Kirjoittaja Matti E Ylinen: JOULUAAMUN KUVAKOOSTE 2023
Olen jo useana jouluna tervehtinyt ystäviäni vaimoni Riittan taidegrafiikasta kokoamallani kuvakoosteella. Yleensä olen tehnyt sen muutamia päiviä ennen joulua.
Kuva: Enkeli työmatkalla.
Tänä vuonna kuvakoosteeen valmistelu jäi kuitenkin useasta eri syystä joulupäivien aamuihin. Siitä huolimatta en halunnut luopua Riittan jouluisten kuvien ja niihin sisältyvän sanoman jakamisesta tässä julkaisussa.
Olen aikaisemmissa tervehdyksissä ihmetellyt joulun pääsanoman - Jeesus-lapsen syntymän ja koko elämänkaaren pysymistä ihmisten mielissä 2000 vuoden ajan. Ja tämän pohjoisen ja lumisen maammekin tuo sanoma tavoitti jo vähän yli 1000 vuotta Jeesus-lapsen syntymän jälkeen. Sen olemusta symboloikoon oheinen kooste Riittan kuvista "Enkeli työmatkalla" .
Kuvakooste jatkuu jäljempänä kuvilla, joista osa on vanhastaan tuttuja aina 1980 luvulta alkaen ja osa uudempaa tuotantoa. Kaikille niistä on yhteistä liittyminen joulun sanomaan.
Kuva 1. Johtotähti I, etsaus v.1989
Kuva 2. Seimen lapsi, etsaus v. 1988
Kuva 3. Enkeli työmatkalla, etsaus v. 2017
Kuva 4. Viisaat matkalla, etsaus v. 1988
Kuva 5. Juhlavalot kuntoon, etsaus v. 2010
Kuva 6. Hilkan joulupuu, etsaus v. 1988
Lopuksi en malta olla toistamatta edellisten joulujen ihmettelyäni joulun sanoman pysymisestä ihmisten mielissä 2000 vuoden ajan: "Ihmeellistä; Kuinkahan moni tämän päivän ihminen - tänään kuuluisakin - on miljoonien ihmisten mielissä kahden tuhannen vuoden kuluttua? Enpä usko, että yksikään.
Näiden kuvien myötä toivotamme kaikille lukijoille - tutuille ja tuntemattomille - Hyvää Joulunajan jatkoa ja Onnellista Uutta Vuotta 2024
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen, Eläkkeellä
OPASPOLKUJA MYSTEMIN JULKAISUIHIN 08.04.2023
Juttuja tällä Mystemin sivustolla on julkaistu harvakseltaan yli neljä vuotta siinä tahdissa kuin kirjoittaja on muilta toimiltaan ehtinyt. Julkaisujen aihepiiri on ollut vaihteleva eikä kirjoittajan omimmille alueille - metsään, metsäluontoon ja metsätalouteen - ole päästy vielä paljoakaan.
Lukijoilta saaduista kysymyksistä ja kommenteista olen havainnut, että mielenkiinto eri juttuhin vaihtelee kovin paljon eivätkä lukijat, - jotka tietoisesti on pyritty rajaamaan lähinnä ystävä- ja kaveripiireihin - , oikein tiedä mitä juttua tavoittelisi luettavaksi. Siksi tähän "opaspolkuja julkaisuihin" nimettyyn juttuun koottu lyhyitä yhteenvetoja sekä viime aikoina kiinnostusta herättäneistä että pysyvää mielenkiintoa omanneista aiheista.
1. PÄÄSTÖISTÄ VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITSIJÖIHIN
Kimmokkeen otsikkoaiheeseen sain uudelleen marraskuun alussa v. 2021 samoihin aikoihin kun päästökeskustelua oli taas kiihdytetty varsin arvostettujen asiantuntijoiden lausunnoin ja H:gin kaupungin lihantarjoilukieltopäätöksellä.
Poikkesin tuolloin ohikulkiessani kotipellolleni matkalla metsään ensiharvennuskohteeni ennakkoraivauksille.
Kuva 2. Syksyinen nurmi odottaa talvea ja seuraavaa kevättä.
Marraskuun aamuauringossa huomioni kiinnittyi talouskeskuksen läheisyydessä sijaitsevaan – nyt vuokraviljelijän hoitamaan peltolohkoon, jolla on mielestäni sanottavaa edellä kerrottuihin päästöjulkistuksiin liittyen. (Kuva 2) Kuvassa jo talvea odottava vahva nurmi kertoo mielestäni katsojallee selvästi sen, miten ilmaston suojelussa nurmella on monta tehtävää. Sen lisäksi että se tarjoaa ruuan monelle naudalle, se sitoo kasvussaan hiilta sekä maanpäällisiin versoihin että maanalaiseen juuristoon – juuristossa osaksi pitkäaikaiseen muotoon. Hiili pysyy kasvustossa mukana tällä tai jollain toisella lohkolla niin kauan kuin nurmet ovat viljelykierrossa mukana. Vasta karjanpidon päättyessä hiili vapautuu mittavammin ilmakehään, eikä sen määrä ole suhteessa aivan vähäinen. Näin lopputulos on odotusten suhteen aivan päinvastainen. Ja taas ihmetellään miksi päästövähennysten tulokset eivät parane.
Koska olen jo useasti todennut pitäväni pelkästään KHK-päästöihin keskittyneitä ilmastoselvityksiä aivan liian suppeina, palasin alussa kerrotun innoittamana pari vuotta aiemmin julkaistun "Paljon porua päästöistä...." lähdeaineistoon ja kokosin sieltä tarvittavin ainesitolisäyksin hiilen luonnon kierrosta mulli Melperin elämässä esimerkinomaisen jutun "Väärien lampaiden kertsisijät edelleen liikeellä III." Olennainen muutos aikasempaan siinä on, että Melperin elämässä hiilen luonnonkierrossa on erotettavissa ainakin 7 eri prosessia tai prosessiryhmää alussa kuvatun nurmen prosessit mukaanlukien. Julkisuudessa yleisimmin käsitelty "Erikseen tutkittujen KHK-päästöjen ryhmä" taas on vain yksi em. prosesseista.
Kun nämä 7 prosessia tai prosessiryhmää lasketaan yhteen voidaan edelleenkin todeta, että mulli Melperi on varsin hiilineutraali otus ellei peräti pieni hiilinielu.
Metsiä jatkuvasti kasvattaen tai niitä välillä avohakkuilla uudistaen on viime aikoina käsitelty lukuisissa hyvinkin asiantuntevissa julkaisuissa. Siksi lähestyn otsikon aihetta enemmänkin pohdinnalla mitä kasvatustapaa itse eri tilanteissa metsien hoidossa käyttäisin, linkin jutulla: Avohakkuutta vai jatkuvaa kasvattamista?.
Kuva 3. Metsä, jossa on monen kehitysvaiheen kasviyhdyskuntia
Ennen asian tarkempaa käsittelyä haluan muistuttaa lukijalle, että metsät ovat koosteita maaston muodon, maaperän, sen kosteuden ja ravinteisuuden, kasvupaikan valoisuuden sekä puulajin ja muun kasvuston kehitysvaiheen mukaan eroavista kasviyhdyskunnista kullekin yhdyskunnalle ominaisine eläimistöineen. Maaston muotoja mukaillessaan nuo kasviyhdyskunnat ovat kuin maastokuvioiden mosaiikkia, mikä metsän kasvatuksessa merkitsee puulajien valintaa kasvatuskohteiden ominaisuudet huomioiden ja puulajien luontaisia ominaisuuksia kunnioittaen. Palasia tuossa mosaiikissa on maassamme miljoonia. Siksi metsään kohdistettavat toimenpiteet voivat olla hyvinkin erilaisia. Miten niitä itse käsittelisin, on luettavissa myös alla olevan linkin kautta.
Mystemin blogin ja tässä jäljempänä kuvattavan aiheen valmistelu alkoi joskus 2010-luvun loppupuolella kasvihuonekaasuja ja ilmaston lämpenemistä koskevan keskustelun saadessa julkisuudessa lisää tilaa ja sitä kautta ihmisten mielissä.
Kuva 1. Melperi, minäkö ilmaston muutoksen suuri syntipukki?
Blogin kirjoittaja taas oli tuolloin täysin tyytymätön siihen mitenkä hiilen kiertoa luonnossa käsiteltiin julkisuudessa paljolti vain kasvihuonekaasupäästöinä, vaikka päästöt ovat vain osa luonnon merkittävimmän alkuaineen - hiilen - kiertoprosessejaa luonnossa.
Tämä kävi ilmi myös silloin kun kirjoittaja etsi - usean vuoden ajan - valmista, mm. maatiloille ja sitä isommille yhdyskunnille sopivaa luonnon hiilitaseen laskentamallia, jossa otetaan huomioon sekä hiilen sitoutuminen ilmasta että päästöt takaisin ilmmaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Siksi tavoiteltu laskentamalli oli valmistettava itse. Yksi sen tavoitteista oli osoittaa miten mielikuva hiilen asemasta luonnossa on erilainen, jos sitä kuvataan pelkkinä päästöinä tai vaihtoehtoisesti hiilen luonnonkiertoon perustuvina hiilitaseina.
Ensimmäiset päästöjä ja hiilen luonnonkiertoa vertaileva jutut julkaistiin tässä blogissa v. 2019. Niissä keskityttiin päästöjen asemesta hiilen biologiseen luonnokiertoon nautakarjan kasvatuksessa ja siihen liityvässä peltoviljelyssä nurmiviljely mukaan lukien.Siitä alkoi mulli "Melperin" tarina (Kuva 1), jonka perusversio on julkaisussa: "Paljon porua päästöistä.- kuka vei villat"
Julkaisujen varsinainen tietoaineisto perustui suomalaisiin tutkimuksiin ja/tai kirjoittajan omiin havaintoihin 1950-luvulta alkaen.
Julkaisuissa kirjoittaja kiinnitti huomionsa mm. siihen, että pelkästään päästöihin perustuviin toimenpidevalintoihin sisältyy useita riskejä. Eräs riski on siinä, että pelkistä päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka suoraan vähentää kasvillisuuden ilmasta sitomaa hiiltä. Kaikkiaan kasvustojen ilmasta sitoma hiili voisi vähentyä enemmän kuin päästöt vähenevät. Seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden vastaisesti päästöjen nettokasvu.
Pihakuusen tarina on kertomus kuusesta, joka syntyi pihakuuseksi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja kasvoi sen jälkeen yli 110 vuotta maalaistalon puutarhassa noin 15 metrin päässä kylätiestä - nykyään paikallistiestä.
Kuva 4. Pihakuusi syksyllä 2020.
Paksuutta sille oli kannolla kertynyt metrin verran ja pituutta lähes 30 metriä. Se ei ollut pitäjän suurin kuusi, mutta oli silläkin kokemuksistaan oma tarinansa kerrottavana.
Tämän kuusen, oikeastaan aika vaiherikas tarina löytyy linkistä Pihakuusen tarinaa koronavuonna 2020 Voimakkaat luoteistuulet mereltä yli Pohjankankaan olivat painaneet tuo ison puun niin pahasti tien suuntaan kallelleen, että se oli kaadettava joulukuussa v. 2020. Suuren kokonsa ja kallistuman vuoksi kuusen kaadossa tarvittava voima varmistettiin traktorin vinssillä. Lähinnä mielenkiinnosta tarkistettiin kaadon vetovoiman tarve omana laskelmanaan. Kuvauksen siitä voi katsoa jutusta: Kallistuneen pihakuusen kaato ja vinssin vetovoima
Pihakuusen tarina sai vielä jatkoa, kun kuusen pihapiirissä tapahtuneesta suuresta tulipalosta oli 9.5.2021 kulunut tasan 100 vuotta: Pihakuusen tarina jatkuu
Kuva 5. Pihakuusi pinossa
Tänään tuo yli satavuotias kuusi odottaa edellen jatkokäsittelyä pölkyiksi katkottuna ja suojaan varastoituna. Vuosirenkaista oli helposti laskettavissa, että edellä jo kerrotun suuren tulipalon aikoihin - nyt toukokuussa täsmälleen 100 vuotta sitten -, tarinan kuusi oli likimain kuvassa näkyvän suurimman pölkyn pituinen ja muutaman sentin paksuinen. Sen jälkeen pituutta ehti tulla lisää lähes 30 metriä ja paksuutta vajaan metrin verran. Jatkokäsittelystä tiedetään melko varmana, ettei pinon suurimpien pölkkyjen tulevaisuus ole tulla käytetyksi polttopuina.
5. MYSTEM OY:n TAUSTAA JA TOIMINTAA 1970-LUVULTA ALKAEN
Mystem Oy:n tausta ja historia ovat yhdistelmä kirjoittajan omia työelämä-kokemuksia ja toisaalta koko ajan kehittyvän tietotekniikan luomia mahdollisuuksia käsitellä tietoa uudella tavalla. Siksi aihetta käsittelevistä julkaisuista esitellään tässä ensin muutama Mystemin aikaa edeltävä järjestelmiä 1970-1980 luvuilta, joiden kehittämisessä kirjoittaja on ollut mukana keskeisenä tekijänä ja sen jälkeen koko joukko Mystemissä kehitettyjä metsällisiä tietojärjestestelmiä 1980-luvulta alkaen.
Kuva 6. VISAKSET v. 1975
Mystemin aikaa edeltävältä ajalta on kirjoittajan oma elämänkaari sisältänyt jopa 1960-luvulta alkaen tietotekniikkaan ja automaattiseen tietojenkäsittelyyn liittyvien tietojärjestelminen kehittämistä tavalla tai toisella - monesti muun työelämän ohessa.Tässä niistä haluan poimia 1970-luvulta muutaman tilastomatemaattisia laskentamenetelmiä hyödyntäneen, Suomen metsiä ja puunhankintaa koskeneita selvityksiä, joista löytyy esimerkkejä blogin julkaisussa: Tietokoneissa laskentatehoa jo 1970…80-luvuilla. Puhtaammin teknisen kehitykseen esiinmarssia 1970-luvulla kuvastaa puutavaran mittaukseen ins. Kalevi Visan kehittämät VISAKSET (kuva), missä työssä kirjoittajallakin oli oma roolinsa silloisia puun mittausmenetelmiä mm. Visaksiin sovitettaessa: VISAKSIEN tarinaa 1973-1995.
Omaksi kokopäiväiseksi työkseen tietojärjestelmien kehittäminen tiivistyi omassa Mystem Oy -nimisessä yrityksessä 1980-luvulta alkaen.
Kuva 7. Mystemin ohjelmistoja puunkorjuuseen.
Tuolloin henkilökohtaisten tietokoneiden (PC) yleistymisen ja tietoliikenteen nopean teknisen kehityksen myötä alkanut muutos ei koskenut ainoastaan laitteita, vaan myös ihmisten omakohtaista tapaa toimia ja tehdä työtään 1980-luvulla . Näille tekijöille yhdessä lisääntyneen laskentatehon kanssa rakentui myös pienen tietojenkäsittelyn erikoisratkaisuihin keskittyneen yrityksen, Mystem Oy:n toiminta pitkälle 2000-luvun puolelle.
Tietojärjestelmä kehittämisen ohella Mystemillä on lisäksi erillistoimintona taidegrafiikan vedostaminen. Mystemille se tarkoittaa lähinnä osallistumista vedostamisen ja näyttelyiden teknisiin valmisteluihin.
Kuva 8. Taidegrafiikkaa: "Taivaan ja maan välillä."
Nimikkotaiteilijamme on taidegraafikko Riitta Ylinen. Varsinaisen alkusysäyksen taidegrafiikkaan hän sai toimiessaan taidegraafikko Tuula Lehtisen vedostajana 1980-90 luvuilla. Oman grafiikan teko tuli vahvemmin kuvaan mukaan Seinäjoelle muuton jälkeen 1990-luvulla jatkuen näihin päiviin saakka. Hän on ollut Suomen Taidegraafikot ry:n jäsen - nyt jo kuitenkin eläkkeellä.
7. PAKINA LUONNOSTA JA ENNALLISTAMISESTA a'la SIMO RALLI
Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-lehdessä julkaistiin 16.11.2022 Simo Rallin pakina ”Syyllinen”. Kirjoittajansa asiantuntemuksen ja huumorinsa kautta se sisältää havaintoja ja tunnelmia, jotka syntyvät vain omakohtaisista kokemuksista lähellä luontoa. Itsekin tunnistan monet niistä aina 1950-luvun lapsuuteni ajoista monivuotisen peltoviljelyvaiheen ja nyttemin moninaisten metsänhoitotöiden kautta kertyneinä kokemuksina, vaikka omasta elämästäni varsin pitkä rupeama onkin ajoittunut melko puhtaasti sisätyövaiheeseen. Kirjoista opittuna nämä havainnot ja tunnelmat eivät ole mitenkään mahdollisia. Kaikki lähtee elämästä luonnon kanssa sen ehdoilla eläen.
Vuoroaan odottavat tällä kertaa jutut luonnon monimuotoisuudesta ja luontokadosta sekä jutut ilmaston muutoksesta ja luonnon ennallistamisesta.
Tunnustan, että yllä käsittelyvuoroaan odottavat aiheet ovat sanojen täyteen merkitykseensä tulkittuna pelottavia. Mutta tarkemmin ajateltuaan lukija huomaakin, että niissä onkin - ilmaston muutosta lukuunottamatta - suhteellisen suppeat luonnontapahtumat otettu valikoiduin termein (nimivalinnoin) käyttöön, jossa koko maapallo saadaan näyttämään uhanalaiselta.
Suhteellisen kapea-alaisena pidän sitä, että jos jokin laji häviää niin koko luonto häviää. Tai jos jokin laji häviää Suomesta, mikä on sen kehitys muualla boreaalisella metsävyöhykkeellä esim. Ruotsissa tai Siperiassa. Sama aprikointi koskee luontotyyppejäkin tai ennallistamista.
Selvän kapea-alaisuuden luonnonilmiöiden käsittelyssä kohtasin jo aikaisemmin seuratessani hiilen luonnokiertoa mullinauta Melperin elämässä. Yleinen mielipidehän oli, että Melperi tuomittiin ilmastoviholliseksi pelkästään päästöjä tutkimalla. Kuitenkin seuraamalla hiilen luonnokiertoa Melperin elämässä Melperi onkin suomalaisissa oloissa melko hiilineutraali otus. Samaa yksipuolisuutta arvelen tapahtuneen/tapahtuvan monen tämän 8. luvun alussa nimetyn luonnoilmiön kohdalla. Soisin, että joku jaksaisi tarkastella niitä vähän avarakatseisemmin ja kertoa havainnoistaan muillekin. Näistä kaikista ehkä myöhemmin itseltänikin vähän lisää tarinaa.
Sen kuitenkin uskon jo nyt, että luonnolla on sisällään valmiudet paljon monipuolisempaan elämämään kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Se, kestääkö ihmiskunta sitä, sitä en tiedä.
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen. Eläkkeellä.
Päivitetty 28.12.2022 ja 05.01.2023
1. JOHDANTOA JA YHTEENVETOA
Tämä ilmastonmuutosta ja kasvihuonekaasuja (KHK-päästöjä) käsittelevä julkaisu on jatkoa jo v. 2019 tässä blogissa julkaistuille jutuille KHK-päästöistä ja nuoresta mullinauta Melperistä, jota muiden nautaeläinten tavoin pidettiin metaaninsa takia merkittävänä päästölähteenä.
Kuva 0. Tässäkin kuvassa on mukana kaksi merkittävää hiilen sidontaan pystyvää luonnon elementtiä: metsä ja kotieläintalouden myötä viljelykierrossa mukana oleva nurmi. Tarkemmin luonnon hiilenkierrosta itse tekstissä.
Jutuista merkittävimpään,"Paljon porua päästöistä..... " - sisältyi havainto, kuinka KHK-päästöihin keskittyneet tutkimus- ja julkinen viestintä antavat hyvin rajoittuneen kuvan hiilen kierrosta luonnossa. Tämän vastapainoksi samassa jutussa tehty kuvaus hiilen luonnonkierrosta mullinauta Melperin elämässä johti päätelmään, että metaanistaan huolimatta Melperi on varsin hiilineutraali otus.
Tuota vähän yllättävää lopputulosta seurasi kirjoittajassa mielenkiinto vertailla tyypillisen päästölaskelman ja edellä viitatussa julkaisussa käytetyn,hiilen luonnonkiertoon perustuvan taselaskennan eroavuuksia. Alkutilannehan oli se, että sekä tieteellisissä tutkimuksissa että yleisemminkin julkisuudessa ilmaston muutoksen syinä esiteltiin ja esitellään edelleenkin pääasiassa KHK-päästöhin (=kasvihuonekaasupäästöihin) kuuluvia ilmiöitä. Vähemmälle huomiolle ovat sen sijaan jääneet, - metsiä lukuunottamatta -, erilaisten kasvustojen kyky sitoa ja varastoida hiiltä, niiden kasvun intensiteetti sekä hiilen sidonta- ja hajontaprosessien lopputulos hiilitaseina.
Vuoden 2019 julkaisuhan edusti siis taseeseen perustuvaa laskentatapaa.
Koska vuoden 2019 julkaisun valmistelu oli kirjoittajalle pääosin pelkkää uteliaisuutta, ei aihe hänen toimestaan juurikaan edennyt pariin vuoteen. Kirjoittajan mielenkiinnon aiheeseen herättivät uudelleen kuitenkin eräs tapahtumasarja (ks. Luku 2.) sekä eräät julkisuudessa esitetyt lausumat viime marraskuussa v. 2021 ja nyt joulun alla v. 2022. Kun niitä ei liene lausutun pelkästään kansanterveydellisistä syistä, vaan niiden kautta oli aistittavissa, että nautaeläinten päästöt ovat ainakin ilmastopaneelin ja monien muiden päättäjien mielissä edelleenkin ilmastonmuutoksessa varsin merkittävä tekijä. Tehdyt havainnot saivat kirjoittajan kertaamaan aikaisempien julkaisujensa taselaskelmia ja täydentämään niitä eräillä aiemmin huomiotta jääneillä hiilen luonnonkierron prosesseilla. (ks. Luku 3.) Tarkistusten jälkeen mulli Melperin elämään oli liitettävissä ainakin seitsemän hiilen luonnonkierrossa olevaa prosessia, joiden hiilitaseet ja taseiden yhdistelmä ratkaisivat, että mulli Melperi näyttäisi olevan suomalaisissa oloissa kasvatettuna edelleenkin varsin hiilineutraali otusja jopa pieni hiilinielu.
Tässä vaiheessa haluan muistuttaa lukijalle, että luvun 3 asetelmaan koottujen prosessikohtaisten hiilitaseiden, - vaikka niiden tiedot ovatkin pääosin kootut tiedeperusteisista tutkimuksista -, tarkoitus ei ole osoittaa täsmälleen oikeita hiilen sidonta- tai päästöarvoja tai edes Melperin hiilineutraaliutta. Luvun 3 hiilitaseiden tarkoitus on osoittaa, ettei pelkkä päästöjen tarkastelu ole riittävä peruste hyville, objektiivisina pidettäville päätöksille ilmaston muutosta koskevissa ilmiöissä silloin kun prosesseihin liittyy kasvustojen kautta tapahtuvaa hiilen sidontaa.
Erityisesti huoltani pelkästään KHK-päästöihin keskittyneen tiedon käytön riskeistä lisäävät väärät johtopäätökset ja väärin valitut toimenpiteetsiellä missä päästöjen vastapainona on samoihin luonnonprosesseihin liittyvää hiilen sidontaa. Esimerkiksi suomalaisessa alkutuotannossa (maatalous, metsätalous) väärät päätelmät voivat johtaa kokonaisten tuotannonalojen perusteettomaan alasajoon – kuten myös tässä jutussa esimerkkinä käytetty lihamullin kasvatus väli-Suomessa. Surkuhupaisinta olisi, ettei ilmasto muutu pelkästään päästöihin perustuvilla toimenpiteillä mitenkään paremmaksi.
On selvää, että tässä jutussa hiilitaseina käsitellyt hiilen luonnonkierron kuvaukset sopivat siis prosesseihin, joissa esiintyy sekä hiilen sitoutumista kasvustoon että vapautumista päästöinä ilmaan. Mutta pelkkinä päästötarkasteluina ovat tietenkin edelleen mahdollisia sellaiset KHK-päästöt, joihin ei tässä ajassa välittömästi liity hiiltä sitovia prosesseja (kivihiili, öljy). Niiden osuus päästöistä on maapallon mittakaavassa virallistenkin arvioiden mukaan suurin, noin 86% (Taalas)
Palaan vielä tämän jutun ytimeen. Se ei ole Melperin metaani tai päästöt sellaisenaan, vaan huoli yleisesti vallalla olevista pyrkimyksistä ohjata ilmastoa pelkästään päästörajoituksien kautta. Tällaisen toiminnan ennuste on tiivistettynä jutun otsikossa: "Hän, joka keskittyy vain päästöihin, huomaakin lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita"
Tämän jutun sanoma on, kehittämiskohteina tulisi olla sekä parempi hiilen sitominen että päästöjen vähentäminen. Se avaisi ihmisellekin paremmat mahdollisuudet elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Eikä monimuotoisuuskaan tulisi silloin noin vaan ohitetuksi. Siitä ehkä myöhemmin lisää.
2. KOKEMUSHAVAINNOILLA ON OMA SANOMANSA
Kokemushavainnoilla on oma sanomansa, joilla ne muistuttavat asioista, jotka muuten voisivat tulla ohitetuiksi. Tässä luvussa on siitä pari-kolme esimerkkiä.
Varsinaisen kimmokkeen palata ilmastopäästöihin vuoden 2019 blogijutun jälkeen sain marraskuun alussa v. 2021 samoihin aikoihin kun H:gin kaupunki julkisti lihantarjoilukieltopäätöksensä ja eräät ministerit tai tutkijat ilmaisivat varsin yksipuolisen ja myös kotieläinkasvatusta koskevan ilmasto-mielipiteensä. Arvelen, ettei päätösten tai mielipiteiden taustalla ollut pelkästään huoli ihmisten terveydentilasta.
Poikkesin noihin aikoihin ohikulkiessani kotipellolle matkallani ensiharvennus-kohteen ennakkoraivauksille.
Kuva 1. Syksyinen nurmi odottaa marraskuussa v. 2021 talvea ja seuraavaa kevättä.
Marraskuun aamuauringossa huomioni kiinnittyi talouskeskuksen läheisyydessä sijaitsevaan – nyt vuokraviljelijän hoitamaan peltolohkoon, jolla on mielestäni sanottavaa juuri KHK-päästöihin ja niiden hallintaan liittyen. (Kuva 1.) Kuvassa jo talvea odottava vahva nurmi kertoo mielestäni selvästi sen, miten kotieläintaloudessa nurmella on monta tehtävää. Sen lisäksi että se tarjoaa ruuan monelle naudalle, se sitoo kasvussaan hiiltä sekä maanpäällisiin versoihin että maanalaiseen juuristoon – juuristossa osaksi pitkäaikaiseen muotoon. Hiili pysyy kasvustossa mukana tällä tai jollain toisella lohkolla niin kauan kuin nurmet ovat viljelykierrossa mukana. Vasta karjanpidon päättyessä hiili vapautuu ilmakehään, eikä sen määrä ole suhteessa aivan vähäinen. Näin lopputulos olisi odotusten suhteen aivan päinvastainen. Ja taas ihmeteltäisiin miksi päästövähennysten tulokset eivät parane.
Samassa kuvassa näkyy selvästi toinenkin seikka. Noinkin vahva talvinurmi pidättää sulan maan aikana luontaisesti hyvin ravinteita itseensä vähentäen huomattavasti alempana virtaavaan puroon karkaavia ravinteita.
Kuva 2. Lähinaapurin tilalla oli kotieläinrakennusten joukossa nähtävissä biokaasureaktorin kaasukupu.
Kolmas ilmastoa ja luontoa huoltava seikka oli samalta pellolta nähtävissä (Kuva 2.), kun käänsin katseeni kohti lähinaapurin kotieläinsuojia. Tarkkaan katsottaessa rakennusten joukossa on biokaasureaktorin kaasuaineksien keräilykupu. Se on sinne ilmaantunut parin viime vuoden kuluessa aktiivisen karjatalousyrittäjän toimesta ja osaltaan tarjoaa mahdollisuuden erottaa hiiltä biokaasuina omaan käyttöön ja erottaa ravinteita pelloilla käytettäväksi.
Aamun näkymä herätti osaltaan mielenkiintoni uudistaa (päivittää) mullivasikka Melperin hiillitaselaskelma vuodelta 2019. Samalla sen tarkoitus on edelleenkin kertoa, ettei hiilineutraaliuteen pidä pyrkiä pelkästään päästövähennyksien kautta, vaan luontoon kokonaisvaltaisesti sopeutetun toiminnan kautta.Silloinkehittämiskohteina ovat sekä parempi hiilen sitominen että päästöjen vähentäminen.Se antaisi ihmisellekin paremmat mahdollisuudet elää sopusoinnussa luonnon kanssa.
3. MULLLINAUTA MELPERI JA HIILENKIERRON SEITSEMÄN PROSESSIA **) Melperin elämän esittelyä on lyhyesti tämän luvun lopusta
Tässä luvussa palaan vuoden 2019 julkaisuuni hiilen luonnonkierrosta mullinauta Melperin elämässä ja elinympäristössä. Sitä kuvaa tässä julkaisussa oheinen kuva 3.
Kuva 3. Mullinauta Melperin hiilitase v. 2019 julkaisun mukaan.
Tällä kertaa jatkan kuitenkin mulli Melperin elämään ja elinympäristöön liittyvän hiilen luonnonkierron tarkastelua jakamalla sen aikaisempaa selvemmin omiksi prosesseikseen. Yhteensä prosesseja tai niiden yhdistelmiä on kertyi seitsemän kappaletta. Varsinaisia Melperin elintoimintoihin liittyviä prosesseja niistä on 3-4 kpl.
Muut ovat Melperin elämään ja elinympäristöön muuten kiinteästi liittyviä luonnon omia prosesseja.
Seuraavaksi noille seitsemälle hiilen luonnonkiertoa kuvaavalle prosessille valmisteltiin oma taselaskelmansa: 1) Ravinnon kasvatus Melperille, 2) Sadon käyttö elintoimintoihin, 3) Lannan biokaasutus, 4) Siirrot ed.prosesseista maaperään, 5) Juuriston ja maanpinnan kasvusto, 6) Erikseen tutkitut KHK-päästöt (=Kasvihuonekaaasu-päästöt) 7) Nurmiviljelyn kasvubonukset.
Yhteenveto edellä lueteltujen prosessien hiilitaseista esitellään alla olevassa kuvassa 4. Prosessien taselaskelmat ja niiden yhdistelmä esitellään vuorostaan sen jälkeen olevassa taulukossa.
Kuva 4. Mullinauta Melperin hiilitase v. 2022 päivitetyn julkaisun mukaan.
Taseasetelmien tietolähteitä ovat olleet sekä k.o. prosessia koskevat julkiset tutkimukset ja kirjoittajan omakohtaiset havainnot.
Erikseen on taselaskelmien yhteenvetoon lisätty turvepeltojen vaikutus keskimääräisellä osuudellaan painotettuna.
Alempana olevaan taulukkoon koottujen prosessien tarkoitus ei ole osoittaa täsmälleen oikeita hiilen sidonta- ja päästöarvoja, vaan antaa lukijalle mielikuvaa siitä, miten yhden mullinaudan elämään liittyy monia prosesseja sekä hiilinieluina että päästöinä. Samalla lukujen tarkoitus on osoittaa, ettei pelkkä päästöjen tarkastelu ole riittävä peruste hyville, objektiivisina pidettäville päätöksille ilmaston muutosta koskevissa ilmiöissä.
Taulukko: Melperin vuosi ja hiilenkierron seitsemän prosessia. *) Kaikki taulukon luvut on ilmaistu alkuaine hiilen kiloina/vuodessa (Ckg=Ckg/v). Katso muut lyhenteet taulukon alapuolella
1. Ravinnon kasvatus Melperille
+ Maanpäällisen sadon sitoma hiili +1755 Ckg > nielu
- Siirtyy Melperin ravinnoksi -1395 Ckg > kohta 2
- Siirtyy olkena tai puintijätteenä -360 Ckg > kohta 4
2. Sadon käyttö Melperin elintoimintoihin
- Sadon käyttö Melperin omiin elintoimintoihin -600 Ckg > päästö
- Siirtyy lantana biokaasutukseen - 795 Ckg > kohta 3
3. Lannan biokaasutus
- Biokaasun valmistus 424 Ckg
+ josta metaania (CH4) 60 til.% +254 Ckg > energia
- ja hiilidioksid. (CO2) 40 til.% -170 Ckg > päästö
- Siirtyy mädätysjätettä pellolle -371 Ckg > kohta 4
4. Siirrot maaperään edellisistä prosesseista
+ Kertyy pellolle olki- tai mädätysjätettä 731 Ckg
+ josta maaperään pitkäaik.hiileksi +51 Ckg > maahan
- josta hajoaa ilmaan -680 Ckg > päästö
5. Juuriston ja maanpinnan kasvusto
+ Juuriston ja sängen sitoma hiili +1096 Ckg > nielu
+ josta maahan pitkäaik.hiileksi +166 Ckg > maahan
+josta pysyy prosesissa +470 Ckg > prosessi
-hajoaa ilmaan -460 Ckg > päästö
7. Nurmiviljelyn muut bonukset
+Nurmiviljeyn tuottama kasvun lisäykset
- Lannan kasvubonus +337 Ckg > nielu
- Viljelykierron esikasvibonus +176 Ckg > nielu
YHTEENVETO /Melperin vuosi +Hiiltä sitovat tekijät yht. +3618 Ckg > nielua -Hiilen KHK-päästöt ilmaan -2823 Ckg > päästöä =Hiilitaseen arvo +795 Ckg > nielua -Turvepeltojen KHK-päästöt -315 Ckg > päästöä 1) =Melperin koko hiilitase +480 Ckg > nielua 1) Osuudellaan painotettuna
Taulukossa käytetyt lyhenteet: Kaikki taulukon luvut on ilmaistu yhteisteismitallisesti alkuaine hiilen kiloina/vuosi (Ckg=Ckg/v). Käytännössä Ckg on konkreettisempi materian mitta luonnonprosessissa kuin päästölaskelmissa yleisesti käytetty, kovin abstrakti ja näkymätön hiilidioksidiekvivalentti (CO2ekv). Käytetyt muut lyhenteet: .- Kasvit tai muut tekijät sitovat hiiltä (Ckg) = ” > nielu” .- Prosessin tai niiden osien KHK-päästöt (Ckg) = ” > päästö” .- Hiiltä sitoutuu muihin muotoihin (Ckg), esim. = ” >maahan" , ">prosessi", ">energia"
Yhteenvetona taulukon lopputaseestahaluan todeta, että Melperi näyttäisi olevan suomalaisissa oloissa kasvatettuna edelleenkin varsin hiilineutraali otus, mahdollisesti jopa pieni hiilinielu aivan tavallisestikin kasvatettuna. Mitään erityistä hiiliviljelyä ei asetelmien lukujen saavuttamiseksi tarvita. Kunhan vaan kunnon nurmikin on viljelykierrossa mukana. Ns. hiiliviljely toki parantaa asetelman taseita.
Aiemmin paljon esillä ollut naudan ruuansulatuksen metaani on mukana päästökaasujen asetelmassa.
Uutta asetelmassa on biokaasun tuotantoprosessia kuvaava asetelma ja sen vaikutus hiilitaseeseen. Se ei kuitenkaan ole yksinään ratkaisevassa asemassa kokonaistaseen muotoutumisessa.
Yhtä merkittävää on havainto, että nurmiviljely jatkuvana vuoroviljelynä toteutettuna sitoo itse prosessiin merkittävän määrän hiiltä, joka nurmiviljelyn päättyessä vapautuisi päästönä ilmaan muutamassa vuodessa. Määrä on huomattava eikä mahdollinen muu viljely sitä helposti korvaisi. Näin käy esim. siirryttäessä puhtaaseen viljan viljelyyn, jossa maaperäprosessit ovat laihemmat. Kirjoittajallakin on aiheesta omakohtaisia havaintoja monikymmenvuotiselta aktiiviviljelykaudelta.
Omana kohtanaan voi myös todeta, että hiiltä sitovina tekijöinä ovat taulukossa mukana varsinaisen hiilen sidonnan lisäksi jo mainittu fossiilisen hiilen käyttöä kompensoiva biokaasun tuotanto sekä lannan ja viljelykierron käytöstä saatavat kasvu-/satolisäykset.
Erikseen tutkituista KHK-päästöistä ovat omassa asetelmassaan mukana niistä merkittävimmän -naudan ruuansulatuksen metaanin - lisäksi myös muut useimmin tutkittujen yhdisteiden KHK-päästöt. Lannan metaanin KHK-päästövaikutus on sen sijaan käsitelty biokaasuvalmistuksen yhteydessä.
Turvepeltojen KHK-päästöt ovat asetelman loppuyhteenvedossa mukana osuudellaan painotettuna.
**) Vuoden 2019 julkaisussahan Melperi oli noin 1,5 vuotias mullinauta. Päivittäin se ahmi heinää ja viljaa kilokaupalla. Vuosittaista ravintoaan varten se tarvitsi suomalaista peltoa 0,65-0,75 ha. Näin ruokittuna Melperin elopaino oli noin 400 kiloa. Matkaa täysi-ikäisten sonnien painoluokkaan Melperillä oli vielä ainakin 200 kiloa. Siksi tämä Melperin kertomus sopi myös nuoren hiehon/lehmän mitoilla tehdyksi. Ravinnon tarve ja maidon tuotanto poikkeavat kuiten tavallisen mullin tiedoista.
4. TULOKSENA LISÄÄ POHDITTAVAA
Kaikkiaan mullinauta Melperin artikkelin sisältämä ajatus on vuodesta 2019 alkaen ollut, ettei ilmaston muutosta pidä käsitellä pelkästään kasvihuonekaasujen päästövähennyksien kautta. Parempia tuloksia on odotettavissa luontoa ja hiilen luonnonkiertoa kokonaisvaltaisemmin tutkimalla, jolloin kehittämiskohteiksi muotoutuvat sekä hiiltä sitovat että päästöjä vähentävät toimenpiteet.
Tälläkin hetkellä maassamme valmistellaan ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden nimissä useita ihmisen luonnonkäyttöä ohjaavia säädöksiä ja toimenpiteitä. Kun niidenkin valmistelussa näyttää olevan vallalla suhteellisen kapea-alaisesti päästökeskeinen ja luontoa museoiva näkökulma, haluan blogin kirjoittajana nostaa tässä esiin muutamia aiheita, joissa laaja-alaisempi luonnon kierron tarkastelu varsinkin maasta- ja metsästä elantonsa saavien ihmisten näkökulmasta toisi s-ekä luonnon että luontoon liittyvien tavoitteiden kannalta paremman tuloksen. Vuoroaan odottavat mm. seuraavat aiheet:
.1) Turvepohjaisten peltojen viljely.Ilmastonmuutokseen (ja ehkä luonnon monimuotoisuuteenkin) liittyen on monelta taholta esitetty turvepohjaisten peltojen viljelyn lopettamista tai vesittämistä. En ole kuitenkaan ainakaan julkisuudessa nähnyt noiden peltojen käyttöön liittyviä hiilitaselaskelmia – päästölaskelmia kylläkin. Kuitenkin, niin kuin julkaisu mullinauta Melperistä osoittaa, eivät pelkät päästölaskelmat ole välttämättä riittävä noinkin mittavien toimien peruste. Ainakin turvepeltojen osalta haluasin nähdä pelkkien päästölukujen asemesta aitoja taselaskelmia. Pelkkiin päästöasetelmiin verrattuna niissä on odotettavissa eroja ainakin kasvustojen satotasoa ja juuristojen maaperäprosesseja kuvaavien tietojen johdosta. Lisäksi laskelmista olisi kiinnostavaa tietää erikseen ohut- ja paksuturpeisten turvepeltojen taseet. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida onko turvepeltojen ennallistamisessa mitään järkeä.
.2) Kasvinviljelyn voimaperäisyys, laatu ja satotaso ohitetaan tyypillisessä KHK-päästöjen kasittelyssä usein ns. nollasummaratkaisuna (satoon sidottu hiili =
päästöjen hiili). Silloin siinä samalla ohitetaan kyseisille kasvustoille ja niiden elinympäristöille ominaisia hiilen luonnonprosessseja.
Kuva 5. Hyvän satotason arvo ravintona ja hiilen kiertoprosessien vaikutukset luonnossa pitäisi arvottaa osaksi hiilen taselaskelmia.
Kun kasvinviljelyn voimaperäisyys ja satotaso vaikuttavat kasvustojen sitoman hiilen määrään, merkitsee se samalla monelle elinkeinonharjoittajalle ja myös yhteiskunnalle sekä leipää että toimeentuloa. Siksi sekä satotason merkitys että kasvustolle tyypillisten luonnonprosessien vaikutus tulisi sovittaa mukaan kaikkiin hiilenkierron prosessi-/taselaskelmiin jotenkin arvotettavina tekijöinä.
.3) Kolmas, eräällä tavalla periaatteellisena pidettävä hiilitaselaskelmien ominaisuus ovat ns. viljelyn kasvubonukset. Melperin nurminviljelyn esimerkissä niitä olivat lannan kasvubonus ja viljelykierron esikasvibonus. Ne molemmat nostavat satotasoa, pienentävät kasvuston pinta-alaa, parantavat maaperän rakenetta, sitovat hiiltä sekä kasvustoon että juuristoon ja tuottavat ravintoa eri tavoin käytettäväksi. Tavanomaisessa päästökäsittelyssä satotason muutokset yleisesti ohitetaan ns. nollasummaratkaisuna (satoon sitoutunut hiili = päästetty hiili). Kun tässä mainittujen bonustekijöiden vaikutus on taselaskelmissa monesti suurempi kuin monen erikseen tutkitun KHK-päästön, on satotason käytölle taselaskelmissa perusteltuja syitä. Tällöin laskelmien tekijä joutuu kuitenkin pohtimaan, miten Melperin lannan käytön ja viljelykierron esikasvibonuksen johdosta kohonnut satotaso ja satotaso yleensäkin on parasta arvottaa hiilitaselaskelmissa. Ainakin kohonnut satotaso parantaa elintarvikehuoltoa.
5. LOPUKSI
Näinä aikoina kuulee harva se päivä ehdotuksia siitä miten maita ja metsiä tulisi hoitaa ja viljellä. Usein näissä kommenteissa jätetään huomiotta ne kokonaiset elinkeinoryhmät, jotka ylläpitävät kasvustojen kykyä sitoa hiiltä ja sitä kautta vähentävät päästöjen haitallista vaikutusta.
Kuva 6. Kuvassa kesän kolmannen tuorerehuniiton karhot odottavat keruuta syyskuussa 2022. Tämäkin peltoaukean hiilen sidonta on samaa tasoa takana tasoa taaempana näkyvän metsän kanssa. Sadon käyttö vain on erilaista - varsinkin, kun ihminen on niin huono syömään heinää.
Iso merkitys tässä on kasvustojen hyvällä hoidolla ja viljelyllä. Jos näin ei tehdä, tilalle tulee uhkakuva, - sen lisäksi, että ruoka voi eri syistä käydä vähiin niin kaupungeissa kuin maallakin, - että pellot muuttuvat kedoiksi ja metsät museoituvat. Silloin hiilen sidonnassa menetetään enemmän kuin päästöjen vähentämisessä voidaan koskaan saavuttaa. Siksi on tärkeätä pitää huolta myös hiilen sidonnan edellytyksistä. Ja pitää muistaa, että kasvustojen ja karjan ylläpitäminen on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Tästä syystä viisaassa ilmastonmuutoksen torjunnassa on syytä huomioida erityisesti ne, jotka elinkeinojensa tai harrastustensa kautta tasapainottavat ilmaston KHK-pitoisuuksia sekä hiilen sidonnan kautta että päästöjä rajoittamalla.
Taas on se aika kun tavalla tai toisella olen koostanut pienen joulujulkaisun vaimoni Riittan taidegrafiikasta. Aluksi, 1980-luvulla olivat työlistalla pienet, aidot taidegrafiikan vedokset, mutta vuosituhannen vaihtuessa 2000-luvulle oli saajajoukon kasvaessa grafiikanvedokset korvattava kartongille tulostetuilla korteilla.
2010-luvulla hyvän joulusanoman juhlaa olivat taas värittämässä lapsenlapset omilla korttimalleillaan - viimeisimmäksi Venla joulukuusellaan v. 2020 - ja aito grafiikka jäi vähemmälle.
Kuva 1. Valo loistaa pimeässä, mutta pimeä ei sitä käsitä.
Nyt tänä vuonna, kun on taas joulutervehdysten aika, halusimme - ajallisesti Ukrainan sodan varjossa - jättää tavanomaiset taidegarafikan vedoskortit vähemmälle ja tervehtiä teitä aikaisempaa pelkistetymmin parilla tähän joulutervehdykseen liitetyllä Riittan joulugrafiikan kuvalla.
Valolla ja pimeällä on ainakin siinä kulttuurissa, jossa olen elänyt, oma elämänarvoja kuvaava merkityksensä. Valo yhdistetään hyvään ja pimeä (=pimeys) yhdistetään pahaan. Samaa ilmentää ote Riittan grafiikan työstä vuodelta 2010 (Kuva1.) nimeltään: "Valo loistaa pimeässä, pimeä ei sitä käsitä." Teksti on vapaa muunnos Uudesta testamentista.
Kuva 2. Seimen lapsi, etsaus v. 1988
Tarkasti sama kuvaus on UT:n uudemmassa käännöksessä: "Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh 1:4-5) Lauseella viitataan Jeesuksen syntymään ja asemaan maailman valona. Sitä ilmentäköön tässä joulutervehdyksessä Riittan kuvissa perinteeksi muodostunut tapa kuvata seimen lasta (Kuva 2.), jonka syntymä liittyy keskeisellä tavalla jouluun.
Tämän pienen julkaisun myötä toivotan kaikille lukijoille - tutuille ja tuntemattomille - omasta ja Riittan puolesta Hyvää joulua 2022 ja Hyvää tulevaa vuotta 2023. Lisäksi haluan tänäkin vuonna kiinnittää lukijan ajatukset joulun varsinaiseen sanomaan myös Riittan jo pari vuotta sitten julkaiseman kuvasarjan kautta:
Lopuksi en itse malta tänäkään vuonna olla toistamatta suurta jouluun liittyvää ihmettelyäni joulun sanoman pysymisestä ihmisten mielissä 2000 vuoden ajan kysymyksellä: "Ihmeellistä: Kuinkahan moni tämän päivän ihminen - tänään kuuluisakin - on miljoonien ihmisten mielissä kahden tuhannen vuoden kuluttua? Enpä usko, että yksikään."
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen. Eläkkeellä.
Lukijalle : Tämä blogijuttu metsien kasvattamistavoista oli käytännössä valmis jo viime vuonna (v.2021), mutta eräät tapahtumat kirjoittajan lähiympäristön elämäntilanteissa viivästyttivät tuolloin jutun julkaisua. Kun yleinen keskustelu metsien kasvattamisesta edelleen jatkuu - tosin vähän enemmän luonnon monimuotoisuudella höystettynä -, olen koonnut elämäni aikana kertyneestä havaintoaineistosta päätelmiä ja esimerkkeja siitä miten omia metsiäni kasvattaisin ja kasvatankin. Mitään uutta nuo päätelmät eivät sisällä, mutta kokemushavaintoihin perustuvina ne antavat viitteitä siitä, mitenkä uudistamistavoista riippumatta metsien kasvattaminen on samojen luonnonlakien alainen kuin ennenkin ja että metsien kasvatustavoissa on paljon mahdollisuuksia sovittaa ne osaksi käyttäjänsä elämää. 10.10.-22, MY
Päivitetty 13.01.2023
1. Johdatus metsääni
Kokemuksen myötä olen pannut merkille, että mielipide metsästä on sanojalleen usein sitä, millaisena hän metsän omassa kokemuspiirissään on nähnyt tai mielikuvissaan muuten vain näkee.
Aloituskuva.
Siksi ennen metsän tarkempaa käsittelyä haluan muistuttaa lukijalle, etteivät metsät ole biologisesti mikään yksi, yhteen mielikuvaan sidottu luonnon ilmentymä. Eivätkä ne ole jotain vanhojen metsien varastojakaan, vaan ne ovat koosteita maaston muodon, maaperän, sen kosteuden ja ravinteisuuden, kasvupaikan valoisuuden sekä puulajin ja muun kasvuston kehitysvaiheen mukaan eroavista kasviyhdyskunnistakullekin yhdyskunnalle ominaisine eläimistöineen. Maaston muotoja mukaillessaan nuo kasviyhdyskunnat ovat kuin maastokuvioiden mosaiikkia, mikä metsän kasvatuksessa merkitsee puulajien valintaa kasvatuskohteiden ominaisuudet huomioiden ja puulajien luontaisia ominaisuuksia kunnioittaen. Siksi metsään kohdistettavat toimenpiteet voivat olla hyvinkin erilaisia.
Näitä muutamalla esimerkkillä kuvatakseni totean ensiksi, että monet kuvioista - kiinteistörajat huomioonottaen - eivät ole juuri hehtaaria suurempia ja että maamme metsämosaiikissa on miljoonia ellei peräti kymmeniä miljoonia palasia. Toiminnallisesti näitä voidaan toki koota suuremmiksi käsittely-yksiköiksi. Kuitenkin mosaiikin erilaiset kasviyhdyskunnat merkitsevät tavanomaisessa suomalaisessa metsänkäsittelyssä mm. sellaisia hyvän kasvatuksen periaatteita, että kuusta tai lehtipuuta kasvatetaan ravinteisuudesta ja kosteusoloista johtuen tuoreemmilla kivennäismailla ja mäntyä kuivemmilla. Tai että turvepohjaisilla mailla, joista monet ovat nykyisin ojitettuja ja turvekankaiksi muuttuneita, kuusi sopii alkuperältään korpiin ja mänty rämeille. Tai että esim. jotkin korvet voisivat olla sellaisenaan sopiva monimuotoisuuskohteita. Unohtaa ei myöskään sovi, että käytännössä kaikki kasviyhdyskunnat ovat jatkuvassa muutoksessa kullekin yhdyskunnalle ominaisella tavalla.
Mittakaavaltaan varsin vaatimattomasta metsätaloudestani totean, että minulle metsien hoidon ja käytön tavoitteena on puuntuotannoltaan vahvan ja terveen metsän kasvattaminen ja kasvattamisen kehittäminen, kuitenkin niin, että toiminta on sopusoinnussa yleisten ilmaston muutos- ja luonnon ekologisten tavoitteiden kanssa.
Tärkeätä on kaikissa tapauksissa, että maaperän kasvupotentiaali tulee hyvin käytetyksi ja puustot ovat parhaan kasvunsa vaiheessa suhteellisen tiheitä - ei kuitenkaan ylitiheitä riukumetsiä. Näin ne ovat hiiltä hyvin sitovina sopusoinnussa paljon puhutun ilmaston muutoksen kanssa.
Sekä metsän määrällistä kasvua että puuston laadullisia ominaisuuksia voi vielä parantaa käyttämällä uudistuskohteilla jalostettua tai ainakin valikoitua taimi- tai siemenmateriaalia. Ne antavat kiinnostavan lähtökohdan myös erilaiselle pienimuotoisille kokeiluille.
Ja jos metsässäni on monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohtia, (esim. lähde) erotetaan se ja sen ympäristö käsiteltäväksi omalla tavallaan erityislaatuisuutta kunnioittaen. Monissa tapauksissa metsän mosaiikkikuviointi helpottaa kohteen erottamista omaksi käsittelykuviokseen.
Eikä marjojen kasvattaminen poimittavaksi tai riistan metsästys sopivissa tilanteissa ole edellä lueteltujen tavoitteiden lisäksi ollenkaan poissuljettu vaihtoehto.
On selvää, ettei kaikkien edellä luetettujen tavoitteiden yhteensovittaminen ole aina ollenkaan yksinkertainen tehtävä, mutta toisinaan valitut toimenpiteet asettuvat helposti paikalleen. Siitä esimerkki 1970-luvulta: Arviolta 65-70 vuotiaassa etelä-pohjalaisessa, maaperältään mustikka-puolukkatyypin sekoitusta olevassa männikössä tehtiin väljennyshakkuu, josta kertyi pinotavaraa ja tukkiakin. Hakkuun jälkeen metsikkö lannoitettiin koemielessä NPK-lannoitteella. Sen lisäksi, että puusto tykkäsi lannoituksesta, vahvistui erityisesti mustikan varvusto, joka sitten tuottikin seuraavina, mustikalle suotuisina kesinä erityisen runsaat mustikkasaaliit.
Tiedän hyvin, että innokkaimmat koskemattomien luontokohteiden kannattajat suhtautuvat pilkallisesti erilaisiin viljelytoimiin metsässä puhuen puupelloista. Minulle omissa metsätoimissani riittää tietoisuus siitä, että kaikissa metsissä ja muissakin luontokohteissa biologiset elintoiminnot ovat kaikkialla samojen luonnonlakien alaisia - eivätkä ne ihmisten puheilla miksikään muutu.
2. Avohakkuuta vai jatkuvaa kasvattamista
Lukijalle: Koska jatkuvasta kasvatuksesta on viime aikoina ollut tarjolla lukuisia hyvinkin asiantuntevia mielipidejulkaisuja, lähestyn aihetta tässä enemmänkin pohdinnalla, millä edellytyksillä jatkuvaa kasvatusta itse käyttäisin:
Aikaisemmin jo totesin kasvupaikan ja puulajien luontaisten ominaisuuksien ohjaavan omien metsieni kasvatusta ja puuntuotantoa. Nämä molemmat täydennettynä taloudellisella näkökulmalla kattavat jo osan vastauksesta kysymykseen avohakkuuta vai jatkuvaa kasvatusta. Kun mukaan lisätään varttuneiden ammattilaisten havaintoja paikallisista olosuhteista alkavat riittävät perusteet kasvatustavan valinnalle olla koossa, varsinkin kun puhtaasti tieteellisen tiedon käyttöä haittaa usein tutkijoittensa voimakas sitoutuminen edustamiinsa oppisuuntiin.
Aluksi haluan kerrata metsän kasvatuksen käsitteitäni toteamalla, että olennaista jatkuvassa kasvatuksessa on metsän luontainen uudistuminen osana metsän kasvatuskiertoa ja että kasvatettavalla kohteella on kaiken aikaa vähintään kahdessa eri kehitysvaiheessa olevaa puustoa, josta tarvittavat puut - yleensä suurimmasta päästä - poistetaan ns. puukohtaisin poimintahakkuin.
Sen sijaan avohakkuussa poistetaan kerralla kaikki kasvava puusto ja hakkuualue uudistetaan metsäksi viljelytoimin.
Väliin jää metsän luontaiseen uudistumiseen tähtäävät siemen- ja suojuspuuhakkkuut, joita käytettäessä taimettumista voidaan edistää viljelytoimin maata kevyesti muokaten, ja jotka eräiden tulkintojen mukaan ovat myös jatkuvaa kasvatusta.
Merkittävimmät jatkuvan kasvatuksen tekijät ovat kasvatuskohteen ekologiset ja biologiset ominaisuudet. Ilman niitä jatkuvalta kasvatukselta häviää sekä taloudellinen että toiminnallinen pohja. Käsittelen niistä tässä lyhyesti viittä seuraavaa ominaisuutta: 1) Kohteen taimettumiskyky, 2) maaperän ravinteisuus ja kosteus, 3) kasvatettavan puulajin valovaatimus/varjoisuuden sieto, 4) lähtöpuuston terveys ja perimä sekä 5) vaativiin poimintahakkuisiin pystyvä puunkorjuuyksikkö:
Ominaisuus 1. Taimettumiskyky eli onko käsiteltävä kohde luontaisesti hyvin taimettuvaa tyyppiä. Tunnettua on, että taimettumatta jäävät mm. paksukunttaiset (paksun ja tiiviin sammalpeitteen peittämät) kohteet, joilla siemen ei pääse kiinni kivennäismaahan, tai muun aluskasvillisuuden peittämät kohteet, jotka varjostavat tainta liiaksi. Vihjeen asiasta antaa kohteen nykytila vähän harvapuustoisemmissa kohdissa. Näissä tapauksissa avohakkuu ja kivannäismaan paljastaminen ovat käytännössä parhaita metsän uudistamisen keinoja.
Ominaisuus 2. Maaperän ravinteisuus ja kosteus eli riittävätkö ravinteet kasvatettavalle puulajille ja onko maaperän kosteus sopiva. Jokainen alan ammattilainen tietää, että puulajeista kuusi ja koivukin kaipaavat kosteampaa - ei tarkoita märkää - ja ravinteikkaampaa maapohjaa hyvin kasvaakseen. Kasvuisa puusto alentaa pohjaveden pintaa.
Ominaisuus 3. Sietääkö kohteeseen luontaisesti syntyvä taimiaines kasvaa ja varttua isompien puiden varjossa. Suomen tavallisista puulaajeista kuusi sietää kasvatusta tiheänäkin itseään suurempien puiden varjossa. Siksi sillä on edellytykset jatkuvalle kasvatukselle. Männyllä ja koivullakin valovaatimus - myös jo taimivaiheessa - on suurempi. Näitä kasvatettaessa suurimpien puiden kasvatusvälit saattavat olla varsin pitkät kohteen muistuttaessa luontaisen uudistamisen suojus-/siemenpuuasentoja.
Ominaisuus 4. Onko kohteen puusto terveydeltään ja perimältään sopivaametsän uudistamiseksi ja kasvattamiseksi käyttäjänsä odotuksien mukaisesti. Odotukset voivat kohdistua puuston sääkestävyyteen tai tautikestävyyteen tai hyvään kasvuun tai hyvään puuaineksen laatuun tai näihin kaikkiin yhdessä.
Ominaisuus 5. Onko käytettävissä ammattitaitoinen, puiden yksilöintiin pystyvä ja suhteellisen pieniin korjuukertymiin tyytyvä, järeitäkin puuyksilöitä käsittävien poimintahakkuiden puunkorjuuyksikkö.
Niin kuin edellä olevasta luettelosta voi päätellä, ovat jatkuvan kasvatuksen edellytykset voimassa vain osassa suomalaisia metsiä. Edelleen siitä voi päätellä, että jatkuvan kasvatuksen avaintekijöiden joukossa on myös metsänsä kasvattajan tai hänen asiantuntijansa kokemus ja osaaminen. Varmuudella he kohtaavat tilanteita, joissa jatkuva kasvatukselle ei ole edellytyksiä. Silloin on avohakkuu ja kohteen uudistaminen viljelyn keinoin käypä toiminallinen ratkaisu. Muutamia näistä tilanteista kuvataan tapausesimerkkeinä seuraavasti:
Tapaus 1.Tarve muokata maaperää. Avohakkuu on tarkoituksenmukainen keino silloin kun uutta puusukupolvea on vaikea saada aikaiseksi maanpinnan peitteisyyden takia. Tällaisia ovat esim. paksukunttaiset, eli -sammaleiset - yleensä ei kovin hyväravinteiset vanhat metsät, joilla siemen ei pääse kiinni kivennäismaahan.
Tapaus 2.Pääpuulajin vaihto. Jos nykyinen pääpuulaji on vähäarvoinen, tautialtis tai kasvaa huonosti maaperän vähäravinteisuuden takia, on avohakkuu tarpeen kohteen pääpuulajin vaihtamiseksi. Näitä ovat mm. kuivan kankaaan kuusikot, joita sukkesion myötä kehittyy vanhoihin männikköihin. Nämä kohteet ovat huonoja hiilinieluja ja eikä niillä ole käyttöä monimuotoisuuskohteinakaan
Tapaus 3. Viljely jalostetulla tai muuten paremman alkuperän aineistolla. Yksi tapa uudistaa metsä avohakkuun jälkeen on käyttää valikoitua tai jalostettua viljelymateriaalia. Menettelyllä tavoitellaan yleensä ensisijaisesti kasvultaan ja laadultaan parempaa puusatoa, mutta tavoitteena voi olla myös kasvavan puuston parempi tautien sieto ja sopeuttaminen lämpenevään ilmastoon. Menettelyä ei ainakaan tunnetusti käytetä osana jatkuvaa kasvatusta.
Suomessa ensimmäiset perimältään valikoituihin yksilöihin (ns. pluspuihin) perustuvat siemenviljelmät ovat 1950-luvulta, jotka yleistyessään ovat tuottaneet merkittävän osan taimitarhoilla tarvittavasta siemenaineistosta ja muodostaneet siten metsiin toimitettavan viljelymateriaalin geneettisen perustan ja virittäneet metsämme tänään hyvään kasvuun. Tästä on tämän jutun kirjoittajallakin omakohtaista näyttöä 1970-luvulta alkaen, josta jäljempänä on pari esimerkkiä.
Tapaus 4. Metsiköllä ei ole kasvatuskohteena tulevaisuutta. Tällainen on vähäpuustoinen, kehityskelvottomaksi hakattu metsikkö. (Harsintahakkuu, nykyään aika harvinainen, mutta tullee yleistymään jatkuvan kasvatuksen myötä)
Laadullisina tekijöinä voisi avohakkuun ja viljelyn puolesta vielä mainita:
Avohakkuuseen ja sen kautta uudistettujen metsiköiden käsittelyyn kuuluu tavallisesti myös maan muokkaus. Ravinteiden saannin lisäksi sen etuhin kuuluu varsinkin taimivaiheessa muita menetelmiä parempi lämpötalous.
Lämpötalous edistää varhaista taimikon kasvua ja viljely luo yleensä tiheydeltään kohtuullisen hyviä metsiköitä. Suomen metsien hyvä nykyinen kasvu perustuu mm. siihen, että metsiä on uudistettu muokattuun maahan viljellen. Esimerkkinä olkoon tässä ns. Osaran aukeat Lapissa, joilla tällä hetkellä kasvaa 50-60-vuotiaita mäntymetsiä aivan toisin kuin 1960-luvulla epäiltiin.
3. Kokemushavainnoilla on merkitystä
Metsien kasvatus ei ole tertiaalitaloutta. Se on ennen kaikkea yli ihmisiän yltävää luonnon toimintaa. Siksi monet julkaisut tai kannanotot jäävät mielessäni enemmän lausujansa pyrkimyksiksi saada julkisuutta kuin edistää itse toimintaa. Vasta kokemushavainnot realisoivat kannanotot aikanaan. Ja vaikka arvostankin metsäntutkijoiden kykyä tuottaa tutkimustietoa tai tehdä metsien kehitystä kuvaavia laskelmia, on arvostukseni kokeneita ja metsissä pitkään kulkeneita ammattilaisia kohtaan iän myötä kasvanut.
3.1) Ensimmäisen mainitsemisen arvoisena esimerkkinäkäytännön ammattilaisen vihjeestä muistan 1990 luvulta erään - nyt jo edesmenneen - metsätyönjohtajan ehdotuksen konekylvöstä istutuksen asemesta kuivahkolla kankaalla avohakkuun jälkeen. Viljely toteutettiin ns. puolijalostetullamännyn siemenaineistolla. (Siemenvilj. 358, Nurmijärvi)
Kuva 1. Puolijalostetulla siemenviljelyaineistolla konekylvetty, 27-vuotias männikkö, odottaa harvennusta.
Toteutettuna tuo ehdotus on tähän mennessä tuottanut 27-vuotiaana kasvutaulukot reippaasti ylittävän nuoren männikön, joka oli viime syksynä ehtinyt 11 metrin valtapituuteen ja 140-150 m3-määrään/ha. Hyvää puuston laatua kuvaa suhteelisen hennot oksat ja suora oksakulma. (Kuva 1.)
Kuva 2. Energiarankaa kertyi parin hehtaarin alalta ilmasta 5 v. aikana ennakkokuitattua hiiltä puutavaramitoin ilmaistuna yht. noin 80 m3.
Männikössä tehtiin ensiharvennus viime talvena (v.2022). Energiarankaa, jonka voi sanoa olevan viiden vuoden ajalta tuolta alalta ilmasta ennakkokuitattua hiiltä, kertyi ensiharvennuksessa parin hehtaarin harvennuksessa yhteensä noin 80 m3. (Kuva 2.)
Kuva 3. Tällaiselta näyttää kuvan 1. kohde ensiharvennuksen ja yhden kasvukauden jälkeen.
Seuraava kuva 3 on samasta, kasvua jatkamaan jääneestä nuoresta männiköstä yhden kasvukauden jälkeen. Odotettavissa on, että jo muutamassa vuodessa sen latvuston biomassa (neulasisto) vahvistuu niin paljon, että se täysin korvaa sekä määrällisesti että kasvuvoimassa energiapuuksi hakatun pienpuuston. Merkille pantavaa on tässäkin kuvassa hyvän kasvuisuuden lisäksi kohtuullisen kevyt oksarakenne ja suora oksakulma useissa puissa; ominaisuus, joka lupaa hyvälaatuista raaka-ainetta puun käyttäjille. Tämä on siis mahdollista ainakin tässä perimältään valikoidulla siemenaineistolla alkuun saatetussa metsikössä.
3.2) Toinen, vähän vanhempi esimerkkijalostetun viljelyaineiston käytöstä on Metsänjalostussäätiön Röykän tarhan siemenviljelmätaimilla v.1976istutetusta männiköstäEtelä-Pohjanmaalla.
Kuva 4. Tämä vähän alle 50 vuotias, Röykän taimitarhan siemenviljelmätaimilla v. 1976 perustettu männikko on kehittynyt kasvupaikkaansa nähden sekä määrältään että laadultaan tavanomaista paremmin.
Siitä on tässä blogissa tehty jo aiemmin oma juttunsa, mutta tähän siitä on poimittu alla oleva kuvan 4. kera muutama ote seuraavasti: "Kasvupaikkana kohde on maakunnassa tyypillisesti puolukka-mustikkatyypin sekoitusta (VMT). Taimikkona se perattiin aikanaan ja ensiharvennus tehtiin v. 2006. Nyt v. 2022 alkaa olla seuraavan harvennuksen aika. Toimenpidettä valmistellessani olen mittaillut vähän tuota 48 v. vanhaa puustoa, jossa paksuimmat puut ovat ehtineet yli 20 metrin valtapituuteen ja rinnankorkeudelta 25 sentin paksuuteen. Iän ja metsikön kehityshistorian varmistaakseni olen kairaillutkin muutaman puun kasvukairalla."
"Uteliaisuuttaani olen myös vertaillut em. mittaushavaintoja tunnettujen metsäprofessorien Aarne Nyyssösen ja toisaalta Yrjö Vuokilan kasvu- ja tuotostaulkoihin 1950-1960 luvuilta. (Kuva 4a.) Tämän ajan henkeen sovitettuna on kuvassa käytetty kasvun mittayksikkönä puuaineksen asemesta ilmasta sidotun hiilen määrää tonneina (C-ekv tonnia/ha/v).
Kuva 4a. Kuva esittää parin-kolmen eri-ikäisen ja alkuperältään erilaisen männikön kykyä sitoa hiiltä. (C-ekv tonnia/ha/v). Tässä julkaisussa ohessa esitelty männikkö on 48 vuotias plusmännikkö.
Vertailussa saatoin todeta, että kohteessa, joka edustaa pikemmin Pohjanmaata kuin Keski-Suomea, on valikoidun istutusmateriaalin kehitys ollut ainakin viidenneksen joutuisampaa kuin luonnonmetsistä kerätyt kasvutaulukot antoivat odottaa. Puiden oksisto on kohtuullisen kevytrakenteista. Eikä puuaineksen tiheyskään – viimeisien vuosien sädekasvu noin 2,5 mm/v – ole viitannut mihinkään erityiseen höttöpuumäärään. Muutenkaan en keksinyt ko. kohteesta kasvupaikkana tai ravinteisuuden suhteen mitään erityisen poikkeavaa."
3.3) Kolmas esimerkki koskee kuusikon uudistamista, joka tavallaan osoittaa, että luonto omalla toiminallaan tarjoaa monia käytäntöä ohjaavia mahdollisuuksia: 1990-luvun puolivälissä tehtiin Keski-Pohjanmaalla noin 70 vuotiaassa suon saaren kuusikossa harvennushakkuu ajourat normaalisti avaten ja puut suopolannetta tienvarteen kuljettaen.
Kuva 5. Kuusen taimiryppäitä hakkuun jälkeen v. 2018.
Parikymmentä vuotta myöhemmin (v. 2018) oli tuossa yli 90 vuotiaassa kohteessa seuraavan hakkuun aika. Koska kyseisen kohteen puunkorjuu oli edelleenkin mahdollista vain talvella ja vaati aina polannetien, oli avohakkuu käytännössä ainoa vaihtoehto. Sitä valmistellessaan kirjoittaja kiinnitti huomionsa vanhoille ajourille ja edellisessä harvennuksessa jätettyjen saunahirsihaapojen alle syntyneisiinkuusentaimiryppäisin. (Kuva 5.)Niitä oli huomattavasti kattaen kolmanneksen kohteen pinta-alasta. Sen johdosta hakkuukohteen työskentelyurat merkattiin taimiaineksen säästämiseksi puustoisiin ja taimettumattomiin kohtiin, joilta koneyrittäjä toteutti hakkuun olemassa olevan taimiaineksen hyvin säästäen.
Kuva 6a. Kuusen taimitäydennystä, suomalaista alkuperääKuva 6b. Kuusen taimitäydennystä, ruotsalaista alkuperää
Taimettumattomat alueet täydennysistutettiin Saarijärven taimitarhan osaksi suomalaisilla ja osaksi ruotsalaisilla kuusitaimilla keväällä v. 2020. Kahden rodun käyttö oli puhdasta kasvattajan uteliaisuutta. Kuvissa 6a ja 6b on näyte taimen nykyhetkestä vapaana luonnossa. (Taimien väriero johtunee kasvupaikan varjoisuudesta, ei rodusta.)
Kuva 7. Kuvan 5 taimiryppäästä on 5 vuodessa kehittynyt tämän näköinen taimikko.
Samaan aikaan v. 1990-luvun hakkuun ajourille syntynyt taimiaines on voinut kehittyä v. 2018 hakkuun jälkeen vapaammin 5 kasvukautta, josta on kuvassa 7 näyte tältä syksyltä hyvin kehittyneiden taimiryppäiden osalta. Sama kohde näkyy myös kuvassa 5 taustalla vasemmalla viisi kasvukautta aiemmin. Mutta ohittaa ei voi myöskään sitä tosiasiaa, että jotkin taimiryppäät ovat selvästi kuuselle tyypillisesti juroneet kasvuunlähdössään. (Tästä ei kuvaa) Onnistuminen jää myöhemmin nähtäväksi.
Kuva 8. Kerrankin voi esittää kiitosta hirville haapavesojen järsimisestä ja kurissa pitämisestä.
Omana erityispiirteenään tämän runsashaapaisen suon saaren haapavesojen hillinnästä pääsee kerrankin esittämään kiitosta hirville (tai peuroille?), jotka ovat talvisakaan nuorten haapavesojen latvoja typistämällä selvästi hillinneet vesakon kasvua. Taimikon perkaukselta ne eivät taida kirjoittajaa kuitenkaan säästää.
4. Lopuksi
Yhteenvetona haluan todeta, että omissa metsissäni on käyttöä sekä avohakkuulle että jatkuvalle kasvatukselle, mutta karuhkot maastot ja aktiivinen jalostusaineiston käyttö metsien uudistamisessa pitää painopisteen avohakkuun puolella.
Avohakkuun valintaa pääasialliseksi uudistustavaksi vahvistavat muistikuvani muutamista harvanlaisista ja huonolatvuksisista metsiköistä harsintahakkuiden jäljiltä 1950-luvulla, jotka harjoituslenkeillä piirtyivät tuolloin urheilua harrastavan nuorukaisen mieleen osana metsäistä luontoa.
Muistikuvani eivät kuitenkaan herätä mielessäni epäilyksiä siksi, että näkemäni harsintaharveikot olisivat sellaisenaan verrattavissa jatkuvan kasvattamisen kohteisiin, vaan siksi, että jatkuvan kasvatuksen toimenpidevalikoima on harsinnan kanssa eräiltä osin samankaltainen. Riskeiksi niiden johdosta muodostuvat metsän heikko uusiutuminen, vajaapuustoisuus, kasvun menetys, korjuuvauriot ja parhaiden puiden toistuva poisto, joista viimeksi mainittu johtaa degeneroituviin metsiin.
Onnistuakseen jatkuva kasvatus on vaativa metsänkasvatuksen muoto, joka vaatii asiaansa paneutuneen metsän kasvattajan – pelkkä metsän omistaminen ei riitä. Toisaalta ymmärrän hyvin myös niitä metsän kasvattajia, jotka rehevillä kasvupaikoilla yrittävät saada metsää alkuun avohakkuun jälkeen raivaamalla/polkemalla hehtaarikaupalla pienille taimille tilaa vahvassa heinikossa tai tiheässä vatukossa tai korpijuottien saniaistossa. Siinä voi kärsivällisyys loppua ja kaivata vahvoja varjostajia mukaan metsän kasvatukseen
Tällaisissa tilanteissa jatkuvalle kasvatukselle on käyttöä, varsinkin, jos kasvatuskohteen taimettumiselle on riittävät edellytykset ja jos maaperän kosteus, ravinteisuus sekä valon/varjon suhteet ovat kasvatettaville puulajeille sopivat ja jos käytettävissä on ammattitaitoinen puunkorjuukoneisto.
Näillä viimeisimmillä esimerkeillä haluan korostaa sitä, ettei metsän kasvattaminen voi olla sidottu mihinkään kaavamaiseen säädökseen, vaan se on kasvattajaan tavoitteiden ja metsän itsensä antamien mahdollisuuksien ja rajoituksien ohjamaa toimintaa.
Kuva 9. Isonnevansaaren lintutorni.
Edellä sanotusta huolimatta on ulkopuolinen ohjaus lisäntymässä metsien kasvatuksessa ja käytössä. Sellaiset termit kuin hiilinielu, monimuotoisuus, luontokato, vanhojen metsien suojelu ja ennallistaminen sisältyvät yhä useammin luontoa hyvin tuntevien ja myös sitä vähemmän tuntevien mielipiteisiin, josta ne aikaa myöden siirtyvät rajoituksina uusiin säädöksiin.
Omalla kohdalla suhdettani luontoon täydentäköön taas oheinen kuva Halsuan kunnan lintutornista maillani samassa suon saaressa, josta edellä oli havaintoesimerkki kuusen uudistamisesta. Polku kyseiselle tornille on sen verran kulunut, että kävijöitä siellä näyttää riittäneen. Torni olkoon esimerkkinä siitä, että metsässä on tilaa monenlaisille ratkaisuille. Tämän jutun muut esimerkit kuvaavat vuorostaan sen polun etsimistä, jossa ihminen elää metsän kanssa sopeutettua elämää myös elääksensä siitä. Pelkkä metsien museoiminen ei ole sitä. Tällä hetkellä museoimisesta puhuminen on sen oksan sahaamista, joka jo pitkään on tuottanut ja tuottanee edelleenkin museoimisesta puhuvillekin jokapäiväistä leipää.
Huomaan, että tässä taitaakin olla aineksia omaan juttuunsa. Siitä myöhemmin lisää.
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen. Eläkkeellä
1. JOHDATUS MYSTEMIN ATK-METSÄHISTORIAAN
Suomen metsähistorian seura on kokoamassa automaattisen tietojenkäsittelyn (ATK) suomalaista metsähistoriaa ajalta, jona tietokoneita on tavalla tai toisella käytetty hyväksi metsätaloudessa ja -teollisuudessa. Pisimmillään ko. aikajänne yltää ainakin 1950-luvulle. Tämä julkaisu liitteineen on yksi tarina tuosta historiasta sen näköisenä kuin asiat ja niiden taustat ovat 1970-luvulta alkaen kohdanneet kirjoittajaa ja pientä tietojenkäsittelyn parissa toiminutta yritystä, Mystem Oy. Mystemistä on lyhyt tietoisku tämän johdantotekstin lopussa.*)
Suomalaisessa metsätaloudessa automaattisella tietojenkäsittelyllä on vahva asema. Tänään se mielletään yleisesti osaksi metsäsuunnitelmien valmistusta ja metsäinventointeja tai myös metsien käyttöön liittyvien tapahtumien hallintaa. Puunhankinnassa taas tiedot eri toimintojen kuten puukaupan, puunkorjuun, puutavaran mittauksen ja kaukokuljetuksen tapahtumista kootaan nykyään tietojärjestelmiin hyvinkin huolellisesti. Niiden kautta tapahtumatiedot ovat alan ihmisille ja osin muillekin tarvittaessa käytettävissä. Yritystalouden näkökulmasta metsätietojen tavanomaiseen käyttöön voi liittää myös erilaiset, pitkään jo käytetyt kirjanpidon ja tilinpäätösten tietojärjestelmät.
Kuva. Pystymittausta Visaksilla 1980-luvulla.
Edellä mainitut käytännön metsätaloutta palvelevat tietojärjestelmät eivät kuitenkaan kata koko metsällisen tietojenkäsittelyn kirjoa. Tietojen käsittely ei ole rajoittunut vain päivittäisiin käytännön työtehtäviin. Koko tietokoneiden olemassaolon ajan ovat tekniikan tarjoamat mahdollisuudet olleet edellä lueteltua monipuolisemmat. Ne ovat johtaneet käyttäjänsä erilaisiin tietoselvityksiin tai muutoksiin yritysten toiminnan johtamisessa ja ohjauksessa. Avaimet siihen ovat tarjonneet ainakin 1960-luvulta alkaen tietokoneiden tuomat mahdollisuudet käsitellä tehokkaasti suuriakin tietomassoja ja sellaisilla matemaattisilla menetelmillä, joiden käytöstä oli aiemmin voitu vain haaveilla.
Monissa puunhankinta-organisaatioissa 1970...-90-luvuilla tehdyissä projekteissa käytettiinkin hyväksi näin lisääntynyttä laskentatehoa.
Merkittävää on myöskin ollut henkilökohtaisten tietokoneiden (PC) yleistyminen ja tietoliikenteen nopea tekninen kehitys 1980-luvulta alkaen. Niiden kautta muutos ei koskenut ainoastaan laitteita, vaan myös ihmisten omakohtaista tapaa toimia ja tehdä työtään. Näille tekijöille yhdessä lisääntyneen laskentatehon kanssa rakentui myös pienen tietojenkäsittelyn erikoisratkaisuihin keskittyneen yrityksen, alussa jo mainitun Mystem Oy:n toiminta pitkälle 2000-luvun puolelle. Asiasta tarkemmin luvussa: ATK-ohjelmistokehittämisen puitteet Mystemissä->
2. TIETOKONEIDEN OMINAISUUKSIEN ERILAISIA KÄYTTÖMUOTOJA
Seuraavissa, vuosien 1970...2000 metsällisen työelämän kuvauksissa esitellään muutamia tuolloin ajankohtaisia automaattisen tietojenkäsittelyn tarjoamia mahdollisuuksia ja tietokoneiden ominaisuuksien erilaisia käyttömuotoja vuosikymmenten aikana. Osa mahdollisuuksista toteutui jo noina vuosina ja osa ilmeni muutosodotuksina yritysten tai organisaatioiden toiminnassa. Monet odotuksistakin toteutuivat ajan mittaan vuosien kuluessa.
- Tietokoneissa oli laskentakapasiteettia jo 1970-luvulla. Vaikka tietojen välitys 1970-luvulla oli tähän päivään verrattuna vielä varsin vähäistä voitiin tietokoneiden käyttöä hyödyntää mm. suuren laskentakapasiteettinsa kautta hyvinkin monin eri tavoin. Tilastomatemaattisista menetelmistä korrelaatio-, regressio-, pääkomponetti- ja faktorianalyysit olivat jo päivittäistä käytäntöä. Analyyttisistä menetelmistä lineaarinen ohjelmointi (optimoinnit) oli tuohon aikaan myös käytetty tietotyöväline. Nän matemaattisia menetelmiä käyttäen käsiteltiin tuolloin mittaviakin tietoaineistoja käytännön elämässä paremmin havainnollistettavaan tai sovellettavaan muotoon. Niistä seuraavassa pari esimerkkiä.
Tällaisesta on tässä julkaisussa esimerkkinä mm. Tehdaspuu Oy:ssä 1970-luvun alussa ns. Puujalka-projektina tehty selviytys toimialueen puustosta, myyntikäyttäytymisestä ja sen mukaisista hakkuumahdollisuuksista. Tietokoneissa laskentatehoa jo 1970...80-luvuilla->
- Johtamiseen omia tietojärjestelmiä. Johtamiselle on ainakin suuremmissa yrityksissä ollut tyypillistä johdettavien yksiköiden jatkuva laajentuminen. Samaan aikaan tietotekniikan kehittymisen myötä on kasvanut johtamiseen tarjolla oleva tiedon määrä - aluksi tosin enemmänkin paperipinoina. Päivittäisessä toiminnassa lisääntyneeseen tietomäärään oli kenen tahansa vaikea perehtyä siten, että toiminnan kokonaisvaltaisen mielikuvan muodostus olisi ollut mahdollista. Sen seurauksena monilla johtajilla oli jo 1970-luvun alussa tietojenkäsittelyyn liittyvä odotus organisaation toiminnan kokonaisvaltaisesta ja pelkistetystä kuvauksesta. Silloin siitä käytettiin nimitystä MIS. (MIS = management information system) Asiasta on kirjoittajalla vahva muistikuva mm. Tehdaspuun toimitusjohtaja Topi Heikkeröltä, joka useasti johtamisesta puhuessaan toi esille managementin (päällikköjohtaminen) ja leadershipin (ihmiskeskeinen johtaminen) ohella MIS:iin liittyviä odotuksiaan.
- Ennakointia toiminnan ohjaukseen. Eräs tietotekniikan ongelma 1970-80-luvuilla oli tapahtumien raportointiin tietojen valmistelusta ja käsittelystä aiheutuva viive, jota kyllä pyrittiin pienentämään monin eri tavoin. Koska raportit toteutuneesta toiminnasta kertoessaan kertovat parhaimmillaankin vain menneestä ajasta, kaipasivat puukuljetuksista vastuussa olevat henkilöt erityisesti syksyisin ennakoivaa tietoa puunhankinnan edistymisestä maastossa. Tähän oli vastaus ensin Kyro-Rosenlevin metsäosastolla ja myöhemmin myös Puulaakissa käyttöön otettu toimintaa ennakoiva "Hankinnan toimintasuunnitelma "(HTS) ensin manuaalisena ja myöhemmin ATK-järjestelmänä. Se piti sisällään hankintaa toteuttavien kenttähenkilöiden ennakkoarviot lähiviikkojen ja -kuukausienkin toiminnasta, joista sitten oli mahdollista koota aiheesta yhtiötason kuvaukset. Johtamisen ja toiminnan ohjauksen tietojärjestelmiä, osa 4.4->
- Tietojärjestelmiä myös PK-yrityksille. Vielä 1990-luvulla oli tavallista, että tietojärjestelmät kehitettiin pääasiassa ns. isoissa tietokoneissa paikallisesti tai päätteiden ja linjayhteyksen kautta käytettäväksi. PK-yrityksille nämä ratkaisut olivat useimmiten liian kalliita. Siksi tietoautomatisointi oli näissä yrityksissä varsin verkkaista.
Mikrotietokoneiden (PC:t) tullessa markkinoille 1980-luvulla sekä laitteet että ohjelmistot halpenivat niin paljon, että toiminnan ohjaukseen ja seurantaan liittyviä ohjelmistoja oli mahdollista kehittää myös PK-yrityksille. Tällaisen kehittäjän rooli oli myös v. 1987 perustetulla Mystem Oy:llä, joka erikoistui metsäteollisuuteen ja puunhankintaan tarkoitettujen tietojärjestelmien valmistamiseen myös PK-yrityksille.
Yksi näistä tuotteista oli metsäkoneyrittäjille puukorjuun kokonaisvaltaiseen seurantaan tarkoitettu KorjuuLastu- ohjelmisto 2000-luvun alussa. Osia tähän ohjelmistoon oli kehitetty jo edellisellä vuosikymmenellä. Toiminnan seurannan ja hallinnon ohjelmistoja->
- Yritysnäkemyksen ja yrittäjyyden kehittämistä. Metsäalalla kuten monilla muillakin aloilla päähuomio yrityksissä kiinnittyy usein hyvin vahvasti tuotannolliseen toimintaan. Itse yrityksen asema ja tarkoitus jäävät vähemmälle huomiolle. Tietoteknisen kehityksen myötä kokonaisvaltaisten - sekä toiminnallisten että taloudellisten - suunnittelulaskelmien valmistelu helpottui 1990-luvulla selvästi myös PK-yrityksissä. Yrittäjyyden näkökulmaa selventämään tulivat tuolloin myös puunkorjuu- ja muillekin koneyrittäjille tarkoitetut toiminnan suunnittelun ja kannattavuuden laskentaohjelmat. Sellainen oli myös Mystem Oy:n kehittämä PC:lle sopiva laskentaohjelma Metsälastu v. 1994 ja sen eri versiot. Ohjelmaa on myöhemmin on kehitetty edelleen, viimeksi v. 2017. Yritysnäkemyksen kehittämistä->
- Metsällistä työvälinekehittämistä. Tietoteknisten komponettien kehittyminen ja keveneminen teki 1970-luvulla mahdolliseksi kehittää maastokelpoisia työvälineitä mm. puutavaran mittaukseen tai muuhun maastotietojen rekisteröintiin. Myöhemmän teknisen kehityksen myötä mahdollisuudet valmistaa uusia työvälineitä vielä paranivat. Näistä kirjoittaja ja Mystem Oy olivat aktiivisimmin mukana elektronisten puutavaran mittasaksien - nimeltään VISAKSET - kehittämisessä 1970...1990 luvuilla. Työvälinekehittämistä ja metsällinen opetusohjelma->
Aiheesta on kirjoittajan toimesta koottu Metsähistorian seuraa varten erillinen julkaisu nimellä VISAKSIEN TARINAA 1973-1995->
3. MAHDOLLISUUKSISTA MYSTEMIN TOIMINNAKSI
Koko tämän johdannon tarkoitus on ollut kuvata lukijalle sitä, kuinka Mystem Oy:n historia on muotoutunut taustanaan yhdistelmä perustajiensa työelämäkokemuksia ja toisaalla koko ajan kehittyvän tietotekniikan luomia mahdollisuuksia käsitellä tietoa uudella tavalla. Siksi julkaisussa esitellään ensin 1970-1980 luvuilta ensin muutama Mystemin aikaa edeltävä järjestelmä, joiden kehittämisessä kirjoittaja on ollut mukana keskeisenä tekijänä ja sen jälkeen koko joukko Mystemissä kehitettyjä metsällisiä tietojärjestestelmia 1980-luvulta alkaen. Metsällisten aiheiden lisäksi loppuun on lisätty myös lyhyet kuvaukset eräistä puun jatkojalostuksen sovelluksista, jotka myös ovat olleet Mystem Oy:ssä toteutettavana.
Edellä oleviin johdannon historiavälähdyksiin liittyen kirjoittaja haluaa muistuttaa lukijaa myös siitä, että työelämäkuvaukset kertovat ajasta, jolloin tietokoneet olivat ns. isoja tietokoneita ja tietoliikenne oli tähän päivään verrattuna hyvin vähäistä. Matkapuhelut hoidettiin autoradiopuhelimilla (ARP) eikä henkilökohtaisia tietokoneitakaan (PC) vielä ollut. Samaan aikaan tapahtunut tekninen kehitys pohjusti kuitenkin mahdollisuuksia toteuttaa jäljempänä kerrottavia tietojärjestelmiä tai pitää yllä odotuksia, jotka vielä odottivat ratkaisuaan. Tätä julkaisua kirjoitettaessa v. 2020 useimmat niistäkin ovat toteutuneet.
Mystem Oy on pieni yritysten toimintoja kehittävä yritys, jossa tietojärjestelmien kehittämisellä on ollut keskeinen asema osana yritysten kehittämistä. Tässä tarkoituksessa Mystem on toiminut koko maassa pienen, keskisuuren ja suuren teollisuuden järjestelmäkehittäjänä ja ohjelmatoimittajana - varsinkin sellaisten ohjelmien, joita ei saa valmiina kaupasta. Yhteistä tälle kaikelle on kuitenkin ollut metsä ja siihen liittyvä teollisuus.
Mystem Oy on perustettu v. 1987 ja sen kotipaikka Seinäjoki. Pääosa osakkeista jakautuu yhtiön perustajan Matti Ylisen ja muutaman muun yksityishenkilön kesken. Henkilökuntaa on ollut vaihtelevasti 2-5 henkilöä.
Kehitystyön myötä kertyi Mystemille vuosien kuluessa joukko erilaisilla ohjelmisto-työkaluilla kehitettyjä, PC-työasemille, paikallisverkkoihin ja Internet-verkkoon sopivia ohjelma-tuotteita. Tällä hetkellä pääomistajan siirryttyä jo useita vuosia sitten eläkkeelle pääosa kehitetyistä ohjelmatuotteista on siirtynyt liiketoimintasiirtoina jatkajille.
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen. Eläkkeellä.
VISAKSIEN TARINAA 1973-1995
1. Johdanto
Visaksien historia on suurelta osin VISAKSET-mittalaitteiden tamperelaisen kehittäjän, insinööri Kalevi Visan (1937-2017) historiaa.
Kalevi Visa ja ensimmäiset Visakset.
Metsäalalle ja mukaan puutavaran mittauksen kehittämiseen ja sen automatisointiin K. Visa joutui vähän vahingossa v. 1973 eräässä neuvottelussa puutavaran hakkuun monitoimikonekehittäjän Sakari Pinomäen luona. Tuolloin Pinomäki ja Visa hahmotettelivat yhdessä mittalaitetta PIKA-hakkuukoneisin. Metsällistä näkökulmaa samassa neuvottelussa edustivat metsänhoitajat Matti Ponsi ja Matti Ylinen Puulaaki Oy:stä. Seuraavat viikot kuitenkin osoittivat, ettei tietotekniikka ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä monitoimikoneen mittalaitteen rakentamiseen eivätkä palaverin jälkeiset toimet tuossa vaiheessa johtaneetkaan kehittäjiä läheisempään yhteistyöhön.
Sen sijaan K. Visa ja M. Ylinen pitivät tavallisten, mittaustuloksen automaattisesti laskevien puutavaran mittasaksien kehittämistä mahdollisena. Siitä alkoikin heidän yhteistyönsä syksyllä 1973, joka johti Metsätehon ideakilpailun voittoon v. 1974 ja edelleen ensimmäisen VISAKSET-mittasaksien tuotantosarjan valmistumiseen v. 1975.
2. Alussa oli ratkaistavana monta pulmaa
Ideakilpailun valmistelun ohessa K. Visa ja M. Ylinen jatkoivat aiemmin jo aloittamaansa automaattisten mittasaksien kehittämistä. K. Visa keskittyi itse mittalaitteen kehittämiseen ja M. Ylinen metsällisten näkökulmien sovittamiseen laitteeseen.
2. Visakset ensimmäisestä tuotantosarjasta v. 1974 tuotantosarjasta
Tämän päivän tietotekniikkaan verrattuna olivat ensimmäisten VISAKSIEN ominaisuudet varsin poikkeavat. Asiasta kiinnostuneille voisi tässä niistä todeta, että maasto- ja ns. militäärikelpoisten komponenttien saaminen oli hankalaa. Maastokelpoiset muistipiirit olivat vuorostaan kapasiteetiltaan niin pieniä, että laskentataulukot oli muunnettava matemaattisin käyrätasoituksin laskentakaavoiksi. Lisäksi aidot digitaaliset tietokoneiden keskusyksiköt kuluttivat muistipiireineen sähköä niin runsaasti, että akkujen paino olisi noussut käyttäjille kohtuuttomaksi. Siksi läpimitat ja muut mittaushavainnot rekisteröitiin aluksi sähköisin mitoin - mittayksikkönään sähköjännitteen tai sähkövirran yksiköt - ja käsiteltiin pidempään jo tunnetuissa analogisen laskennan virtapiireissä. Tarvittaessa lasketut analogiset mittausarvot muunnettiin jatkolaskelmia ja näyttöä varten digitaalisiksi (numeroiksi) A/D-muuntimilla - menetelmä, joka myöhemminkin takasi luotettavan ja tarkan puiden tai pölkkyjen läpimitan mittauksen. Näinkin ratkaistuna ensimmäisten Visaksien akut painoivat ainakin pari kiloa. Siksi niille oli tarpeen oma kantovyö.
Metsälliset näkökulmat toivat myös pulmansa laitekehitykseen. Vaikka metsäalalla oli pari vuotta aikaisemmin siirrytty kuorellisen kiintokuutiometrin käyttöön puutavaran mittauksessa, tukit mitattiin kuitenkin useimmin perinteisillä mittasaksilla latvasta kuoren alta ja mittaustulokset muunnettiin laskennallisesti kuorellisiksi kiintokuutiometreiksi. VISAKSILLA, joilla kuoren alta mittaus ei ollut tarkoituksenmukaista, tukit mitattiin suoraan kuoren päältä eikä mitään latvamitan kuorivähennyksiäkään tehty. Tähän menetelmään sopvivia kuutiointitaulukoita ei tuolloin ollut kuitenkaan olemassa. Siksi laskentaa varten piti valmistaa kuoren päältä mitattuihn läpimittoihin perustuvat kuutiointitaulukot ja niitä vastaavat laskentafunktiot. Mm. tämä osa kehitystyöstä oli tämän artikkelin kirjoittajan tehtäviä.
Valmistuttuaan VISAKSET - kaikki em. erikoisuudet huomioidenkin - toteutti käytännössä sille asetetut tavoitteet. Sitä voitiin käyttää kaikenkokoisten puutavarapölkkyjen keskuskiintomittaukseen ja tukkien mittaukseen. Tarkastusvertailuissa VISAKSET tuottivat riittävän tarkkoja tuloksia. Ja tukkien ohuemmasta päästä kuoren päältä tapahtuvaan mittaukseenkin Metsäntukimuslaitos tuotti muutaman vuoden kuluessa (v. 1976) viralliset kuutiointitaulukot.
Teknisesti Visakset olivat siis kohtuullisen valmiit, mutta käyttäjät eivät. Kului varsin monta vuotta aina 1970-luvun loppupuolelle saakka, ennen kuin laitteiden käyttö yleistyi - ensiksi puutavaran tarkastusmittauksissa maastossa ja otantamittauksissa tehtailla.
3. VISAKSIEN mittalaitteista kehittyi tuoteperhe 1970-luvun lopulla
4. Pystymittauksen puidenlukua Visaksilla
Visaksien käytön hitaasta laajenemisesta huolimatta K. Visa jatkoi elektronisten mittalaitteittensa kehittämistä koko 1970-luvun loppuvuodet. Kehittämistä helpotti ja samalla edisti elektronisten tietokonekomponenttien ja pientietokoneiden ohjelmointikielien huima kehitys. Kaikki Visaksien kehitystyö perustui vahvaan, erikseen hankittuun asiantuntijaosaamiseen. Pöytätietokoneitahan (PC:tä) ei tuolloin 1970-luvun loppuvuosina ollut vielä yleisesti olemassa älypuhelimista puhumattakaan.
Niin vahva oli kuitenkin K. Visan usko kehitykseen, että v. 1979/1980 julkistettiin Visaksista kaksi uutta versiota; Visakset 10 pystypuiden mittaukseen (pystymittaukseen) sekä Visakset 20 kaadettujen runkojen ja katkotun puutavaran mittaukseen.
5. Tukkien jälkimittausta Visaksilla
VISAKSIEN siihen mennessä pienestä käyttäjäkunnasta huolimatta uskoa laitteiden tulevaisuuteen antoi K. Visalle myös nyt jo edesmennyt, kehittämisteknikko Veikko Pihlanen Tehdaspuu Oy:stä, joka näki Visaksille selvän käyttömahdollisuuden tuolloin varsin paljon käytetyssä leimikoiden pystymittauksessa.
Uusien, teknisiltä ominaisuuksiltaan parantuneiden laitteiden tietojenkäsittely toteutettiin RCA:n Cosmac 1800-sarjan mikroprosessoreilla. Ohjelmistot niitä varten tehtiin ensin ns. assembler-ohjelmointikielellä, mutta pian pääasiassa FORTH ohjelmistokehitysympäristössä. Samat komponentit ja työkalut olivat käytössä - toki kehittyneemmässä muodossa - myöhemminkin seuraavalla vuosikymmenellä Visaksia kehitettäessä.
Visaksien mekaaniset osat olivat edelleen Visan oman yrityksen suunnittelua ja tuotantoa.
Ensimmäisen sukupolven Visaksiin verrattuna uudet Visakset 10 ja Visakset 20 edustivat jo tulossa olevaa, tietoa digitaalisesti käsittelevää aikakautta. Ne olivat aikaisempaa keveämmät, käyttöalue oli laajempi eikä erillistä virtalähdekoteloa enää tarvittu. Käytettävyyttä paransivat myös aikaisempaa parempi laskentateho ja suurempi muistikapasiteetti sekä mittaustietojen tulostus paperille.
4. Aktiivisinta Visaksien kehitys oli 1980-luvulla
Uudelle vuosikymmenelle - 1980-luvulle - tultaessa Visaksilla oli vasta muutamia kymmeniä aktiivisia käyttäjiä. Uusien laitteiden myötä kiinnostus Visaksiin kuitenkin kasvoi ja ne alkoivat saada jalansijaa metsäpuolella erityisesti siellä, missä mittaustyö oli tekijöittensä kokopäivätyötä kuten pystymittauksissa metsässä ja tarkastusmittauksissa metsässä tai varastopaikoilla sekä puutavaravastaanoton otantamittauksissa tehtailla.
Vaikka Visakset olivat ostettaessa varsin arvokkaat, maksoivat ne yleesä - erillisen ylösottajan käydessä mittausryhmässä tarpeettomaksi - vähentyneinä palkkakuluina itsensä takaisin muutamassa kuukaudessa tai enimmillään parissa vuodessa. Syistä metsäteknikko Veikko Pihlanen kertoi aikoinaan asiaa kuvaavan havaintonsa: Jopa pystymittaksessa, jossa monessa paikassa käytettiin puiden luvussa ns. Pihlasen ylösottajasta vapaata yhdenmiehen naskali/kovelinkaulainta, Visakset sai suosiota. Vaikka molemmilla edellä mainituilla mittalaitteilla voitiin pystymittausta tehdä yksinkin, syyksi Visaksien suosioon Veikko Pihlanen kertoi, että laitteen ollessa sinänsä toimintavarma ja helppo käyttää taloudellisesti merkittävä syy laitteiden hankintaan oli kuitenkin se, että mittalaitteiden näytöt mahdollistivat hämärinäkin syyspäivinä täyden työpäivän ja että uudenaikaisten teknisten laitteiden tulo osaksi työtä motivoi myös innokkaita nuoria mittamiehiksi tuotosten parantuessa sitä kautta merkittävästi.
6. Otantamittausta tehtaalla
Visaksien kannalta laitteiden lisääntyvä käyttö piti yllä myös vahvaa kehitystyötä. Uudet laitversiot Visakset 11 pystymittaukseen ja Visakset 21 jälkimittaukseen valmistuivat vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Samalla laitteiden tekniset ominaisuudet paranivat. Muistitilaa oli aikaisempaa enemmän. Näyttö oli uusittu LED-näytöksi. Tulostus paperille oli nyt maastossakin mahdollista kevyellä lämpökirjoittimella ja tiedonsiirto muihin laitteisiin oli tehtävissä Visaksien omalla erillisellä RS232-sovittimella.
Oli selvää, että Visaksien kehittäminen muovasi myös K. Visan omistamaan yritykseen laitekehitykseen erikoistuneen työyhteisön, jossa oli uudenaikaisen tietotekniikan materiaalista ja ohjelmistopuolen osaamista. Sen keskeisiä henkilöitä olivat Visakset Ky:ssä ohjelmistokehityksessä Kari Hanski sekä laitevalmistuksessa ja huollossa Reijo Aho ja Marko Tanner.
Erikseen kannattaa myös todeta, että K. Visan automaatiolaitteiden valmistuksen osaaminen ulottui mittalaitteiden ulkopuolelle, joista tässä voi mainita paperikoneiden rullanvaihto-automatiikan ohjayksiköiden sekä vedenalaisen metallinpaljastimen valmistuksen ja toimitukset.
5. Visaksien kolmas laitesukupolvi kärsi 1990-luvun lamasta
Vaikka puun korjuun koneellistuessa jo 1980-luvulla oli selvästi nähtävissä, että metsissä tapahtuva puutavaran mittaus tulisi siirtymään hakkuukoneiden tehtäväksi, uudisti K. Visa tietokonekomponenttien kehityksen myötä Visakset-mittalaiteperhettä jatkuvasti 1990-luvun puolelle saakka. Uudistuksen tarkoitus oli edelleenkin tarjota mittalaitteita paljon mittauksia tekeville ammattilaisille pystymittauksiin, tarkastusmittauksiin ja tehtaiden otantamittauksiin. Uusi tarkastusmittausten ryhmä olivat monitoimikoneiden kalibrointimittaukset.
Kaikkiaan VISAKSIEN uudistukset sisälsivät suhteellisen pieniä teknisiä parannuksia. Näin uudistunut laitesukupolvi sisälsi seuraavat laitteet: Visakset 13 pystymittaukseen, Visakset 22 jälkimittaukseen ja molemmat edellä mainitut toiminnot sisältävä Visakset 13/23. Omana erikoisuutensa olivat Visakset 22M hakkuukoneiden mittalaitteiden kalibrointiin ja tarkistusmittauksia varten. Teknisesti laitteet sisälsivät siis lähinnä ohjelmistoparannuksia.
7. Meneillään on paperirullan pyöreyden tarkastus.
Oma erikoisuutensa olivat paperiteollisuuden tarpeisiin valmistetut Visakset paperirullien pyöreyden tarkastusmittauksia varten. Erikoista niissä oli pitkä selkäruoto ja mittauksessa 140 cm:n maksimiläpimitta
Visakset, jonka tuotevalikoima edusti monipuolisesti manuaalisen puutavaramittauksen tarpeita, ei kuitenkaan päässyt täysin hyötymään uusista laiteparannuksista. Syinä olivat jo mainittu puun korjuun koneellistuminen, kilpailevan laitetarjonnan lisääntyminen ja ehkä ratkaisevimmin 1990 alun talouselämän lamavuodet, joiden johdosta uusien Visaksien toimitukset jäivät edellisiä laitesukupolvia vähäisemmiksi.
Syntyneessä tilanteeessa v. 1995 K. Visalla ei ollut enää mielenkiintoa uusien laiteversioiden kehittämiseen tai linjamuutoksiin omassa mittalaitekehityksessään. Purjehdus oli hänelle elämässä paljon mielenkiintoisempi vaihtoehto.
Kaikkiaan erilaisia Visaksien versioita oli vuoteen 1995 mennessä ehditty toimittaa reilusti yli 500 kpl.
Lukijalle : Tähän ilmastonmuutoksen liittyvään blogijulkaisuun kirjoittajan johdatti eräs tapahtumasarja ja eräät lausunnot viime marraskuussa 2021. Niiden mukaan oli havaittavissa, että nautaeläinten päästöt ovat edelleenkin ainakin joidenkin päättäjien mielissä merkitystään määräävämmässä asemassa. Havainnot johdattivat minut kokoamaan alla olevan yhteenvedon hiilen luonnonkierrosta suomalaisissa oloissa aikaisempien julkaisujen pohjalta otsikolla ”Väärien lampaiden keritsijät edelleeen liikkeellä.”
Talven ja kevään kiireistä johtuen tämä pääosin vuoden 2021 syksyllä koottu juttu tulee vasta nyt muillekin tutustuttavaksi. 20.07.2022, MY
VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITSIJÄT EDELLEEN LIIKKEELLÄ
1. JOHDANTO
Olen jo aiemmin useasti ilmaissut tyytymättömyyteni vahvasti KHK-päästöihin (=kasvihuonekaasupäästöihin) painottuneeseen ilmaston muutoksen käsitttelyyn niin tieteilijöiden kuvauksissa kuin yleisemminkin julkisuudessa. Päästöihin painottuneessa keskustelussa taas alkuaine hiilellä ja sen yhdisteillä näyttää olevan merkittävä rooli. Sen johdosta monet ehdotetut toimenpiteet tähtäävätkin hiilen käytön rajoituksiin monin eri tavoin. Samalla keskusteluissa kuitenkin ohitetaan eräs luonnon fiksuimmista päästöjen vaikutuksia eliminoivista ominaisuuksista: luonnon oma kyky sitoa kasveihin ilmasta hiiltä ja auringosta energiaa hiilen erilaisiksi yhdisteiksi - niitä sitten mm. eri muodoissa päivittäin syödäksemme.
Siksi minusta tulisi päästöjen lisäksi aina arvioida hiilen luonnonkiertoon liittyvien kasvustojen tai muiden luonnon tapahtumien kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä näiden luomia mahdollisuuksia - niin kuin esim. maamme metsien osalta on jo pitkään menetelty. Kerättyä tietoa voi sitten hiilitaseena verrata syntyneisiin päästöihin ja koko tapahtumaketjua hiilen luonnonkiertoa kuvaavana prosessina.
Tästä päästöjen ja hiilitaseen problematiikasta julkaisin jo pari-kolme vuotta sitten tässä blogissa esimerkinomaisen jutun nuoresta mullinauta Melperistä, jota muiden nautaeläinten tavoin pidettiin merkittävänä päästölähteenä. Tuon jutun"Paljon porua päästöistä..... " - loppupäätelmiinhän sisältyi kuitenkin havainto, että metaanistaan huolimatta Melperi on varsin hiilineutraali otus. Tämä näyttää vieläkin olevan monille varsin outo ajatus. Jutun varsinainen sanoma ei kuitenkaan ollut Melperin metaani vaan huoli yleisesti vallalla olevista pyrkimyksistä ohjata ilmastoa pääasiassa KHK-päästörajoituksien kautta. Tällaisen toiminnan mahdolliset seuraukset tiivistettiin jutun lopuksi virkkeessä: "Hän, joka keskittyy vain päästöihin huomaakin monesti lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita"
Eikä väärien lampaiden keritsijöistä taideta vieläkään olla päästy eroon. Sitä aloin epäillä viime syksynä mm. Helsingin kaupungin luottamushenkilöjohdon, eräiden ministereiden ja Sitran johtavien tutkijoiden – ilmaisemien yksipuolisten ja myös kotieläinkasvatusta koskevien mielipiteiden johdosta. Arvelen, etteivät päätösten tai mielipiteiden taustalla ollut pelkästään huoli ihmisten terveydentilasta.
Huoltani asiassa lisää se, että KHK-päästöihin keskittyneen tiedon käytön riskeinä ovat väärät johtopäätökset ja väärin valitut toimenpiteet sielläkin missä päästöjen vastapainona on samoihin luonnonprosseihin liittyvää hiilen sidontaa. Esimerkiksi suomalaisessa alkutuotannossa (maatalous, metsätalous) väärät päätelmät voivat johtaa kokonaisten tuotannonalojen perusteettomaan alasajoon – kuten myös tässä jutussa myöhemmin käsiteltävä maito- tai lihakarjan kasvatus väli-Suomessa. Ja kuitenkaan ilmasto ei pelkästään päästöihin perustuvilla toimenpiteillä tule mitenkään paremmaksi.
Puhtaina päästötarkasteluina ovat toki edelleen mahdollisia sellaiset KHK-päästöt, joihin ei tässä ajassa liity hiiltä sitovia prosesseja kuten esim. fossiiliset energialähteet (kivihiili, öljy) ja joiden osuus hiilen ja sen yhdisteiden päästöistä on edelleenkin merkittävintä ollen maailman mittakaavassa virallistenkin arvioiden mukaan noin 86% .(Taalas). Tältä osin maapallon talousjärjestelmät näyttävät edelleenkin elävän pelkkää keräilytaloutta.
Varsinaisen kimmokkeen aiheeseen palaamiseen sain marraskuun alussa v. 2021 juuri samoihin aikoihin kuin H:gin kaupunki julkisti lihantarjoilukieltopäätöksensä. Poikkesin tuolloin ohikulkiessani kotipellolle matkallani ensiharvennuskohteen ennakkoraivauksille.
Kuva 1. Syksyinen nurmi odottaa talvea ja seuraavaa kevättä.
Marraskuun aamuauringossa huomioni kiinnittyi talouskeskuksen läheisyydessä sijaitsevaan – nyt vuokraviljelijän hoitamaan peltolohkoon, jolla on mielestäni sanottavaa juuri näihin, edellä kerrottuihin ilmiöihin liittyen. (Kuva 1) Kuvassa jo talvea odottava vahva nurmi kertoo mielestäni selvästi sen, miten karjataloudessa nurmella on monta tehtävää. Sen lisäksi että se tarjoaa ruuan monelle naudalle, se sitoo kasvussaan hiilta sekä maanpäällisiin versoihin että maanalaiseen juuristoon – juuristossa osaksi pitkäaikaiseen muotoon. Hiili pysyy kasvustossa mukana tällä tai jollain toisella lohkolla niin kauan kuin nurmet ovat viljelykierrossa mukana. Vasta karjanpidon päättyessä hiili vapautuu ilmakehään, eikä sen määrä ole suhteessa aivan vähäinen. Näin lopputulos on odotusten suhteen aivan päinvastainen. Ja taas ihmetellään miksi päästövähennysten tulokset eivät parane.
Samassa kuvassa näkyy selvästi toinenkin seikka. Noinkin vahva talvinurmi pidättää sulan maan aikana luontaisesti hyvin ravinteita itseensä vähentäen huomattavasti alempana virtaavaan puroon karkaavia ravinteita.
Kuva 2. Lähinaapurin tilalla oli kotieläinrakennusten joukossa nähtävissä biokaasureaktorin kaasukupu.
Kolmas ilmastoa ja luontoa huoltava seikka oli samalta pellolta nähtävissä (Kuva 2), kun käänsin katseeni kohti lähitilan naapurin kotieläinsuojia. Tarkkaan katsottaessa rakennusten joukossa on biokaasureaktorin kaasuaineksien keräilykupu. Se on sinne ilmaantunut parin viime vuoden kuluessa aktiivisen karjatalousyrittäjän toimesta ja osaltaan tarjoaa mahdollisuuden erottaa hiiltä biokaasuina omaan käyttöön ja erottaa ravinteita pelloilla käytettäväksi.
Aamun näkymä herätti osaltaan mielenkiintoni uudistaa (päivittää) mullivasikka Melperin hiillitaselaskelma vuodelta 2019. Samalla sen tarkoitus on edelleenkin osoittaa, ettei hiilineutraaliuteen pidä pyrkiä pelkästään päästövähennyksien kautta, vaan luontoon kokonaisvaltaisesti sopeutetun toiminnan kautta, jolloin kehittämiskohteina ovat sekä parempi hiilen sitominen että päästöjen vähentäminen. Se antaisi ihmisellekin paremmat mahdollisuudet elää sopusoinnussa luonnon kanssa.
2. MULLLINAUTA MELPERI JA HIILENKIERRON SEITSEMÄN PROSESSIA **) Melperin elämän esittelyä on lyhyesti tämän luvun lopusta
Tässä luvussa palaan vuoden 2019 julkaisuuni hiilen luonnonkierrosta mullinauta Melperin elämässä ja elinympäristössä. Tällä kertaa jaan kuitenkin Melperin elämään ja elinympäristöön liittyvän hiilen luonnonkierron selvemmin omiksi prosesseikseen. Yhteensä niitä on kertyi seitsemän kappaletta. Varsinaisia Melperin elintoimintoihin liittyviä prosesseja niistä on 3-4 kpl. Muut ovat Melperin elinympäristöön muuten kiinteästi liittyviä luonnon omia prosesseja.
Kuva 3. Kuvassa lehmiä tyytyväisinä ja päästöistä tietämättöminä laitumella. Tarkemmin hiilenkierron prosesseista on mullinauta Melperin merkeissä takstissä alempana.
Kootut prosessit esitellään alla olevassa taulukossa 1, jossa tiivistetysti pieninä taseasetelmina kuvataan sekä hiilen sidontaa että päästöjä kyseisessä prosessissa. Niiden tietolähteitä ovat olleet sekä k.o. prosessia koskevat julkiset tutkimukset ja kirjoittajan omakohtaiset havainnot.
Asetelmaan koottujen prosessien tarkoitus ei ole osoittaa täsmälleen oikeita hiilen sidonta- ja päästöarvoja, vaan antaa lukijalle mielikuvaa siitä, miten yhden mullinaudan elämään liittyy monia prosesseja sekä hiilinieluina että päästöinä. Samalla lukujen tarkoitus on osoittaa, ettei pelkkä päästöjen tarkastelu ole riittävä peruste hyville, objektiivisina pidettäville päätöksille ilmaston muutosta koskevissa ilmiöissä.
Taulukko 1. Melperin vuosi ja hiilenkierron seitsemän prosessia. *) Kaikki taulukon luvut on ilmaistu alkuaine hiilen kiloina/vuodessa (Ckg=Ckg/v). Katso muut lyhenteet taulukon alapuolella
1. Ravinnon kasvatus Melperille
+ Maanpäällisen sadon sitoma hiili +1755 Ckg > nielu
- Siirtyy Melperin ravinnoksi -1395 Ckg > kohta 2
- Siirtyy olkena tai puintijätteenä -360 Ckg > kohta 4
2. Sadon käyttö Melperin elintoimintoihin
- Sadon käyttö Melperin omiin elintoimintoihin -600 Ckg > päästö
- Siirtyy lantana biokaasutukseen - 795 Ckg > kohta 3
3. Lannan biokaasutus
- Biokaasun valmistus 424 Ckg
+ josta metaania (CH4) 60 til.% +254 Ckg > energia
- ja hiilidioksid. (CO2) 40 til.% -170 Ckg > päästö
- Siirtyy mädätysjätettä pellolle -371 Ckg > kohta 4
4. Siirrot maaperään edellisistä prosesseista
+ Kertyy pellolle olki- tai mädätysjätettä 731 Ckg
+ josta maaperään pitkäaik.hiileksi +51 Ckg > maahan
- josta hajoaa ilmaan -680 Ckg > päästö
5. Juuriston ja maanpinnan kasvusto
+ Juuriston ja sängen sitoma hiili +1096 Ckg > nielu
+ josta maahan pitkäaik.hiileksi +166 Ckg > maahan
+josta pysyy prosesissa +470 Ckg > prosessi
-hajoaa ilmaan -460 Ckg > päästö
7. Nurmiviljelyn muut bonukset
+Nurmiviljeyn tuottama kasvun lisäykset
- Lannan kasvubonus +337 Ckg > nielu
- Viljelykierron esikasvibonus +176 Ckg > nielu
YHTEENVETO /Melperin vuosi +Hiiltä sitovat tekijät yht. +3618 Ckg > nielua -Hiilen KHK-päästöt ilmaan -2823 Ckg > päästöä Hiilitaseen arvo +795 Ckg > nielua -Turvepeltojen KHK-päästöt -315 Ckg > päästöä 1) Melperin koko hiilitase +480 Ckg > nielua 1) Osuudellaan painotettuna
Taulukossa käytetyt lyhenteet: Kaikki taulukon luvut on ilmaistu yhteisteismitallisesti alkuaine hiilen kiloina/vuosi (Ckg=Ckg/v). Käytännössä Ckg on konkreettisempi materian mitta luonnonprosessissa kuin päästölaskelmissa yleisesti käytetty, kovin abstrakti ja näkymätön hiilidioksidiekvivalentti (CO2ekv). Käytetyt muut lyhenteet: .- Kasvit tai muut tekijät sitovat hiiltä (Ckg) = ” > nielu” .- Prosessin tai niiden osien KHK-päästöt (Ckg) = ” > päästö” .- Hiiltä sitoutuu muihin muotoihin (Ckg), esim. = ” >maahan" , ">prosessi", ">energia"
Yhteenvetona taulukon lopputaseesta haluan todeta, että Melperi näyttäisi olevan suomalaisissa oloissa kasvatettuna edelleenkin varsin hiilineutraali otus, mahdollisesti jopa pieni hiilinielu aivan tavallisestikin kasvatettuna. Mitään erityistä hiiliviljelyä ei asetelmien lukujen saavuttamiseksi tarvita. Kunhan vaan kunnon nurmikin on viljelykierrossa mukana. Ns. hiiliviljely toki parantaa asetelman taseita.
Aiemmin paljon esillä ollut naudan ruuansulatuksen metaani on edelleen mukana päästökaasujen asetelmassa.
Uutta asetelmassa on biokaasun tuotantoprosessia kuvaava asetelma ja sen vaikutus hiilitaseeseen. Se ei kuitenkaan ole yksinään ratkaisevassa asemassa kokonaistaseen muotoutumisessa.
Yhtä merkittävää on havainto, että nurmiviljely jatkuvana vuoroviljelynä toteutettuna sitoo itse prosessiin merkittävän määrän hiiltä, joka nurmiviljelyn päättyessä vapautuisi päästönä ilmaan muutamassa vuodessa. Määrä on huomattava eikä mahdollinen muu viljely sitä helposti korvaisi. Näin käy esim. siirryttäessä puhtaaseen viljan viljelyyn, jossa maaperäprosessit ovat laihemmat. Kirjoittajallakin on aiheesta omakohtaisia havaintoja monikymmenvuotiselta aktiiviviljelykaudelta.
Omana kohtanaan voi myös todeta, että hiiltä sitovina tekijöinä ovat taulukossa mukana varsinaisen hiilen sidonnan lisäksi jo mainittu fossiilisen hiilen käyttöä kompensoiva biokaasun tuotanto sekä lannan ja viljelykierron käytöstä saatavat kasvu-/satolisäykset.
Erikseen tutkituista KHK-päästöistä ovat omassa asetelmassaan mukana niistä merkittävimmän -naudan ruuansulatuksen metaanin - lisäksi myös muut useimmin tutkittujen yhdisteiden KHK-päästöt. Lannan metaanin KHK-päästövaikutus on sen sijaan käsitelty biokaasuvalmistuksen yhteydessä.
Turvepeltojen KHK-päästöt ovat asetelman loppuyhteenvedossa mukana osuudellaan painotettuna.
**) Vuoden 2019 julkaisussahan Melperi oli noin 1,5 vuotias mullinauta. Päivittäin se ahmi heinää ja viljaa kilokaupalla. Vuosittaista ravintoaan varten se tarvitsi suomalaista peltoa 0,65-0,75 ha. Näin ruokittuna Melperin elopaino oli noin 400 kiloa. Matkaa täysi-ikäisten sonnien painoluokkaan Melperillä oli vielä ainakin 200 kiloa. Siksi tämä Melperin kertomus sopi myös nuoren hiehon/lehmän mitoilla tehdyksi. Ravinnon tarve ja maidon tuotanto poikkeavat kuiten tavallisen mullin tiedoista.
3. TULOKSENA ON VAIN LISÄÄ POHDITTAVAA
Kaikkiaan mullinauta Melperin artikkelin sisältämä ajatus on vuodesta 2019 alkaen ollut, ettei ilmaston muutosta pidä käsitellä pelkästään kasvihuonekaasujen päästövähennyksien kautta. Parempia tuloksia on odotettavissa luontoa ja hiilen luonnonkiertoa kokonaisvaltaisemmin tutkimalla, jolloin kehittämiskohteiksi muotoutuvat sekä hiiltä sitovat että päästöjä vähentävät toimenpiteet.
Tälläkin hetkellä maassamme valmistellaan ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden nimissä useita ihmisen luonnonkäyttöä ohjaavia säädöksiä ja toimenpiteitä. Kun niidenkin valmistelussa näyttää olevan vallalla suhteellisen kapea-alaisesti päästökeskeinen ja luontoa museoiva näkökulma, haluan blogin kirjoittajana nostaa tässä esiin muutamia aiheita, joissa laaja-alaisempi luonnon kierron tarkastelu varsinkin maasta- ja metsästä elantonsa saavien ihmisten näkökulmasta toisi sekä luonnon että luontoon liittyvien tavoitteiden kannalta paremman tuloksen. Vuoroaan odottavat mm. seuraavat aiheet:
.1) Turvepohjaisten peltojen viljely.Ilmastonmuutokseen (ja ehkä luonnon monimuotoisuuteenkin) liittyen on monelta taholta esitetty turvepohjaisten peltojen viljelyn lopettamista tai vesittämistä. En ole kuitenkaan ainakaan julkisuudessa nähnyt noiden peltojen käyttöön liittyviä hiilitaselaskelmia – päästölaskelmia kylläkin. Kuitenkin, niin kuin julkaisu mullinauta Melperistä osoittaa, eivät pelkät päästölaskelmat ole välttämättä riittävä noinkin mittavien toimien peruste. Ainakin turvepeltojen osalta haluasin nähdä pelkkien päästölukujen asemesta aitoja taselaskelmia. Pelkkiin päästöasetelmiin verrattuna niissä on odotettavissa eroja ainakin kasvustojen satotasoa ja juuristojen maaperäprosesseja kuvaavien tietojen johdosta. Lisäksi laskelmista olisi kiinnostavaa tietää erikseen ohut- ja paksuturpeisten turvepeltojen taseet. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida onko turvepeltojen ennallistamisessa mitään järkeä.
2) Kasvinviljelyn voimaperäisyys, laatu ja satotaso ohitetaan tyypillisessä KHK-päästöjen kasittelyssä usein ns. nollasummaratkaisuna (satoon sidottu hiili =
päästetty hiili). Silloin siinä samalla ohitetaan kyseisille kasvustoille janiiden elinympäristöille ominaisia hiilen luonnonprosessseja.
Kuva 4. Hyvän satotason arvo ravintona ja hiilen kiertoprosessien vaikutukset luonnossa pitäisi arvottaa osaksi hiilen taselaskelmia.
Kun kasvinviljelyn voimaperäisyys ja satotaso vaikuttavat kasvustojen sitoman hiilen määrään, merkitsee se samalla monelle elinkeinonharjoittajalle ja myös yhteiskunnalle sekä leipää että toimeentuloa. Siksi sekä satotason merkitys että kasvustolle tyypillisten luonnonprosessien vaikutus tulisi sovittaa mukaan kaikkiin hiilenkierron prosessi-/taselaskelmiin jotenkin arvotettavina tekijöinä.
4. LOPUKSI
Kertauksena aiemmasta julkaisusta:Näinä päivinä kuulee harva se päivä ehdotuksia siitä miten maita ja metsiä tulisi hoitaa ja viljellä. On myös esitetty, että väestöä pitäisi päästöjen vähentämiseksi keskittää kaupunkeihin. Silloin jätetään huomiotta se, että kokonaiset elinkeinoryhmät ylläpitävät kasvustojen kykyä sitoa hiiltä ja sitä kautta vähentävät päästöjen haitallista vaikutusta. Iso merkitys tässä on kasvustojen hyvällä hoidolla ja viljelyllä. Jos näin ei tehdä, tilalle tulee uhkakuva, että pellot muuttuvat kedoiksi ja metsät museoituvat. Silloin hiilen sidonnassa menetetään paljon enemmän kuin päästöjen vähentämisessä voidaan koskaan saavuttaa. Siksi on tärkeätä pitää huolta myös hiilen sidonnan edellytyksistä. Ja pitää muistaa, että kasvukunnon ylläpitäminen on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Tästä syystä viisaassa ilmastonmuutoksen torjunnassa on syytä huomioida erityisesti ne, jotka elinkeinojensa tai harrastustensa kautta tasapainottavat ilmaston KHK-pitoisuuksia sekä hiilen sidonnan kautta että päästöjä rajoittamalla.
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen. Eläkkeellä.
PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ JATKUU - KUKA VEI VILLAT?
-Julkaistu 12.11.2019 ja uudelleen 10.01.2020. -Tarkistettu 30.11.2020 tekstin ja kuvien ilmiasua; ei muita muutoksia. -Päivitetty 09.11.2021 tämän johdannon loppulauselmaa ja lisätty kokonainen luku 6 aktiivisen viljelyn välttämättömyydestä positiivisen hiilitaseen säilyttämiseksi.
Vielä toukokuussa ennen jo päättynyttä kesää v. 2019 tämän blogin kirjoittaja suunnitteli jättävänsä hiilidioksidi- ja muut kasvihuonekaasupäästöt (jäljempänä KHK-päästöt) muiden käsiteltäväksi ja siirtyvänsä kirjoituksissaan itselleen tutumpiin metsäaiheisiin. Kesän aikana tehty vanhan hirsitalon kunnostus- ja kengitysprojekti on vuorostaan pitänyt kirjoittajan lähes kokonaan poissa tietokoneen äärestä. Projektin aikana kertyneet uudet havainnot ja toisaalta nyt viime päivinä (- vuoden 2019 loppuviikkoina-) julkisuudessa aktiivisena jatkunut päästökeskustelu on antanut kirjoittajalle syyn palata aiheeseen vielä kerran.
Aluksi kirjoittaja haluaa parin ilmastonmuutokseen liittyvän esimerkin kautta kerrata kuinka mieliämme hallitaan julkisuuden osatotuuksilla. Esimerkit kertovat siitä, miten hiilidioksidi- ja muihin KHK-päästöihin keskittynyt tutkimus ja viestintä antavat hyvin rajoittuneen kuvan hiilen kierrosta luonnossa. Siksi haluan täydentää päästöihin keskittynyttä luontokuvaa kasvimaailman kyvyllä sitoa hiiltä hyvin monipuolisesti ja monissa eri tilanteissa. Asialla on merkitystä ja sitä ovat pitäneet esillä mm. Seppo Lohtaja Ilkassa 16.08.2019 ja Maaseudun Tulevaisuudessa 21.08.2019 sekä Ilkka Herlin HS:n viikkojulkaisussa 41/2019
Sen jälkeen julkaisussa käsitellään enemmän karjaan ja peltoviljelyyn perustuvan biologisen hiilen luonnonkiertoa maassamme. Vaikka em. toiminta tuottaa maassamme KHK-päästöistä vain suhteellisen pienen osan, on sen tarkastelulla merkitystä juuri nyt kun laajan päästökeskustelun innoittamina suunnitellaanniin ihmisten käyttäytymistä kuin monia elinkeinoja rajoittavia toimenpiteitä. Näihin monesti pelkästään päästöihin perustuviin toimenpiteisiin sisältyy kuitenkin useita riskejä. Eräs riski on siinä, että päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka suoraan vähentää kasvillisuuden ilmasta sitomaa hiiltä. Kaikkiaan kasvustojen ilmasta sitoma hiili vähenisi enemmän kuin päästöt vähenevät. Seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden vastaisesti päästöjen nettokasvu. Sen jälkeen voi vain kysyä ovatkohan päästörajoituksilla saavutetut tulokset Suomessa lopuksikaan tyhjää parempia.
Tuloksena voi olla vanhaa sanontaa mukaillen: "Hän, joka keskittyy vain päästöihin, huomaakin lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita." (Lisäys 09.11.2021)
Hyvän esimerkin harhaanjohtavasta viestinnästä ja hiilen kierron rajoittuneesta tarkastelusta tarjoaa Sitran kunnittaisista hiilidioksidipäästöistä teettämä tutkimus, jonka tuloksia esiteltiin yli vuosi sitten mm. sanomalehti Ilkassa 16.10.2018. Tutkimuksen mukaan monet suurista kaupungeista olivat vähäpäästöisiä ja mutta luonnosta elantonsa saava Kurikka (Jalasjärvi ml.) oli maan suuripäästöisimpiä. Kuitenkin, jos asiaa tarkastellaan hiilen koko kiertokulun kannalta ovat monet kaupungit edelleen huomattava päästölähde, mutta Kurikka on tosiasiassa huomattava hiilinielu ja hapekkaan ilman tuottaja.(Kuvat 2a ja 2b)
Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on moleyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.
Kuva 2a. Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 (Sitra) mukaan.
Kuva 2b. Helsingin ja Kurikan koko hiiltase. Tasetta laskettaessa tämän jutun kirjoittaja lisännyt edelliseen kuvaan 2a kasvustojen hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot. Vihreä hiilitase: +=nielu, -=päästöä)
Kuvassa 2a esitellään Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt ilman teollisuutta asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 (Sitra) mukaan. Kurikan lukuihin sisältyvät maa- ja karjatalouden päästöt ja siihen on lisätty metsien keskimääräinen hakkuupoistuman vaikutus. Päästöjen keskinäinen suhde mukailee joka tapauksessa julkaistua tutkimusta.
Kuvassa 2b on Helsingin ja Kurikan koko hiilitase, joka on Helsingillä vahvasti negatiivinen ja Kurikalla positiivinen. Tasetta laskettessa on tämän jutun kirjoittaja lisännyt edelliseen kuvaan 2a kasvustojen hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot edelleenkin ilman teollisuutta kunnan asukasluvun mukaan laskettuna. Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus. (+ = nielua, - = päästöä).
Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 25,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa ja Helsingin asukkaille noin 50 milj. euron vuotuista kustannusta.
2. Tapaus B: Nautaeläinten suhde luontoon muutakin kuin metaania
Tämänpäivän ilmastopäästöjä koskevalle viestinnälle on tyypillistä kuvata KHK-päästöjä päästökohde kerrallaan täysin kokonaisuudestaan irroitettuna. Tällainen päästöerä on myös lehmien ja muiden nautaeläinten kasvatuksen myötä syntyvä metaani. (Kuva 3a) Sitä pidetään niin haitallisena, että nautaeläinten kasvatuksesta ja maidon tuotannosta ja naudan lihan syömisestä pitäisi ilmaston takia kokonaan luopua. Kuitenkin tässäkin tapauksessa päästöt ovat - ainakin Suomessa - osa laajempaa hiilen kiertoprosessia, jossa pääosa päästöjen hiilestä on sidottu ilmasta naudan ravintoon jo ennen kuin kuin se on naudasta takaisin ilmaan hiilidioksidina tai muina KHK-päästöinä vapautunutkaan ja jolla monia myönteisiä vaikutuksia ilmakehän ja maaperän hiilitaseeseen. Tätä kokonaisuutta kuvataan jäljempänä esimerkinomaisesti kuvissa 3a ..3b osana mullivasikka Melperin elämää.
Kuvassa 3a kerrotaan vajaan vuoden vanhan mullivasikan - nimeltään Melperi - päästöistä siten kuin julkisuudessa tavallisesti tehdään. Eli kerrotaan pelkistä KHK-päästöistä ja tässä kuvan 3a tapauksessa pelkistä lihanautojen metaani- ja muista KHK-päästöistä. Hiilen kierto luonnossa on kokonaan ohitettu.
Kuva 3a. Vajaan vuoden vanhan nautavasikan - nimeltään Melperi - suhde luontoon esitellään julkisuudessa useimmin mittavina KHK-päästöinä, joista metaani on merkittävin.
Seuraavaan kuvaan 3b on lisätty joukko nautaeläimen koko hiilenkiertoon liittyviä, ilmasta hiiltä sitovia tai sitä vapauttavia tapahtumia, ja esitellään hiilenkiertoa noin puolitoistavuotiaan nauta Melperin elämässä. Suomalaisissa oloissa siihen tarvitaan vajaa hehtaari peltoa, josta kertyy ravinnoksi riittävästi heinää tuoreena ja kuivana sekä viljaa. Mukana kuvassa ovat siis kaikki keskeiset naudan elämiseen liittyvät, hiiltä sitovat tai päästöjä synnyttävät pienprosessit sekä hiilitase. Oikeassa yläkulmassa näkyy miten muutamat Melperin kasvatukseen liittyvät tapahtumat käytännössä kompensoivat KHK-päästöjen (ml. metaani ) vaikutuksen lähes kokonaan.
Kuvan 3b hiilitaselaskelmaan on koottu merkittävimmät noin puolitoistavuotiaan nauta Melperin elämiseen liittyvät, ilmasta hiiltä sitovat ja toisaalta päästöjä synnyttävät osat sekä hiilitase. Oikeassa yläkulmassa näkyy, miten Melperin kasvatus käytännössä kompensoi KHK-päästöjen (ml. metaani ) vaikutuksen.
Kuvan 3b tasekaaviossa hiiltä sitovistaosista (vasen pylväs) ovat merkittävimpiä ruuan lähteenä oleva kasvusto (vihreä) sekä muina osina juuristo (punainen) ja oikaisutekijänä ns. kasvuhyvitykset (violetti), joita ovat mm. lannan tuottama lisäkasvu ja nurmen viljelykierrossa esikasvivaikutuksen aikaansaama kasvun lisäys. Päästöjä (oikea pylväs) tuottavat merkittävimmin naudan normaalit elintoiminnot ja hajoava biomassa (vihreä), juuriston (=maaperän) normaalipäästöt (punainen) sekä nyttemmin paljon tutkitut KHK-päästöt (ruskea ja turpeella vaalean ruskea). Hiilitase (Kolmas hyvin matala pylväs) on näiden pylväiden kasvubonuksella ja prosessiin sitoutuneella juurihiilellä (tumma vihreä) oikaistu erotus hiileksi (C-Ekv) laskettuna. Turvepeltojen vaikutus on mukana osuudellaan painotettuna.
Kuvan 3b ylänurkassa esitettävässä KHK-päästöjen konpensointikaaviossa hiilitaseen kasvubonus (violetti) on siis lannan kasvulisäys ja nurmen viljelykierrossa saatavan – ns. paremman sadon lisäys yhdessä. Juuristojen kasvun kautta sitoutuu vuorostaan juuristohiiltä (vihreä) sekä itse kasvuprosessiin että maahan pitkäaikaisempaan muotoon. Yhteensä hiiltä sitovat toiminnot voivat kompensoida Melperin KHK-päästöt kivennäismailla kokonaan. Jos turvemaiden päästöt (vaalea ruskea) ovat mukana, olisi ko. hyvitysten kattavuus yli 90 % KHK-päästöistä.
Kaikkiaan kaavioista ilmenee, ettei naudan hiilitase ole pelkkiä päästöjä, vaan monien hiiltä sitovien ja vapauttavien osien summana se on käytännössä nolla. Näin KHK-päästöjen tuottajana pidetty nautaeläin onkin aika hiilineutraali otus.
Edellä mainitttujen kasvubonusten lisäksi hyvitystä voisi saada aikaan myös polttamalla olkisato tai lannan orgaanisia aineosia erikseen mädätettynä biokaasuna ja siten korvata fossiilisia polttoaineita.
Tämänkin esimerkin kautta jätän lukijalle mietittäväksi onko pelkästään joihinkin valikoituihin päästöihin perustuva mielikuva ilmastoasiassa oikea ja riittävä tieto toimenpiteiden perustaksi.
*) Lukijalle huomautetaan, että kirjoittajan tarkoitus ei ole arvioida pitäisikö ns. punaisen lihan syömistä tai maidon juomista vähentää tai kasvattaa. Sen jätän lukijan harkintaan. Sen sijaan haluan tälläkin esimerkillä kertoa, miten erilainen kuva hiiliasetelmasta ja päästöistä syntyy, jos ilmiötä tarkastellaan hiilen koko kiertoprosessina eikä vain päästöinä.
3. Aktiivisella viljelyllä on merkitystä hiilen luonnonkierrossa
Tyypillisessä päästöajattelussa - varsinkin peltoviljelyssä - viljelyn satotasolla ei katsota olevan merkitystä. Se hiili, jonka kasvusto sitoo, vapautuu päästönä satoa käytettäessä. Tarkasti ottaen näin ei ole. Sadon lisäksi viljelyssä hiiltä sitoutuu itse sadon lisäksi muuhun kasvustoon, juuristoon ja maahan erilaisia määriä ja eripituisin ajanjaksoin.
Siksi tyypillisestä päästöselvityksestä poiketen käsitellään tässä myös erilaisten kasvustojen kykyä sitoa hiiltä. Kuvaan 4. on koottu muutama tyyppiesimerkki erilaisista kasvustoista hiilen sitojina. Siinä ovat mukana kahden tavallisen peltokasvuston, luonnonvaraisen kukkakedon (punaiset pylväät) ja kolmen eri-ikäisen männikön (vihreät pylväät) vuotuisia kasvulukuja, kaikki puhtaana hiilenä mitattuna. Esimerkiksi nurmella kuvan noin 4,1 tonnia hiiltä/ha vastaa hiilidioksidina noin 15 tonnia. Tämä on selvästi enemmän kuin esim. suomalaisen keskipäästö noin 11 CO2-ekv tn/v. Jo tyypillinen kesämökkitontti oikein hoidettuna sitoo ilmasta saman määrän hiiltä.
Vertailun vuoksi on kuvaan 4 lisätty myös luonnontilaan jätetyn kuivahkon kedon ja vanhan 100-vuotiaan mäntymetsän kasvupylväät verrattavaksi aktiivisesti viljeltyihin pelto- ja metsäkasvustoihin. Selvä päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä.
Kuva 4. Kasvupylväät kertovat nurmen, viljan tai keski-ikäisen metsän hyvästä hiilensitomiskyvystä. Vertailun vuoksi samaan kuvaan on lisätty luonnontilaan jätettyjen kuivahkon kedon ja vanhan, 100-vuotiaan metsän kyky sitoa hiiltä. Päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä.
Kuvan 4 luvut ovat useimmille viljojen, karjan tai metsien kasvattajille hyvin tuttuja. Heidän toimillaan myös hiilen sitominen kasvustoon on helpoimmin käytännössä mahdollista. Muille kuvan keskeinen sanoma on, että hyvässä kasvukunnossa olevat pellot ja metsät ovat päästörajoitusten ohella merkityksellisiä ilmaston muutoksen torjunnassa. Metsäthän on jo yleisesti tunnustettu hiilinieluiksi, mutta ilmaston muutoksen suhteen kasvuisat nurmipellotkin sisältävät mahdollisuuksia, joita ei pitäisi tuhota huonosti harkituilla päästörajoituksilla. Tästä muutamia näkökohtia:
1) Niin kuin alussa jo todettiin, tyypillisessä päästöajattelussa pellon satotasolla ei katsota olevan merkitystä hiilitaseen kannalta. Se hiili, jonka sato sitoo, vapautuu päästönä satoa käytettäessä. Tarkasti ottaen näin ei ole. Aktiivisessa viljelyssä koko kasvuprosessiin sitoutuu enemmän hiiltä kuin vajaatuottoisessa viljelyssä. Sato on vain osa sitä. Näin erityisesti nurmella. Sitoutuminen jatkuu niin kauan kuin viljelyä harjoitetaan.
2) Erityisesti nurmiviljelyssä hiiltä sitoutuu juuristoon ja maahan sekä nopeasti hajoavaan että pidempiaikaiseen muotoon ja sekin on eräänlainen hiilinielu. Mistäpä se ruokamulta muuten olisi syntynyt. Vuoroviljelyssä sitoutuva pinta-ala kertautuu vuosikertojen mukaan. Kaikkiaan sitoutuva määrä voi kompensoida huomattavan osan nautojen metaanipäästöstä.
3) Aktiivinen viljely ja satotason nosto pienentää viljelyssä tarvittavaa peltoalaa. Vapautuvan peltoalan voi käyttää lisäravinnon tuotantoon tai muuuntaa hiilinieluksi. Esim. hiilinieluksi muunnettuna 3000 kg/ha jyvä/rehusadolla kuiva-ainetta 10 % satotason nousu lisää aktiivisella viljelijällä hiilen sidontaa yli viidenneksen naudan metaanipäästöön verrattuna kunhan muistaa mahdollisen lisääntyvän ravinnekuomituksen haitat.
4) Lanta ja nurmiviljelylohkojen esikasvivaikutus lisäävät aktiivisessa karjataloudessa luontaisesti satotasoa. Yhdessä nurmien juuristojen ja maahan sitoutuneen hiilen kanssa nämä voivat kompensoida metaanipäästöt kokonaan. Vaikutusta voi vahvistaa olkien bioenegiakäytöllä tai lannan madättämisellä biokaasuksi.
5) Karjatalous ja nurmiviljely on varsinkin väli-Suomessa hyvä tapa tuottaa ruokaa. Nurmi kestää varsin hyvin pohjolan oloja väli- ja pohjoisessa Suomessa ja nautaeläin on hyvä nurmen/heinän (tuorerehun) jalostaja ruuaksi. Puhdas viljan viljely on sen sijaan aina altis halloille. Sen sai tämän blogin kirjoittajakin kokea aktiiviviljelyaikoinaan useampaan kertaan. Ja todennäköisesti paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen vain syventää kylmän ja lämpimän ilman purkauksia pohjoisella pallonpuoliskolla. Niin ainakin tähän saakka on käynyt Siitä kertoo myös viime elokuun alun halla Etelä-Pohjanmaan pelloilla. Sen muistavat ainakin monet etelä-pohjalaiset perunanviljelijät.
Tämä luku ja edellä luetellut kommentit ovat tässä julkaisussa mukana sen johdosta, että peltojen ja metsien kasvukunnolla on merkitystä hiilen sidonnan ja paremman hiilitaseen kannalta - kunhan vain jaksetaan tarkastella koko hiiliketjua. Parempaa hiilitasetta tavoitteleva toiminta ei edellytä luomuviljelyä. Riittää kun käytetään luonnossa itsessään olevaa kasvupotentiaalia ja hiiltä vähän pysyvämmin sitovia kasvuprosesseja.
4. Päästörajoituksissa on riskinsä
Blogin kirjoittaja on jo jonkin aikaa ollut huolissaan siitä, että monet maa- ja metsätalouteen kohdistuvat päästörajoitukset eivät ole viisaita toimenpiteitä ilmakehän hiilitaseen parantamisessa. Esimerkiksi pelkästään päästöihin perustuvien toimien yksipuolisuutta kuvaa lähes mantran aseman saaneisiin "naudan metaani" ja "punainen liha" liittyvä ilmastoriski.*) Toisin kuin ylesesti kuvitellaan seuraa nautojen kasvatuksesta luopumisesta Suomessa päästöjen vähenemisen asemesta todennäköisesti viljelyprosessien muutoksista johtuva päästöjen kasvu. Se olisi seurausta laaja-alaisesta nurmikasvatukseen sitoutuneen hiilen purkautumisesta ilmakehään.
Päästöjen kasvun ohella luopuminen nautojen kasvatuksesta elinkeinona johtaisi leivän loppumiseen hyvin monesta - ei ainoastaan karjankasvattajien - pöydästä. Tilannetta voisi havainnollistaa seuraavalla hyvinkin mahdollisella tapahtumaketjulla tilanteessa, jossa nautakarjojen kasvatus ja ylläpito voimakkaasti vähenisivät - erityisesti väli-Suomessa: (Aiheluettelo ei ole tapahtuma- eikä tärkeysjärjestyksessä)
Koko hiilen kiertoprosessi Suomessa muuttuisi monilla alueilla
Päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka vähemmän sitoo hiiltä
Viljelijöiden aktiivisuus ja mielenkiinto ammattiinsa vähenisi
Kasvisadot pienenisivät
Pellot jäisivät heitteille, - metsitys ei kaikkia kiinnosta
Nurmet korvautuisivat joutopellolla tai metsittyisivät vajaatuottoisina
Sidottu hiili vähenee enemmän kuin päästöt vähenevät
Seurauksena päästöjen nettokasvu
Päästörajoituksilla ei saavuteta lopuksikaan tavoiteltua tulosta?
Viimeisenä tapahtumaketjuun pelkistyy kysymys: Saavutetaanko päästörajoituksilla tässä tapauksessa tavoiteltu tulos? On mahdollista, että seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden vastaisesti päästöjen nettokasvu. Sen jälkeen voi vain kysyä olivatkohan päästörajoituksilla saavutetut tulokset Suomessa lopuksikaan tyhjää parempia. Jäljelle jäisi vain vanha viisaus: "Paljon porua - vähän villoja."
5. Hyvin hiiltä sitovien kasvustojen viljely onnistuu harvoin etänä
Kirjoittaja on hyvin tietoinen siitä, että tässä julkaisussa käsitelty aihe hiilen sitoutumisesta ja päästöistä on varsin vähäinen maapallon mittakaavassa ja maassammekin. Mittavammat ja ylivoimaisesti suuremmat päästöt syntyvät maassamme ja koko maapallolla fossiilisen hiilen käytöstä sen eri muodoissa. Tästä mahdollisesti myöhemmin lisää.
Koska tämän julkaisun tapahtumaesimerkit koskettavat kuitenkin huomattavaa määrää suomalaisia pelloilla ja metsissä toimivia elinkeinonharjoittajia ja harrastajiakin, haluaa kirjoittaja parilla loppukappaleella korostaa näiden toimijoiden merkitystä ilmastonmuutoksen myönteisiä ratkaisuja haettaessa.
Edellisissä luvuissa on parin esimerkin ja niihin liittyvien kommenttien kautta haluttu muistuttaa mieliin kuinka yksipuolisia pelkästään KHK-päästöihin keskittyneet rajoitustoimet ovat ja kuinka aktiiviset viljelytoimet sisältävät hiilidioksidin kasvustoihin sitomisessa monia mahdollisuuksia. Niillä voidaan Suomessa vaikuttaa hiilitaseeseen myönteisin keinoin jopa enemmän kuin rajoittavilla säännöillä tai suosituksilla. Aiemmin on jo todettu myös, että aktiivisten keinojen käyttö hiilitaseen hallinnassa on useimmin mahdollista vain pelloilla ja metsässä toimiville elinkeinonharjoittajille tai harrastajille. Heidän roolinsa tässä asiassa tulisi aina muistaa juuri siksi. Muut joutuvat tyytymään päästörajoitusten mukaisiin muutoksiin elämisessään.
Toinen hyvään hiilitaseeseen tähtäävä päätelmä on, että hyvien hiiltä sitovien kasvustojen viljely ja ylläpitäminen vaatii jatkuvaa tai ainakin määräajoin viljelijänsä aktiivisia toimia ja läsnäoloa. Muuten tuloksena on lähinnä museoituja kasvustoja – kukkaketoja ja hidaskasvuisia vanhoja metsiä. Hyvien kasvustojen aikaansaaminen taas on tietoa ja kokemusta vaativa taitolaji, joka tarvitsee niin kuin tähänkin saakka aktiivisen ja ammattitaitoisen tekijänsä sekä pelloilla että metsissä - ei kuitenkaan ainoastaan luomuviljelynä. Moni muukin viljelymyoto voi johtaa hyvään hiiltaseeseen.
Edellisiin kappaleisiin viitaten toistan vielä kerran, että hiilineutraaliin elämään ei päästä ainoastaan päästöjä rajoittamalla vaan hiilitasetta voi tasapainottaa myös sitomalla hiiltä peltoja ja metsiä aktiivisesti viljellen. Metsien osalta hiilen sitoutuminen kasvustoihin on jo yleisesti tunnustettu tosiasia.
Tämänkin kuvan tähkälle tullut ohrapelto sitoo vuosittain hiiltä ainakin yhtä intesiivisesti kuin taustalla näkyvä metsä. Nurmea käsittävään viljelykiertoon liitettynä sidotun hiilen määrä pysyy merkittävänä niin kauan kuin kohteella harjoitetaan aktiivista viljelyä.
Peltoviljelyn osalta saa usein kuulla vastaväitteen, että tällaiset kasvustot lahoavat ja hajoavat nopeasti päästöinä. Kokemuksesta osaan kuitenkin sanoa, että hiiltä sitoutuu sitä enemmän itse viljelyprosesiin ja satoihin mitä voimakkammin kasvustoja viljellään ja ylläpidetään - erityisesti nurmi- apila- mailasviljelyksillä. Sen näkee viljelijä maata kyntäessäänkin ilman suuria tutkimuksia. Hiili säilyy sidottuna niin kauan kuin viljely jatkuu, mutta purkautuu vähitellen viljelyn päätyttyä. Puhdas viljan viljely ei tässä kohtaa ole vaikutuksiltaan aivan yhtä positiivista. Lyhyt nurmiviljely väliin parantaa selvästi vaikutelmaa. Eikä tässä tarkoitetun viljelyn tarvitse olla pelkästään luomuviljelyä.
7. Paljon porua - vähän villoja
Lukija on varmaan jo odottanut vastausta jutun otsikon osaan: "- kuka vei villat?".
Siihen kirjoittaja toteaa yhteenvetonaan (muokattu 30.11.2019): On hyvin todennäköistä, että monillakaan maaseutuelinkeinojen päästörajoituksilla ei ole myönteisiä vaikutuksia hiilitaseeseen eikä rajoitustoimilla siten saavuteta tavoiteltuja tuloksia. Vanhaa sanontaa mukaillen yksipuolisilla päästörajoituksilla ei kerry villoja. Hän, joka keskittyy vain päästöihin, huomaakin lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita. Luonto itse sen sijaan antaa mahdollisuuksia paljon parempaan.
Lukemisiin
MY
Lähdeaineisto: Tämä juttu sisältää osia jäljempänä luetelluista, blogissa aiemmin julkaistuista artikkeleista. Ne samoin kuin nyt julkaistu juttu perustuvat useisiin tutkimusjulkaisuihin, esitelmäaineistoihin ja luotettavina pidettäviin lehtikirjoituksiin sekä kirjoittajan kehittämään hiilenkierron/hiilitaseen noin 50 muuttujan laskentamalliin ja omiin kokemushavaintoihin aina 1950-luvulta alkaen:
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen, Eläkkeellä
VÄHÄN VIELÄ PÄÄSTÖISTÄ JA LUONNON MUKAUTUMISKYVYSTÄ
1. JOHDANTOA
Tämän blogin aiemmissa julkaisuissa olen ilmakehän kasvihuonekaasuja käsitellessäni päätynyt arvioissani siihen, ettei hiilen merkitystä luonnossa voi käsitellä pelkkinä hiilen ja sen yhdisteiden käytöstä syntyvinä päästöinä. Päästöjen lisäksi on tarkasteluun otettava mukaan myös erilaisten kasvustojen - vapaasti kasvaneiden tai viljelytoimin perustettujen - ilmakehästä sitoma hiili ja laskettava kyseisen luonnonprosessin hiilitase. Ellei näin tehdä, ovat riskinä täysin väärät päätelmät ja keinot ilmakehän hiilitorjunnassa.
Selventävän esimerkin päästöjen ja hiilitaseen tuottamista erilaisista mielikuvista tarjoaa päästöistä ja sitä vastaavasta hiilitaseesta tehtyjen laskelmien vertailu aiemmin tässä blogissa. (v. 2019) Tai kertomus siitä miten mullinauta Melperi ei olekaan päästöpahis vaan oikeastaan aika hiilineutraali otus. Molemmista esimerkeistä on tarkempi kuvaus tämän blogin julkaisussa "Paljon porua päästöistä....." Esimerkit osoittavat myös miten mieliämme hallitaan julkisuudessa kovin valikoidulla tietoaineistolla kasvihuonekaasujen päästöistä. Nyt sama valikoiva suhtautuminen näyttäisi levinneen viestintään luonnon monimuotoisuudesta tai avohakkuiden paheksuntaan metsiemme käsittelyssä, joilla kummallakin heikennetään maasta ja metsästä elantonsa saavien ihmisten elinoloja maassamme.
Ruispellolla 1950/60-luvun taitteessa
Kun on itse lapsena suhteellisen pienellä maatilalla elänyt lähes puhtaassa luonnon kiertotaloudessa, jossa kaupasta tilan ulkopuolelta ostettiin pääasiassa vain ruokatalouteen kuuluvia siirtomaatuotteita (kahvi, sokeri, riisi, ....), voi suhteellisen helposti tämänkin päivän tietämyksellä todeta, että on aivan mahdollista aktiivisesti viljellä maata ja hoitaa metsiä niin, että työstä saa jokapäiväisen leivän - myös monille muille ihmisille kuin itselle - ja elää samalla suhteellisen hiilineutraalia elämää siten, ettei samalla tuhoa itseään ympäröivää luontoa.
Uudelleen toistettuna kaikki edellä sanottu merkitsee siis sitä, että ilmaston muutostorjunnassa on merkitystä sekä hiilen sidonnalla - esim. maata viljellen ja metsiä hoitaen - että hiilipäästöjen rajoituksilla. Puhdas päästökauppa sen sijaan ei mielestäni ole kumpaakaan näistä.
Blogin tässä julkaisussa haluan ensin täydentää paria hiilen luonnonkierrosta aiemmin esittämääni päätelmää. Sen jälkeen esittelen lyhyesti kuluvalta kesältä kokemani yllätyksen luonnon mukautumiskyvystä ja ihmisen roolista luonnon hallinnassa.
Luonnon monimuotoisuuden ja metsien avohakkuiden pohdintaan yritän palata myöhemmin syksyllä vanhan maalaistaloni remonttikauden päättyessä.
Edellä olevan johdantoon viitaten totean vieläkin, että hiilineutraaliin elämään ei päästä ainoastaan päästöjä rajoittamalla vaan hiilitasetta voi tasapainottaa myös sitomalla hiiltä peltoja ja metsiä aktiivisesti viljellen. Metsien osalta hiilen sitoutuminen kasvustoihin on jo yleisesti tunnustettu tosiasia.
Tämänkin kuvan tähkälle tullut ohrapelto sitoo vuosittain hiiltä ainakin yhtä intesiivisesti kuin taustalla näkyvä metsä. Nurmea käsittävään viljelykiertoon liitettynä sidotun hiilen määrä pysyy merkittävänä niin kauan kuin kohteella harjoitetaan aktiivista viljelyä.
Peltoviljelyn osalta saa usein kuulla vastaväitteen, että tällaiset kasvustot lahoavat ja hajoavat nopeasti päästöinä. Kokemuksesta osaan kuitenkin sanoa, että hiiltä sitoutuu sitä enemmän itse viljelyprosesiin ja satoihin mitä voimakkammin kasvustoja viljellään ja ylläpidetään - erityisesti nurmi- apila- mailasviljelyksillä. Sen näkee viljelijä maata kyntäessäänkin ilman suuria tutkimuksia. Hiili säilyy sidottuna niin kauan kuin viljely jatkuu, mutta purkautuu vähitellen viljelyn päätyttyä. Puhdas viljan viljely ei tässä kohtaa ole vaikutuksiltaan aivan yhtä positiivista. Lyhyt nurmiviljely väliin parantaa selvästi vaikutelmaa. Eikä tässä tarkoitetun viljelyn tarvitse olla pelkästään luomuviljelyä. Oma lukunsa taas on ravinteiden kulkeutuminen maastossa.
2.2 Elämisen sovittaminen luontoon ei ole kaikille sama asia
Näinä päivinä kuulee harva se päivä ehdotuksia siitä miten maita ja metsiä tulisi hoitaa ja viljellä.
Nuorissa on tulevaisuus metsässäkin. 20 v:n kuluttua edessä oleva taimikko sitoo vuosittain hiiltä ainakin kaksinkertaisesti taustalla näkyvään puustoon verrattuna. Liian iso vanhojen metsien osuuss maassamme tekee metsistämme nielukyvyttömän.
On myös esitetty, että väestö pitäisi päästöjen vähentämiseksi keskittää kaupunkeihin. Silloin jätetään huomiotta se, että kokonaiset elinkeinoryhmät ylläpitävät kasvustojen kykyä sitoa hiiltä ja sitä kautta vähentävät päästöjen haitallista vaikutusta.Iso merkitys tässä on kasvustojen hyvällä hoidolla ja viljelyllä. Jos näin ei tehdä, tilalle tulee uhkakuva, että pellot muuttuvat kedoiksi ja metsät museoituvat. Silloin hiilen sidonnassa menetetään paljon enemmän kuin päästöjen vähentämisessä voidaan koskaan saavuttaa. Siksi on tärkeätä pitää huolta myös hiilen sidonnan edellytyksistä. Ja pitää muistaa, että kasvukunnon ylläpitäminen on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Tästä syystä viisaassa ilmastonmuutoksen torjunnassa toimintatapaohjeet ovat puhtaalle kaunkiväestölle täysin erilaiset kuin niille, jotka elinkeinojensa tai harrastustensa kautta tasapainottavat ilmaston kaasupitoisuuksia paljon vahvemmin kuin päästöjen rajoittajat konsanaan. Eikä monimuotoisuuden ylläpito ole poikkeus tästä.
3. LUONNON MUKAUTUMISKYVYSTÄ
Suomen metsiin kohdistuneen päästöongelman käännyttyä EU:n komissionkin strtegiaehdotuksessa hiiinieluksi ja erääällä tavalla päätösvaiheeseensa on julkisuuteen nostettu huolenaiheet luontotyyppien monimuotoisuuden häviämisestä, lajien kuolemisesta sukupuuttoon ja jopa täydellisestä luontokadosta.
Esitetyn huolen hyvin ymmärtäen jää kysymään itseltään, ovatko luonnon rakennusaineet näin heikot. Kun on maasta ja metsästä välittömästi tai välillisesti elantonsa saaneena kamppaillut pelloille tunkevia haittakasveja tai vesakoita vastaan tai muutamasta emosta syntyvää ruskomäntypistiäis- tai kirjanpainajahyökkäystä vastaan, ei luontoa voi pitää heikkoina.
Ei. Minulle luonto on - tosin rajojensa puitteissa - vahva ja mukautumiskykyinen. Siitä luonto muistuttaa joka hetki - tällä hetkellä vaikkapa Covid19-pandemian muodossa.
Itse sain kuluneen kesän aikana luonnolta itseltään useitakin kertoja pohdittavaa sen mukautumiskyvystä ja monimuotoisuuden hallinnasta, joista esittelen pari sinänsä myönteistä tapahtumaa.
1.) Punaisen harjaneilikan tapaus. Luonnon vahvuutta kuvaa se jos hävinneenä pidetty laji yllättäen ilmaantuukin johonkin, vähän pidempään rauhassa olleeseen kasvustoon.
Jälleensyntynyt harjaneilikka
Sellaisesta sain suorasukaisesti sanottuna opetuksen muutama viikko sitten kotitaloni puutarhan nurkassa, jossa muistuttajana oli vuosikymmennien jälkeen puutarhaan palannut punainen harjaneilikka. Sen kavupaikkaa oli viime vuosikymmenet hallinnut talon pihakuusi ja neilikka oli pysynyt näkymättömissä nuo mainitut kymmenet vuodet. Olosuhteiden pakosta pihakuusi jouduttiin kaatamaan viime talvena. (Aiheesta on oma juttunsa julkaisussa Pihakuusen tarinaa koronavuonna 2020 ) Ja nyt heinäkuussa 2021 pihakuusen juurten tuntumassa lähes 50 vuotta piilossa pysynyt neilikka kukoisti kuin jälleensyntyneenä.
2.) Kimalainen kurtturuusun kukassa. Luonnon monimuotoisuuden hallinnasta sain eräänä aamuna pohdittavaa kesällä juhannuksen jälkeen aamupostia noutaessani.
Kurtturuusu ja kimalainen
Postilaatikon tuntumassa kasvoi muutama kurtturuusupensas - aivan hallitusti ja rajatulla alueella. Pohdittavaa tuossa hetkessä minulle antoi kimalainen kurtturuusupensaan kukassa, joka tulevasta pensaiden hävityksestä tietämättömänä työskenteli innolla kukan sydämessä. Tuosta havainnosta seurasi mielessäni pieni periaatteellinen kysymys kurtturuusun ja kimalaisen elämästä. Tässä tapauksessa sen menettävät molemmat, jos kurtturuusu hävitetään.
Päällimmäiseksi jäi kuitenkin lopuksi ajatus siitä, että näinköhän ihminen lopuksikaan osaa säädoksillään hallita luontoa suurissakaan asioissa.
Sama ajatus on mielessäni vieläkin.
Lyhyen videon kokoaja ja kirjoittaja: Matti Ylinen
Perhosten kesää ja huomattava syyskokoontuminen elokuun lopussa v. 2021
Kulunut 2021 kesä oli niin perhosrikas, että tämän pienen artikkelin kirjoittajakin ehti vanhan hirsituvan remontin ohessa ottamaan talteen muutamia kesäkohtaamisiaan perhosten kanssa - tosin vain taskussa kulkeneella puhelimella, mikä kyllä valitettavasti näkyy aiheesta alempana kootussa videossa.
Kesän perhostapaamiset teki ainakin kirjoittajan lapsuuden ymparistössä erityisen poikkeavaksi kymmenien amiraaliperhosten ja suruvaippojenkin joukko aterioilla ja sen jälkeisillä ruokalevoilla iltapäivien auringossa elokuun lopussa v. 2021. Näistä tapahtumista ja parista muusta kesäajan perhostapaamisesta on alempana lyhyt video katsottavaksi suoraan tässä ikkunassa tai vaihtoehtoisesti linkin kautta omassa ikkunassaan.
Video perhosten kesästä ja syyskokoontumisista:
Vaihtoehtoinen linkki pieneen videoon perhosten kesästä ja syyskesän kokoontumisista: Perhosten kesää ja syyskokoontuminen elokuun lopussa Lopuksi: Jutun kirjoittajalle nämäkin tapaamiset antoivat näinä luontokadolla pelottelun aikoina myönteistä mietittävää luonnon valmiuksista ja vahvuuksista selvitä ja elää muuttuvissa tilanteista.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi yli 30 vuotta siitä, kun olen tavalla tai toisella koostanut joulukortteja vaimoni Riittan taidegrafiikasta. Aluksi lähetyslistalla olivat pienet, aidot taidegrafiikan vedokset, mutta saajajoukon kasvaessa oli vedokset vuosituhannen vaihtuessa 2000-luvulle korvattava kartongille tulostetuilla korteilla
Hyvää joulusanoman juhlaa ja sen viitoittamaa elämänmatkaa nyt ja tulevanakin vuonna.
2010-luvulla olivat taas lapsenlapset aktiivisia tuottamaan korttiaihioita - viimeksi Venlan joulukuusi v. 2020 - ja aito grafiikka jäi vähemmälle.
Tänä vuonna tuli taas Riittan grafiikan aika, jossa Riittan muutamasta jouluaiheisesta vedoksesta 1980..90-luvuilta ja 2000-luvun alkuvuosilta muokattiin oma erillinen kuvakoosteensa. Se on liitetty joulutervehdyksenä mukaan tähän julkaisuun otsikolla"Minä ilmoitan teille suuren ilon..."
Merkillepantavaa kuvakoosteeseen valituille kuville on, että ne kaikki kuuluvat ns. johtotähti-sarjaan ja kaikissa niissä on symbolisesti kuvattuna joulun tähti - taivaskuvassa peräti ilosanomaa tuova enkeli.
Samalla toivotan kaikille lukijoille - tutuille ja tuntemattomille - omasta ja Riittan puolesta Hyvää joulua 2021 ja Hyvää tulevaa vuotta 2022. Lisäksi haluan tänäkin vuonna kiinnittää lukijan ajatukset joulun varsinaiseen sanomaan myös Riittan jo pari vuotta sitten julkaiseman kuvasarjan kautta:
Lopuksi en malta olla toistamatta suurta jouluun liittyvää ihmettelyäni joulun sanoman pysymisestä ihmisten mielissä 2000 vuoden ajan kysymyksellä: "Ihmeellistä: Kuinkahan moni tämän päivän ihminen - tänään kuuluisakin - on miljoonien ihmisten mielissä kahden tuhannen vuoden kuluttua? Enpä usko, että yksikään."
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen, Eläkkeellä
Julkaisujen opasteita ja linkkejä 10.05.2021
Juttuja tällä Mystemin sivustolla on julkaistu harvakseltaan jo parin-kolmen vuoden ajan siinä tahdissa kuin kirjoittaja on pitänyt aiheellisena tai muilta toimiltaan ehtinyt. Julkaisujen aihepiiri on ollut kovin vaihteleva eikä kirjoittajan omimmille alueille - metsään, metsäluontoon ja metsätalouteen - ole päästy vielä paljoakaan.
Lukijoilta saaduista kysymyksistä ja kommenteista olen havainnut, että mielenkiinto eri juttuhin vaihtelee kovin paljon eivätkä lukijat, - jotka tietoisesti on pyritty rajaamaan ystävä- ja kaveripiireihin - , oikein tiedä mitä juttua tavoittelisi luettavaksi. Siksi tähän "opasteita ja linkkejä" nimettyyn juttuun koottu lyhyitä yhteenvetoja linkkeineen viime aikoina kiinnostusta herättäneistä aiheista, jotka eivät kuitenkaan ole osoittautuneet vanhentuneiksi tai muuten ohieläneiksi.
Tarina sai vielä jatkoa, kun kuusen pihapiirissä tapahtuneesta suuresta tulipalosta on 9.5.2021 kulunut tasan 100 vuotta: PIHAKUUSEN TARINA JATKUULisätty 9.5.2021
Kerrottua tarinaa voi vielä täydentää eräältä lukijalta tulleella tiedolla siitä, mitenkä toukokuun 9 p:nä v.1921 kuusen pihapiirissä sattuneen suuren tulipalon (mm. neljä asuinrakennusta) sammutukseen osallistunut sankoketju (ämpäriketju) ulottui talolta läheiseen Hirvijärveen saakka ollen yhteensä noin 700 metriä pitkä. Sammutusketjussa oli mukana arviolta ainakin 500 ihmistä muusta sammutusväestä puhumattakaan. Palavia rakennuksia ei voitu kuitenkaan pelastaa. Huom! Tarkistus 20.04.2021. Matka palaneilta taloilta Hirvijärveen on noin 600 metriä ja sankoketjun väen määrän arvio vastaavasti noin 450 henkeä.
Kuva2. Pihakuusi pinossa
Tänään tuo yli satavuotias kuusi odottaa jatkokäsittelyä pölkyiksi katkottuna. Vuosirenkaista oli helposti laskettavissa, että edellä jo kerrotun suuren tulipalon aikoihin - nyt toukokuussa täsmälleen 100 vuotta sitten -, tarinan kuusi oli likimain kuvassa näkyvän suurimman pölkyn pituinen ja muutaman sentin paksuinen. Sen jälkeen pituutta ehti tulla lisää lähes 30 metriä ja paksuutta vajaan metrin verran. Jatkokäsittelystä tiedetään melko varmana, ettei pinon suurimpien pölkkyjen tulevaisuus ole tulla käytetyksi polttopuina.
2. Blogin synnyn syitä
Kuva 3. Taivaan ja maan välillä.
Blogin kirjoittaja on ollut pitkään tyytymätön siihen mitenkä hiilen kiertoa luonnossa käsitellään paljolti vain kasvihuonekaasupäästöinä aidon hiilitaseen asemesta ja mitenkä vaikea ilmastonmuutoksesta on ollut saada puolueetonta tietoa. Tämä kävi ilmi myös silloin kun kirjoittaja etsi - usean vuoden ajan - valmista, mm. maatiloille ja sitä isommille yhdyskunnille sopivaa hiilitaseen laskentamallia kuitenkin siinä onnistumatta. Siksi tavoiteltu laskentamalli oli valmistettava itse. Yksi sen tavoitteista oli osoittaa miten mielikuva hiilen asemasta luonnossa on erilainen, jos sitä kuvataan pelkkinä päästöinä tai vaihtoehtoisesti hiilen kiertoon perustuvina hiilitaseina. Näistä lähtökohdista syntyi blogin ensimmäinen varsinainen julkaisu: BLOGIN AVAUS:”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA”Ens.julkaisu 20.02.2019
3. Ilmaston muutos ja hiilen kierto luonnossa
Kuva 4. Minäkö ilmaston muutoksen suuri syntipukki?
Vuoden 2019 loppuviikkojen aikana julkisuudessa aktiivisena jatkunut ja myös suomalaista nautakarjan kasvatusta arvostellut päästökeskustelu antoi kirjoittajalle virikkeen palata tarkastelemaan hiilen luonnonkiertoa ja kokeilemaan uudelleen jo mainittuja hiilitaseiden laskentamalleja. Pelkkien päästöjen lisäksi kokeilussa olivat mukana nautakarjan kasvatus ja peltoviljelyyn sisältyvä biologisen hiilen luonnonkierto - nurmiviljely mukaan lukien. Varsinainen tietoaineisto perustui taas suomalaisiin tutkimuksiin ja/tai kirjoittajan omiin havaintoihin 1950-luvulta alkaen.
Tarkastelujen tuloksena kootussa Mystemin julkaisussa "Paljon porua päästöistä .." kirjoittaja kiinnitti huomionsa mm. siihen, että pelkästään päästöihin perustuviin toimenpiteisiin sisältyy useita riskejä. Niillä on merkitystä varsinkin silloin kun päästökeskustelujen innoittamina suunnitellaan niin ihmisten käyttäytymistä kuin monia elinkeinoja rajoittavia toimenpiteitä. Eräs riski on siinä, että pelkistä päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka suoraan vähentää kasvillisuuden ilmasta sitomaa hiiltä. Kaikkiaan kasvustojen ilmasta sitoma hiili voisi vähentyä enemmän kuin päästöt vähenevät. Seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden vastaisesti päästöjen nettokasvu. Asiasta enemmän alla olevan linkin tarinassa.
Jonkinlaisena metsätalouden harjoittajanakin kirjoittaja hämmästelee kolmen 1970- ja 1990-luvuilla ns. 1.5- sukupolven jalostusmateriaalilla viljellyn männikön kasvuvoimaa. Vaikka näitä männiköitä ei ole monta, ovat ne selkeydessään olleet kirjoittajalle riittävä syy kertoa näistä havainnoista metsien uudistamista ja käsittelyä silmälläpitäen - avohakkuut ml. Samalla kirjoittaja on saanut muutaman havainnon luonnon kyvystä valmistautua muuttuviin olosuhteisiin.
Blogin kirjoittajan elämänkaari on 1960-luvulta alkaen sisältänyt tavalla tai toisella automaattiseen tietojenkäsittelyyn liittyvien tietojärjestelminen ja tiekoneohjelmistojen kehittämistä, joka tiivistyi kokopäiväiseksi työksi1980-luvulta alkaen omassa Mystem Oy -nimisessä yrityksessä. Sen taustaa ja toimintaa on kuvattu omissa julkaisuissaan, joihin pääsee parhaimmin linkin MYSTEM OY:n TAUSTAA JA TOIMINTAA 1970-LUVULTA TÄHÄN PÄIVÄÄN tai myös linkin MYSTEMIN ATK-METSÄHISTORIAN SISÄLLYSLUETTELO kautta. Ens.julkaisut 25.01.2021
6. Vuoroaan odottavat julkaisut
Vuoroaan odottavat edelleen jutut 1) avohakkuusta ja jatkuvasta kasvattamisestasekä 2) soiden asemasta luontoon sopeutuvassa elämisessä.
Jo tässä vaiheessa osaan sanoa, että metsästä tai suosta ei voi puhua yhtenä ainoana käsitteenä eikä toiminnasta niissä yhtenä yksikaavaisena toimenpiteenä. Jo lapsena tai viimeistään opiskeluaikojen Lapin viikoilla tai Hyytiälän suokursilla opin, että metsä ja suo ovat maaperän rakenteisuuden, ravinteiden, kosteusolojen, valoisuuden sekä puu- ja muiden kasvilajien ja muiden luonnonolojen suhteen erilaisia kasvupaikkoja, joita on kymmeniä erilaisia. Ja niin myös toimenpidevaihtoehtoja on monia. Siksi jätän aina kaikki pelkällä metsä tai suo maininnalla julkaistut toimenpide-ehdotukset omaan arvoonsa.
Ja vielä lopuksi alakoululaisen päästökeskeinen kysymys: "Missäs se hiili oli ennen kuin siitä tuli kivihilltä ja öljyä?"
KUUSEN PIHAPIIRIN SUURESTA TULIPALOSTA KULUNUT 100 VUOTTA 9.5.2021
Pihakuusen aikaisemmissa jutuissa on pariinkin otteeseen viitattu pihapiirissä sattuneeseen, useita asuin- ja talousrakennuksia tuhonneeseen suureen tulipaloon. Tänään, 9.5.2021, tapahtumasta on kulunut täsmälleen 100 vuotta. Siksi vielä uudelleen muutama lyhyt kommentti pihakuusen vaiheista tällä hetkellä sekä linkki sanomalehdessä tuolloin julkaistuun uutiseen tuosta tulipalosta. (Sama uutisote on luettavissa myös tämän jutun lopussa.)
Linkki:-> Vuorenmaan_tulipalo_1921
Vaikka otsikon tarkoittama pihakuusi, joka tulipalon aikoihin oli noin parimetrinen, jouduttiin olosuhteiden pakottamana kaatamaan muutama viikko ennen viime joulua, ei naapuruston mielenkiinto kuusen nykyvaiheita kohtaan ole vähentynyt. Selväähän on, etteivät paksuimmat pölkyt mahdu markkinoille eivätkä jouda myöskään haloiksi.
Kuva1.
Aktiivisimmin on tähän mennessä toiminut traktorillaan kuusen kaatotalkoisiin osallistunut Reijo Harjunpää (Kuva 1, joulukuulta 2020 ja kuva 2 toukokuulta 2021) .
Varsin nopeasti hän sahaili pari saamaansa talkoopölkkyä tyylikkäiksi tuoleiksi - osin myös tutustuakseen järeiden pölkkyjen kuivumiskäyttäytymiseen ajan kuluessa. (Kuva 2)
Kuva 2.
Mielenkiinnosta pölkkyjen kuivumiskäyttäytymisen havainnointiin kertovat myös sahausurat tuolien selkänojissa sekä etupuolella että näkymättömissä takapuolella. (Kuva 2.)
Kuva 3.
Kirjottajan omat pölkyt sen sijaan odottavat kohtuullisen varjoisaan ja tuulettuvaan paikkaan siirrettynä kuorijaansa ja jatkokäsittelyä ennen nilan kuivumista ja toukkaesiintymiä. (Kuva 3, huhtikuulta 2021)
Ehdotuksia jatkokäsittelyksi on tullut karhuveistoksista järeisiin huonekaluihin. Nähtäväksi jää, mitkä vaihtoehdoista päätyvät myös toteutettaviksi.
"Hirvijärven kylässä palanut neljä asuinrakennusta, paljon ulkorakennuksia ja irtainta.
Eilen aamupäivällä klo 11 aikaan syttyi yksinäisessä Hirvijärven kylässä Jalasjärvellä tuhoisa tulipalo, joka pani poroksi melkein koko kylän. Talokas Siimon Vuorenmaan pienemmässä asuirakennuksessa olevasta kansakoulun keittiöstä sai tuli jotensakin alkunsa ja levisi pian valtavalla voimalla sytyttäen lähellä olevat suuret kaksikerroksiset asuinrakennukset ja lukuisat ulkorakennukset tuleen. Sanottu Simon Vuorenmaan pienempi asuinrakennus paloi ensin perustuksiaan myöten. Sitten syttyi hänen omistamansa iso kaksikerroksinen asuinrakennus tuleen ja paloi kokonaan. Pian syttyi palamaan ulkokartano ja Iisakki Vuorenmaan suuri kaksikerroksinen asuinrakennus, jonka yläkerrassa toimi kansakoulu vuokrahuoneissa. Koulun kalusto saatiin pelastetuksi.
Tuli levisi voimakkaan tuulen avulla yhä sytyttäen ja polttaen poroksi erään vanhan Marja-Mäki-nimisen vaimon asuirakennuksen. Samoin menivät poroksi talokas Jaakko Salmelan ulkorakennukset, mutta tupa saatiin pelastetuksi.
Kaikkiaan paloi raunioiksi neljä asuinrakennusta, niistä kaksi suurta kaksikerroksista ja kaksi pienempää, suuri määrä ulkohuoneita, latoja,navetoita, talleja ja yksi riihi. Siimoni Vuorenmaalta paloi kerrassaan kaikki, vaatteet, asunto, viljat, rehut, siemenperunat, vain eläimet saatiin pelastetuksi. Paljon irtainta omaisuutta, jota ei vielä ole ennätetty ottaa selvillekään, joutui tulen uhriksi.
Vahingot ovat laskettava useissa sadoissa tuhansissa, sillä palovakuutukset olivat aivan mitättömät, ja suurin osa irtainta oli vakuuttamatonta. Rakennukset, mikäli olivat palovakuutetut, olivat pitäjän palovakuutusyhdistyksessä aivan mitättömistä summista, jotka eivät ollenkaan vastaa rakennusten arvoa.
Tulen irtipääsy huomattiin kyllä ajoissa, mutta ennenkuin riittävästi apuvoimia ehti saapua paikalle, oli palo saanut niin hirvittävän voiman ja laajuuden, ettää sammutustyöt edistyivät hitaasti. Ruvettuaan palamaan klo 11 aikaan, saatiin tulen valta rajoitetuksi vasta n. klo 4:n aikaan iltapäivällä, jolloin sen tuhot olivat jo suuret."
Lisätty 9.5.2021
Kerrottua tarinaa tulipalosta voi vielä täydentää eräältä lukijalta tulleella tiedolla siitä, mitenkä toukokuun 9 p:nä v.1921 kuusen pihapiirissä sattuneen suuren tulipalon (mm. neljä asuinrakennusta) sammutukseen osallistunut sankoketju (ämpäriketju) ulottui talolta läheiseen Hirvijärveen saakka ollen yhteensä noin 700 metriä pitkä. Sammutusketjussa oli mukana arviolta ainakin 500 ihmistä muusta sammutusväestä puhumattakaan. Palavia rakennuksia ei voitu kuitenkaan pelastaa. Huom! Tarkistus 20.04.2021. Matka palaneilta taloilta Hirvijärveen on noin 600 metriä ja sankoketjun väen määrän arvio vastaavasti noin 450 henkeä.
Kirjoittaja: Matti Ylinen Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen. Eläkkeellä.
Kokemukset auttavat ihmistä tuntemaan luonnon pelkkää tietoa syvemmin. Vahvimmat kokemukset ja tuntuman luontoon saavat ne, jotka hankkivat leipänsä ja muun toimeentulonsa pelloilta, metsistä, järvistä tai merestä. Heidän elämässään luontoon ei ainoastaan pistäydytä nauttimaan silloin kun huvittaa. Heille luonto on jokapäiväisen leivän lähde.
1. Johdanto
Jotta tämän blogin lukijat voisivat helpommin ymmärtää kirjoittajan aivoituksia, on tähän julkaisuun koottu kirjoittajan kokemuksia lähes 70 v. ajalta. Niiden tarkoitus ei ole esitellä itse kirjoittajaa, vaan niitä kirjoittajan kokemuksia, joihin on sisältynyt niin tiedettä kuin taidetta ja niin luontoa kuin tekniikkaakin. Ne vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä tässä blogissa julkaistaan luettavaksi.
2. Kokemuksina tiedettä, luontoa, tekniikkaa ja taidettakin
Kokemuksia 1. Maalaistalon poika.
Kirjoittaja kasvoi maalaistalon poikana ja eli lähes 20 ensimmäistä ikävuottaan monien ikätoveriensa tavoin - tämänpäivän luontotermein ilmaistuna - melko puhdasta luonnon kiertotaloutta. Siinä tulivat tutuiksi hevosten kera keväisin pellot ja kylvöt, kesällä heinänteko sekä elokuusta alkaen rukiin ja rehuviljan leikkuu ja puinti. Päivittäin hoidettiin lehmät ja lypsyt ja muuta karjaa. Ja karjan lanta ajettiin aikanaan ravinteeksi pelloille, mikä takasi kohtuullisen sadon seuraavalla kasvukaudella. Kaiken tämän tarkoitus oli vain saada pävittäinen leipä pöytään.
Kaupasta tuotiin tavallisesti vain kahvia, sokeria, suolaa ja hiivaa. Lähes kaikki elämisen aineosat löytyivät talosta - jos vain jaksoi tehdä tarvittavat työt, satovuosi oli suotuisa ja sai olla terveenä.
Vasta traktorin tulo mukaan päivttäisiin töihin vähän kevensi elämää, mutta ei se merkittävästi lyhentänyt työluetteloa. Samat tehtävät olivat päivän listalla – hevosia oli vain yksi vähemmän. Mutta ei tämä elämä ollut onnetonta. Tyytyväisyyden takeena oli kaiken tekemisen merkityksellisyys.
Kokemuksia 2. Opintoja ja metsällistä työelämää
1960–luvulla kirjoittajan kokemuspohja muotoutui täysin uudelleen, kun kirjoittaja lähti opiskelemaan metsätieteitä ja sen ohessa tilastomatematiikkaa Helsingin Yliopistoon. Tilastomatematiikkaan kuului tietenkin automaattiseen tietojenkäsittelyyn ja sen myötä tilastomatemaattisiin analyyseihin perehtyminen; mm. regressio- ja pääkomponenttianalyysit sekä erilaiset optimointimallit. Uuden tiedon innoittamana kirjoittajan moni yö kului Helsingin Yliopiston Töölön laskentakeskuksessa malleja laskien. Tietokoneet olivat silloin nuoria.
Siitä elämä jatkui metsäharjoittelujen sekä 1960..80-luvuilla metsätiedon (Metsäntutkimuslaitos) ja puunhankinnan merkeissä useissa suomalasissa metsäyhtiöissä, sellaisissa kuin Enso-Gutzeit Oy, Tehdaspuu Oy (omistajat Ahlström, Kaukas, Kymi, Tampella), Puulaaki Oy (omistajat Kyro, Nokia, Rosenlew, Serlachius ja Pohjan Saha), Serlachius Oy ja Metsäliitto. Tuolloin kirjoittajan päivittäistä elämää värittivät normaalien puunhankinnan työtehtävien ohella ja monesti niihin sisältyenkin tilastomatemaattiset ratkaisumallit, Ne olivat metsätietoon liitettynä kirjoittajan usein käyttämiä työkaluja.
Erikoisimmat kokemukset Puulaakin aikaan 1980-luvulla syntyivät siitä, että Puulaakin omistajina olivat juuri nuo edellä jo mainitut viisi metsäyhtiötä.
Varsinkin sateisina syksyinä puuvarastojen niukkuden hetkinä Puulaakiin kohdistui omistajien taholta vahvaakin painostusta puiden saamiseksi tehtaille. Kirjoittajan kohdalla olo oli kuin rengillä, jonka piti palvella samanaikaiseti tasapuolisesti viittä isäntää.
Omistajien suuntaan edellä mainittuja tilanteita helpottivat ja myös aidosti tasapainottivat puun ohjauksessa ja kustannusten kohdentamisen oikaisuissa uuden tietotekniikan mahdollistamat puunohjauksen säännöstö, kuljetusoptimoinnit ja yhteistyöhyödyn jakolaskelmat. Tärkeässä asemassa em. ratkaisujen kehittämisessä oli tuolloin myös matemaattisiin malleihin perehtynyt Arja Winter-Riikonen.
Tietojenkäsittelyn automatisoituminen oli avainasemassa myös silloin kun insinööri Kalevi Visa (1937-2017) ja blogin kirjoittaja monesti iltamyöhään saakka kehittivät Suomen ensimmäisiä automaattisesti laskevia puutavaran mittasaksia jossain Papinkadun kellarissa 1970-luvun Tampereella.
Kehittämistyön tulosta kuvaa seuraava ote Esko Pakkasen kirjasta ”Metsäherrojen mennyt aika”:
” Tietotekniikka ei jäänyt vain konttoreihin, vaan se tuli myös metsään. Ensiksi otettiin käyttöön elektroniset mittasakset, ”Visakset”, jotka Kalevi Visa kehitti yhdessä Matti Ylisen kanssa vuonna 1974. Niitä ryhdyttiin käyttämään tukkien mittauksen ja tehtailla tehdyn ”nappuloinnin” ohella myös pystymittauksissa.”
Kokemuksia 3. Mystem Oy -Yritysten ja tietojärjestelmien kehittämistä
Suomen metsäteollisuus eli 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä voimakasta rakennemuutosten – yritysfuusioiden tai yhtiöiden loppumisen - aikaa. Tämänkin julkaisun kirjoittaja joutui niissä mukaan yhteensä seitsemään yritysfuusioon tai yrityksen purkuun – jopa tehden muutamiin niistä valmistelevia taustalaskelmia.
Eräs metsäyhtiöiden keskinäistä asemaa kuvaavista puun hankinta-aluelaskelmista v. 1975 on viereisessä kuvassa.
Näissä rakennemuutoksen eri käänteissä kirjoittajalla oli samalla hyvä tilaisuus tehdä havaintoja hyvinkin erilaisista yritysilmapiireistä (-kulttureista) ja eri tavoin johdetuista yrityksistä.
Yksittäisessä perheessä em. muutosten aika merkitsi usein pitkiä työmatkoja tai toistuvia muuttoja paikkakunnalta toiselle.
Nämä ja edellä kerrotuissa tehtävissä kertynyt kokemus johtivat kirjoittajan v. 1987 perustamaan Mystem Oy:n, josta tuli yritysten toimintoja ja automaattisia tietojärjestelmiä kehittävä yrityksen. Mystem Oy on olemassa edelleenkin.
Pääpaino Mystemin toiminnassa on ollut koko ajan tietojärjestelmien kehittämisessä. Tiedollinen perusta sille syntyi jo 1960-luvulla ensimmäisten ohjelmakehitelmien myötä. Siitä on ohessa Fortran II-kielinen ote puiden kasvun laskennasta. Varsinainen tietokonealan kasvu pienissä yrityksissä perustui kuitenkin vasta henkilökohtaisten tietokoneiden (PC:t) tuloon markkinoille 1980-luvulla.
Mystemissä ohjelmistoja kehitettiin alusta alkaen PC:lle ja paikallisverkkoihin ja myöhemmin myös Internetiin erityisesti metsän ja metsäteollisuuden toimialoilla.
Yritysjärjestelyissä 1980-luvulla saadut kokemukset pitivät kuitenkin myös johtamis-näkemyksen kehittämistä mukana ohjelmistokehityksessä. Merkittävin tällainen ohjelmisto oli suuryritysten johtamiseen alue- ja piiritasolle tarkoitettu ”Puunhankinnan tuloslaskelma” 1990-luvun alkupuolella. Sen taustalla oli tuon ajan johtamisessa vahvistunut suuntaus itseohjautuvuuteen ja tiimityöskentelyyn. (Ks. viereinen kuva johtamisen keskeisistä elementeistä.) Ohjelmiston erityispiirre oli koota kovin hajallaan oleva alueen tai piirin toimintatieto suoraan muista tietojärjestelmistä ”yhden sivun A4-koosteeksi”. Tuon ajan tietotyökaluilla järjestelmän kehittäminen tähän suuntaan ei ollut aivan vaivaton työmaa.
Seuraava merkittävä ohjelmien ryhmä Mystemissä olivat erilaiset koneellisen puunkorjuun suunnittelu- ja seurantaohjelmat yrittäjille 1990- ja 2000-luvuilla. Niiden taustalla oli koko ajan ajatus kehittää yrittäjyyttä. Ohjelmisto käsitti kaikkiaan tusinan verran erilaisia ohjelmia urakoiden suunnittelua ja toteutusta. Toteutusvaiheen ohjelmat käsittivät tietojen siirtoa metsästä toimistolle sekä työsaavutusten seurantaa, urakoiden laskentaa ja niiden laskutustakin.
Nyt ohjelmistot ovat pääosin siirtyneet jatkajille. Mystemillä on edelleen hallussaan mm. koneyrittäjien urakoiden suunnittelua käsittelevä ohjelmisto Urakkalastu II.
Lisäksi Mystemillä on yrityskuvauksessaan erillistoimintona taidegrafiikan vedostaminen. Nimikkotaiteilijamme on taidegraafikko Riitta Ylinen, joka on Suomen Taidegraafikot ry:n jäsen. Katso Riitan oma pientä kuvagalleriaa* OyMystem/Riittan kuvagalleriatai Suomen kuvataiteilijoiden esittelysivuilta Suomen kuvataiteilijamatrikkeli ja sieltä edelleen nimihaku. (Haun tulos näyttää heidän sivuillaan jäävän vähän piiloon.)
Kokemuksia 4. Kun aktiivinen työelämä on jo takanapäin
Tänään, kun aktiivinen työelämä on takana päin, kirjoittajan päivät kuluvat edelleen monien erilaisten askareitten merkeissä. Merkittävä rooli niissä on edellen luonnossa toimimisella.
Peltotyöt täyttivät kirjoittajan kevään ja syksyn vapaa-aikaa usean vuosikymmenen ajan vuoteen 1993 saakka. Silloin Suomen liittyminen EU:hun sai aikaan sen, että kirjoittajan yli 20 vuotta jatkunut maatalouden kuutamoviljely päättyi peltojen vuokrauksena naapurille.
Nyt askareet ovat jatkuneet enemmän metsän puolella. Hankintahakkuu tai taimikon perkaus ovat edelleen sopivaa hyötyliikuntaa ja sekä fyysisen että henkisen kunnon hoitoa.
Samalla on aina hyvä tilaisuus katsastaa mitenkä eri kokeilukohteet ovat viime aikoina menetyneet ja kehittyneet.
Maatilan vanhat rakennukset vaativat aina oman huolehtimisensa. Siitä ohessa kuva huopakaton uusimisesta v. 2009. Menossa on huoparullien vinssaus katolle. Vierailevana vinssaajana on Visaksien mittalaitekehittäjä, nyt jo edesmennyt insinööri Kalevi Visa
Kirjoittaja: Matti Ylinen 
Kirjoittaja: Matti Ylinen 
melko puhdasta luonnon kiertotaloutta. Siinä tulivat tutuiksi hevosten kera keväisin pellot ja kylvöt, kesällä heinänteko sekä elokuusta alkaen rukiin ja rehuviljan leikkuu ja puinti. Päivittäin hoidettiin lehmät ja lypsyt ja muuta karjaa. Ja karjan lanta ajettiin aikanaan ravinteeksi pelloille, mikä takasi kohtuullisen sadon seuraavalla kasvukaudella. Kaiken tämän tarkoitus oli vain saada pävittäinen leipä pöytään.
Kaupasta tuotiin tavallisesti vain kahvia, sokeria, suolaa ja hiivaa. Lähes kaikki elämisen aineosat löytyivät talosta - jos vain jaksoi tehdä tarvittavat työt, satovuosi oli suotuisa ja sai olla terveenä.
lähti opiskelemaan metsätieteitä ja sen ohessa tilastomatematiikkaa Helsingin Yliopistoon. Tilastomatematiikkaan kuului tietenkin automaattiseen tietojenkäsittelyyn ja sen myötä tilastomatemaattisiin analyyseihin perehtyminen; mm. regressio- ja pääkomponenttianalyysit sekä erilaiset optimointimallit. Uuden tiedon innoittamana kirjoittajan moni yö kului Helsingin Yliopiston Töölön laskentakeskuksessa malleja laskien. Tietokoneet olivat silloin nuoria.
Siitä elämä jatkui metsäharjoittelujen sekä 1960..80-luvuilla metsätiedon (Metsäntutkimuslaitos) ja puunhankinnan merkeissä useissa suomalasissa metsäyhtiöissä, sellaisissa kuin Enso-Gutzeit Oy, Tehdaspuu Oy (omistajat Ahlström, Kaukas, Kymi, Tampella), Puulaaki Oy (omistajat Kyro, Nokia, Rosenlew, Serlachius ja Pohjan Saha), Serlachius Oy ja Metsäliitto. Tuolloin kirjoittajan päivittäistä elämää värittivät normaalien puunhankinnan työtehtävien 
ohella ja monesti niihin sisältyenkin tilastomatemaattiset ratkaisumallit, Ne olivat metsätietoon liitettynä kirjoittajan usein käyttämiä työkaluja.
Erikoisimmat kokemukset Puulaakin aikaan 1980-luvulla syntyivät siitä, että Puulaakin omistajina olivat juuri nuo edellä jo mainitut viisi metsäyhtiötä.
Tietojenkäsittelyn automatisoituminen oli avainasemassa myös silloin kun insinööri Kalevi Visa (1937-2017) ja blogin kirjoittaja monesti iltamyöhään saakka kehittivät Suomen ensimmäisiä automaattisesti laskevia puutavaran mittasaksia jossain Papinkadun kellarissa 1970-luvun Tampereella.
Kehittämistyön tulosta kuvaa seuraava ote Esko Pakkasen kirjasta ”Metsäherrojen mennyt aika”:
rakennemuutosten – yritysfuusioiden tai yhtiöiden loppumisen - aikaa. Tämänkin julkaisun kirjoittaja joutui niissä mukaan yhteensä seitsemään yritysfuusioon tai yrityksen purkuun – jopa tehden muutamiin niistä valmistelevia taustalaskelmia.
Pääpaino Mystemin toiminnassa on ollut koko ajan tietojärjestelmien kehittämisessä. Tiedollinen perusta sille syntyi jo 1960-luvulla ensimmäisten ohjelmakehitelmien myötä. Siitä on ohessa Fortran II-kielinen ote puiden kasvun laskennasta. Varsinainen tietokonealan kasvu pienissä yrityksissä perustui kuitenkin vasta henkilökohtaisten tietokoneiden (PC:t) tuloon markkinoille 1980-luvulla.
Yritysjärjestelyissä 1980-luvulla saadut kokemukset pitivät kuitenkin myös johtamis-näkemyksen kehittämistä mukana ohjelmistokehityksessä. Merkittävin tällainen ohjelmisto oli suuryritysten johtamiseen alue- ja piiritasolle tarkoitettu ”Puunhankinnan tuloslaskelma” 1990-luvun alkupuolella. Sen taustalla oli tuon ajan johtamisessa vahvistunut suuntaus itseohjautuvuuteen ja tiimityöskentelyyn. (Ks. viereinen kuva johtamisen keskeisistä elementeistä.) Ohjelmiston erityispiirre oli koota kovin hajallaan oleva alueen tai piirin toimintatieto suoraan muista tietojärjestelmistä ”yhden sivun A4-koosteeksi”. Tuon ajan tietotyökaluilla järjestelmän kehittäminen tähän suuntaan ei ollut aivan vaivaton työmaa.
Seuraava merkittävä ohjelmien ryhmä Mystemissä olivat erilaiset koneellisen puunkorjuun suunnittelu- ja seurantaohjelmat yrittäjille 1990- ja 2000-luvuilla. Niiden taustalla oli koko ajan ajatus kehittää yrittäjyyttä. Ohjelmisto käsitti kaikkiaan tusinan verran erilaisia ohjelmia urakoiden suunnittelua ja toteutusta. Toteutusvaiheen ohjelmat käsittivät tietojen siirtoa metsästä toimistolle sekä työsaavutusten seurantaa, urakoiden laskentaa ja niiden laskutustakin.
Nyt askareet ovat jatkuneet enemmän metsän puolella. Hankintahakkuu tai taimikon perkaus ovat edelleen sopivaa hyötyliikuntaa ja sekä fyysisen että henkisen kunnon hoitoa.
