Siirry sisältöön

PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ – KUKA VEI VILLAT?

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, 
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen

 

 

PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ   -  KUKA VEI VILLAT?

12.11.2019

Vielä toukokuussa ennen jo päättynyttä kesää v. 2019 tämän blogin kirjoittaja suunnitteli jättävänsä hiilidioksidi- ja muut kasvihuonekaasupäästöt (jäljempänä KHK-päästöt) muiden käsiteltäväksi ja siirtyvänsä kirjoituksissaan  itselleen tutumpiin metsäaiheisiin. Kesän aikana  tehty vanhan hirsitalon kunnostus- ja kengitysprojekti on vuorostaan pitänyt kirjoittajan  lähes kokonaan poissa  tietokoneen äärestä.  Projektin aikana  kertyneet uudet havainnot  ja toisaalta  nyt viime päivinä (- vuoden 2019 loppuviikkoina-) julkisuudessa aktiivisena jatkunut päästökeskustelu on antanut kirjoittajalle syyn  palata aiheeseen vielä kerran.
Aluksi  kirjoittaja haluaa parin ilmastonmuutokseen liittyvän esimerkin kautta kerrata  kuinka  mieliämme  hallitaan julkisuuden osatotuuksilla.  Esimerkit kertovat siitä, miten hiilidioksidi- ja muihin KHK-päästöihin keskittynyt tutkimus ja viestintä antavat hyvin rajoittuneen kuvan hiilen kierrosta luonnossa.  Siksi  haluan täydentää päästöihin  keskittynyttä luontokuvaa kasvimaailman kyvyllä sitoa hiiltä hyvin monipuolisesti ja monissa eri tilanteissa. Asialla on merkitystä ja sitä ovat pitäneet esillä  mm. Seppo Lohtaja Ilkassa 16.08.2019 ja Maaseudun Tulevaisuudessa 21.08.2019 sekä Ilkka Herlin HS:n viikkojulkaisussa 41/2019
Sen jälkeen julkaisussa käsitellään enemmän karjaan ja peltoviljelyyn perustuvan biologisen hiilen luonnonkiertoa maassamme.  Vaikka em. toiminta tuottaa maassamme KHK-päästöistä vain suhteellisen pienen osan, on sen  tarkastelulla merkitystä juuri  nyt kun laajan päästökeskustelun innoittamina suunnitellaan niin ihmisten käyttäytymistä kuin monia elinkeinoja rajoittavia toimenpiteitä. Näihin monesti pelkästään päästöihin perustuviin toimenpiteisiin sisältyy kuitenkin useita riskejä. Eräs riski on siinä, että päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka suoraan vähentää kasvillisuuden ilmasta sitomaa hiiltä.   Kaikkiaan kasvustojen  ilmasta sitoma  hiili vähenisi enemmän kuin päästöt vähenevät.  Seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden  vastaisesti päästöjen  nettokasvu. Sen jälkeen voi vain kysyä ovatkohan päästörajoituksilla saavutetut tulokset  Suomessa lopuksikaan tyhjää parempia.

 

1. Tapaus A: Harhaanjohtavaa viestintää  päästöistä

Hyvän esimerkin harhaanjohtavasta viestinnästä ja  hiilen kierron rajoittuneesta tarkastelusta tarjoaa  Sitran kunnittaisista hiilidioksidipäästöistä teettämä tutkimus, jonka tuloksia esiteltiin yli vuosi sitten mm. sanomalehti Ilkassa 16.10.2018. Tutkimuksen mukaan monet suurista kaupungeista olivat vähäpäästöisiä ja mutta luonnosta elantonsa saava Kurikka (Jalasjärvi ml.) oli maan suuripäästöisimpiä.  Kuitenkin, jos asiaa tarkastellaan hiilen koko kiertokulun kannalta ovat monet kaupungit edelleen huomattava päästölähde, mutta Kurikka on tosiasiassa huomattava hiilinielu ja hapekkaan ilman tuottaja.(Kuvat 2a ja 2b)

Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on moleyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.

Kuva 2a. Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 (Sitra) mukaan.

 

 

 

Kuva 2b. Helsingin ja Kurikan koko hiiltase. Tasetta laskettaessa  tämän jutun kirjoittaja lisännyt edelliseen kuvaan 2a kasvustojen hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot. Vihreä hiilitase:  +=nielu, -=päästöä)

 

 

Kuvassa 2a esitellään Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt ilman teollisuutta asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 (Sitra) mukaan. Kurikan lukuihin sisältyvät maa- ja karjatalouden päästöt ja siihen  on lisätty metsien keskimääräinen hakkuupoistuman vaikutus. Päästöjen keskinäinen suhde mukailee joka tapauksessa julkaistua tutkimusta.

Kuvassa 2b on Helsingin ja Kurikan koko hiilitase, joka on Helsingillä vahvasti negatiivinen ja Kurikalla positiivinen. Tasetta laskettessa on tämän jutun kirjoittaja lisännyt edelliseen kuvaan 2a kasvustojen hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot edelleenkin ilman teollisuutta kunnan asukasluvun mukaan laskettuna. Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.  (+ = nielua,  - = päästöä).

Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 25,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa ja Helsingin asukkaille noin 50 milj. euron vuotuista kustannusta.

 

2. Tapaus B: Nautaeläinten suhde luontoon muutakin kuin  metaania

Tämänpäivän ilmastopäästöjä koskevalle viestinnälle on tyypillistä  kuvata   KHK-päästöjä päästökohde kerrallaan  täysin kokonaisuudestaan irroitettuna.  Tällainen päästöerä on myös lehmien ja muiden nautaeläinten kasvatuksen myötä syntyvä metaani. (Kuva 3a)  Sitä pidetään niin haitallisena, että  nautaeläinten kasvatuksesta ja maidon tuotannosta ja naudan lihan syömisestä pitäisi ilmaston takia kokonaan luopua.  Kuitenkin tässäkin tapauksessa päästöt ovat - ainakin Suomessa - osa laajempaa hiilen kiertoprosessia, jossa pääosa päästöjen hiilestä on sidottu ilmasta naudan ravintoon jo ennen kuin  kuin se on  naudasta takaisin ilmaan  hiilidioksidina tai muina KHK-päästöinä vapautunutkaan ja jolla monia myönteisiä vaikutuksia ilmakehän ja maaperän hiilitaseeseen.  Tätä kokonaisuutta kuvataan jäljempänä esimerkinomaisesti kuvissa  3a ..3b osana mullivasikka Melperin elämää.

Kuvassa 3a  kerrotaan  vajaan vuoden vanhan mullivasikan - nimeltään Melperi -  päästöistä siten kuin  julkisuudessa tavallisesti tehdään. Eli kerrotaan pelkistä KHK-päästöistä ja tässä kuvan 3a tapauksessa  pelkistä lihanautojen metaani- ja muista KHK-päästöistä. Hiilen kierto luonnossa on kokonaan ohitettu.

Kuva 3a.  Vajaan vuoden vanhan nautavasikan - nimeltään  Melperi -  suhde luontoon esitellään julkisuudessa useimmin  mittavina KHK-päästöinä, joista metaani on merkittävin.

 

 

Seuraavaan kuvaan 3b  on lisätty  joukko nautaeläimen koko hiilenkiertoon liittyviä, ilmasta hiiltä sitovia tai sitä vapauttavia tapahtumia, ja  esitellään  hiilenkiertoa noin puolitoistavuotiaan nauta  Melperin elämässä. Suomalaisissa oloissa siihen tarvitaan  vajaa hehtaari peltoa, josta kertyy ravinnoksi riittävästi heinää tuoreena ja kuivana sekä viljaa. Mukana kuvassa ovat siis kaikki keskeiset naudan elämiseen liittyvät,  hiiltä sitovat  tai päästöjä synnyttävät pienprosessit sekä  hiilitase. Oikeassa yläkulmassa näkyy miten muutamat Melperin kasvatukseen liittyvät tapahtumat käytännössä kompensoivat KHK-päästöjen (ml. metaani ) vaikutuksen lähes kokonaan.

  Kuvan 3b hiilitaselaskelmaan  on koottu merkittävimmät noin puolitoistavuotiaan nauta Melperin   elämiseen liittyvät, ilmasta hiiltä sitovat  ja toisaalta päästöjä synnyttävät  osat sekä hiilitase. Oikeassa yläkulmassa näkyy, miten Melperin kasvatus käytännössä kompensoi KHK-päästöjen (ml. metaani ) vaikutuksen.

 

Kuvan 3b tasekaaviossa hiiltä sitovista osista (vasen pylväs) ovat merkittävimpiä ruuan lähteenä oleva kasvusto (vihreä) sekä muina osina juuristo  (punainen) ja oikaisutekijänä ns. kasvuhyvitykset (violetti), joita ovat mm.  lannan tuottama lisäkasvu ja nurmen viljelykierrossa  esikasvivaikutuksen aikaansaama  kasvun lisäys.
Päästöjä (oikea pylväs) tuottavat merkittävimmin naudan normaalit elintoiminnot ja hajoava biomassa (vihreä), juuriston (=maaperän) normaalipäästöt (punainen) sekä nyttemmin paljon tutkitut KHK-päästöt (ruskea ja turpeella vaalean ruskea).
Hiilitase (Kolmas hyvin matala pylväs) on näiden pylväiden kasvubonuksella ja prosessiin sitoutuneella juurihiilellä (tumma vihreä) oikaistu erotus hiileksi (C-Ekv) laskettuna.  Turvepeltojen vaikutus on mukana osuudellaan painotettuna.

Kuvan 3b ylänurkassa esitettävässä KHK-päästöjen konpensointikaaviossa hiilitaseen kasvubonus (violetti) on  siis lannan kasvulisäys ja nurmen viljelykierrossa saatavan – ns. paremman sadon lisäys yhdessä.   Juuristojen kasvun kautta  sitoutuu vuorostaan juuristohiiltä (vihreä) sekä itse kasvuprosessiin että maahan pitkäaikaisempaan muotoon. Yhteensä hiiltä sitovat toiminnot  voivat kompensoida  Melperin KHK-päästöt kivennäismailla kokonaan. Jos turvemaiden päästöt (vaalea ruskea) ovat mukana, olisi ko. hyvitysten kattavuus yli 90 % KHK-päästöistä.

Kaikkiaan kaavioista ilmenee, ettei naudan hiilitase ole pelkkiä päästöjä, vaan monien hiiltä sitovien ja vapauttavien osien summana se on käytännössä nolla. Näin KHK-päästöjen tuottajana pidetty nautaeläin onkin aika hiilineutraali otus

Edellä mainitttujen kasvubonusten lisäksi hyvitystä voisi saada aikaan myös polttamalla olkisato tai  lannan orgaanisia aineosia erikseen mädätettynä biokaasuna ja siten korvata fossiilisia polttoaineita.

Tämänkin  esimerkin kautta jätän lukijalle mietittäväksi onko pelkästään joihinkin valikoituihin päästöihin perustuva mielikuva ilmastoasiassa oikea ja riittävä tieto toimenpiteiden perustaksi.

*) Lukijalle huomautetaan, että kirjoittajan tarkoitus ei ole arvioida pitäisikö ns. punaisen lihan syömistä tai maidon juomista vähentää tai kasvattaa. Sen jätän lukijan  harkintaan. Sen sijaan haluan tälläkin esimerkillä kertoa, miten erilainen kuva hiiliasetelmasta ja päästöistä syntyy, jos ilmiötä tarkastellaan hiilen koko kiertoprosessina eikä vain päästöinä.

 

3. Aktiivisella  viljelyllä on merkitystä hiilen luonnonkierrossa

Tyypillisessä päästöajattelussa - varsinkin peltoviljelyssä - viljelyn satotasolla ei katsota olevan  merkitystä. Se hiili, jonka kasvusto sitoo, vapautuu  päästönä satoa käytettäessä. Tarkasti ottaen näin ei ole. Sadon lisäksi viljelyssä hiiltä sitoutuu itse sadon lisäksi muuhun kasvustoon,  juuristoon ja maahan erilaisia määriä ja eripituisin ajanjaksoin.

Siksi tyypillisestä päästöselvityksestä poiketen  käsitellään tässä myös erilaisten kasvustojen kykyä sitoa hiiltä. Kuvaan  4.  on koottu muutama tyyppiesimerkki erilaisista kasvustoista hiilen sitojina.  Siinä ovat mukana kahden tavallisen peltokasvuston, luonnonvaraisen kukkakedon (punaiset pylväät) ja kolmen eri-ikäisen männikön (vihreät pylväät) vuotuisia kasvulukuja, kaikki puhtaana hiilenä mitattuna. Esimerkiksi nurmella kuvan noin 4,1 tonnia hiiltä/ha  vastaa hiilidioksidina noin 15 tonnia.  Tämä on selvästi enemmän kuin esim. suomalaisen keskipäästö noin 11 CO2-ekv tn/v.  Jo tyypillinen kesämökkitontti oikein hoidettuna sitoo ilmasta saman määrän hiiltä.

Vertailun vuoksi on kuvaan 4 lisätty myös luonnontilaan jätetyn kuivahkon kedon ja vanhan 100-vuotiaan mäntymetsän kasvupylväät verrattavaksi aktiivisesti viljeltyihin pelto- ja  metsäkasvustoihin.   Selvä päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä.

Kuva 4. Kasvupylväät kertovat nurmen, viljan tai keski-ikäisen metsän hyvästä hiilensitomiskyvystä. Vertailun vuoksi samaan kuvaan on lisätty luonnontilaan jätettyjen kuivahkon kedon ja vanhan, 100-vuotiaan metsän kyky sitoa hiiltä. Päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä.

 

Kuvan 4 luvut ovat useimmille viljojen, karjan tai metsien kasvattajille hyvin tuttuja. Heidän toimillaan myös hiilen sitominen kasvustoon on helpoimmin käytännössä mahdollista. Muille kuvan keskeinen sanoma on, että hyvässä kasvukunnossa olevat pellot ja metsät ovat  päästörajoitusten ohella merkityksellisiä ilmaston muutoksen torjunnassa. Metsäthän on jo yleisesti tunnustettu hiilinieluiksi, mutta  ilmaston muutoksen suhteen kasvuisat nurmipellotkin sisältävät mahdollisuuksia, joita ei pitäisi tuhota huonosti harkituilla päästörajoituksilla.  Tästä muutamia näkökohtia:

1) Niin kuin  alussa jo todettiin, tyypillisessä päästöajattelussa pellon satotasolla ei katsota olevan merkitystä hiilitaseen kannalta. Se hiili, jonka sato sitoo, vapautuu  päästönä satoa käytettäessä. Tarkasti ottaen näin ei ole. Aktiivisessa viljelyssä koko kasvuprosessiin sitoutuu enemmän hiiltä kuin vajaatuottoisessa viljelyssä. Sato on vain osa sitä. Näin erityisesti nurmella. Sitoutuminen jatkuu niin kauan kuin viljelyä harjoitetaan.

2) Erityisesti  nurmiviljelyssä hiiltä sitoutuu juuristoon ja maahan sekä nopeasti hajoavaan että pidempiaikaiseen muotoon ja sekin on eräänlainen hiilinielu. Mistäpä se ruokamulta muuten olisi syntynyt.  Vuoroviljelyssä sitoutuva pinta-ala kertautuu vuosikertojen mukaan. Kaikkiaan sitoutuva määrä voi kompensoida huomattavan osan nautojen metaanipäästöstä.

3) Aktiivinen viljely ja satotason nosto pienentää viljelyssä tarvittavaa peltoalaa. Vapautuvan peltoalan voi käyttää lisäravinnon tuotantoon tai muuuntaa hiilinieluksi. Esim. hiilinieluksi muunnettuna  3000 kg/ha jyvä/rehusadolla kuiva-ainetta 10 %  satotason nousu lisää aktiivisella viljelijällä hiilen sidontaa yli viidenneksen naudan metaanipäästöön verrattuna kunhan muistaa mahdollisen lisääntyvän ravinnekuomituksen haitat.

4) Lanta ja nurmiviljelylohkojen esikasvivaikutus lisäävät aktiivisessa karjataloudessa luontaisesti satotasoa. Yhdessä  nurmien juuristojen ja maahan sitoutuneen hiilen kanssa nämä voivat kompensoida metaanipäästöt kokonaan. Vaikutusta voi vahvistaa olkien bioenegiakäytöllä tai lannan madättämisellä biokaasuksi.

5) Karjatalous ja nurmiviljely on varsinkin väli-Suomessa hyvä tapa tuottaa ruokaa. Nurmi kestää varsin hyvin pohjolan oloja väli- ja pohjoisessa Suomessa ja nautaeläin on hyvä nurmen/heinän  (tuorerehun) jalostaja ruuaksi.  Puhdas viljan viljely on sen sijaan aina altis halloille. Sen sai tämän blogin kirjoittajakin  kokea aktiiviviljelyaikoinaan useampaan kertaan. Ja todennäköisesti paljon puhuttu  ilmaston lämpeneminen vain syventää kylmän ja lämpimän ilman purkauksia pohjoisella pallonpuoliskolla. Niin ainakin tähän saakka on käynyt  Siitä kertoo myös viime elokuun alun halla Etelä-Pohjanmaan pelloilla. Sen muistavat ainakin monet etelä-pohjalaiset perunanviljelijät.

Tämä luku ja edellä luetellut kommentit ovat tässä julkaisussa mukana sen johdosta, että peltojen ja metsien kasvukunnolla on merkitystä hiilen sidonnan ja paremman hiilitaseen kannalta - kunhan vain jaksetaan tarkastella koko hiiliketjua.   Parempaa hiilitasetta tavoitteleva toiminta  ei edellytä luomuviljelyä.  Riittää kun käytetään  luonnossa itsessään olevaa kasvupotentiaalia ja  hiiltä vähän pysyvämmin sitovia  kasvuprosesseja.

 

4.  Päästörajoituksissa on  riskinsä

Blogin kirjoittaja on jo jonkin aikaa ollut huolissaan siitä, että monet maa- ja metsätalouteen kohdistuvat päästörajoitukset eivät ole viisaita  toimenpiteitä  ilmakehän hiilitaseen parantamisessa. Esimerkiksi pelkästään päästöihin perustuvien toimien yksipuolisuutta kuvaa lähes mantran aseman saaneisiin "naudan metaani" ja "punainen liha" liittyvä ilmastoriski.*)  Toisin kuin ylesesti kuvitellaan seuraa nautojen kasvatuksesta luopumisesta Suomessa  päästöjen vähenemisen asemesta todennäköisesti viljelyprosessien muutoksista johtuva päästöjen kasvu.   Se olisi seurausta  laaja-alaisesta  nurmikasvatukseen sitoutuneen hiilen purkautumisesta ilmakehään.

Päästöjen kasvun ohella luopuminen nautojen kasvatuksesta elinkeinona johtaisi leivän loppumiseen hyvin monesta - ei ainoastaan karjankasvattajien - pöydästä. Tilannetta voisi havainnollistaa seuraavalla hyvinkin mahdollisella tapahtumaketjulla tilanteessa, jossa nautakarjojen kasvatus ja ylläpito voimakkaasti vähenisivät - erityisesti väli-Suomessa: (Aiheluettelo ei ole tapahtuma- eikä tärkeysjärjestyksessä)

  1. Koko hiilen kiertoprosessi Suomessa muuttuisi monilla alueilla
  2. Päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka vähemmän sitoo hiiltä
  3. Viljelijöiden aktiivisuus ja mielenkiinto ammattiinsa vähenisi
  4. Kasvisadot pienenisivät
  5. Pellot jäisivät heitteille, - metsitys ei kaikkia kiinnosta
  6. Nurmet korvautuisivat joutopellolla tai metsittyisivät vajaatuottoisina
  7. Sidottu hiili vähenee enemmän kuin päästöt vähenevät
  8. Seurauksena päästöjen nettokasvu
  9. Päästörajoituksilla  ei saavuteta lopuksikaan tavoiteltua tulosta?

Viimeisenä tapahtumaketjuun pelkistyy kysymys: Saavutetaanko päästörajoituksilla tässä tapauksessa  tavoiteltu tulos?  On mahdollista, että seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden  vastaisesti päästöjen  nettokasvu. Sen jälkeen voi vain kysyä olivatkohan päästörajoituksilla saavutetut tulokset  Suomessa lopuksikaan tyhjää parempia. Jäljelle jäisi vain vanha viisaus: "Paljon porua - vähän villoja."

 

5.  Hyvin hiiltä sitovien kasvustojen viljely  onnistuu harvoin etänä 

Kirjoittaja on hyvin tietoinen siitä, että tässä julkaisussa käsitelty aihe hiilen sitoutumisesta ja päästöistä on varsin vähäinen  maapallon mittakaavassa ja maassammekin.  Mittavammat ja ylivoimaisesti suuremmat päästöt  syntyvät maassamme ja koko maapallolla fossiilisen hiilen käytöstä sen eri muodoissa. Tästä mahdollisesti myöhemmin lisää.

Koska tämän julkaisun tapahtumaesimerkit koskettavat kuitenkin huomattavaa määrää suomalaisia   pelloilla ja metsissä toimivia elinkeinonharjoittajia  ja harrastajiakin, haluaa kirjoittaja parilla loppukappaleella korostaa  näiden toimijoiden  merkitystä  ilmastonmuutoksen myönteisiä ratkaisuja haettaessa.

  1. Edellisissä luvuissa on parin esimerkin ja niihin liittyvien kommenttien kautta haluttu muistuttaa  mieliin kuinka yksipuolisia  pelkästään KHK-päästöihin  keskittyneet  rajoitustoimet ovat ja kuinka  aktiiviset viljelytoimet sisältävät  hiilidioksidin kasvustoihin sitomisessa  monia mahdollisuuksia. Niillä voidaan Suomessa vaikuttaa hiilitaseeseen  myönteisin keinoin jopa enemmän kuin rajoittavilla säännöillä tai suosituksilla. Aiemmin on jo  todettu myös, että aktiivisten keinojen käyttö  hiilitaseen hallinnassa  on  useimmin mahdollista vain pelloilla ja metsässä toimiville elinkeinonharjoittajille tai harrastajille.  Heidän roolinsa tässä asiassa tulisi aina muistaa juuri siksi. Muut joutuvat tyytymään  päästörajoitusten mukaisiin muutoksiin elämisessään.
  2. Toinen hyvään hiilitaseeseen tähtäävä päätelmä on, että hyvien hiiltä sitovien kasvustojen viljely ja ylläpitäminen vaatii  jatkuvaa tai ainakin määräajoin viljelijänsä aktiivisia toimia ja läsnäoloa. Muuten tuloksena on lähinnä museoituja kasvustoja – kukkaketoja ja hidaskasvuisia vanhoja metsiä. Hyvien kasvustojen aikaansaaminen taas on  tietoa ja kokemusta vaativa taitolaji,  joka tarvitsee niin kuin tähänkin saakka aktiivisen ja ammattitaitoisen tekijänsä sekä pelloilla että metsissä - ei kuitenkaan ainoastaan luomuviljelynä. Moni muukin viljelymyoto voi johtaa hyvään hiiltaseeseen.

 

6. Paljon porua - vähän villoja

Lukija on varmaan jo odottanut vastausta jutun otsikon osaan: "- kuka vei villat?".

Siihen kirjoittaja toteaa yhteenvetonaan (muokattu 30.11.2019):    On hyvin todennököistä,  että monillakaan maaseutuelinkeinojen  päästörajoituksilla ei ole myönteisiä vaikutuksia  hiilitaseeseen eikä rajoitustoimilla siten saavuteta tavoiteltuja tuloksia.  Vanhaa sanontaa mukaillen yksipuolisilla päästörajoituksilla ei kerry villojaHän, joka keskittyy vain päästöihin, huomaakin lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita. Luonto itse sen sijaan antaa mahdollisuuksia paljon parempaan.

Lukemisiin
MY

 

Lähdeaineisto: 
Tämä juttu sisältää  osia jäljempänä luetelluista, blogissa aiemmin julkaistuista artikkeleista.  Ne samoin kuin nyt julkaistu juttu perustuvat useisiin tutkimusjulkaisuihin, esitelmäaineistoihin ja luotettavina pidettäviin lehtikirjoituksiin sekä kirjoittajan kehittämään hiilenkierron/hiilitaseen noin 50 muuttujan laskentamalliin ja omiin kokemushavaintoihin aina 1950-luvulta alkaen:

1.  BLOGIN AVAUS:”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA”
2. MELPERI, ILMASTONMUUTOKSEN SUURI SYNTIPUKKIKO?
3. MULLI MELPERI JATKAA KERTOMUSTAAN II

Kirjoittajan omaa, asiaan liittyvää kokemustaustaa on kuvattu artikkelissa:
4.  ”KOKEMUKSIEN KAUTTA LUONNON TUNTEMISEEN”

MY

1 thought on “PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ – KUKA VEI VILLAT?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.