset, jotka ruokkivat maataan, antavat Suomen elinvoimaisuudelle tarvittavat kalikat. Miksi me olemme jatkuvassa paineen ja muutoksen kierteessä

On jännää työskennellä alalla, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi jo olla hengetön, mutta jota ilman ei kukaan pysty elämään. Yhteiskunnan kaaos on kolmen
syömattömän aterian päässä, ja metsä on maamme hyvinvoinnin perusta.

Väitetään, että lihansyönti on synti, joka tappaa maailman hitaasti mutta varmasti. Minä suren kahdeksansadantuhannen naudan ja yli miljoonan suomalaisen sian puolesta. Tulevaisuudessa tutustumme lehmiin ja possuihin luonnontieteellisessä museossa Helsingissä.

Väkilannoitteiden käyttö pilaa järvet ja meren. Minäkin liityin länsirannikon jauhojengiin. Levitytin siilinjärveläistä kipsiä peltoon, jotta jotenkin saan yöni nukutuksi.

Totuus vain on, että ilman väkilannoitteita nälkä tulee vääjäämättä, ja kyllä meriin menee paljon muutakin kuin lannoitteita.

Siitä, kun edelliset sukupolvet alkoivat hoitaa metsiään 1950-luvulla, on metsiemme kasvu melkein kaksinkertaistunut. Hienoa työtä!

1970-luvulta asti kasvu on ollut suurempi kuin käyttö.

On todella ihmeellistä, että metsien hiilensidonta, joka perustuu puun kasvuun, romahti yhdessä vuodessa 76 prosenttia, vaikka puun määrän kasvu väheni vain 4 prosenttia ja on yhä reippaasti yli käytön.

Kuka tässä kusettaa ja ketä?

Sitten luonnon ennallistamiseen. Mitä se on? Ennallistaminen on keino auttaa ihmisen muokkaaman ympäristön palauttamista luonnontilaan tai mahdollisimman lähelle sitä. Kuulostaa hyvälle!

Kaupunkien ennallistaminen luonnontilaan on helppoa. Laitetaan isoja lohkareita tuloväylille, ajetaan ihmiset pois ja annetaan luonnonhoitaa loput. Esimerkiksi Berliinistä tai Pariisista on jo vuonna 2060 tullut hyväkasvuinen, monipuolinen ja runsaslajinen nuori metsä. Hömötiainen viihtyy uusilla metsäalueilla mai-
niosti.

Alankomaissa pitäisi päästää meri sinne mihin se kuuluu. Liejutokkoyhdyskunta lisääntyisi ja saisi luontaisia elinolosuhteita. Moottoriteiden alta löytyy tuhansia neliökilometrejä uutta metsämaata.

En ymmärrä miksi suomalaista luontoa ennallistetaan, kun se on jo luontoa?

Me luonnossa asuvat tiedämme, että luonto voittaa aina. Jos et jatkuvasti ole hoitamassa, tekemässä, raivaamassa, kaivamassa, luonto vie voiton vuodessa tai kahdessa.

Sen takia on hyvä, että Euroopan kaupunkilaisista tulee ennallistamisen avulla euromaalaisia, jotka huomaavat, kuinka luonnossa pitää elää, että sen kanssa pärjää niin, että molemmat ovat tyytyväisiä.

Toivon, että miljoonat kaupunkilaiset voisivat herätä minun
laillani huumaavaan lintujen viserrykseen, kaakatukseen, sirinään ja pörinään. Tuntea kuran ja loskan. Tietää kuinka paljon puista tulee siemeniä, heteitä, neulasia ja lehtiä. Kuinka jyrsijät, kuoriaiset ja muurahaiset rapisuttavat nurkkia, pelätä susia koulumatkalla, taistella lunta ja jäätä vastaan. Käydä marjassa, raivaamassa metsää, samoilla suomailla, hörpätä kahvit kannonnokassa ja hengittää metsän puhdasta ilmaa.

Silloin Euroopan luonnon ennallistaminen on tehnyt tehtävänsä!"

SIMO EEMIL RALLI
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, 
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen.
Eläkkeellä.

Lukijalle : Tämä  blogijuttu metsien kasvattamistavoista oli käytännössä  valmis  jo viime  vuonna (v.2021) kun julkinen keskustelu avohakkuista ja jatkuvasta kasvatuksesta oli selvästi  vilkastunut. Kirjoittajan lähiympäristön elämäntilanteissa tapahtuneet muutokset viivästyttivät tuolloin jutun julkaisua.  Kun yleinen keskustelu metsistä edelleen  jatkuu - tosin vähän erisisältöisenä kuin aiemmin -  ja materiaalikin on edelleen valmiina, haluan poimia sieltä tähän juttuun muutamia vuosien varrella kertyneisiin havaintoihin perustuvia päätelmiä ja esimerkkeja. Mitään uutta ne eivät sinänsä sisällä, mutta haluan niihin sisältyvien kokemushavaintojen kautta tuoda esiin viitteitä siitä, että uudistamistavoista riippumatta metsien kasvu ja kehitys on samojen luonnonlakien alainen kuin ennenkin ja että metsien kasvun ja kehityksen edistämisessä on paljon mahdollisuuksia sovittaa ne edelleenkin osaksi käyttäjänsä elämää.  10.10.-22, MY

1. Johdatus metsääni

Kokemuksen myötä olen pannut merkille, että mielipide metsästä on sanojalleen usein sitä, millaisena hän metsän omassa kokemuspiirissään on nähnyt tai mielikuvissaan muuten vain näkee.

Siksi ennen metsän tarkempaa käsittelyä haluan muistuttaa lukijalle, etteivät metsät ole biologisesti mikään yksi, yhteen mielikuvaan sidottu luonnon ilmentymä. Eivätkä ne ole jotain vanhojen metsien varastojakaan, vaan ne ovat koosteita maaston muodon, maaperän, sen kosteuden ja ravinteisuuden, kasvupaikan valoisuuden sekä puulajin ja muun kasvuston kehitysvaiheen mukaan eroavista kasviyhdyskunnista kullekin yhdyskunnalle ominaisine eläimistöineen. Maaston muotoja mukaillessaan nuo kasviyhdyskunnat ovat kuin maastokuvioiden mosaiikkia, mikä metsän kasvatuksessa merkitsee puulajien valintaa kasvatuskohteiden ominaisuudet huomioiden ja puulajien luontaisia ominaisuuksia kunnioittaen. Siksi metsään kohdistettavat toimenpiteet voivat olla hyvinkin erilaisia.

Näitä muutamalla esimerkkillä  kuvatakseni totean ensiksi, että monet kuvioista - kiinteistörajat huomioonottaen - eivät ole juuri hehtaaria suurempia ja että  maamme metsämosaiikissa on miljoonia ellei peräti kymmeniä miljoonia palasia. Toiminnallisesti näitä voidaan toki  koota suuremmiksi käsittely-yksiköiksi.   Kuitenkin mosaiikin erilaiset kasviyhdyskunnat merkitsevät tavanomaisessa suomalaisessa metsänkäsittelyssä mm. sellaisia hyvän kasvatuksen periaatteita, että kuusta tai lehtipuuta kasvatetaan ravinteisuudesta ja kosteusoloista johtuen tuoreemmilla kivennäismailla ja mäntyä kuivemmilla. Tai että turvepohjaisilla mailla, joista monet ovat nykyisin ojitettuja ja turvekankaiksi muuttuneita, kuusi sopii alkuperältään korpiin ja mänty rämeille. Tai että esim. jotkin korvet voisivat olla sellaisenaan sopiva monimuotoisuuskohteita. Unohtaa ei myöskään sovi, että käytännössä kaikki kasviyhdyskunnat ovat jatkuvassa muutoksessa kullekin yhdyskunnalle ominaisella tavalla.

Mittakaavaltaan varsin vaatimattomasta metsätaloudestani totean, että minulle metsien hoidon ja käytön tavoitteena on puuntuotannoltaan vahvan ja terveen metsän kasvattaminen ja kasvattamisen kehittäminen, kuitenkin niin, että toiminta on sopusoinnussa yleisten ilmaston muutos- ja luonnon ekologisten tavoitteiden kanssa.

Tärkeätä on kaikissa tapauksissa, että maaperän kasvupotentiaali tulee hyvin käytetyksi ja puustot ovat parhaan kasvunsa vaiheessa suhteellisen tiheitä - ei kuitenkaan ylitiheitä riukumetsiä. Näin ne ovat hiiltä hyvin sitovina sopusoinnussa paljon puhutun ilmaston muutoksen kanssa.

Sekä metsän määrällistä kasvua että puuston laadullisia ominaisuuksia voi vielä parantaa käyttämällä uudistuskohteilla jalostettua tai ainakin valikoitua taimi- tai siemenmateriaalia. Ne antavat kiinnostavan lähtökohdan myös erilaiselle pienimuotoisille kokeiluille.

Ja jos metsässäni on monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohtia, (esim. lähde) erotetaan se ja sen ympäristö käsiteltäväksi omalla tavallaan erityislaatuisuutta kunnioittaen. Monissa tapauksissa metsän mosaiikkikuviointi helpottaa kohteen erottamista omaksi käsittelykuviokseen.

Eikä marjojen kasvattaminen poimittavaksi tai riistan metsästys sopivissa tilanteissa ole edellä lueteltujen tavoitteiden lisäksi ollenkaan poissuljettu vaihtoehto.

On selvää, ettei kaikkien edellä luetettujen tavoitteiden yhteensovittaminen ole aina ollenkaan yksinkertainen tehtävä, mutta toisinaan valitut toimenpiteet asettuvat helposti paikalleen. Siitä esimerkki 1970-luvulta: Arviolta 65-70 vuotiaassa etelä-pohjalaisessa, maaperältään mustikka-puolukkatyypin sekoitusta olevassa männikössä tehtiin väljennyshakkuu, josta kertyi pinotavaraa ja tukkiakin. Hakkuun jälkeen metsikkö lannoitettiin koemielessä NPK-lannoitteella. Sen lisäksi, että puusto tykkäsi lannoituksesta, vahvistui erityisesti mustikan varvusto, joka sitten tuottikin seuraavina, mustikalle suotuisina kesinä erityisen runsaat mustikkasaaliit.

Tiedän hyvin, että innokkaimmat koskemattomien luontokohteiden kannattajat suhtautuvat pilkallisesti erilaisiin viljelytoimiin metsässä puhuen puupelloista. Minulle omissa metsätoimissani riittää tietoisuus siitä, että kaikissa metsissä ja muissakin luontokohteissa biologiset elintoiminnot ovat kaikkialla samojen luonnonlakien alaisia - eivätkä ne ihmisten puheilla miksikään muutu.

2. Avohakkuuta vai jatkuvaa kasvattamista

Lukijalle: Koska jatkuvasta kasvatuksesta on viime aikoina ollut tarjolla lukuisia hyvinkin asiantuntevia mielipidejulkaisuja, lähestyn aihetta tässä enemmänkin pohdinnalla, millä edellytyksillä jatkuvaa kasvatusta itse käyttäisin:

Aikaisemmin jo totesin kasvupaikan ja puulajien luontaisten ominaisuuksien ohjaavan omien metsieni kasvatusta ja puuntuotantoa. Nämä molemmat täydennettynä taloudellisella näkökulmalla kattavat jo osan vastauksesta kysymykseen avohakkuuta vai jatkuvaa kasvatusta. Kun mukaan lisätään varttuneiden ammattilaisten havaintoja paikallisista olosuhteista alkavat riittävät perusteet kasvatustavan valinnalle olla koossa, varsinkin kun puhtaasti tieteellisen tiedon käyttöä haittaa usein tutkijoittensa voimakas sitoutuminen edustamiinsa oppisuuntiin.

Aluksi haluan kerrata metsän kasvatuksen käsitteitäni toteamalla, että olennaista jatkuvassa kasvatuksessa on metsän luontainen uudistuminen osana metsän kasvatuskiertoa ja että kasvatettavalla kohteella on kaiken aikaa vähintään kahdessa eri kehitysvaiheessa olevaa puustoa, josta tarvittavat puut - yleensä suurimmasta päästä - poistetaan ns. puukohtaisin poimintahakkuin.
Sen sijaan avohakkuussa poistetaan kerralla kaikki kasvava puusto ja hakkuualue uudistetaan metsäksi viljelytoimin.
Väliin jää metsän luontaiseen uudistumiseen tähtäävät siemen- ja suojuspuuhakkkuut, joita käytettäessä taimettumista voidaan edistää viljelytoimin maata kevyesti muokaten, ja jotka eräiden tulkintojen mukaan ovat myös jatkuvaa kasvatusta.

Merkittävimmät jatkuvan kasvatuksen tekijät ovat kasvatuskohteen ekologiset ja biologiset ominaisuudet. Ilman niitä jatkuvalta kasvatukselta häviää sekä taloudellinen että toiminnallinen pohja. Käsittelen niistä tässä lyhyesti viittä seuraavaa ominaisuutta: 1) Kohteen taimettumiskyky, 2) maaperän ravinteisuus ja kosteus, 3) kasvatettavan puulajin valovaatimus/varjoisuuden sieto, 4) lähtöpuuston terveys ja perimä sekä 5) vaativiin poimintahakkuisiin pystyvä puunkorjuuyksikkö:

Ominaisuus 1. Taimettumiskyky eli onko käsiteltävä kohde luontaisesti hyvin taimettuvaa tyyppiä. Tunnettua on, että taimettumatta jäävät mm. paksukunttaiset (paksun ja tiiviin sammalpeitteen peittämät) kohteet, joilla siemen ei pääse kiinni kivennäismaahan, tai muun aluskasvillisuuden peittämät kohteet, jotka varjostavat tainta liiaksi. Vihjeen asiasta antaa kohteen nykytila vähän harvapuustoisemmissa kohdissa. Näissä tapauksissa avohakkuu ja kivannäismaan paljastaminen ovat käytännössä parhaita metsän uudistamisen keinoja.

Ominaisuus 2. Maaperän ravinteisuus ja kosteus eli riittävätkö ravinteet kasvatettavalle puulajille ja onko maaperän kosteus sopiva. Jokainen alan ammattilainen tietää, että puulajeista kuusi ja koivukin kaipaavat kosteampaa - ei tarkoita märkää - ja ravinteikkaampaa maapohjaa hyvin kasvaakseen. Kasvuisa puusto alentaa pohjaveden pintaa.

Ominaisuus 3. Sietääkö kohteeseen luontaisesti syntyvä taimiaines kasvaa ja varttua isompien puiden varjossa. Suomen tavallisista puulaajeista kuusi sietää kasvatusta tiheänäkin itseään suurempien puiden varjossa. Siksi sillä on edellytykset jatkuvalle kasvatukselle. Männyllä ja koivullakin valovaatimus - myös jo taimivaiheessa - on suurempi. Näitä kasvatettaessa suurimpien puiden kasvatusvälit saattavat olla varsin pitkät kohteen muistuttaessa luontaisen uudistamisen suojus-/siemenpuuasentoja.

Ominaisuus 4. Onko kohteen puusto terveydeltään ja perimältään sopivaa metsän uudistamiseksi ja kasvattamiseksi käyttäjänsä odotuksien mukaisesti. Odotukset voivat kohdistua puuston sääkestävyyteen tai tautikestävyyteen tai hyvään kasvuun tai hyvään puuaineksen laatuun tai näihin kaikkiin yhdessä.

Ominaisuus 5. Onko käytettävissä ammattitaitoinen, puiden yksilöintiin pystyvä ja suhteellisen pieniin korjuukertymiin tyytyvä, järeitäkin puuyksilöitä käsittävien poimintahakkuiden puunkorjuuyksikkö.

Niin kuin edellä olevasta luettelosta voi päätellä, ovat jatkuvan kasvatuksen edellytykset voimassa vain osassa suomalaisia metsiä. Edelleen siitä voi päätellä, että jatkuvan kasvatuksen avaintekijöiden joukossa on myös metsänsä kasvattajan tai hänen asiantuntijansa kokemus ja osaaminen. Varmuudella he kohtaavat tilanteita, joissa jatkuva kasvatukselle ei ole edellytyksiä. Silloin on avohakkuu ja kohteen uudistaminen viljelyn keinoin käypä toiminallinen ratkaisu. Muutamia näistä tilanteista kuvataan tapausesimerkkeinä seuraavasti:

Tapaus 1. Tarve muokata maaperää. Avohakkuu on tarkoituksenmukainen keino silloin kun uutta puusukupolvea on vaikea saada aikaiseksi maanpinnan peitteisyyden takia. Tällaisia ovat esim. paksukunttaiset, eli -sammaleiset - yleensä ei kovin hyväravinteiset vanhat metsät, joilla siemen ei pääse kiinni kivennäismaahan.

Tapaus 2. Pääpuulajin vaihto. Jos nykyinen pääpuulaji on vähäarvoinen, tautialtis tai kasvaa huonosti maaperän vähäravinteisuuden takia, on avohakkuu tarpeen kohteen pääpuulajin vaihtamiseksi. Näitä ovat mm. kuivan kankaaan kuusikot, joita sukkesion myötä kehittyy vanhoihin männikköihin. Nämä kohteet ovat huonoja hiilinieluja ja eikä niillä ole käyttöä monimuotoisuuskohteinakaan

Tapaus 3. Viljely jalostetulla tai muuten paremman alkuperän aineistolla.  Yksi  tapa uudistaa metsä avohakkuun jälkeen on käyttää valikoitua tai jalostettua viljelymateriaalia.  Menettelyllä tavoitellaan yleensä ensisijaisesti kasvultaan ja laadultaan parempaa puusatoa, mutta tavoitteena voi olla myös kasvavan puuston parempi tautien sieto ja sopeuttaminen lämpenevään ilmastoon. Menettelyä ei ainakaan tunnetusti käytetä osana jatkuvaa kasvatusta.

Suomessa ensimmäiset perimältään valikoituihin yksilöihin (ns. pluspuihin) perustuvat siemenviljelmät ovat 1950-luvulta, jotka yleistyessään ovat tuottaneet merkittävän osan taimitarhoilla tarvittavasta siemenaineistosta ja muodostaneet siten metsiin toimitettavan viljelymateriaalin geneettisen perustan ja virittäneet metsämme tänään hyvään kasvuun.  Tästä on tämän jutun kirjoittajallakin omakohtaista näyttöä 1970-luvulta alkaen, josta jäljempänä on pari esimerkkiä.

Tapaus 4. Metsiköllä ei ole kasvatuskohteena tulevaisuutta. Tällainen on vähäpuustoinen, kehityskelvottomaksi hakattu metsikkö. (Harsintahakkuu, nykyään aika harvinainen, mutta tullee yleistymään jatkuvan kasvatuksen myötä)

Laadullisina tekijöinä voisi avohakkuun ja viljelyn puolesta vielä mainita:
Avohakkuuseen ja sen kautta uudistettujen metsiköiden käsittelyyn kuuluu tavallisesti myös maan muokkaus. Ravinteiden saannin lisäksi sen etuhin kuuluu varsinkin taimivaiheessa muita menetelmiä parempi lämpötalous.
Lämpötalous edistää varhaista taimikon kasvua ja viljely luo yleensä tiheydeltään kohtuullisen hyviä metsiköitä. Suomen metsien hyvä nykyinen kasvu perustuu mm. siihen, että metsiä on uudistettu muokattuun maahan viljellen. Esimerkkinä olkoon tässä ns. Osaran aukeat Lapissa, joilla tällä hetkellä kasvaa 50-60-vuotiaita mäntymetsiä aivan toisin kuin 1960-luvulla epäiltiin.

3. Kokemushavainnoilla on merkitystä

Metsien kasvatus ei ole tertiaalitaloutta. Se on ennen kaikkea yli ihmisiän yltävää luonnon toimintaa. Siksi monet julkaisut tai kannanotot jäävät mielessäni enemmän lausujansa pyrkimyksiksi saada julkisuutta kuin edistää itse toimintaa. Vasta kokemushavainnot realisoivat kannanotot aikanaan. Ja vaikka arvostankin metsäntutkijoiden kykyä tuottaa tutkimustietoa tai tehdä metsien kehitystä kuvaavia laskelmia, on arvostukseni kokeneita ja metsissä pitkään kulkeneita ammattilaisia kohtaan iän myötä kasvanut.

3.1) Ensimmäisen mainitsemisen arvoisena esimerkkinä käytännön ammattilaisen vihjeestä muistan 1990 luvulta erään - nyt jo edesmenneen - metsätyönjohtajan ehdotuksen konekylvöstä istutuksen asemesta kuivahkolla kankaalla avohakkuun jälkeen. Viljely toteutettiin ns. puolijalostetulla männyn siemenaineistolla. (Siemenvilj. 358, Nurmijärvi)

Toteutettuna tuo ehdotus on tähän mennessä tuottanut 27-vuotiaana kasvutaulukot reippaasti ylittävän nuoren männikön, joka oli viime syksynä ehtinyt 11 metrin valtapituuteen ja 140-150 m3-määrään/ha. Hyvää puuston laatua kuvaa suhteelisen hennot oksat ja suora oksakulma. (Kuva 1.)

Männikössä tehtiin ensiharvennus viime talvena (v.2022). Energiarankaa kertyi parin hehtaarin alalta yhteensä noin 80 m3. (Kuva 2.) 

Seuraava kuva 3 on samasta, kasvua jatkamaan jääneestä nuoresta männiköstä yhden kasvukauden jälkeen. Odotettavissa on, että jo muutamassa vuodessa sen latvuston biomassa (neulasisto) vahvistuu niin paljon, että se täysin korvaa sekä määrällisesti että  kasvuvoimassa energiapuuksi hakatun pienpuuston. Merkille pantavaa on tässäkin kuvassa  hyvän kasvuisuuden lisäksi kohtuullisen kevyt oksarakenne ja suora oksakulma useissa puissa; ominaisuus, joka lupaa hyvälaatuista raaka-ainetta  puun käyttäjille. Tämä on siis  mahdollista ainakin tässä perimältään valikoidulla siemenaineistolla  alkuun saatetussa metsikössä. 

3.2) Toinen, vähän vanhempi esimerkki jalostetun viljelyaineiston käytöstä on Metsänjalostussäätiön Röykän tarhan siemenviljelmätaimilla v.1976 istutetusta männiköstä Etelä-Pohjanmaalla.

Siitä on tässä blogissa tehty jo aiemmin oma  juttunsa, mutta tähän siitä on poimittu alla oleva kuvan 4. kera muutama ote seuraavasti: "Kasvupaikkana kohde on maakunnassa tyypillisesti puolukka-mustikkatyypin sekoitusta (VMT). Taimikkona se perattiin aikanaan ja ensiharvennus tehtiin v. 2006. Nyt v. 2022 alkaa olla seuraavan harvennuksen aika. Toimenpidettä valmistellessani olen mittaillut vähän tuota 48 v. vanhaa puustoa, jossa paksuimmat puut ovat ehtineet yli 20 metrin valtapituuteen ja rinnankorkeudelta 25 sentin paksuuteen. Iän ja metsikön kehityshistorian varmistaakseni olen kairaillutkin muutaman puun kasvukairalla."

"Uteliaisuuttaani olen myös vertaillut em. mittaushavaintoja tunnettujen metsäprofessorien Aarne Nyyssösen ja toisaalta Yrjö Vuokilan kasvu- ja tuotostaulkoihin 1950-1960 luvuilta. Vertailussa saatoin todeta, että kohteessa, joka edustaa pikemmin Pohjanmaata kuin Keski-Suomea, on valikoidun istutusmateriaalin kehitys ollut ainakin viidenneksen joutuisampaa kuin luonnonmetsistä kerätyt kasvutaulukot antoivat odottaa. Puiden oksisto on kohtuullisen kevytrakenteista. Eikä puuaineksen tiheyskään – viimeisien vuosien sädekasvu noin 2,5 mm/v – ole viitannut mihinkään erityiseen höttöpuumäärään. Muutenkaan en keksinyt ko. kohteesta kasvupaikkana tai ravinteisuuden suhteen mitään erityisen poikkeavaa."

3.3) Kolmas esimerkki koskee kuusikon uudistamista,  joka  tavallaan osoittaa, että luonto omalla toiminallaan tarjoaa monia käytäntöä ohjaavia mahdollisuuksia: 1990-luvun puolivälissä tehtiin Keski-Pohjanmaalla noin 70 vuotiaassa suon saaren kuusikossa harvennushakkuu ajourat normaalisti avaten ja puut suopolannetta tienvarteen kuljettaen. 

Parikymmentä vuotta myöhemmin (v. 2018) oli tuossa  yli 90 vuotiaassa kohteessa seuraavan hakkuun aika. Koska kyseisen kohteen puunkorjuu oli edelleenkin mahdollista vain talvella ja vaati aina polannetien, oli avohakkuu käytännössä ainoa vaihtoehto. Sitä valmistellessaan kirjoittaja kiinnitti huomionsa vanhoille ajourille ja edellisessä harvennuksessa jätettyjen  saunahirsihaapojen alle  syntyneisiin kuusen taimiryppäisin. (Kuva 5.) Niitä oli huomattavasti kattaen kolmanneksen kohteen pinta-alasta. Sen johdosta hakkuukohteen työskentelyurat merkattiin  taimiaineksen säästämiseksi puustoisiin ja taimettumattomiin kohtiin, joilta koneyrittäjä toteutti hakkuun olemassa olevan taimiaineksen hyvin säästäen.

Taimettumattomat alueet täydennysistutettiin  Saarijärven taimitarhan osaksi suomalaisilla ja osaksi ruotsalaisilla kuusitaimilla   keväällä  v. 2020. Kahden rodun käyttö oli  puhdasta kasvattajan uteliaisuutta. Kuvissa 6a ja 6b on näyte  taimen nykyhetkestä vapaana luonnossa. (Taimien väriero johtunee kasvupaikan varjoisuudesta, ei rodusta.)

Samaan aikaan v. 1990-luvun hakkuun ajourille syntynyt taimiaines on voinut kehittyä v. 2018 hakkuun jälkeen vapaammin 5 kasvukautta, josta on kuvassa 7 näyte tältä syksyltä hyvin kehittyneiden taimiryppäiden osalta. Sama kohde näkyy myös kuvassa 5 taustalla vasemmalla viisi kasvukautta aiemmin. Mutta ohittaa ei voi myöskään sitä tosiasiaa, että jotkin taimiryppäät ovat selvästi kuuselle tyypillisesti juroneet kasvuunlähdössään.  (Tästä ei  kuvaa)  Onnistuminen jää myöhemmin nähtäväksi.

Omana erityispiirteenään tämän runsashaapaisen suon saaren haapavesojen hillinnästä pääsee kerrankin esittämään kiitosta hirville (tai peuroille?), jotka ovat talvisakaan nuorten haapavesojen latvoja typistämällä selvästi hillinneet vesakon kasvua. Taimikon perkaukselta ne eivät taida kirjoittajaa kuitenkaan säästää.

4. Lopuksi

Yhteenvetona haluan todeta, että omissa metsissäni on käyttöä sekä avohakkuulle että jatkuvalle kasvatukselle, mutta karuhkot maastot ja aktiivinen jalostusaineiston käyttö metsien uudistamisessa pitää painopisteen avohakkuun puolella.

Avohakkuun valintaa pääasialliseksi uudistustavaksi vahvistavat muistikuvani muutamista harvanlaisista ja huonolatvuksisista metsiköistä harsintahakkuiden jäljiltä 1950-luvulla, jotka harjoituslenkeillä piirtyivät tuolloin urheilua harrastavan nuorukaisen mieleen osana metsäistä luontoa.

Muistikuvani eivät kuitenkaan herätä mielessäni epäilyksiä siksi, että näkemäni harsintaharveikot olisivat sellaisenaan verrattavissa jatkuvan kasvattamisen kohteisiin, vaan siksi, että jatkuvan kasvatuksen toimenpidevalikoima on harsinnan kanssa eräiltä osin samankaltainen. Riskeiksi niiden johdosta muodostuvat metsän heikko uusiutuminen, vajaapuustoisuus, kasvun menetys, korjuuvauriot ja parhaiden puiden toistuva poisto, joista viimeksi mainittu  johtaa degeneroituviin metsiin.

Onnistuakseen jatkuva kasvatus on vaativa metsänkasvatuksen muoto, joka vaatii asiaansa paneutuneen metsän kasvattajan – pelkkä metsän omistaminen ei riitä. Toisaalta ymmärrän hyvin myös niitä metsän kasvattajia, jotka rehevillä kasvupaikoilla yrittävät saada metsää alkuun avohakkuun jälkeen raivaamalla/polkemalla hehtaarikaupalla pienille taimille tilaa vahvassa heinikossa tai tiheässä vatukossa tai korpijuottien saniaistossa. Siinä voi kärsivällisyys loppua ja kaivata vahvoja varjostajia mukaan metsän kasvatukseen

Tällaisissa tilanteissa jatkuvalle kasvatukselle on käyttöä, varsinkin, jos kasvatuskohteen taimettumiselle on riittävät edellytykset ja jos maaperän kosteus, ravinteisuus sekä valon/varjon suhteet ovat kasvatettaville puulajeille sopivat ja jos käytettävissä on ammattitaitoinen puunkorjuukoneisto.

Näillä viimeisimmillä esimerkeillä haluan korostaa sitä, ettei metsän kasvattaminen voi olla sidottu mihinkään kaavamaiseen säädökseen, vaan se on kasvattajaan tavoitteiden ja metsän itsensä antamien  mahdollisuuksien ja rajoituksien ohjamaa toimintaa.

Edellä sanotusta huolimatta on ulkopuolinen ohjaus lisäntymässä metsien kasvatuksessa ja käytössä.   Sellaiset termit kuin hiilinielu, monimuotoisuus, luontokato, vanhojen metsien suojelu ja ennallistaminen sisältyvät yhä useammin luontoa hyvin tuntevien ja myös sitä vähemmän tuntevien mielipiteisiin, josta ne aikaa myöden siirtyvät rajoituksina uusiin säädöksiin.

Omalla kohdalla suhdettani luontoon täydentäköön taas oheinen kuva Halsuan kunnan lintutornista maillani samassa suon saaressa, josta edellä oli havaintoesimerkki kuusen uudistamisesta. Polku kyseiselle tornille on sen verran kulunut, että  kävijöitä siellä näyttää riittäneen.  Torni olkoon esimerkkinä siitä, että metsässä on tilaa monenlaisille ratkaisuille. Tämän jutun muut esimerkit kuvaavat  vuorostaan sen polun etsimistä, jossa ihminen elää metsän kanssa sopeutettua elämää myös elääksensä siitä. Pelkkä metsien museoiminen ei ole sitä. Tällä hetkellä museoimisesta puhuminen on sen oksan sahaamista, joka jo pitkään on tuottanut ja tuottanee edelleenkin museoimisesta puhuvillekin jokapäiväistä leipää.

Huomaan, että tässä taitaakin olla aineksia omaan juttuunsa. Siitä myöhemmin lisää.

MY

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, 
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen.
Eläkkeellä.

Lukijalle : Tähän  blogijulkaisuun kirjoittajan johdatti eräs tapahtumasarja ja eräät lausunnot  viime marraskuussa 2021.  Sen mukaan oli havaittavissa, että päästöt ovat edelleenkin ainakin joidenkin päättäjien mielissä merkitystään määräävämmässä asemassa. Havainnot  johdattivat minut  kokoamaan  alla olevan yhteenvedon hiilen luonnonkierrosta suomalasissa oloissa aikaisempien  julkaisujen pohjalta otsikolla ”Väärien lampaiden keritsijät edelleeen liikkeellä.” 

Talven ja kevään kiireistä johtuen tämä  pääosin viime syksynä koottu juttu tulee vasta nyt muillekin tutustuttavaksi.
20.07.-22, MY

VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITSIJÄT EDELLEEN LIIKKEELLÄ

1. JOHDANTO

Olen jo aiemmin  useasti ilmaissut tyytymättömyyteni vahvasti KHK-päästöihin  (=kasvihuonekaasupäästöihin) painottuneeseen ilmaston muutoksen käsitttelyyn niin tieteilijöiden kuvauksissa kuin yleisemminkin julkisuudessa.  Päästöihin painottuneessa keskustelussa  taas alkuaine hiilellä ja sen yhdisteillä näyttää  olevan merkittävä rooli. Sen johdosta monet ehdotetut toimenpiteet tähtäävätkin hiilen käytön rajoituksiin monin eri tavoin.  Samalla keskusteluissa kuitenkin ohitetaan  eräs luonnon fiksuimmista päästöjen vaikutuksia eliminoivista ominaisuuksista: luonnon oma kyky sitoa kasveihin ilmasta hiiltä ja auringosta energiaa hiilen erilaisiksi yhdisteiksi - niitä sitten mm. eri muodoissa päivittäin syödäksemme.
Siksi minusta tulisi päästöjen lisäksi aina arvioida hiilen luonnonkiertoon liittyvien kasvustojen tai muiden luonnon tapahtumien kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä näiden luomia mahdollisuuksia - niin kuin esim. maamme metsien osalta on jo pitkään menetelty.  Kerättyä tietoa voi sitten hiilitaseena verrata syntyneisiin päästöihin ja koko tapahtumaketjua hiilen luonnonkiertoa kuvaavana prosessina.

Tästä päästöjen ja hiilitaseen problematiikasta julkaisin jo pari-kolme vuotta sitten tässä blogissa esimerkinomaisen jutun nuoresta mullinauta Melperistä, jota muiden nautaeläinten tavoin pidettiin merkittävänä päästölähteenä. Tuon jutun "Paljon porua päästöistä..... "  - loppupäätelmiinhän sisältyi kuitenkin havainto, että metaanistaan huolimatta Melperi on varsin hiilineutraali otus. Tämä näyttää vieläkin olevan monille varsin outo ajatus. Jutun varsinainen sanoma ei kuitenkaan ollut Melperin metaani vaan huoli yleisesti vallalla olevista pyrkimyksistä ohjata ilmastoa pääasiassa KHK-päästörajoituksien kautta. Tällaisen toiminnan mahdolliset seuraukset tiivistettiin jutun lopuksi virkkeessä: "Hän, joka keskittyy vain päästöihin huomaakin monesti lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita"

Eikä väärien lampaiden keritsijöistä taideta vieläkään olla päästy eroon. Sitä aloin epäillä viime syksynä mm. Helsingin kaupungin luottamushenkilöjohdon, eräiden ministereiden ja Sitran johtavien tutkijoiden – ilmaisemien yksipuolisten ja myös kotieläinkasvatusta koskevien mielipiteiden johdosta. Arvelen, etteivät päätösten tai mielipiteiden taustalla ollut pelkästään huoli ihmisten terveydentilasta.

Huoltani asiassa lisää se, että KHK-päästöihin keskittyneen tiedon käytön riskeinä ovat väärät johtopäätökset ja väärin valitut toimenpiteet sielläkin missä päästöjen vastapainona on samoihin luonnonprosseihin liittyvää hiilen sidontaa. Esimerkiksi suomalaisessa alkutuotannossa (maatalous, metsätalous) väärät päätelmät voivat johtaa kokonaisten tuotannonalojen perusteettomaan alasajoon – kuten myös tässä jutussa myöhemmin käsiteltävä maito- tai lihakarjan kasvatus väli-Suomessa. Ja kuitenkaan ilmasto ei pelkästään päästöihin perustuvilla toimenpiteillä tule mitenkään paremmaksi.

Puhtaina päästötarkasteluina ovat toki edelleen mahdollisia sellaiset KHK-päästöt, joihin ei tässä ajassa liity hiiltä sitovia prosesseja kuten esim. fossiiliset energialähteet  (kivihiili, öljy) ja joiden osuus hiilen ja sen yhdisteiden päästöistä on edelleenkin merkittävintä ollen maailman mittakaavassa virallistenkin arvioiden mukaan noin 86% .(Taalas). Tältä osin maapallon talousjärjestelmät näyttävät edelleenkin elävän pelkkää keräilytaloutta.

Varsinaisen kimmokkeen aiheeseen palaamiseen sain marraskuun alussa v. 2021 juuri samoihin aikoihin kuin H:gin kaupunki julkisti lihantarjoilukieltopäätöksensä. Poikkesin tuolloin ohikulkiessani kotipellolle matkallani ensiharvennuskohteen ennakkoraivauksille.

Marraskuun aamuauringossa huomioni kiinnittyi talouskeskuksen läheisyydessä sijaitsevaan – nyt vuokraviljelijän hoitamaan peltolohkoon, jolla on mielestäni sanottavaa juuri näihin, edellä kerrottuihin ilmiöihin liittyen. (Kuva 1) Kuvassa jo talvea odottava vahva nurmi kertoo mielestäni selvästi sen, miten karjataloudessa nurmella on monta tehtävää. Sen lisäksi että se tarjoaa ruuan monelle naudalle, se sitoo kasvussaan hiilta sekä maanpäällisiin versoihin että maanalaiseen juuristoon – juuristossa osaksi pitkäaikaiseen muotoon. Hiili pysyy kasvustossa mukana tällä tai jollain toisella lohkolla niin kauan kuin nurmet ovat viljelykierrossa mukana. Vasta karjanpidon päättyessä hiili vapautuu ilmakehään, eikä sen määrä ole suhteessa aivan vähäinen. Näin lopputulos on odotusten suhteen aivan päinvastainen. Ja taas ihmetellään miksi päästövähennysten tulokset eivät parane.

Samassa kuvassa näkyy selvästi toinenkin seikka. Noinkin vahva talvinurmi pidättää sulan maan aikana luontaisesti hyvin ravinteita itseensä vähentäen huomattavasti alempana virtaavaan puroon karkaavia ravinteita.

Kolmas ilmastoa ja luontoa huoltava seikka oli samalta pellolta nähtävissä (Kuva 2), kun käänsin katseeni kohti lähitilan naapurin kotieläinsuojia. Tarkkaan katsottaessa rakennusten joukossa on biokaasureaktorin kaasuaineksien keräilykupu. Se on sinne ilmaantunut parin viime vuoden kuluessa aktiivisen karjatalousyrittäjän toimesta ja osaltaan tarjoaa mahdollisuuden  erottaa hiiltä biokaasuina omaan käyttöön ja erottaa ravinteita pelloilla käytettäväksi.

Aamun näkymä herätti osaltaan mielenkiintoni uudistaa (päivittää) mullivasikka Melperin hiillitaselaskelma vuodelta 2019. Samalla sen tarkoitus on edelleenkin osoittaa, ettei hiilineutraaliuteen pidä pyrkiä pelkästään päästövähennyksien kautta, vaan luontoon kokonaisvaltaisesti sopeutetun toiminnan kautta, jolloin kehittämiskohteina ovat sekä parempi hiilen sitominen että päästöjen vähentäminen. Se antaisi ihmisellekin paremmat mahdollisuudet elää sopusoinnussa luonnon kanssa.

2. MULLLINAUTA MELPERI JA HIILENKIERRON SEITSEMÄN PROSESSIA
**) Melperin elämän esittelyä on lyhyesti tämän luvun lopusta

Tässä luvussa palaan vuoden 2019 julkaisuuni hiilen luonnonkierrosta mullinauta Melperin elämässä ja elinympäristössä. Tällä kertaa jaan kuitenkin Melperin elämään ja elinympäristöön liittyvän hiilen luonnonkierron selvemmin omiksi prosesseikseen. Yhteensä niitä on kertyi seitsemän kappaletta. Varsinaisia Melperin elintoimintoihin liittyviä prosesseja niistä on 3-4 kpl. Muut ovat Melperin elinympäristöön muuten kiinteästi liittyviä luonnon omia prosesseja.

Kootut prosessit esitellään alla olevassa taulukossa 1, jossa tiivistetysti pieninä taseasetelmina kuvataan sekä hiilen sidontaa että päästöjä kyseisessä prosessissa. Niiden tietolähteitä ovat olleet sekä k.o. prosessia koskevat julkiset tutkimukset ja kirjoittajan omakohtaiset havainnot.

Asetelmaan koottujen prosessien tarkoitus ei ole osoittaa täsmälleen oikeita hiilen sidonta- ja päästöarvoja, vaan antaa lukijalle mielikuvaa siitä, miten yhden mullinaudan elämään liittyy monia prosesseja sekä hiilinieluina että päästöinä. Samalla lukujen tarkoitus on osoittaa, ettei pelkkä päästöjen tarkastelu ole riittävä peruste hyville, objektiivisina pidettäville päätöksille ilmaston muutosta koskevissa ilmiöissä.

Taulukko 1. Melperin vuosi ja hiilenkierron seitsemän prosessia.
*) Kaikki taulukon luvut on ilmaistu alkuaine hiilen kiloina/vuodessa (Ckg=Ckg/v). Katso muut  lyhenteet taulukon alapuolella

1. Ravinnon kasvatus Melperille
+ Maanpäällisen sadon sitoma hiili +1755 Ckg > nielu
- Siirtyy Melperin ravinnoksi -1395 Ckg > kohta 2
- Siirtyy olkena tai puintijätteenä -360 Ckg > kohta 4

2. Sadon käyttö Melperin elintoimintoihin
- Sadon käyttö Melperin omiin elintoimintoihin -600 Ckg > päästö
- Siirtyy lantana biokaasutukseen - 795 Ckg > kohta 3

3. Lannan biokaasutus
- Biokaasun valmistus 424 Ckg
+ josta metaania (CH4) 60 til.% +254 Ckg > energia
- ja hiilidioksid. (CO2) 40 til.% -170 Ckg > päästö
- Siirtyy mädätysjätettä pellolle -371 Ckg > kohta 4

4. Siirrot maaperään edellisistä prosesseista
+ Kertyy pellolle olki- tai mädätysjätettä 731 Ckg
+ josta maaperään pitkäaik.hiileksi +51 Ckg > maahan
- josta hajoaa ilmaan -680 Ckg > päästö

5. Juuriston ja maanpinnan kasvusto
+ Juuriston ja sängen sitoma hiili +1096 Ckg > nielu
+ josta maahan pitkäaik.hiileksi +166 Ckg > maahan
+josta pysyy prosesissa +470 Ckg > prosessi
-hajoaa ilmaan -460 Ckg > päästö

6. Erikseen tutkitut KHK-päästöt
- Ruuansulatuksen metaani -557 Ckg > päästö
- Lannan ditypet -75 Ckg > päästö
- Maaperän ditypet -206 Ckg > päästö
- Kalkituksen CO2 -26 Ckg > päästö
- Viljelyn energia -49 Ckg > päästö

7. Nurmiviljelyn muut bonukset
+Nurmiviljeyn tuottama kasvun lisäykset
- Lannan kasvubonus +337 Ckg > nielu
- Viljelykierron esikasvibonus +176 Ckg > nielu

YHTEENVETO /Melperin vuosi
+Hiiltä sitovat tekijät yht. +3618 Ckg > nielua
-Hiilen KHK-päästöt ilmaan -2823 Ckg > päästöä
Hiilitaseen arvo +795 Ckg > nielua
-Turvepeltojen KHK-päästöt -315 Ckg > päästöä 1)
Melperin koko hiilitase +480 Ckg > nielua
1) Osuudellaan painotettuna

Taulukossa käytetyt lyhenteet: Kaikki taulukon luvut on ilmaistu yhteisteismitallisesti alkuaine hiilen kiloina/vuosi (Ckg=Ckg/v). Käytännössä Ckg on konkreettisempi materian mitta luonnonprosessissa kuin päästölaskelmissa yleisesti käytetty, kovin abstrakti ja näkymätön hiilidioksidiekvivalentti (CO2ekv). Käytetyt muut lyhenteet:
.- Kasvit tai muut tekijät sitovat hiiltä (Ckg) = ” > nielu”
.- Prosessin tai niiden osien KHK-päästöt (Ckg) = ” > päästö”
.- Hiiltä sitoutuu muihin muotoihin (Ckg), esim. = ” >maahan" , ">prosessi", ">energia"

Yhteenvetona taulukon lopputaseesta haluan todeta, että Melperi näyttäisi  olevan suomalaisissa oloissa kasvatettuna edelleenkin   varsin hiilineutraali  otus, mahdollisesti jopa pieni hiilinielu aivan tavallisestikin kasvatettuna. Mitään erityistä hiiliviljelyä ei asetelmien lukujen saavuttamiseksi tarvita. Kunhan  vaan kunnon nurmikin on viljelykierrossa mukana. Ns. hiiliviljely toki parantaa asetelman taseita.

Aiemmin paljon esillä ollut naudan ruuansulatuksen metaani on edelleen mukana päästökaasujen asetelmassa.

Uutta asetelmassa on  biokaasun tuotantoprosessia kuvaava asetelma ja sen vaikutus hiilitaseeseen. Se ei kuitenkaan ole yksinään ratkaisevassa asemassa  kokonaistaseen muotoutumisessa.

Yhtä merkittävää on havainto, että nurmiviljely jatkuvana vuoroviljelynä toteutettuna sitoo itse prosessiin merkittävän määrän hiiltä, joka nurmiviljelyn päättyessä vapautuisi päästönä ilmaan muutamassa vuodessa. Määrä on huomattava eikä mahdollinen muu viljely sitä helposti korvaisi. Näin käy esim. siirryttäessä puhtaaseen viljan viljelyyn, jossa maaperäprosessit ovat laihemmat. Kirjoittajallakin on aiheesta omakohtaisia havaintoja monikymmenvuotiselta aktiiviviljelykaudelta.

Omana kohtanaan voi myös todeta, että hiiltä sitovina tekijöinä ovat taulukossa   mukana  varsinaisen hiilen sidonnan lisäksi jo mainittu fossiilisen hiilen käyttöä kompensoiva biokaasun tuotanto sekä lannan ja viljelykierron käytöstä saatavat kasvu-/satolisäykset.

Erikseen tutkituista KHK-päästöistä ovat omassa asetelmassaan mukana  niistä merkittävimmän -naudan ruuansulatuksen metaanin  - lisäksi myös muut useimmin tutkittujen yhdisteiden KHK-päästöt. Lannan metaanin KHK-päästövaikutus on  sen  sijaan käsitelty biokaasuvalmistuksen yhteydessä.

Turvepeltojen KHK-päästöt ovat asetelman loppuyhteenvedossa mukana osuudellaan painotettuna.

**) Vuoden 2019 julkaisussahan Melperi oli noin 1,5 vuotias mullinauta. Päivittäin se ahmi heinää ja viljaa kilokaupalla. Vuosittaista ravintoaan varten se tarvitsi suomalaista peltoa 0,65-0,75 ha. Näin ruokittuna Melperin elopaino oli noin 400 kiloa. Matkaa täysi-ikäisten sonnien painoluokkaan Melperillä oli vielä ainakin 200 kiloa. Siksi tämä Melperin kertomus sopi myös nuoren hiehon/lehmän mitoilla tehdyksi. Ravinnon tarve ja maidon tuotanto poikkeavat kuiten tavallisen mullin tiedoista.

3. TULOKSENA ON VAIN LISÄÄ POHDITTAVAA

Kaikkiaan mullinauta Melperin artikkelin sisältämä ajatus on vuodesta 2019 alkaen ollut, ettei ilmaston muutosta pidä käsitellä pelkästään kasvihuonekaasujen päästövähennyksien kautta. Parempia tuloksia on odotettavissa luontoa ja hiilen luonnonkiertoa kokonaisvaltaisemmin tutkimalla, jolloin kehittämiskohteiksi muotoutuvat sekä hiiltä sitovat että päästöjä vähentävät toimenpiteet.

Tälläkin hetkellä maassamme valmistellaan ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden nimissä useita ihmisen luonnonkäyttöä ohjaavia säädöksiä ja toimenpiteitä. Kun niidenkin valmistelussa näyttää olevan vallalla suhteellisen kapea-alaisesti päästökeskeinen ja luontoa museoiva näkökulma, haluan blogin kirjoittajana nostaa tässä esiin muutamia aiheita, joissa laaja-alaisempi luonnon kierron tarkastelu varsinkin maasta- ja metsästä elantonsa saavien ihmisten näkökulmasta toisi sekä luonnon että luontoon liittyvien tavoitteiden kannalta paremman tuloksen. Vuoroaan odottavat mm. seuraavat aiheet:

.1) Turvepohjaisten peltojen viljely. Ilmastonmuutokseen (ja ehkä luonnon monimuotoisuuteenkin) liittyen on monelta taholta esitetty turvepohjaisten peltojen viljelyn lopettamista tai vesittämistä. En ole kuitenkaan ainakaan julkisuudessa nähnyt noiden peltojen käyttöön liittyviä hiilitaselaskelmia – päästölaskelmia kylläkin. Kuitenkin, niin kuin julkaisu mullinauta Melperistä osoittaa, eivät pelkät päästölaskelmat ole välttämättä riittävä noinkin mittavien toimien peruste. Ainakin turvepeltojen osalta haluasin nähdä pelkkien päästölukujen asemesta aitoja taselaskelmia. Pelkkiin päästöasetelmiin verrattuna niissä on odotettavissa eroja ainakin kasvustojen satotasoa ja juuristojen maaperäprosesseja kuvaavien tietojen johdosta. Lisäksi laskelmista olisi kiinnostavaa tietää erikseen ohut- ja paksuturpeisten turvepeltojen taseet. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida onko turvepeltojen ennallistamisessa mitään järkeä.

2) Kasvinviljelyn voimaperäisyys, laatu ja satotaso ohitetaan tyypillisessä KHK-päästöjen kasittelyssä usein ns. nollasummaratkaisuna (satoon sidottu hiili =
päästetty hiili). Silloin siinä samalla ohitetaan kyseisille kasvustoille  janiiden elinympäristöille ominaisia hiilen luonnonprosessseja.

Kun  kasvinviljelyn voimaperäisyys ja satotaso vaikuttavat kasvustojen sitoman hiilen määrään,   merkitsee se samalla monelle elinkeinonharjoittajalle ja myös yhteiskunnalle sekä leipää että toimeentuloa.  Siksi sekä satotason merkitys että kasvustolle tyypillisten luonnonprosessien vaikutus  tulisi sovittaa  mukaan kaikkiin  hiilenkierron prosessi-/taselaskelmiin   jotenkin arvotettavina tekijöinä.

 4. LOPUKSI

Kertauksena aiemmasta julkaisusta: Näinä päivinä kuulee harva se päivä ehdotuksia siitä miten maita ja metsiä tulisi hoitaa ja viljellä. On myös esitetty, että väestöä pitäisi päästöjen vähentämiseksi keskittää kaupunkeihin. Silloin jätetään huomiotta se, että kokonaiset elinkeinoryhmät ylläpitävät kasvustojen kykyä sitoa hiiltä ja sitä kautta vähentävät päästöjen haitallista vaikutusta. Iso merkitys tässä on kasvustojen hyvällä hoidolla ja viljelyllä. Jos näin ei tehdä, tilalle tulee uhkakuva, että pellot muuttuvat kedoiksi  ja metsät museoituvat. Silloin hiilen sidonnassa menetetään paljon enemmän kuin päästöjen vähentämisessä voidaan koskaan saavuttaa. Siksi on tärkeätä pitää huolta myös hiilen sidonnan edellytyksistä. Ja pitää muistaa, että kasvukunnon ylläpitäminen on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Tästä syystä viisaassa ilmastonmuutoksen torjunnassa on syytä huomioida erityisesti ne, jotka elinkeinojensa tai harrastustensa kautta tasapainottavat ilmaston KHK-pitoisuuksia sekä hiilen sidonnan kautta että päästöjä rajoittamalla.

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja,
Toimitusjohtaja,
Maa- ja metsätilallinen.
Eläkkeellä

1. JOHDATUS MYSTEMIN ATK-METSÄHISTORIAAN

Suomen metsähistorian seura on kokoamassa automaattisen tietojenkäsittelyn (ATK) suomalaista metsähistoriaa ajalta, jona tietokoneita on tavalla tai toisella käytetty hyväksi metsätaloudessa ja -teollisuudessa. Pisimmillään ko. aikajänne yltää ainakin 1950-luvulle.  Tämä julkaisu liitteineen on yksi tarina   tuosta historiasta  sen näköisenä kuin asiat ja niiden taustat ovat 1970-luvulta alkaen kohdanneet kirjoittajaa ja  pientä tietojenkäsittelyn parissa toiminutta  yritystä, Mystem Oy.  Mystemistä on lyhyt tietoisku tämän johdantotekstin lopussa.*) 

Mystemin ATK-historian sisällysluetteloon->

Suomalaisessa metsätaloudessa  automaattisella tietojenkäsittelyllä on vahva asema.  Tänään se mielletään yleisesti osaksi  metsäsuunnitelmien valmistusta ja metsäinventointeja tai myös  metsien käyttöön  liittyvien tapahtumien hallintaa.    Puunhankinnassa  taas tiedot  eri  toimintojen  kuten  puukaupan, puunkorjuun, puutavaran mittauksen  ja  kaukokuljetuksen tapahtumista  kootaan nykyään tietojärjestelmiin hyvinkin huolellisesti.  Niiden kautta tapahtumatiedot  ovat  alan ihmisille ja osin muillekin tarvittaessa käytettävissä.   Yritystalouden  näkökulmasta  metsätietojen tavanomaiseen käyttöön voi liittää  myös  erilaiset, pitkään jo käytetyt  kirjanpidon ja   tilinpäätösten tietojärjestelmät.

Edellä mainitut  käytännön metsätaloutta palvelevat tietojärjestelmät  eivät kuitenkaan  kata  koko  metsällisen tietojenkäsittelyn kirjoa. Tietojen käsittely  ei  ole rajoittunut vain päivittäisiin käytännön  työtehtäviin. Koko  tietokoneiden  olemassaolon ajan ovat  tekniikan  tarjoamat mahdollisuudet  olleet  edellä lueteltua  monipuolisemmat.   Ne ovat johtaneet  käyttäjänsä  erilaisiin  tietoselvityksiin tai muutoksiin  yritysten toiminnan johtamisessa ja ohjauksessa. Avaimet siihen ovat tarjonneet   ainakin 1960-luvulta alkaen  tietokoneiden  tuomat  mahdollisuudet  käsitellä tehokkaasti suuriakin tietomassoja ja  sellaisilla matemaattisilla menetelmillä, joiden käytöstä oli aiemmin voitu vain haaveilla.

Monissa puunhankinta-organisaatioissa 1970...-90-luvuilla tehdyissä   projekteissa käytettiinkin hyväksi näin lisääntynyttä  laskentatehoa.

Merkittävää  on myöskin ollut henkilökohtaisten tietokoneiden (PC)  yleistyminen  ja tietoliikenteen  nopea tekninen kehitys 1980-luvulta alkaen.  Niiden kautta muutos ei koskenut ainoastaan laitteita, vaan myös ihmisten omakohtaista tapaa toimia ja tehdä työtään.  Näille  tekijöille  yhdessä lisääntyneen laskentatehon kanssa  rakentui  myös  pienen tietojenkäsittelyn erikoisratkaisuihin keskittyneen yrityksen, alussa jo mainitun  Mystem Oy:n toiminta pitkälle 2000-luvun puolelle.  Asiasta tarkemmin luvussa:  ATK-ohjelmistokehittämisen puitteet Mystemissä->

2. TIETOKONEIDEN OMINAISUUKSIEN ERILAISIA KÄYTTÖMUOTOJA

Seuraavissa, vuosien 1970...2000 metsällisen työelämän kuvauksissa esitellään muutamia  tuolloin ajankohtaisia automaattisen tietojenkäsittelyn tarjoamia mahdollisuuksia ja tietokoneiden ominaisuuksien erilaisia käyttömuotoja vuosikymmenten aikana.  Osa mahdollisuuksista toteutui jo noina vuosina ja osa ilmeni  muutosodotuksina  yritysten tai organisaatioiden toiminnassa.  Monet odotuksistakin  toteutuivat  ajan mittaan  vuosien kuluessa.

-  Tietokoneissa oli  laskentakapasiteettia jo 1970-luvulla. Vaikka tietojen välitys 1970-luvulla oli tähän päivään verrattuna vielä varsin vähäistä  voitiin tietokoneiden käyttöä hyödyntää mm. suuren laskentakapasiteettinsa kautta hyvinkin  monin eri tavoin.  Tilastomatemaattisista menetelmistä korrelaatio-, regressio-,  pääkomponetti- ja faktorianalyysit olivat  jo päivittäistä käytäntöä.  Analyyttisistä menetelmistä lineaarinen  ohjelmointi (optimoinnit) oli tuohon aikaan myös käytetty tietotyöväline. Nän matemaattisia menetelmiä käyttäen käsiteltiin tuolloin  mittaviakin tietoaineistoja  käytännön elämässä  paremmin havainnollistettavaan tai sovellettavaan muotoon. Niistä seuraavassa pari esimerkkiä.

Tällaisesta on tässä julkaisussa esimerkkinä mm. Tehdaspuu Oy:ssä 1970-luvun alussa  ns. Puujalka-projektina tehty selviytys toimialueen   puustosta, myyntikäyttäytymisestä ja sen mukaisista  hakkuumahdollisuuksista.    Tietokoneissa laskentatehoa jo 1970...80-luvuilla->

 - Johtamiseen omia tietojärjestelmiä. Johtamiselle on ainakin  suuremmissa yrityksissä ollut  tyypillistä johdettavien yksiköiden jatkuva laajentuminen.  Samaan aikaan  tietotekniikan kehittymisen myötä on kasvanut  johtamiseen tarjolla oleva tiedon määrä - aluksi tosin enemmänkin paperipinoina.   Päivittäisessä toiminnassa  lisääntyneeseen  tietomäärään oli kenen tahansa vaikea perehtyä siten, että toiminnan  kokonaisvaltaisen mielikuvan muodostus olisi ollut mahdollista.   Sen seurauksena monilla johtajilla oli jo  1970-luvun alussa  tietojenkäsittelyyn liittyvä odotus organisaation toiminnan  kokonaisvaltaisesta ja pelkistetystä kuvauksesta.  Silloin siitä käytettiin  nimitystä MIS.   (MIS =  management information system)   Asiasta on kirjoittajalla vahva  muistikuva mm. Tehdaspuun toimitusjohtaja Topi Heikkeröltä, joka useasti johtamisesta puhuessaan toi esille managementin (päällikköjohtaminen)  ja leadershipin (ihmiskeskeinen johtaminen)  ohella  MIS:iin liittyviä odotuksiaan.

Kului lähes  20 vuotta ennen kuin aiheeseen erikoistuneiden kehittäjien toimesta  alkoi  tarjolle ilmaantua varteenotettavia  ratkaisuja. Eräs sovellus niistä oli 1980-90 lukujen taitteessa Tehdaspuu Oy:ssä piiritasolle saakka tuloslaskelman muotoon koottava kuvaus  puunhankinnasta. Ks. linkit alla.
Johtamisen ja toiminnan ohjauksen tietojärjestelmiä->
Ohjelmistoja tuotannon ohjaukseen puutuoteteollisuudelle->

- Ennakointia toiminnan ohjaukseen. Eräs tietotekniikan ongelma  1970-80-luvuilla oli  tapahtumien raportointiin  tietojen valmistelusta ja käsittelystä  aiheutuva  viive,  jota kyllä pyrittiin pienentämään monin eri tavoin.  Koska raportit toteutuneesta toiminnasta kertoessaan kertovat  parhaimmillaankin vain menneestä ajasta, kaipasivat puukuljetuksista vastuussa olevat henkilöt erityisesti syksyisin ennakoivaa tietoa puunhankinnan  edistymisestä maastossa.  Tähän oli  vastaus  ensin Kyro-Rosenlevin metsäosastolla ja myöhemmin myös  Puulaakissa  käyttöön  otettu toimintaa ennakoiva  "Hankinnan toimintasuunnitelma "(HTS)  ensin manuaalisena ja myöhemmin ATK-järjestelmänä. Se piti sisällään hankintaa toteuttavien kenttähenkilöiden ennakkoarviot  lähiviikkojen  ja -kuukausienkin toiminnasta,  joista  sitten oli mahdollista koota aiheesta yhtiötason kuvaukset.  Johtamisen ja toiminnan ohjauksen tietojärjestelmiä, osa 4.4->

 - Tietojärjestelmiä myös PK-yrityksille.  Vielä 1990-luvulla oli tavallista, että tietojärjestelmät kehitettiin pääasiassa ns. isoissa tietokoneissa paikallisesti tai päätteiden ja linjayhteyksen kautta käytettäväksi. PK-yrityksille nämä ratkaisut  olivat  useimmiten liian kalliita.  Siksi  tietoautomatisointi oli näissä yrityksissä varsin verkkaista.

Mikrotietokoneiden  (PC:t) tullessa markkinoille 1980-luvulla sekä laitteet että ohjelmistot halpenivat niin paljon, että  toiminnan ohjaukseen ja seurantaan liittyviä ohjelmistoja oli mahdollista kehittää myös PK-yrityksille.  Tällaisen kehittäjän rooli oli myös  v. 1987 perustetulla Mystem Oy:llä, joka  erikoistui metsäteollisuuteen ja puunhankintaan tarkoitettujen tietojärjestelmien  valmistamiseen myös PK-yrityksille.

Yksi näistä tuotteista  oli  metsäkoneyrittäjille  puukorjuun kokonaisvaltaiseen seurantaan tarkoitettu KorjuuLastu- ohjelmisto 2000-luvun alussa. Osia tähän ohjelmistoon  oli kehitetty jo edellisellä vuosikymmenellä.
Toiminnan seurannan ja hallinnon ohjelmistoja->

- Yritysnäkemyksen ja yrittäjyyden kehittämistä. Metsäalalla kuten monilla muillakin aloilla päähuomio yrityksissä  kiinnittyy usein  hyvin vahvasti tuotannolliseen toimintaan. Itse yrityksen asema ja tarkoitus  jäävät vähemmälle huomiolle. Tietoteknisen kehityksen myötä kokonaisvaltaisten - sekä toiminnallisten että taloudellisten -  suunnittelulaskelmien valmistelu  helpottui 1990-luvulla  selvästi myös PK-yrityksissä.  Yrittäjyyden näkökulmaa selventämään tulivat tuolloin myös   puunkorjuu- ja muillekin koneyrittäjille  tarkoitetut  toiminnan  suunnittelun ja kannattavuuden laskentaohjelmat.   Sellainen oli myös  Mystem Oy:n kehittämä PC:lle sopiva laskentaohjelma Metsälastu v. 1994 ja sen eri versiot. Ohjelmaa   on myöhemmin on kehitetty edelleen, viimeksi v. 2017. Yritysnäkemyksen kehittämistä->

- Metsällistä työvälinekehittämistä. Tietoteknisten komponettien kehittyminen ja keveneminen teki 1970-luvulla  mahdolliseksi kehittää   maastokelpoisia työvälineitä mm. puutavaran mittaukseen tai muuhun  maastotietojen rekisteröintiin. Myöhemmän teknisen kehityksen myötä  mahdollisuudet valmistaa uusia työvälineitä vielä paranivat.  Näistä kirjoittaja ja Mystem Oy olivat aktiivisimmin mukana elektronisten puutavaran mittasaksien  - nimeltään  VISAKSET - kehittämisessä 1970...1990 luvuilla. Työvälinekehittämistä ja metsällinen opetusohjelma->

Aiheesta on  kirjoittajan toimesta koottu   Metsähistorian seuraa varten erillinen julkaisu nimellä   VISAKSIEN TARINAA 1973-1995->

3.  MAHDOLLISUUKSISTA MYSTEMIN TOIMINNAKSI

Koko tämän johdannon tarkoitus  on ollut kuvata lukijalle  sitä, kuinka Mystem Oy:n historia on  muotoutunut  taustanaan yhdistelmä  perustajiensa työelämäkokemuksia   ja  toisaalla  koko ajan kehittyvän tietotekniikan luomia mahdollisuuksia käsitellä tietoa uudella tavalla.   Siksi  julkaisussa  esitellään ensin 1970-1980 luvuilta ensin muutama  Mystemin aikaa edeltävä järjestelmä, joiden kehittämisessä kirjoittaja on ollut mukana keskeisenä tekijänä ja sen jälkeen koko joukko Mystemissä  kehitettyjä metsällisiä tietojärjestestelmia 1980-luvulta alkaen. Metsällisten aiheiden lisäksi  loppuun on lisätty  myös  lyhyet kuvaukset eräistä puun jatkojalostuksen sovelluksista, jotka myös  ovat olleet  Mystem Oy:ssä toteutettavana.

Edellä  oleviin johdannon  historiavälähdyksiin liittyen  kirjoittaja haluaa muistuttaa  lukijaa myös siitä,  että työelämäkuvaukset kertovat ajasta,  jolloin tietokoneet olivat ns. isoja tietokoneita ja tietoliikenne oli tähän päivään verrattuna hyvin vähäistä.  Matkapuhelut hoidettiin autoradiopuhelimilla (ARP) eikä henkilökohtaisia tietokoneitakaan  (PC) vielä ollut.  Samaan aikaan tapahtunut  tekninen kehitys  pohjusti  kuitenkin mahdollisuuksia  toteuttaa  jäljempänä kerrottavia tietojärjestelmiä  tai   pitää yllä odotuksia,  jotka vielä odottivat ratkaisuaan.  Tätä julkaisua kirjoitettaessa  v. 2020 useimmat niistäkin ovat toteutuneet.

  Mystemin ATK-historian sisällysluetteloon->

*) Tietoisku Mystem Oy:stä

 Mystem Oy on pieni yritysten toimintoja  kehittävä yritys, jossa  tietojärjestelmien kehittämisellä on ollut  keskeinen asema osana  yritysten kehittämistä. Tässä tarkoituksessa  Mystem on toiminut koko maassa  pienen, keskisuuren ja suuren teollisuuden järjestelmäkehittäjänä ja ohjelmatoimittajana - varsinkin sellaisten ohjelmien, joita ei saa valmiina kaupasta. Yhteistä tälle kaikelle on kuitenkin  ollut metsä ja siihen liittyvä teollisuus.

Mystem Oy on perustettu v. 1987 ja sen kotipaikka Seinäjoki. Pääosa osakkeista jakautuu yhtiön perustajan Matti Ylisen  ja muutaman muun yksityishenkilön kesken. Henkilökuntaa on ollut vaihtelevasti 2-5 henkilöä.

Kehitystyön myötä kertyi  Mystemille vuosien kuluessa  joukko erilaisilla  ohjelmisto-työkaluilla  kehitettyjä,  PC-työasemille,  paikallisverkkoihin ja Internet-verkkoon sopivia  ohjelma-tuotteita.  Tällä hetkellä  pääomistajan siirryttyä jo useita vuosia sitten  eläkkeelle  pääosa kehitetyistä  ohjelmatuotteista on siirtynyt liiketoimintasiirtoina jatkajille.

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja,
Toimitusjohtaja,
Maa- ja metsätilallinen.
Eläkkeellä.

VISAKSIEN TARINAA 1973-1995

1. Johdanto

Visaksien historia on suurelta osin VISAKSET-mittalaitteiden tamperelaisen kehittäjän, insinööri Kalevi Visan (1937-2017) historiaa.

Metsäalalle ja mukaan puutavaran mittauksen       kehittämiseen ja sen automatisointiin K. Visa joutui vähän vahingossa v. 1973 eräässä neuvottelussa puutavaran hakkuun monitoimikonekehittäjän Sakari Pinomäen luona. Tuolloin Pinomäki ja Visa hahmotettelivat yhdessä mittalaitetta PIKA-hakkuukoneisin. Metsällistä näkökulmaa samassa neuvottelussa edustivat metsänhoitajat Matti Ponsi ja Matti Ylinen Puulaaki Oy:stä. Seuraavat viikot kuitenkin osoittivat, ettei tietotekniikka ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä monitoimikoneen mittalaitteen rakentamiseen eivätkä palaverin jälkeiset toimet tuossa vaiheessa johtaneetkaan kehittäjiä läheisempään yhteistyöhön.

Sen sijaan K. Visa ja M. Ylinen pitivät tavallisten, mittaustuloksen automaattisesti laskevien puutavaran mittasaksien kehittämistä mahdollisena. Siitä alkoikin heidän yhteistyönsä syksyllä 1973, joka johti Metsätehon ideakilpailun voittoon v. 1974 ja edelleen ensimmäisen VISAKSET-mittasaksien tuotantosarjan valmistumiseen v. 1975.

2. Alussa oli ratkaistavana monta pulmaa

Ideakilpailun valmistelun ohessa K. Visa ja M. Ylinen jatkoivat aiemmin jo aloittamaansa automaattisten mittasaksien kehittämistä. K. Visa keskittyi itse mittalaitteen kehittämiseen ja M. Ylinen metsällisten näkökulmien sovittamiseen laitteeseen.

Tämän päivän tietotekniikkaan verrattuna olivat ensimmäisten VISAKSIEN ominaisuudet varsin poikkeavat. Asiasta kiinnostuneille voisi tässä niistä todeta, että maasto- ja ns. militäärikelpoisten komponenttien saaminen oli hankalaa. Maastokelpoiset muistipiirit olivat vuorostaan kapasiteetiltaan niin pieniä, että laskentataulukot oli muunnettava matemaattisin käyrätasoituksin laskentakaavoiksi. Lisäksi aidot digitaaliset tietokoneiden keskusyksiköt kuluttivat muistipiireineen sähköä niin runsaasti, että akkujen paino olisi noussut käyttäjille kohtuuttomaksi. Siksi läpimitat ja muut mittaushavainnot rekisteröitiin aluksi sähköisin mitoin  - mittayksikkönään sähköjännitteen tai sähkövirran yksiköt - ja käsiteltiin pidempään jo tunnetuissa analogisen laskennan virtapiireissä.  Tarvittaessa lasketut analogiset mittausarvot muunnettiin jatkolaskelmia ja näyttöä varten digitaalisiksi (numeroiksi) A/D-muuntimilla - menetelmä, joka myöhemminkin takasi luotettavan ja tarkan puiden tai pölkkyjen läpimitan mittauksen. Näinkin ratkaistuna ensimmäisten Visaksien akut painoivat ainakin pari kiloa.  Siksi niille oli tarpeen oma kantovyö.

Metsälliset näkökulmat toivat myös pulmansa laitekehitykseen. Vaikka metsäalalla oli pari vuotta aikaisemmin siirrytty kuorellisen kiintokuutiometrin käyttöön puutavaran mittauksessa, tukit mitattiin kuitenkin useimmin perinteisillä mittasaksilla latvasta kuoren alta ja mittaustulokset muunnettiin laskennallisesti kuorellisiksi kiintokuutiometreiksi. VISAKSILLA, joilla kuoren alta mittaus ei ollut tarkoituksenmukaista, tukit mitattiin suoraan kuoren päältä eikä mitään latvamitan kuorivähennyksiäkään tehty. Tähän menetelmään sopvivia kuutiointitaulukoita ei tuolloin ollut kuitenkaan olemassa. Siksi laskentaa varten piti valmistaa kuoren päältä mitattuihn läpimittoihin perustuvat kuutiointitaulukot ja niitä vastaavat laskentafunktiot. Mm. tämä osa kehitystyöstä oli tämän artikkelin kirjoittajan tehtäviä.

Valmistuttuaan VISAKSET - kaikki em. erikoisuudet huomioidenkin - toteutti käytännössä sille asetetut tavoitteet. Sitä voitiin käyttää kaikenkokoisten puutavarapölkkyjen keskuskiintomittaukseen ja tukkien mittaukseen. Tarkastusvertailuissa VISAKSET tuottivat riittävän tarkkoja tuloksia. Ja tukkien ohuemmasta päästä kuoren päältä tapahtuvaan mittaukseenkin Metsäntukimuslaitos tuotti muutaman vuoden kuluessa (v. 1976) viralliset kuutiointitaulukot.
Teknisesti Visakset olivat siis kohtuullisen valmiit, mutta käyttäjät eivät. Kului varsin monta vuotta aina 1970-luvun loppupuolelle saakka, ennen kuin laitteiden käyttö yleistyi - ensiksi puutavaran tarkastusmittauksissa maastossa ja otantamittauksissa tehtailla.

3. VISAKSIEN mittalaitteista kehittyi tuoteperhe 1970-luvun lopulla

Visaksien käytön hitaasta laajenemisesta huolimatta K. Visa jatkoi elektronisten mittalaitteittensa kehittämistä koko 1970-luvun loppuvuodet. Kehittämistä helpotti ja samalla edisti elektronisten tietokonekomponenttien ja pientietokoneiden ohjelmointikielien huima kehitys. Kaikki Visaksien kehitystyö perustui vahvaan, erikseen hankittuun asiantuntijaosaamiseen. Pöytätietokoneitahan (PC:tä) ei tuolloin 1970-luvun loppuvuosina ollut vielä yleisesti olemassa älypuhelimista puhumattakaan.

Niin vahva oli kuitenkin K. Visan usko kehitykseen, että v. 1979/1980 julkistettiin Visaksista kaksi uutta versiota; Visakset 10 pystypuiden mittaukseen (pystymittaukseen) sekä Visakset 20 kaadettujen runkojen ja katkotun puutavaran mittaukseen.

VISAKSIEN siihen mennessä pienestä käyttäjäkunnasta huolimatta uskoa laitteiden tulevaisuuteen antoi K. Visalle myös nyt jo edesmennyt, kehittämisteknikko Veikko Pihlanen Tehdaspuu Oy:stä, joka näki Visaksille selvän käyttömahdollisuuden tuolloin varsin paljon käytetyssä leimikoiden pystymittauksessa.

Uusien, teknisiltä ominaisuuksiltaan parantuneiden laitteiden tietojenkäsittely toteutettiin RCA:n Cosmac 1800-sarjan mikroprosessoreilla. Ohjelmistot niitä varten tehtiin ensin ns. assembler-ohjelmointikielellä, mutta pian pääasiassa  FORTH ohjelmistokehitysympäristössä. Samat komponentit ja työkalut olivat käytössä - toki kehittyneemmässä muodossa - myöhemminkin seuraavalla vuosikymmenellä Visaksia kehitettäessä.

Visaksien mekaaniset osat olivat edelleen Visan oman yrityksen suunnittelua ja tuotantoa.

Ensimmäisen sukupolven Visaksiin verrattuna uudet Visakset 10 ja Visakset 20 edustivat jo tulossa olevaa, tietoa digitaalisesti käsittelevää aikakautta. Ne olivat aikaisempaa keveämmät,  käyttöalue oli laajempi eikä erillistä virtalähdekoteloa enää tarvittu. Käytettävyyttä paransivat myös aikaisempaa parempi laskentateho ja suurempi muistikapasiteetti sekä mittaustietojen tulostus paperille.

4. Aktiivisinta Visaksien kehitys oli 1980-luvulla

Uudelle vuosikymmenelle - 1980-luvulle - tultaessa Visaksilla oli vasta muutamia kymmeniä aktiivisia käyttäjiä. Uusien laitteiden myötä kiinnostus Visaksiin kuitenkin kasvoi ja ne alkoivat saada jalansijaa metsäpuolella erityisesti siellä, missä mittaustyö oli tekijöittensä kokopäivätyötä kuten pystymittauksissa metsässä ja tarkastusmittauksissa metsässä tai varastopaikoilla sekä puutavaravastaanoton otantamittauksissa tehtailla.

Vaikka Visakset olivat ostettaessa varsin arvokkaat, maksoivat ne yleesä - erillisen ylösottajan käydessä mittausryhmässä tarpeettomaksi - vähentyneinä palkkakuluina itsensä takaisin muutamassa kuukaudessa tai enimmillään parissa vuodessa. Syistä metsäteknikko Veikko Pihlanen kertoi aikoinaan asiaa kuvaavan havaintonsa:
Jopa pystymittaksessa, jossa monessa paikassa käytettiin puiden luvussa ns. Pihlasen ylösottajasta vapaata yhdenmiehen naskali/kovelinkaulainta, Visakset sai suosiota. Vaikka molemmilla edellä mainituilla mittalaitteilla voitiin pystymittausta tehdä yksinkin, syyksi Visaksien suosioon Veikko Pihlanen kertoi, että laitteen ollessa sinänsä toimintavarma ja helppo käyttää taloudellisesti merkittävä syy laitteiden hankintaan oli kuitenkin se, että mittalaitteiden näytöt mahdollistivat hämärinäkin syyspäivinä täyden työpäivän ja että uudenaikaisten teknisten laitteiden tulo osaksi työtä motivoi myös innokkaita nuoria mittamiehiksi tuotosten parantuessa sitä kautta merkittävästi.

Visaksien kannalta laitteiden lisääntyvä käyttö piti yllä myös vahvaa kehitystyötä. Uudet laitversiot Visakset 11 pystymittaukseen ja Visakset 21 jälkimittaukseen valmistuivat vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Samalla laitteiden tekniset ominaisuudet paranivat. Muistitilaa oli aikaisempaa enemmän. Näyttö oli uusittu LED-näytöksi. Tulostus paperille oli nyt maastossakin mahdollista kevyellä lämpökirjoittimella ja tiedonsiirto muihin laitteisiin oli tehtävissä Visaksien omalla erillisellä RS232-sovittimella.

Oli selvää, että Visaksien kehittäminen muovasi myös K. Visan omistamaan yritykseen laitekehitykseen erikoistuneen työyhteisön, jossa oli uudenaikaisen tietotekniikan materiaalista ja ohjelmistopuolen osaamista. Sen keskeisiä henkilöitä olivat Visakset Ky:ssä ohjelmistokehityksessä Kari Hanski sekä laitevalmistuksessa ja huollossa Reijo Aho ja Marko Tanner.

Erikseen kannattaa myös todeta, että K. Visan automaatiolaitteiden valmistuksen osaaminen ulottui mittalaitteiden ulkopuolelle, joista tässä voi mainita paperikoneiden rullanvaihto-automatiikan ohjayksiköiden sekä vedenalaisen metallinpaljastimen valmistuksen ja toimitukset.

5. Visaksien kolmas laitesukupolvi kärsi 1990-luvun lamasta

Vaikka puun korjuun koneellistuessa jo 1980-luvulla oli selvästi nähtävissä, että metsissä tapahtuva puutavaran mittaus tulisi siirtymään hakkuukoneiden tehtäväksi, uudisti K. Visa tietokonekomponenttien kehityksen myötä Visakset-mittalaiteperhettä jatkuvasti 1990-luvun puolelle saakka. Uudistuksen tarkoitus oli edelleenkin tarjota mittalaitteita paljon mittauksia tekeville ammattilaisille pystymittauksiin, tarkastusmittauksiin ja tehtaiden otantamittauksiin. Uusi tarkastusmittausten ryhmä olivat monitoimikoneiden kalibrointimittaukset.

Kaikkiaan VISAKSIEN uudistukset sisälsivät suhteellisen pieniä teknisiä parannuksia. Näin uudistunut laitesukupolvi sisälsi seuraavat laitteet: Visakset 13 pystymittaukseen, Visakset 22 jälkimittaukseen ja molemmat edellä mainitut toiminnot sisältävä Visakset 13/23. Omana erikoisuutensa olivat Visakset 22M hakkuukoneiden mittalaitteiden kalibrointiin ja tarkistusmittauksia varten. Teknisesti laitteet sisälsivät siis lähinnä ohjelmistoparannuksia.

Oma erikoisuutensa olivat paperiteollisuuden tarpeisiin valmistetut Visakset paperirullien pyöreyden tarkastusmittauksia varten. Erikoista niissä oli pitkä selkäruoto ja mittauksessa 140 cm:n maksimiläpimitta

Visakset, jonka tuotevalikoima edusti monipuolisesti manuaalisen puutavaramittauksen tarpeita, ei kuitenkaan päässyt täysin hyötymään uusista laiteparannuksista. Syinä olivat jo mainittu puun korjuun koneellistuminen, kilpailevan laitetarjonnan lisääntyminen ja ehkä ratkaisevimmin 1990 alun talouselämän lamavuodet, joiden johdosta uusien Visaksien  toimitukset jäivät edellisiä laitesukupolvia vähäisemmiksi.

Syntyneessä tilanteeessa v. 1995 K. Visalla ei ollut enää mielenkiintoa uusien laiteversioiden kehittämiseen tai linjamuutoksiin omassa mittalaitekehityksessään. Purjehdus oli hänelle elämässä paljon mielenkiintoisempi vaihtoehto.

Kaikkiaan erilaisia Visaksien versioita oli vuoteen 1995 mennessä  ehditty toimittaa reilusti yli 500 kpl.

MY/my 16.11.2020

 Siirtyminen Mystemin 1. Johdantoon 

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, 
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen.
Eläkkeellä.

Lukijalle: Syistä, joita en tarkkaan edes muista,  olen jo muutama vuosi sitten (v. 2018 alkaen) vähän vahingossa joutunut mukaan ilmaston muutoksesta käytävään keskusteluun. Sen seurauksena olen ajan myötä koonnut aiheesta muutamia julkaisuja asiasta kiinnostuneille luettavaksi. Useimmissa niistä on käsitelty hiilen luonnonkiertoa mullinauta Melperin elämässä ja elinympäristössä ilmaston muutoksen kannalta.  Tämä julkaisu on eräänlainen lopputiivistelmä vuosien kuluessa tehdyistä julkaisuista. Linkit pariin niistä löytyy itse tiivistelmästä alla.
20.07.2022. MY

TIIVISTELMÄ: VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITISIJÄT LIIKKEELLÄ

Tämä juttu on tiivistelmä  julkaisusta "Väärien lampaiden keritsijät edelleen liikkeellä"   ja samalla  jatkoa v. 2019 julkaistulle artikkelille ”Paljon porua päästöistä…”, jossa käsiteltiin nuoren lihanauta Melperin asemaa ilmastonmuutoksen päästölähteenä ja suhdetta hiilen luonnonkiertoon. Nautaeläimenä Melperiä pidettiin tuolloin yleisesti lajitoveriensa tavoin ruuansulatuskaasu metaanin takia merkittävänä päästölähteenä. V. 2019 julkaisussa, jossa Melperin elämää ja elinoloja tarkasteltiin päästöjä laajemmin vähän hiilen sidonnankin kannalta, oli lopputuloksena kuitenkin päätelmä, että lihanauta Melperi onkin varsin hiilineutraali otus.

Kun varsin valistuneenakin pitämieni ihmisten suhtautuminen Melperiin ja nautaeläimien kasvattamiseen yleensäkin näyttää edelleenkin aika-ajoin – mitä

ilmeisemmin päästösyistä – hyvin kielteiseltä, on vuoden 2019 artikkelia uudistettu siten, että hiilen luonnonkierto - sekä hiilen orgaaninen sitoutuminen että päästöt - tulisivat Melperin oman elämän ja elinympäristön osalta käsitellyksi aikaisempaa monipuolisemmin.

Tämän myötä rakentuvat seuraavat seitsemän hiilen luonnonkiertoa kuvaavaa prosessia:
1) Ravinnon kasvatus Melperille,
2) Sadon käyttö elintoimintoihin,
3) Lannan biokaasutus,
4) Siirrot ed.prosesseista maaperään,
5) Juuriston ja maanpinnan kasvusto,
6) Erikseen tutkitut KHK-päästöt (=Kasvihuonekaaasu-päästöt) ja
7) Nurmiviljelyn kasvubonukset.
Prosesseista kolme koskevat suoraan Melperiä ja loput elinolosuhteita

Eri prosessien hiilen sidontaa ja päästöja on kuvattu varsinaisen julkaisun taulukossa 1. Tässä niistä voidaan todeta lyhyesti:
Selvästi suurinta hiilen sidonta oli maanpäällisessä sadossa, joka oli noin puolet prosesseihin liityvästä hiilen koko sidonnasta. Vastaavasti suurimmat päästöt syntyivät Melperin normaaleista elintoiminnoista (metaani ei tässä mukana) ja ne olivat noin 4/5-osaa maanpäällisen sadon hiilestä. Maanpäällinen sato kattaa periaatteessa hyvin Melperin normaalit elintoiminnot.
Merkittävimmät päästöt syntyivät 1) Meperin tavallisista elintoiminnoista (hengitys), 2) pellolla tai elintoiminnista syntyvistä jätteistä (lanta, biokaasujäte) ja 3) erikseen tutkituista KHK-kaasuista (metaani).
Merkittävimmät nieluprosessit olivat 1) Juuriston kasvu, 2) Lannan biokaasutus ja 3) Nurmiviljelyn kasvubonukset. Yhdessä niiden hiilen sidonta ylittää erikseen tutkittujen KHK-päästöjen Ckg-arvon.

Kaikki seitsemän prosessia yhdistettynä näyttää siltä, että suomalaisissa oloisssa kasvatettuna Melperi on edelleen varsin hiilineutraali otus, jopa lievästi nielun puolella. Mitään erityistä hiiliviljelyä siihen ei tarvita. Ns. hiiliviljeley toki parantaa asetelmien taseita. Tulkinnasta riippuen prosessien yhteispäästöt ovat 80-100 % ilmasta sidottuun hiileen verrattuna.

Yksi tämän päivän luonnonhallinnan puheenaiheista on turvepohjaisten peltojen viljely. Niissä viljelyä ehdotetaan lopetettavaksi tai peltoja vesitettäväksi erityisesti päästösyistä. En kuitenkaan ole ainakaan julkisuudessa nähnyt ehdotuksia perusteltavan hiilen luonnonkierron prosesseilla ja hiilitaseilla siten kuin edellä mullinauta Melperin kohdalla on tehty. Aiheeseen liittyvät yleiset ehdotukset tuntuvatkin perustuvan paljolti pelkästään päästöfilosofiaan. Pelkät päästötiedot eivät turvepelloillakaan voi olla riittävä ehdotettujen toimenpiteiden peruste. Haluaisin nähdä turvepelloiltakin pelkkien päästölukujen asemesta aitoja taselaskelmia, joissa kävisi ilmi mm. viljellyn kasvuston ja juuriston maaperäprosessien vaikutus hiilitaseisiin.  Ja erityisen kiinnostavaa olisi tietää erikseen mahdolliset ohut- ja paksuturpeisten turvepeltojen erot hiilitaseissa. Sama olisi kiinnostavaa tietää myös ns. raiviopeltojen hiilenkierto taseiksi laskettuna.

Toinen, eräällä tavalla periaatteellisena pidettävä hiilitaselaskelmien ominaisuus ovat ns. viljelyn kasvubonukset. Melperin nurminviljelyn esimerkissä niitä olivat lannan kasvubonus ja viljelykierron esikasvibonus. Ne molemmat nostavat satotasoa, pienentävät tarvittavaa pinta-alaa, parantavat maaperän rakenetta, sitovat hiiltä sekä kasvustoon että juuristoon ja tuottavat ravintoa eri tavoin käytettäväksi. Tavanomaisessa päästökäsittelyssä satotason muutokset yleisesti ohitetaan ns. nollasummaratkaisuna (satoon sitoutunut hiili = päästetty hiili). Kun tässä mainittujen bonustekijöiden vaikutus on taselaskelmissa monesti suurempi kuin monen erikseen tutkitun KHK-päästön, on satotason käytölle taselaskelmissa perusteltuja syitä. Tällöin  laskelmien tekijä  joutuu kuitenkin pohtimaan, miten Melperin lannan käytön ja viljelykierron esikasvibonuksen johdosta kohonnut satotaso ja satotaso yleensäkin on parasta  arvottaa hiilitaselaskelmissa. Ainakin kohonnut satotaso parantaa elintarvikehuoltoa.

On selvää, että tässä jutussa käsitellyt hiilen luonnonkierron periaatteet sopivat prosesseihin, joissa esiintyy sekä hiilen sitoutumista kasvustoon että vapautumista päästöinä ilmaan. Pelkkinä päästötarkasteluina ovat edellen mahdollisia sellaiset KHK-päästöt joihin ei tässä ajassa välittömästi liity hiiltä sitovia prosesseja (kivihiili, öljy).  Niiden osuus on maapallon mittakaavassa virallistenkin arvioiden mukaan suurin ollen noin  86% (Taalas)

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja,
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen,
Eläkkeellä

VÄHÄN VIELÄ  PÄÄSTÖISTÄ JA LUONNON MUKAUTUMISKYVYSTÄ

1. JOHDANTOA

Tämän blogin aiemmissa julkaisuissa olen ilmakehän kasvihuonekaasuja käsitellessäni päätynyt arvioissani siihen, ettei hiilen merkitystä  luonnossa voi käsitellä pelkkinä hiilen ja sen yhdisteiden käytöstä syntyvinä päästöinä. Päästöjen lisäksi on tarkasteluun  otettava mukaan myös erilaisten kasvustojen - vapaasti kasvaneiden tai viljelytoimin perustettujen - ilmakehästä sitoma hiili ja  laskettava kyseisen luonnonprosessin hiilitase. Ellei näin tehdä, ovat riskinä täysin väärät päätelmät ja keinot ilmakehän hiilitorjunnassa.

Selventävän esimerkin päästöjen ja hiilitaseen tuottamista erilaisista mielikuvista tarjoaa päästöistä ja sitä vastaavasta hiilitaseesta tehtyjen laskelmien vertailu aiemmin tässä blogissa. (v. 2019) Tai kertomus siitä miten mullinauta Melperi ei olekaan päästöpahis vaan  oikeastaan aika hiilineutraali otus. Molemmista esimerkeistä on tarkempi kuvaus tämän blogin  julkaisussa  "Paljon porua päästöistä....."   Esimerkit osoittavat myös miten mieliämme hallitaan julkisuudessa kovin valikoidulla tietoaineistolla kasvihuonekaasujen päästöistä. Nyt sama valikoiva suhtautuminen näyttäisi levinneen  viestintään luonnon monimuotoisuudesta tai avohakkuiden paheksuntaan metsiemme käsittelyssä, joilla kummallakin heikennetään maasta ja metsästä  elantonsa saavien ihmisten elinoloja maassamme.

Kun on itse lapsena  suhteellisen pienellä maatilalla elänyt lähes puhtaassa luonnon kiertotaloudessa, jossa kaupasta  tilan ulkopuolelta  ostettiin pääasiassa vain ruokatalouteen kuuluvia  siirtomaatuotteita (kahvi, sokeri, riisi, ....), voi suhteellisen helposti tämänkin päivän tietämyksellä  todeta, että on aivan mahdollista aktiivisesti viljellä maata ja hoitaa metsiä niin, että työstä saa jokapäiväisen leivän -  myös monille muille ihmisille kuin itselle - ja  elää samalla suhteellisen hiilineutraalia elämää siten, ettei samalla tuhoa itseään ympäröivää luontoa.

Uudelleen toistettuna kaikki edellä sanottu merkitsee siis sitä, että ilmaston muutostorjunnassa  on merkitystä sekä hiilen sidonnalla - esim. maata viljellen ja metsiä  hoitaen - että hiilipäästöjen rajoituksilla. Puhdas päästökauppa sen sijaan ei mielestäni ole kumpaakaan näistä.

Blogin tässä julkaisussa haluan ensin täydentää  paria hiilen luonnonkierrosta aiemmin esittämääni päätelmää.  Sen jälkeen esittelen lyhyesti  kuluvalta kesältä kokemani yllätyksen luonnon  mukautumiskyvystä ja ihmisen roolista luonnon hallinnassa.

Luonnon monimuotoisuuden  ja metsien avohakkuiden pohdintaan yritän palata myöhemmin syksyllä  vanhan maalaistaloni remonttikauden  päättyessä.

2. PARI NÄKÖKOHTAA ILMASTON MUUTOSTORJUNTAAN

 2.1 Viljelynaikainen  hiilen sitoutuminen  prosessiin

Edellä olevan johdantoon viitaten totean vieläkin, että hiilineutraaliin elämään ei päästä ainoastaan päästöjä rajoittamalla vaan hiilitasetta voi tasapainottaa myös sitomalla hiiltä peltoja ja metsiä aktiivisesti viljellen. Metsien osalta hiilen sitoutuminen kasvustoihin on jo yleisesti  tunnustettu  tosiasia.

Peltoviljelyn osalta saa usein kuulla vastaväitteen, että tällaiset kasvustot lahoavat ja hajoavat nopeasti päästöinä. Kokemuksesta osaan kuitenkin sanoa, että hiiltä sitoutuu sitä enemmän itse viljelyprosesiin ja satoihin mitä voimakkammin kasvustoja viljellään ja ylläpidetään - erityisesti nurmi- apila- mailasviljelyksillä. Sen näkee viljelijä maata kyntäessäänkin ilman suuria tutkimuksia. Hiili säilyy sidottuna niin kauan kuin viljely jatkuu, mutta purkautuu  vähitellen viljelyn päätyttyä. Puhdas viljan viljely ei tässä kohtaa ole vaikutuksiltaan aivan yhtä positiivista. Lyhyt nurmiviljely väliin parantaa selvästi vaikutelmaa. Eikä tässä tarkoitetun viljelyn tarvitse olla pelkästään luomuviljelyä. Oma lukunsa taas on ravinteiden kulkeutuminen maastossa.

2.2 Elämisen sovittaminen luontoon ei ole kaikille sama asia 

Näinä päivinä kuulee harva se päivä ehdotuksia siitä miten maita ja metsiä tulisi hoitaa ja viljellä.

On myös esitetty, että väestö pitäisi päästöjen vähentämiseksi keskittää kaupunkeihin.  Silloin jätetään huomiotta se, että kokonaiset elinkeinoryhmät ylläpitävät  kasvustojen kykyä sitoa hiiltä ja sitä kautta vähentävät päästöjen haitallista vaikutusta.Iso merkitys  tässä on kasvustojen hyvällä hoidolla ja viljelyllä.  Jos näin ei tehdä, tilalle tulee uhkakuva,  että pellot muuttuvat kedoiksi ja metsät museoituvat. Silloin hiilen sidonnassa menetetään paljon enemmän kuin päästöjen vähentämisessä voidaan koskaan saavuttaa. Siksi on tärkeätä pitää huolta myös hiilen sidonnan edellytyksistä.  Ja pitää muistaa, että kasvukunnon ylläpitäminen  on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin  määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Tästä syystä viisaassa ilmastonmuutoksen torjunnassa toimintatapaohjeet ovat puhtaalle kaunkiväestölle täysin erilaiset kuin niille, jotka elinkeinojensa tai harrastustensa kautta tasapainottavat ilmaston kaasupitoisuuksia paljon vahvemmin kuin päästöjen rajoittajat konsanaan. Eikä monimuotoisuuden ylläpito ole poikkeus tästä.

3. LUONNON MUKAUTUMISKYVYSTÄ

Suomen metsiin kohdistuneen päästöongelman käännyttyä  EU:n komissionkin  strtegiaehdotuksessa hiiinieluksi ja erääällä tavalla päätösvaiheeseensa  on julkisuuteen nostettu huolenaiheet  luontotyyppien monimuotoisuuden häviämisestä, lajien kuolemisesta sukupuuttoon ja jopa täydellisestä luontokadosta.

Esitetyn huolen hyvin ymmärtäen jää kysymään itseltään, ovatko luonnon rakennusaineet näin heikot. Kun on maasta ja metsästä välittömästi tai välillisesti elantonsa saaneena kamppaillut pelloille tunkevia haittakasveja tai vesakoita vastaan tai muutamasta emosta syntyvää ruskomäntypistiäis- tai kirjanpainajahyökkäystä vastaan, ei luontoa voi pitää heikkoina.

Ei.  Minulle luonto on - tosin rajojensa puitteissa - vahva ja mukautumiskykyinen. Siitä luonto muistuttaa joka hetki - tällä hetkellä vaikkapa  Covid19-pandemian muodossa.

Itse sain kuluneen kesän aikana  luonnolta itseltään useitakin kertoja pohdittavaa sen mukautumiskyvystä ja monimuotoisuuden hallinnasta, joista  esittelen pari  sinänsä myönteistä tapahtumaa.

 1.) Punaisen harjaneilikan tapaus.  Luonnon vahvuutta kuvaa se jos  hävinneenä pidetty laji yllättäen ilmaantuukin johonkin, vähän pidempään rauhassa olleeseen kasvustoon.

Sellaisesta sain  suorasukaisesti sanottuna opetuksen muutama viikko sitten kotitaloni puutarhan nurkassa, jossa muistuttajana oli vuosikymmennien jälkeen puutarhaan palannut punainen harjaneilikka. Sen kavupaikkaa oli viime vuosikymmenet hallinnut talon pihakuusi  ja neilikka oli pysynyt näkymättömissä nuo mainitut kymmenet vuodet. Olosuhteiden pakosta pihakuusi jouduttiin kaatamaan viime talvena.  (Aiheesta on oma juttunsa julkaisussa Pihakuusen tarinaa koronavuonna 2020 )  Ja nyt heinäkuussa 2021  pihakuusen juurten tuntumassa lähes 50 vuotta piilossa pysynyt neilikka kukoisti kuin jälleensyntyneenä.

 2.) Kimalainen kurtturuusun kukassa. Luonnon monimuotoisuuden hallinnasta sain eräänä aamuna pohdittavaa kesällä juhannuksen jälkeen aamupostia noutaessani.

Postilaatikon tuntumassa kasvoi  muutama  kurtturuusupensas -  aivan hallitusti ja rajatulla alueella. Pohdittavaa tuossa hetkessä minulle antoi kimalainen kurtturuusupensaan kukassa, joka tulevasta  pensaiden hävityksestä tietämättömänä työskenteli innolla  kukan sydämessä. Tuosta havainnosta seurasi  mielessäni pieni periaatteellinen kysymys kurtturuusun ja kimalaisen elämästä. Tässä tapauksessa sen menettävät molemmat, jos kurtturuusu hävitetään.

Päällimmäiseksi jäi kuitenkin lopuksi ajatus siitä, että näinköhän  ihminen lopuksikaan osaa säädoksillään hallita  luontoa suurissakaan asioissa.
Sama ajatus on mielessäni vieläkin.

Lyhyen videon kokoaja ja kirjoittaja: Matti Ylinen

Perhosten kesää ja huomattava syyskokoontuminen elokuun lopussa v. 2021

Kulunut 2021 kesä oli niin perhosrikas, että  tämän pienen artikkelin kirjoittajakin ehti vanhan hirsituvan remontin ohessa ottamaan talteen muutamia kesäkohtaamisiaan perhosten kanssa - tosin vain taskussa kulkeneella puhelimella, mikä kyllä valitettavasti näkyy aiheesta alempana kootussa videossa.

Kesän perhostapaamiset teki ainakin kirjoittajan lapsuuden ymparistössä erityisen poikkeavaksi kymmenien amiraaliperhosten ja suruvaippojenkin joukko  aterioilla ja  sen jälkeisillä ruokalevoilla  iltapäivien auringossa elokuun lopussa v. 2021.  Näistä tapahtumista  ja  parista muusta kesäajan perhostapaamisesta  on  alempana lyhyt video katsottavaksi  suoraan tässä ikkunassa  tai vaihtoehtoisesti linkin kautta omassa ikkunassaan.

Video perhosten kesästä ja syyskokoontumisista:  

Vaihtoehtoinen linkki pieneen videoon perhosten kesästä ja syyskesän kokoontumisista:
Perhosten kesää ja syyskokoontuminen elokuun lopussa
Lopuksi: Jutun kirjoittajalle nämäkin tapaamiset antoivat näinä luontokadolla pelottelun aikoina myönteistä mietittävää luonnon valmiuksista ja vahvuuksista selvitä ja elää muuttuvissa tilanteista.

MY

"Joulutervehdys vuonna 2021..."

Tänä vuonna tulee kuluneeksi yli 30 vuotta siitä, kun olen tavalla tai toisella koostanut joulukortteja vaimoni  Riittan taidegrafiikasta. Aluksi lähetyslistalla olivat pienet, aidot taidegrafiikan vedokset, mutta  saajajoukon kasvaessa oli vedokset vuosituhannen vaihtuessa 2000-luvulle korvattava  kartongille tulostetuilla korteilla

2010-luvulla olivat taas lapsenlapset  aktiivisia tuottamaan korttiaihioita - viimeksi Venlan joulukuusi v. 2020 -  ja aito grafiikka jäi vähemmälle.

Tänä vuonna tuli taas  Riittan grafiikan aika, jossa Riittan muutamasta jouluaiheisesta  vedoksesta 1980..90-luvuilta ja 2000-luvun alkuvuosilta muokattiin oma erillinen kuvakoosteensa.  Se on liitetty  joulutervehdyksenä  mukaan tähän julkaisuun  otsikolla "Minä ilmoitan teille suuren ilon..." 

Merkillepantavaa kuvakoosteeseen valituille kuville on, että ne kaikki kuuluvat ns. johtotähti-sarjaan ja kaikissa niissä on symbolisesti  kuvattuna joulun tähti - taivaskuvassa peräti ilosanomaa tuova enkeli.  

Samalla toivotan kaikille lukijoille - tutuille ja tuntemattomille -  omasta ja Riittan puolesta Hyvää joulua 2021 ja Hyvää tulevaa vuotta 2022. Lisäksi  haluan tänäkin vuonna kiinnittää lukijan ajatukset joulun varsinaiseen sanomaan myös Riittan jo  pari vuotta sitten  julkaiseman kuvasarjan kautta:

KUVAVÄLÄHDYKSIÄ RIITTAN JOULUGRAFIIKASTA

Lopuksi en malta olla toistamatta suurta jouluun liittyvää  ihmettelyäni joulun sanoman pysymisestä ihmisten mielissä 2000 vuoden ajan kysymyksellä:
"Ihmeellistä: Kuinkahan moni tämän päivän ihminen -  tänään kuuluisakin  - on miljoonien ihmisten mielissä kahden tuhannen vuoden  kuluttua? Enpä usko, että yksikään."

Jouluterveisin
MY

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja,
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen,
Eläkkeellä

Julkaisujen opasteita ja linkkejä 10.05.2021

Juttuja tällä  Mystemin sivustolla on julkaistu harvakseltaan jo  parin-kolmen vuoden ajan siinä tahdissa kuin kirjoittaja on pitänyt aiheellisena tai muilta toimiltaan ehtinyt. Julkaisujen aihepiiri on ollut kovin vaihteleva eikä kirjoittajan omimmille alueille - metsään, metsäluontoon  ja metsätalouteen - ole päästy vielä paljoakaan.

Lukijoilta saaduista kysymyksistä ja kommenteista olen havainnut, että mielenkiinto eri juttuhin vaihtelee kovin paljon eivätkä lukijat, - jotka tietoisesti on pyritty rajaamaan  ystävä- ja kaveripiireihin - , oikein tiedä mitä juttua tavoittelisi luettavaksi. Siksi tähän "opasteita ja linkkejä" nimettyyn juttuun koottu  lyhyitä yhteenvetoja linkkeineen viime aikoina  kiinnostusta herättäneistä aiheista, jotka eivät kuitenkaan ole osoittautuneet vanhentuneiksi tai muuten ohieläneiksi.

1. Pihakuusen tarina jatkuu 9.5.2021

Eräs Mystemin viimeisimpiä julkaisuja koskee yli satavuotiaan pihakuusen tarinaa kirjoittajan lapsuudenkodin puutarhassa. Tarina löytyy linkistä PIHAKUUSEN TARINAA KORONAVUONNA 2020 ja sille on jatkona juttu KALLISTUNEEN PIHAKUUSEN KAATO JA VINSSIN VETOVOIMA Ens. julkaisut 22.12.2020

Tarina sai vielä jatkoa, kun kuusen pihapiirissä tapahtuneesta suuresta tulipalosta on 9.5.2021 kulunut tasan 100 vuotta: PIHAKUUSEN TARINA JATKUU  Lisätty 9.5.2021

Kerrottua tarinaa voi vielä täydentää eräältä lukijalta tulleella tiedolla siitä, mitenkä toukokuun 9 p:nä v.1921  kuusen pihapiirissä sattuneen suuren tulipalon (mm. neljä asuinrakennusta) sammutukseen osallistunut sankoketju (ämpäriketju) ulottui  talolta läheiseen Hirvijärveen saakka ollen yhteensä noin 700 metriä pitkä.  Sammutusketjussa oli mukana  arviolta ainakin 500 ihmistä muusta sammutusväestä puhumattakaan. Palavia rakennuksia ei voitu kuitenkaan pelastaa. Huom! Tarkistus 20.04.2021. Matka palaneilta taloilta Hirvijärveen on noin 600 metriä ja sankoketjun väen määrän arvio vastaavasti noin 450 henkeä.

Tänään tuo yli satavuotias kuusi odottaa jatkokäsittelyä  pölkyiksi katkottuna.  Vuosirenkaista oli helposti laskettavissa, että edellä jo kerrotun suuren tulipalon aikoihin - nyt  toukokuussa täsmälleen 100 vuotta sitten -,  tarinan kuusi oli  likimain   kuvassa näkyvän suurimman pölkyn pituinen ja muutaman sentin paksuinen.   Sen jälkeen pituutta ehti tulla lisää lähes 30 metriä ja paksuutta  vajaan metrin verran.   Jatkokäsittelystä tiedetään melko varmana,  ettei pinon suurimpien pölkkyjen  tulevaisuus ole tulla käytetyksi polttopuina.

2. Blogin synnyn syitä

Blogin kirjoittaja on ollut pitkään tyytymätön siihen mitenkä hiilen kiertoa luonnossa käsitellään paljolti vain kasvihuonekaasupäästöinä aidon hiilitaseen asemesta ja mitenkä vaikea ilmastonmuutoksesta on ollut saada puolueetonta tietoa. Tämä kävi ilmi myös silloin kun kirjoittaja etsi - usean vuoden ajan - valmista, mm. maatiloille ja sitä isommille yhdyskunnille sopivaa hiilitaseen laskentamallia kuitenkin siinä onnistumatta. Siksi tavoiteltu laskentamalli oli valmistettava itse. Yksi sen tavoitteista oli osoittaa miten mielikuva hiilen asemasta luonnossa on erilainen, jos sitä kuvataan pelkkinä päästöinä tai vaihtoehtoisesti hiilen kiertoon perustuvina hiilitaseina. Näistä lähtökohdista syntyi blogin ensimmäinen varsinainen julkaisu:
BLOGIN AVAUS:”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA” Ens.julkaisu 20.02.2019

3. Ilmaston muutos ja hiilen kierto luonnossa

Vuoden 2019 loppuviikkojen aikana julkisuudessa aktiivisena jatkunut ja myös suomalaista nautakarjan kasvatusta arvostellut päästökeskustelu antoi kirjoittajalle virikkeen palata tarkastelemaan hiilen luonnonkiertoa ja kokeilemaan uudelleen jo mainittuja hiilitaseiden laskentamalleja.   Pelkkien päästöjen lisäksi kokeilussa  olivat  mukana nautakarjan kasvatus ja peltoviljelyyn sisältyvä biologisen hiilen luonnonkierto - nurmiviljely mukaan lukien. Varsinainen tietoaineisto perustui taas suomalaisiin tutkimuksiin ja/tai kirjoittajan omiin havaintoihin 1950-luvulta alkaen.

Tarkastelujen tuloksena kootussa  Mystemin julkaisussa   "Paljon porua päästöistä .."  kirjoittaja kiinnitti huomionsa mm. siihen, että  pelkästään päästöihin perustuviin toimenpiteisiin sisältyy  useita riskejä.  Niillä on merkitystä varsinkin silloin kun päästökeskustelujen innoittamina suunnitellaan niin ihmisten käyttäytymistä kuin monia elinkeinoja rajoittavia toimenpiteitä. Eräs riski on siinä, että pelkistä päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka suoraan vähentää kasvillisuuden ilmasta sitomaa hiiltä.   Kaikkiaan kasvustojen  ilmasta sitoma  hiili voisi  vähentyä enemmän kuin päästöt vähenevät.  Seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden  vastaisesti päästöjen  nettokasvu.  Asiasta enemmän alla olevan linkin tarinassa.

Linkki aiheeseen:  VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITSIJÄT EDELLEEN LIIKKEELLÄ
Julkaistu 20.07.2022

Vanhempi linkki aiheeseen: PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ – KUKA VEI VILLAT, Jatkoa
Ens. julkaisu 26.11.2019, päivitetty 09.11.2021

Linkki tiivistelmään: TIIVISTELMÄ: VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITSIJÄT LIIKKEELLÄ
Julkaisu 20.07.2022

4. Luonnossa on kasvuvoimaa

Jonkinlaisena metsätalouden harjoittajanakin  kirjoittaja hämmästelee kolmen 1970- ja 1990-luvuilla ns. 1.5- sukupolven jalostusmateriaalilla viljellyn männikön kasvuvoimaa. Vaikka näitä männiköitä ei ole monta, ovat ne selkeydessään olleet kirjoittajalle riittävä syy kertoa näistä havainnoista metsien uudistamista ja käsittelyä silmälläpitäen - avohakkuut ml. Samalla kirjoittaja on saanut muutaman havainnon luonnon kyvystä valmistautua muuttuviin olosuhteisiin.

Linkki aiheeseen: LUONNOSSA ON KASVUVOIMAA JA MUKAUTUMISKYKYÄ
Ens. julkaisu 24.01.2019

5. Mystem Oy:n historiikkia 1970-luvulta alkaen

Blogin kirjoittajan elämänkaari  on 1960-luvulta alkaen sisältänyt tavalla tai toisella automaattiseen tietojenkäsittelyyn liittyvien tietojärjestelminen  ja tiekoneohjelmistojen kehittämistä, joka  tiivistyi kokopäiväiseksi työksi1980-luvulta alkaen omassa Mystem Oy -nimisessä yrityksessä.  Sen taustaa ja toimintaa  on kuvattu omissa julkaisuissaan, joihin pääsee parhaimmin linkin MYSTEM OY:n TAUSTAA JA TOIMINTAA 1970-LUVULTA TÄHÄN PÄIVÄÄN  tai myös linkin  MYSTEMIN ATK-METSÄHISTORIAN SISÄLLYSLUETTELO kautta.
Ens.julkaisut 25.01.2021

6. Vuoroaan odottavat julkaisut

Vuoroaan odottavat edelleen jutut 1) avohakkuusta ja jatkuvasta kasvattamisesta sekä 2) soiden asemasta luontoon sopeutuvassa elämisessä.

Jo tässä vaiheessa osaan sanoa, että metsästä tai suosta ei voi puhua yhtenä ainoana käsitteenä eikä toiminnasta niissä yhtenä yksikaavaisena toimenpiteenä. Jo lapsena tai viimeistään opiskeluaikojen Lapin viikoilla tai Hyytiälän suokursilla opin, että  metsä ja suo ovat maaperän rakenteisuuden, ravinteiden, kosteusolojen, valoisuuden sekä puu- ja muiden kasvilajien ja muiden luonnonolojen suhteen erilaisia kasvupaikkoja, joita on kymmeniä erilaisia.  Ja niin myös toimenpidevaihtoehtoja on monia. Siksi jätän aina kaikki pelkällä metsä tai suo maininnalla julkaistut toimenpide-ehdotukset omaan arvoonsa.

Ja vielä lopuksi alakoululaisen päästökeskeinen kysymys: "Missäs se hiili oli ennen kuin siitä tuli kivihilltä ja öljyä?"

Kirjoittamisiin
Matti Ylinen

KUUSEN PIHAPIIRIN  SUURESTA TULIPALOSTA KULUNUT 100 VUOTTA 9.5.2021

Pihakuusen aikaisemmissa  jutuissa on pariinkin otteeseen  viitattu pihapiirissä sattuneeseen, useita asuin- ja talousrakennuksia tuhonneeseen suureen tulipaloon. Tänään, 9.5.2021,  tapahtumasta on kulunut täsmälleen 100 vuotta. Siksi vielä uudelleen  muutama lyhyt kommentti pihakuusen vaiheista tällä hetkellä sekä  linkki sanomalehdessä tuolloin julkaistuun uutiseen tuosta  tulipalosta. (Sama uutisote on luettavissa myös tämän jutun lopussa.)
Linkki:-> Vuorenmaan_tulipalo_1921 

Vaikka otsikon tarkoittama pihakuusi,   joka tulipalon aikoihin oli noin parimetrinen, jouduttiin olosuhteiden pakottamana kaatamaan muutama viikko ennen viime  joulua, ei naapuruston mielenkiinto kuusen nykyvaiheita kohtaan ole  vähentynyt.  Selväähän on,  etteivät paksuimmat pölkyt mahdu markkinoille eivätkä  jouda myöskään haloiksi.

Aktiivisimmin on tähän mennessä toiminut traktorillaan  kuusen kaatotalkoisiin  osallistunut  Reijo Harjunpää (Kuva 1, joulukuulta 2020 ja kuva 2 toukokuulta 2021) .

Varsin nopeasti hän sahaili  pari saamaansa talkoopölkkyä  tyylikkäiksi  tuoleiksi -  osin myös  tutustuakseen  järeiden pölkkyjen kuivumiskäyttäytymiseen ajan kuluessa. (Kuva 2)

Mielenkiinnosta pölkkyjen kuivumiskäyttäytymisen havainnointiin kertovat myös sahausurat tuolien selkänojissa sekä  etupuolella  että näkymättömissä takapuolella. (Kuva 2.)

Kirjottajan omat pölkyt sen  sijaan  odottavat kohtuullisen varjoisaan ja tuulettuvaan paikkaan siirrettynä kuorijaansa ja jatkokäsittelyä ennen nilan kuivumista ja toukkaesiintymiä. (Kuva  3, huhtikuulta 2021)
Ehdotuksia jatkokäsittelyksi on tullut karhuveistoksista järeisiin huonekaluihin. Nähtäväksi jää, mitkä vaihtoehdoista päätyvät myös toteutettaviksi.

Kirjoittamisiin
MY

LIITE. Vuorenmaan tulipalo 9.5.1921,
ote lehtiuutisesta 10.05.1921 Keskikylän Kyläkirjan (v. 1997) mukaan: 

"Hirvijärven kylässä palanut neljä asuinrakennusta, paljon ulkorakennuksia ja irtainta. 

Eilen aamupäivällä klo 11 aikaan syttyi yksinäisessä Hirvijärven kylässä Jalasjärvellä tuhoisa tulipalo, joka pani poroksi melkein koko kylän. Talokas Siimon Vuorenmaan pienemmässä asuirakennuksessa olevasta kansakoulun keittiöstä sai tuli jotensakin alkunsa  ja levisi  pian valtavalla voimalla sytyttäen lähellä olevat suuret  kaksikerroksiset  asuinrakennukset ja lukuisat ulkorakennukset tuleen. Sanottu Simon Vuorenmaan pienempi asuinrakennus paloi ensin perustuksiaan myöten. Sitten syttyi hänen omistamansa iso kaksikerroksinen asuinrakennus tuleen ja paloi kokonaan.  Pian syttyi palamaan ulkokartano ja Iisakki Vuorenmaan suuri kaksikerroksinen asuinrakennus, jonka yläkerrassa toimi kansakoulu vuokrahuoneissa. Koulun kalusto saatiin pelastetuksi.

Tuli levisi voimakkaan tuulen avulla yhä sytyttäen ja polttaen poroksi erään vanhan Marja-Mäki-nimisen vaimon asuirakennuksen. Samoin menivät poroksi talokas Jaakko Salmelan ulkorakennukset, mutta tupa saatiin pelastetuksi.

Kaikkiaan paloi raunioiksi neljä asuinrakennusta, niistä kaksi suurta kaksikerroksista ja kaksi pienempää, suuri määrä ulkohuoneita, latoja,navetoita, talleja ja yksi riihi. Siimoni Vuorenmaalta paloi kerrassaan kaikki, vaatteet, asunto, viljat, rehut, siemenperunat, vain eläimet saatiin pelastetuksi. Paljon irtainta omaisuutta, jota ei vielä ole ennätetty ottaa selvillekään, joutui tulen uhriksi.

Vahingot ovat laskettava useissa sadoissa tuhansissa, sillä palovakuutukset olivat aivan mitättömät,  ja suurin osa irtainta oli vakuuttamatonta. Rakennukset, mikäli olivat palovakuutetut, olivat pitäjän palovakuutusyhdistyksessä aivan mitättömistä summista, jotka eivät ollenkaan vastaa rakennusten arvoa.

Tulen irtipääsy huomattiin kyllä ajoissa, mutta ennenkuin riittävästi apuvoimia ehti saapua paikalle, oli palo saanut niin hirvittävän voiman ja laajuuden, ettää sammutustyöt edistyivät hitaasti. Ruvettuaan palamaan klo 11 aikaan, saatiin tulen valta rajoitetuksi vasta n. klo 4:n aikaan iltapäivällä, jolloin sen tuhot olivat jo suuret."

Lisätty 9.5.2021

Kerrottua tarinaa tulipalosta voi vielä täydentää eräältä lukijalta tulleella tiedolla siitä, mitenkä toukokuun 9 p:nä v.1921  kuusen pihapiirissä sattuneen suuren tulipalon (mm. neljä asuinrakennusta) sammutukseen osallistunut sankoketju (ämpäriketju) ulottui  talolta läheiseen Hirvijärveen saakka ollen yhteensä noin 700 metriä pitkä.  Sammutusketjussa oli mukana  arviolta ainakin 500 ihmistä muusta sammutusväestä puhumattakaan. Palavia rakennuksia ei voitu kuitenkaan pelastaa. Huom! Tarkistus 20.04.2021. Matka palaneilta taloilta Hirvijärveen on noin 600 metriä ja sankoketjun väen määrän arvio vastaavasti noin 450 henkeä.

MY

PIHAKUUSEN TARINAA KORONAVUONNA  2020

Tämän tarinan kuusi syntyi  pihakuuseksi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja  kasvoi sen jälkeen yli 110 vuotta maalaistalon puutarhassa noin 15 metrin päässä kylätiestä - nykyään  paikallistiestä. Paksuutta sille oli kannolla kertynyt metrin verran ja pituutta lähes 30 metriä. Se ei ollut pitäjän suurin kuusi, mutta oli silläkin kokemuksistaan oma tarinansa kerrottavana.

Suomen itsenäistyistymisen aikaan v. 9017 kuusi oli teini-iässä parin metrin pituinen hyväkasvuinen nuori kuusi. Kasvurenkaat kertoivat, että se oli silloinkin tuolla paikalla kasvanut jo useamman vuoden eikä sitä ollut tuolle paikalle ainakaan hiljattain siirretty.

V. 1921 toukokuussa  tuhosi tulipalo   kuusen pihapiirissä olleen kaksikerroksisen päärakennuksen ja  monia talousrakennuksia sekä samassa kyläyhteisössä olleet kolme muuta päärakennusta ja useita talousrakennuksia. Se oli tapahtuma, joka sai siihen aikaan laajasti julkisuutta. Niin saisi varmasti myös tänäänkin. (Vrt. "Keskikylän kyläkirja", sivu 91, Kirjapaino Raamattutalo 1997)  Pihakuusi selvisi tulipalosta ja sen jälkeisestä  rakennustyön vaiheista vahingoitta.

Tulipalon jälkeinen aika ja 1930-luvun talouslama  olivat epäilemättä talon isäntäväelle raskasta aikaa, mikä johti tilan omistajavaihtoon v. 1935 ja tämän jutun  kirjoittajan vanhempien muuttoon isäntäväeksi taloon. Vuosirenkaiden mukaan kuusi jatkoi tänä aikana kasvuaan hyvin voimakkaasti - olihan sen kasvupaikka osa talon puutarhaa.

1950-luvun lopulle tultaessa kuusi oli varttunut jo lähes 20 metrin pituuteen ja sen latvus oli - pienellä mäellä kasvaessaan - selvästi ympäristöään korkeammalla.  Sen panivat merkille myös mm. kottaraiset, jotka aina keväisin  ensimmäisenä kävivät vihellyksin ilmoittautumassa kuusen latvassa.

Vuosikymmenien aikana  kuusi jatkoi kasvuaan imien ravinteita ympäröivästä puutarhasta. Puutarhan sadot kyllä samalla tietenkin pienenivät niin, että   kasvimaa oli siirrettävä toiseen paikkaan. Tilalle tuli pelkkä nurmikenttä.

1990-luvulle  ja 2000-luvulle tultaessa ympäröivillä tiloilla tapahtunut karjatalouden väheneminen ja muutkin linnuston lajirakenteessa tapahtuneet muutokset ilmenivät kuusen kohdalla siinä, että kottaraisten vierailut kuusessa käytännössä loppuivat. Tilalle tulivat varikset ja monet muutkin isommat linnut. Niiden alkukesän vierailut kuusen latvassa näkyivät kuusen viimeisimpinä vuosina useina latvarangan vaihtumisina ja latvan hyvin tiheänä oksastona.

Avoimen ja  paikallisesti  muuta maastoa ylempänä olevan  kasvupaikan myötä  kuusi koki varsin kovakouraisina etenkin länsi-luoteesta tulevat myrskyt - ne, joilla on ollut tilaa painavasti puhaltaa  Pohjanlahdelta saakka -  aina  vuoden 1978 Aarno-myrskystä alkaen siten, että sen runko on vähitellen kallistunut  kohti itää ja jäänyt lopulta pysyvästi kallelleen niin kuin kuvasta 2 on nähtävissä.

Kuvan 2 mukainen kallistuma ei puilla sinänsä ole harvinaista. Tässä tapauksessa aihetta vakavaan huoleen antoi kuitenkin idänpuolella noin 15 metrin etäisyydellä kulkeva paikallistie. Näkyvyys sillä kohta tiellä on huono ja törmäys päin kaatunutta puuta olisi  väistämätöntä kohtuullisellakin nopeudella ajettaessa.

Huolta lisäsivät  pari havaintoa puun länsituulten puoleisen juuriston kohdalla.  Aivan loppusyksysta  v. 2020 puun pääjuuria peittävälle nurmikolle ilmestyi yhden  pääjuuren suuntainen, usean metrin pituinen sienijono - todennäköisesti kuusen kumppaniksi sopivaa kuusenleppärouskua -  joka kertoi  mahdollisesta juurten vahingoittumisesta. Merkkejä samanalaisista  juurivauriosta saattoi kävelijä havaita  myös maaperän pehmeästi joustaessa jalkojen alla länsituulten puolella oksaston ulkoreunan kohdalla.

Juurivaurioiden lisäksi kirjoittajan mieltä askarrutti myöskin mahdollinen maannousema, tuo rungon lahovaurio, mikä sekin edistäisi puun kaatumista  muutaman metrin päässä kulkevalle paikallistielle. Merkittäviä ulkoisia merkkejä siitä ei kuitenkaan ollut näkyvissä. Kasvukairakaan ei  yltänyt asiasta kertomaan kuin kolmannekseen rungon paksuudesta.

Huolta tämän kuusen kohdalla lisäsi naapurin  omasta puutarhastaan -  varsin viisaasti kyllä -  kaatamat muutamat varttuneet kuuset, jotka ennen kaatoa tuulen halkaisijoina  vaimensivat tämänkin puun kohtamaa myrskypainetta.

Tässä tilanteessa kirjoittajalla ei ollut  muuta vaihtoehtoa kuin sopia ammattitaitoisen metsurin (Kuva 3) kanssa puun kaatamisesta  ja naapurin kanssa vetoavusta puun kaatamiseksi luontaisesta kaatamissuunnasta poikkeavasti. Poikkeavia tilanteita varten valmisteltiin toki huomautustaulut ohikulkijoille. Itse kuusen kaato tapahtui joulukuun alussa lopuksi aivan sovitusti ammattimetsurin ja kahden traktorin voimin. Toisella traktoreista haluttiin varmistaa toimenpiteen onnistuminen siinäkin tapauksessa ettei kirjoittajan pitkään käyttämättä ollut juontokalusto  olisi toiminutkaan odotetusti.

Puu mitattiin pian kaadon jälkeen. Asiasta kiinnostuneille  on jäljempänä  tiedoksi muutamia puun mittoja koskevia  tunnuslukuja  - likiarvoisesti kaadon jälkeen laskettuna:

Rinnankorkeusläpimitta oli 85 cm ja pituus maasta mitattuna 29 metriä. Runkopuun tilavuus oli yli 6 m3 ja paino yli  5  tn. Oksiston paino oli lähes 3 tn ja puun kokonaispaino siten yhteensä 8 tn. Rungon kallistuma itään tielle päin oli  8 - 9 astetta. Asiasta kiinnostuneiden laskettavaksi jätän kuinka paljon tarvitaan vinssissä  vetovoimaa kaatamaan puu länteen päin.  Vetovinssin traktori oli tasamaalla 37 m päässä puusta ja vaijeri kiinnitettiin puuhun 10 m korkeudelle. Puun rungon painopiste oli maasta 6,5 m ja oksiston painopiste 15,5 m  korkeudella. Lukija voi ilmoittaa oman arvionsa esim. sähköpostiin pposti@mystem.fi

Pihakuusella on asujamistolle monesti oma symboliarvonsa, joka on nyt tämän pihakuusen osalta poissa. Mutta samaan tapaan kuin elämä jatkuu - ellei sitä liikaa yritetä  museoida   - löytyi tämänkin pihakuusen vallitsemassa pihapiiristä uusi pihapuu.

Sellainen on nyt  v. 1969 istutettu tammi. Sen kirjoittaja toi tutkimusmatkoillaan Heinolan Nynäsistä, jossa ko. taimella silloisessa kasvupaikassaan  metsänreunassa  ei olisi ollut  mitään tulevaisuutta. Tammen kautta  voivat talon asujat jatkaa pihapuun tarinaa - jos niin haluavat - siihen saakka kunnes uudet, muutama vuosi sitten istutetut uudet kuuset ovat asujien mielestä symboliikaltaan pihakuusien arvoisia.

Kirjoittaja on otsikossa käyttänyt mainintaa "koronavuosi".  Tiedän, tai ainakin vahvasti luulen ettei kuusi koronaan sairastu. Korona onkin mainittu otsikossa  sen takia, että tässä kuvattu pihakuusen tarina ja sen  ajankohta jäisi jälkipolven  ja mahdollisesti muidenkin lukijoiden mieleen  muutenkin kuin pelkkänä vuosilukuna.

Päätän tämän pihakuusen tarinan viereiseen jouluaiheiseen kuvaan (kuva 6.) "Venla-tonttu kuusen haussa". Siihen  liittyen kirjoittaja toivottaa jokaiselle tarinaan tutustuneelle lukijalle Hyvää Joulua 2020 ja Tulevaa Uutta Vuotta 2021. Mutta samalla haluan kiinnittää lukijan ajatukset joulun varsinaiseen sanomaan Riitta Ylisen  viime vuonna julkaiseman kuvasarjan kautta, joka sanoma on säilynyt 2000 vuotta:

KUVAVÄLÄHDYKSIÄ RIITTAN JOULUGRAFIIKASTA  

Ihmeellistä. Kuinkahan monen tämän päivän ihmisen - vaikka olisi kuuluisakin - sanoma on  miljoonien ihmisten mielissä kahden tuhannen vuoden kuluttua. Enpä usko, että yhdenkään.

Hyvää Joulua vielä uudelleen.
MY