VALO LOISTAA PIMEÄSSÄ, PIMEÄ EI SITÄ KÄSITÄ
Taas on se aika kun tavalla tai toisella olen koostanut pienen joulujulkaisun vaimoni Riittan taidegrafiikasta. Aluksi, 1980-luvulla olivat työlistalla pienet, aidot taidegrafiikan vedokset, mutta vuosituhannen vaihtuessa 2000-luvulle oli saajajoukon kasvaessa grafiikanvedokset korvattava kartongille tulostetuilla korteilla.
2010-luvulla hyvän joulusanoman juhlaa olivat taas värittämässä lapsenlapset omilla korttimalleillaan - viimeisimmäksi Venla joulukuusellaan v. 2020 - ja aito grafiikka jäi vähemmälle.
Nyt tänä vuonna, kun on taas joulutervehdysten aika, halusimme - ajallisesti Ukrainan sodan varjossa - jättää tavanomaiset taidegarafikan vedoskortit vähemmälle ja tervehtiä teitä aikaisempaa pelkistetymmin parilla tähän joulutervehdykseen liitetyllä Riittan joulugrafiikan kuvalla.
Valolla ja pimeällä on ainakin siinä kulttuurissa, jossa olen elänyt, oma elämänarvoja kuvaava merkityksensä. Valo yhdistetään hyvään ja pimeä (=pimeys) yhdistetään pahaan. Samaa ilmentää ote Riittan grafiikan työstä vuodelta 2010 (Kuva1.) nimeltään: "Valo loistaa pimeässä, pimeä ei sitä käsitä." Teksti on vapaa muunnos Uudesta testamentista.
Tarkasti sama kuvaus on UT:n uudemmassa käännöksessä: "Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh 1:4-5) Lauseella viitataan Jeesuksen syntymään ja asemaan maailman valona. Sitä ilmentäköön tässä joulutervehdyksessä Riittan kuvissa perinteeksi muodostunut tapa kuvata seimen lasta (Kuva 2.), jonka syntymä liittyy keskeisellä tavalla jouluun.
Tämän pienen julkaisun myötä toivotan kaikille lukijoille - tutuille ja tuntemattomille - omasta ja Riittan puolesta Hyvää joulua 2022 ja Hyvää tulevaa vuotta 2023. Lisäksi haluan tänäkin vuonna kiinnittää lukijan ajatukset joulun varsinaiseen sanomaan myös Riittan jo pari vuotta sitten julkaiseman kuvasarjan kautta:
KUVAVÄLÄHDYKSIÄ RIITTAN JOULUGRAFIIKASTA
Lopuksi en itse malta tänäkään vuonna olla toistamatta suurta jouluun liittyvää ihmettelyäni joulun sanoman pysymisestä ihmisten mielissä 2000 vuoden ajan kysymyksellä:
"Ihmeellistä: Kuinkahan moni tämän päivän ihminen - tänään kuuluisakin - on miljoonien ihmisten mielissä kahden tuhannen vuoden kuluttua? Enpä usko, että yksikään."
Jouluterveisin
Riitta ja Matti Ylinen
PS. Riittan muuhun kuvagrafiikkaan voi käydä tutustumassa Riittan omassa pienessä kotigalleriassa: Tästä Riitta Ylisen kotigalleriaan tai Mystemin sivuilla: OyMystem/Riittan kuvagalleriatai Suomen ammattitaiteilijoiden esittelysivuilla: Suomen kuvataiteilijamatrikkeli ja siellä edelleen nimihaku.
MY