Siirry sisältöön

Mistä ilmiöstä on kysymys?

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen

 

 

OyMystemin blogin avausjulkaisussa ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä” oli viimeisenä kuva, jossa kysyttiin mitä kuvan puulle on tapahtunut?  Tulkinta jätettiin lukijan tehtäväksi. Tässä julkaisussa kerrotaan kuvan salaisuus.

Mitä kuvan puulle on tapahtunut:
Yhdessä OyMystemin avausjulkaisuista ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä oli viimeisenä oheinen kuva. Siitä kysyttiin ”Mitä tässä on tapahtunut?” Kuvan tulkinta ja selitys jätettiin lukijan tehtäväksi ja haluttaessa myös vastattavaksi.

Vastaus: Kuvassa on tavalliseen, miehen korkuisen mäntytaimen latvakasvaimeen vartettu sembramännyn oksan vuosiverso kuvattuna v. 2018 syksyllä, 53 vuotta varttamisen jälkeen. Varttamisen teki tämän blogin kirjoittaja kotitilansa pihapiirissä vuonna 1965 kesäkuussa Metsänjalostusäätiön metsänhoitajan Lauri Kärjen Hyytiälässä pitämän, metsäpuiden jalostustekniikkoja käsittelevän koulutuspäivän jälkeen.

Kuva on otettu syksyllä v. 2018.  Rungon paksuus on vähän yli 20 cm. Ohuempi tyviosa on siis suomalaista mäntyä ja paksumpi latvaosan alku sembramäntyä.  Miksi paksuuksille on käynyt näin ei kirjoittajalla ole selitystä. Puiden liittymä on  edelleen noin 1.5 m:n varttamiskorkeudella.

Toisessa kuvassa keskellä näkyy, miltä kyseineen puu näyttää nyt syksyisessä  maisemassa. Siinä ovat suomalaisen männyn tyviosa ja sembramännyn latvaosa jatkaneet yhdessä kasvuaan tuon 53 kasvukautta.

Blogin lukijoista kuvassa kysytyn ilmiön -  kahden puulajin  varttamisen  -  on tunnistanut kaksi henkilöä; mm. Puulaakin ajoilta tuntemani  Raimo Tapanainen Tampereelta tai oikeammin nyt Ylöjärveltä.

Kiitos vastanneille  ja  muillekin lukijoille mielenkiinnosta kuvan aiheeseen!

Kirjoittamisiin

MY