Siirry sisältöön

1

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, 
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen

 

 

PALJON PORUA PÄÄSTÖISTÄ   -  KUKA VEI VILLAT?
Vielä toukokuussa ennen jo päättynyttä kesää v. 2019 tämän blogin kirjoittaja suunnitteli jättävänsä hiilidioksidi- ja muut kasvihuonekaasupäästöt (jäljempänä KHK-päästöt) muiden käsiteltäväksi ja siirtyvänsä kirjoituksissaan  itselleen tutumpiin metsäaiheisiin. Kesän aikana  tehty vanhan hirsitalon kunnostus- ja kengitysprojekti on vuorostaan pitänyt kirjoittajan  lähes kokonaan poissa  tietokoneen äärestä.  Projektin aikana  kertyneet uudet havainnot  ja toisaalta  nyt viime päivinä (- vuoden 2019 loppuviikkoina-) julkisuudessa aktiivisena jatkunut päästökeskustelu on antanut kirjoittajalle syyn  palata aiheeseen vielä kerran.
Aluksi  kirjoittaja haluaa parin ilmastonmuutokseen liittyvän esimerkin kautta kerrata  kuinka  mieliämme  hallitaan julkisuuden osatotuuksilla.  Esimerkit kertovat siitä, miten hiilidioksidi- ja muihin KHK-päästöihin keskittynyt tutkimus ja viestintä antavat hyvin rajoittuneen kuvan hiilen kierrosta luonnossa.  Siksi  haluan täydentää päästöihin  keskittynyttä luontokuvaa kasvimaailman kyvyllä sitoa hiiltä hyvin monipuolisesti ja monissa eri tilanteissa. Asialla on merkitystä ja sitä ovat pitäneet esillä  mm. Seppo Lohtaja Ilkassa 16.08.2019 ja Maaseudun Tulevaisuudessa 21.08.2019 sekä Ilkka Herlin HS:n viikkojulkaisussa 41/2019
Sen jälkeen julkaisussa käsitellään enemmän karjaan ja peltoviljelyyn perustuvan biologisen hiilen luonnonkiertoa maassamme.  Vaikka em. toiminta tuottaa maassamme KHK-päästöistä vain suhteellisen pienen osan, on sen  tarkastelulla merkitystä juuri  nyt kun laajan päästökeskustelun innoittamina suunnitellaan niin ihmisten käyttäytymistä kuin monia elinkeinoja rajoittavia toimenpiteitä. Näihin monesti pelkästään päästöihin perustuviin toimenpiteisiin sisältyy kuitenkin useita riskejä. Eräs riski on siinä, että päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka suoraan vähentää kasvillisuuden ilmasta sitomaa hiiltä.   Kaikkiaan kasvustojen  ilmasta sitoma  hiili vähenisi enemmän kuin päästöt vähenevät.  Seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden  vastaisesti päästöjen  nettokasvu. Sen jälkeen voi vain kysyä ovatkohan päästörajoituksilla saavutetut tulokset  Suomessa lopuksikaan tyhjää parempia.

 

1. Tapaus A: Harhaanjohtavaa viestintää  päästöistä

Hyvän esimerkin harhaanjohtavasta viestinnästä ja  hiilen kierron rajoittuneesta tarkastelusta tarjoaa  Sitran kunnittaisista hiilidioksidipäästöistä teettämä tutkimus, jonka tuloksia esiteltiin yli vuosi sitten mm. sanomalehti Ilkassa 16.10.2018. Tutkimuksen mukaan monet suurista kaupungeista olivat vähäpäästöisiä ja mutta luonnosta elantonsa saava Kurikka (Jalasjärvi ml.) oli maan suuripäästöisimpiä.  Kuitenkin, jos asiaa tarkastellaan hiilen koko kiertokulun kannalta ovat monet kaupungit edelleen huomattava päästölähde, mutta Kurikka on tosiasiassa huomattava hiilinielu ja hapekkaan ilman tuottaja.(Kuvat 2a ja 2b)

Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on moleyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.

Kuva 2a. Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 (Sitra) mukaan.

 

 

 

Kuva 2b. Helsingin ja Kurikan koko hiiltase. Tasetta laskettaessa  tämän jutun kirjoittaja lisännyt edelliseen kuvaan 2a kasvustojen hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot. Vihreä hiilitase:  +=nielu, -=päästöä)

 

 

Kuvassa 2a esitellään Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt ilman teollisuutta asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 (Sitra) mukaan. Kurikan lukuihin sisältyvät maa- ja karjatalouden päästöt ja siihen  on lisätty metsien keskimääräinen hakkuupoistuman vaikutus. Päästöjen keskinäinen suhde mukailee joka tapauksessa julkaistua tutkimusta.

Kuvassa 2b on Helsingin ja Kurikan koko hiilitase, joka on Helsingillä vahvasti negatiivinen ja Kurikalla positiivinen. Tasetta laskettessa on tämän jutun kirjoittaja lisännyt edelliseen kuvaan 2a kasvustojen hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot edelleenkin ilman teollisuutta kunnan asukasluvun mukaan laskettuna. Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.  (+ = nielua,  - = päästöä).

Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 25,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa ja Helsingin asukkaille noin 50 milj. euron vuotuista kustannusta.

 

2. Tapaus B: Nautaeläinten suhde luontoon muutakin kuin  metaania

Tämänpäivän ilmastopäästöjä koskevalle viestinnälle on tyypillistä  kuvata   KHK-päästöjä päästökohde kerrallaan  täysin kokonaisuudestaan irroitettuna.  Tällainen päästöerä on myös lehmien ja muiden nautaeläinten kasvatuksen myötä syntyvä metaani. (Kuva 3a)  Sitä pidetään niin haitallisena, että  nautaeläinten kasvatuksesta ja maidon tuotannosta ja naudan lihan syömisestä pitäisi ilmaston takia kokonaan luopua.  Kuitenkin tässäkin tapauksessa päästöt ovat - ainakin Suomessa - osa laajempaa hiilen kiertoprosessia, jossa pääosa päästöjen hiilestä on sidottu ilmasta naudan ravintoon jo ennen kuin  kuin se on  naudasta takaisin ilmaan  hiilidioksidina tai muina KHK-päästöinä vapautunutkaan ja jolla monia myönteisiä vaikutuksia ilmakehän ja maaperän hiilitaseeseen.  Tätä kokonaisuutta kuvataan jäljempänä esimerkinomaisesti kuvissa  3a ..3b osana mullivasikka Melperin elämää.

Kuvassa 3a  kerrotaan  vajaan vuoden vanhan mullivasikan - nimeltään Melperi -  päästöistä siten kuin  julkisuudessa tavallisesti tehdään. Eli kerrotaan pelkistä KHK-päästöistä ja tässä kuvan 3a tapauksessa  pelkistä lihanautojen metaani- ja muista KHK-päästöistä. Hiilen kierto luonnossa on kokonaan ohitettu.

Kuva 3a.  Vajaan vuoden vanhan nautavasikan - nimeltään  Melperi -  suhde luontoon esitellään julkisuudessa useimmin  mittavina KHK-päästöinä, joista metaani on merkittävin.

 

 

Seuraavaan kuvaan 3b  on lisätty  joukko nautaeläimen koko hiilenkiertoon liittyviä, ilmasta hiiltä sitovia tai sitä vapauttavia tapahtumia, ja  esitellään  hiilenkiertoa noin puolitoistavuotiaan nauta  Melperin elämässä. Suomalaisissa oloissa siihen tarvitaan  vajaa hehtaari peltoa, josta kertyy ravinnoksi riittävästi heinää tuoreena ja kuivana sekä viljaa. Mukana kuvassa ovat siis kaikki keskeiset naudan elämiseen liittyvät,  hiiltä sitovat  tai päästöjä synnyttävät pienprosessit sekä  hiilitase. Oikeassa yläkulmassa näkyy miten muutamat Melperin kasvatukseen liittyvät tapahtumat käytännössä kompensoivat KHK-päästöjen (ml. metaani ) vaikutuksen lähes kokonaan.

  Kuvan 3b hiilitaselaskelmaan  on koottu merkittävimmät noin puolitoistavuotiaan nauta Melperin   elämiseen liittyvät, ilmasta hiiltä sitovat  ja toisaalta päästöjä synnyttävät  osat sekä hiilitase. Oikeassa yläkulmassa näkyy, miten Melperin kasvatus käytännössä kompensoi KHK-päästöjen (ml. metaani ) vaikutuksen.

 

Kuvan 3b tasekaaviossa hiiltä sitovista osista (vasen pylväs) ovat merkittävimpiä ruuan lähteenä oleva kasvusto (vihreä) sekä muina osina juuristo  (punainen) ja oikaisutekijänä ns. kasvuhyvitykset (violetti), joita ovat mm.  lannan tuottama lisäkasvu ja nurmen viljelykierrossa  esikasvivaikutuksen aikaansaama  kasvun lisäys.
Päästöjä (oikea pylväs) tuottavat merkittävimmin naudan normaalit elintoiminnot ja hajoava biomassa (vihreä), juuriston (=maaperän) normaalipäästöt (punainen) sekä nyttemmin paljon tutkitut KHK-päästöt (ruskea ja turpeella vaalean ruskea).
Hiilitase (Kolmas hyvin matala pylväs) on näiden pylväiden kasvubonuksella ja prosessiin sitoutuneella juurihiilellä (tumma vihreä) oikaistu erotus hiileksi (C-Ekv) laskettuna.  Turvepeltojen vaikutus on mukana osuudellaan painotettuna.

Kuvan 3b ylänurkassa esitettävässä KHK-päästöjen konpensointikaaviossa hiilitaseen kasvubonus (violetti) on  siis lannan kasvulisäys ja nurmen viljelykierrossa saatavan – ns. paremman sadon lisäys yhdessä.   Juuristojen kasvun kautta  sitoutuu vuorostaan juuristohiiltä (vihreä) sekä itse kasvuprosessiin että maahan pitkäaikaisempaan muotoon. Yhteensä hiiltä sitovat toiminnot  voivat kompensoida  Melperin KHK-päästöt kivennäismailla kokonaan. Jos turvemaiden päästöt (vaalea ruskea) ovat mukana, olisi ko. hyvitysten kattavuus yli 90 % KHK-päästöistä.

Kaikkiaan kaavioista ilmenee, ettei naudan hiilitase ole pelkkiä päästöjä, vaan monien hiiltä sitovien ja vapauttavien osien summana se on käytännössä nolla. Näin KHK-päästöjen tuottajana pidetty nautaeläin onkin aika hiilineutraali otus

Edellä mainitttujen kasvubonusten lisäksi hyvitystä voisi saada aikaan myös polttamalla olkisato tai  lannan orgaanisia aineosia erikseen mädätettynä biokaasuna ja siten korvata fossiilisia polttoaineita.

Tämänkin  esimerkin kautta jätän lukijalle mietittäväksi onko pelkästään joihinkin valikoituihin päästöihin perustuva mielikuva ilmastoasiassa oikea ja riittävä tieto toimenpiteiden perustaksi.

*) Lukijalle huomautetaan, että kirjoittajan tarkoitus ei ole arvioida pitäisikö ns. punaisen lihan syömistä tai maidon juomista vähentää tai kasvattaa. Sen jätän lukijan  harkintaan. Sen sijaan haluan tälläkin esimerkillä kertoa, miten erilainen kuva hiiliasetelmasta ja päästöistä syntyy, jos ilmiötä tarkastellaan hiilen koko kiertoprosessina eikä vain päästöinä.

 

3. Aktiivisella  viljelyllä on merkitystä hiilen luonnonkierrossa

Tyypillisessä päästöajattelussa - varsinkin peltoviljelyssä - viljelyn satotasolla ei katsota olevan  merkitystä. Se hiili, jonka kasvusto sitoo, vapautuu  päästönä satoa käytettäessä. Tarkasti ottaen näin ei ole. Sadon lisäksi viljelyssä hiiltä sitoutuu itse sadon lisäksi muuhun kasvustoon,  juuristoon ja maahan erilaisia määriä ja eripituisin ajanjaksoin.

Siksi tyypillisestä päästöselvityksestä poiketen  käsitellään tässä myös erilaisten kasvustojen kykyä sitoa hiiltä. Kuvaan  4.  on koottu muutama tyyppiesimerkki erilaisista kasvustoista hiilen sitojina.  Siinä ovat mukana kahden tavallisen peltokasvuston, luonnonvaraisen kukkakedon (punaiset pylväät) ja kolmen eri-ikäisen männikön (vihreät pylväät) vuotuisia kasvulukuja, kaikki puhtaana hiilenä mitattuna. Esimerkiksi nurmella kuvan noin 4,1 tonnia hiiltä/ha  vastaa hiilidioksidina noin 15 tonnia.  Tämä on selvästi enemmän kuin esim. suomalaisen keskipäästö noin 11 CO2-ekv tn/v.  Jo tyypillinen kesämökkitontti oikein hoidettuna sitoo ilmasta saman määrän hiiltä.

Vertailun vuoksi on kuvaan 4 lisätty myös luonnontilaan jätetyn kuivahkon kedon ja vanhan 100-vuotiaan mäntymetsän kasvupylväät verrattavaksi aktiivisesti viljeltyihin pelto- ja  metsäkasvustoihin.   Selvä päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä.

Kuva 4. Kasvupylväät kertovat nurmen, viljan tai keski-ikäisen metsän hyvästä hiilensitomiskyvystä. Vertailun vuoksi samaan kuvaan on lisätty luonnontilaan jätettyjen kuivahkon kedon ja vanhan, 100-vuotiaan metsän kyky sitoa hiiltä. Päätelmä tästä on, että aktiivinen metsän tai peltojen viljelijä sitoo vuosittain hiiltä monin verroin enemmän kuin luonnontilaan jätetyt pellot tai metsä.

 

Kuvan 4 luvut ovat useimmille viljojen, karjan tai metsien kasvattajille hyvin tuttuja. Heidän toimillaan myös hiilen sitominen kasvustoon on helpoimmin käytännössä mahdollista. Muille kuvan keskeinen sanoma on, että hyvässä kasvukunnossa olevat pellot ja metsät ovat  päästörajoitusten ohella merkityksellisiä ilmaston muutoksen torjunnassa. Metsäthän on jo yleisesti tunnustettu hiilinieluiksi, mutta  ilmaston muutoksen suhteen kasvuisat nurmipellotkin sisältävät mahdollisuuksia, joita ei pitäisi tuhota huonosti harkituilla päästörajoituksilla.  Tästä muutamia näkökohtia:

1) Niin kuin  alussa jo todettiin, tyypillisessä päästöajattelussa pellon satotasolla ei katsota olevan merkitystä hiilitaseen kannalta. Se hiili, jonka sato sitoo, vapautuu  päästönä satoa käytettäessä. Tarkasti ottaen näin ei ole. Aktiivisessa viljelyssä koko kasvuprosessiin sitoutuu enemmän hiiltä kuin vajaatuottoisessa viljelyssä. Sato on vain osa sitä. Näin erityisesti nurmella. Sitoutuminen jatkuu niin kauan kuin viljelyä harjoitetaan.

2) Erityisesti  nurmiviljelyssä hiiltä sitoutuu juuristoon ja maahan sekä nopeasti hajoavaan että pidempiaikaiseen muotoon ja sekin on eräänlainen hiilinielu. Mistäpä se ruokamulta muuten olisi syntynyt.  Vuoroviljelyssä sitoutuva pinta-ala kertautuu vuosikertojen mukaan. Kaikkiaan sitoutuva määrä voi kompensoida huomattavan osan nautojen metaanipäästöstä.

3) Aktiivinen viljely ja satotason nosto pienentää viljelyssä tarvittavaa peltoalaa. Vapautuvan peltoalan voi käyttää lisäravinnon tuotantoon tai muuuntaa hiilinieluksi. Esim. hiilinieluksi muunnettuna  3000 kg/ha jyvä/rehusadolla kuiva-ainetta 10 %  satotason nousu lisää aktiivisella viljelijällä hiilen sidontaa yli viidenneksen naudan metaanipäästöön verrattuna kunhan muistaa mahdollisen lisääntyvän ravinnekuomituksen haitat.

4) Lanta ja nurmiviljelylohkojen esikasvivaikutus lisäävät aktiivisessa karjataloudessa luontaisesti satotasoa. Yhdessä  nurmien juuristojen ja maahan sitoutuneen hiilen kanssa nämä voivat kompensoida metaanipäästöt kokonaan. Vaikutusta voi vahvistaa olkien bioenegiakäytöllä tai lannan madättämisellä biokaasuksi.

5) Karjatalous ja nurmiviljely on varsinkin väli-Suomessa hyvä tapa tuottaa ruokaa. Nurmi kestää varsin hyvin pohjolan oloja väli- ja pohjoisessa Suomessa ja nautaeläin on hyvä nurmen/heinän  (tuorerehun) jalostaja ruuaksi.  Puhdas viljan viljely on sen sijaan aina altis halloille. Sen sai tämän blogin kirjoittajakin  kokea aktiiviviljelyaikoinaan useampaan kertaan. Ja todennäköisesti paljon puhuttu  ilmaston lämpeneminen vain syventää kylmän ja lämpimän ilman purkauksia pohjoisella pallonpuoliskolla. Niin ainakin tähän saakka on käynyt  Siitä kertoo myös viime elokuun alun halla Etelä-Pohjanmaan pelloilla. Sen muistavat ainakin monet etelä-pohjalaiset perunanviljelijät.

Tämä luku ja edellä luetellut kommentit ovat tässä julkaisussa mukana sen johdosta, että peltojen ja metsien kasvukunnolla on merkitystä hiilen sidonnan ja paremman hiilitaseen kannalta - kunhan vain jaksetaan tarkastella koko hiiliketjua.   Parempaa hiilitasetta tavoitteleva toiminta  ei edellytä luomuviljelyä.  Riittää kun käytetään  luonnossa itsessään olevaa kasvupotentiaalia ja  hiiltä vähän pysyvämmin sitovia  kasvuprosesseja.

 

4.  Päästörajoituksissa on  riskinsä

Blogin kirjoittaja on jo jonkin aikaa ollut huolissaan siitä, että monet maa- ja metsätalouteen kohdistuvat päästörajoitukset eivät ole viisaita  toimenpiteitä  ilmakehän hiilitaseen parantamisessa. Esimerkiksi pelkästään päästöihin perustuvien toimien yksipuolisuutta kuvaa lähes mantran aseman saaneisiin "naudan metaani" ja "punainen liha" liittyvä ilmastoriski.*)  Toisin kuin ylesesti kuvitellaan seuraa nautojen kasvatuksesta luopumisesta Suomessa  päästöjen vähenemisen asemesta todennäköisesti viljelyprosessien muutoksista johtuva päästöjen kasvu.   Se olisi seurausta  laaja-alaisesta  nurmikasvatukseen sitoutuneen hiilen purkautumisesta ilmakehään.

Päästöjen kasvun ohella luopuminen nautojen kasvatuksesta elinkeinona johtaisi leivän loppumiseen hyvin monesta - ei ainoastaan karjankasvattajien - pöydästä. Tilannetta voisi havainnollistaa seuraavalla hyvinkin mahdollisella tapahtumaketjulla tilanteessa, jossa nautakarjojen kasvatus ja ylläpito voimakkaasti vähenisivät - erityisesti väli-Suomessa: (Aiheluettelo ei ole tapahtuma- eikä tärkeysjärjestyksessä)

  1. Koko hiilen kiertoprosessi Suomessa muuttuisi monilla alueilla
  2. Päästörajoituksista seuraa toimintaa, joka vähemmän sitoo hiiltä
  3. Viljelijöiden aktiivisuus ja mielenkiinto ammattiinsa vähenisi
  4. Kasvisadot pienenisivät
  5. Pellot jäisivät heitteille, - metsitys ei kaikkia kiinnosta
  6. Nurmet korvautuisivat joutopellolla tai metsittyisivät vajaatuottoisina
  7. Sidottu hiili vähenee enemmän kuin päästöt vähenevät
  8. Seurauksena päästöjen nettokasvu
  9. Päästörajoituksilla  ei saavuteta lopuksikaan tavoiteltua tulosta?

Viimeisenä tapahtumaketjuun pelkistyy kysymys: Saavutetaanko päästörajoituksilla tässä tapauksessa  tavoiteltu tulos?  On mahdollista, että seurauksena olisi - surkuhupaista kyllä - täysin rajoitustoimien tavoitteiden  vastaisesti päästöjen  nettokasvu. Sen jälkeen voi vain kysyä olivatkohan päästörajoituksilla saavutetut tulokset  Suomessa lopuksikaan tyhjää parempia. Jäljelle jäisi vain vanha viisaus: "Paljon porua - vähän villoja."

 

5.  Hyvin hiiltä sitovien kasvustojen viljely  onnistuu harvoin etänä 

Kirjoittaja on hyvin tietoinen siitä, että tässä julkaisussa käsitelty aihe hiilen sitoutumisesta ja päästöistä on varsin vähäinen  maapallon mittakaavassa ja maassammekin.  Mittavammat ja ylivoimaisesti suuremmat päästöt  syntyvät maassamme ja koko maapallolla fossiilisen hiilen käytöstä sen eri muodoissa. Tästä mahdollisesti myöhemmin lisää.

Koska tämän julkaisun tapahtumaesimerkit koskettavat kuitenkin huomattavaa määrää suomalaisia   pelloilla ja metsissä toimivia elinkeinonharjoittajia  ja harrastajiakin, haluaa kirjoittaja parilla loppukappaleella korostaa  näiden toimijoiden  merkitystä  ilmastonmuutoksen myönteisiä ratkaisuja haettaessa.

  1. Edellisissä luvuissa on parin esimerkin ja niihin liittyvien kommenttien kautta haluttu muistuttaa  mieliin kuinka yksipuolisia  pelkästään KHK-päästöihin  keskittyneet  rajoitustoimet ovat ja kuinka  aktiiviset viljelytoimet sisältävät  hiilidioksidin kasvustoihin sitomisessa  monia mahdollisuuksia. Niillä voidaan Suomessa vaikuttaa hiilitaseeseen  myönteisin keinoin jopa enemmän kuin rajoittavilla säännöillä tai suosituksilla. Aiemmin on jo  todettu myös, että aktiivisten keinojen käyttö  hiilitaseen hallinnassa  on  useimmin mahdollista vain pelloilla ja metsässä toimiville elinkeinonharjoittajille tai harrastajille.  Heidän roolinsa tässä asiassa tulisi aina muistaa juuri siksi. Muut joutuvat tyytymään  päästörajoitusten mukaisiin muutoksiin elämisessään.
  2. Toinen hyvään hiilitaseeseen tähtäävä päätelmä on, että hyvien hiiltä sitovien kasvustojen viljely ja ylläpitäminen vaatii  jatkuvaa tai ainakin määräajoin viljelijänsä aktiivisia toimia ja läsnäoloa. Muuten tuloksena on lähinnä museoituja kasvustoja – kukkaketoja ja hidaskasvuisia vanhoja metsiä. Hyvien kasvustojen aikaansaaminen taas on  tietoa ja kokemusta vaativa taitolaji,  joka tarvitsee niin kuin tähänkin saakka aktiivisen ja ammattitaitoisen tekijänsä sekä pelloilla että metsissä - ei kuitenkaan ainoastaan luomuviljelynä. Moni muukin viljelymyoto voi johtaa hyvään hiiltaseeseen.

 

6. Paljon porua - vähän villoja

Lukija on varmaan jo odottanut vastausta jutun otsikon osaan: "- kuka vei villat?".

Siihen kirjoittaja toteaa yhteenvetonaan (muokattu 30.11.2019):    On hyvin todennököistä,  että monillakaan maaseutuelinkeinojen  päästörajoituksilla ei ole myönteisiä vaikutuksia  hiilitaseeseen eikä rajoitustoimilla siten saavuteta tavoiteltuja tuloksia.  Vanhaa sanontaa mukaillen yksipuolisilla päästörajoituksilla ei kerry villojaHän, joka keskittyy vain päästöihin, huomaakin lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita. Luonto itse sen sijaan antaa mahdollisuuksia paljon parempaan.

Lukemisiin
MY

 

Lähdeaineisto: 
Tämä juttu sisältää  osia jäljempänä luetelluista, blogissa aiemmin julkaistuista artikkeleista.  Ne samoin kuin nyt julkaistu juttu perustuvat useisiin tutkimusjulkaisuihin, esitelmäaineistoihin ja luotettavina pidettäviin lehtikirjoituksiin sekä kirjoittajan kehittämään hiilenkierron/hiilitaseen noin 50 muuttujan laskentamalliin ja omiin kokemushavaintoihin aina 1950-luvulta alkaen:

1.  BLOGIN AVAUS:”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA”
2. MELPERI, ILMASTONMUUTOKSEN SUURI SYNTIPUKKIKO?
3. MULLI MELPERI JATKAA KERTOMUSTAAN II

Kirjoittajan omaa, asiaan liittyvää kokemustaustaa on kuvattu artikkelissa:
4.  ”KOKEMUKSIEN KAUTTA LUONNON TUNTEMISEEN”

MY

 

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen

 

 

Jonkinlaisena johdantona tulevaan  kirjoittaja nosti tämän viimevuotisen metsäjutun blogin ensimmäiseksi julkaisuksi.   Julkaisussa kirjoittaja hämmästeli kolmen 1970- ja 1990-luvuilla ns. 1.5- sukupolven jalostusmateriaalilla viljeltyjen männiköiden kasvuvoimaa. Vaikka näitä männiköitä ei ole monta, ovat ne selkeydessään olleet kirjoittajalle riittävä syy kertoa näistä havainnoista metsien uudistamista ja käsittelyä silmälläpitäen. Samalla kirjoittaja on saanut muutaman havainnon luonnon kyvystä valmistautua muuttuviin olosuhteisiin.

1. Luonnossa on paljon mahdollisuuksia

Luonnon kanssa koko ikäni eläneenä jaksan toistuvasti ihmetellä luonnon itsensä selviytymiskykyä ja jatkuvaa muuntumista, jonka kautta luomakunta on selviytynyt ajasta toiseen. Tältä pohjalta en ole koskaan oikein ymmärtänyt luontoa yltiösäilyttävästi suojelevaa näkökulmaa – ikäänkuin luonnon konservoimista tiettyyn tilanteeseen. Kyllä luonto on aina ratkaisunsa hakenut.

Tällä kertaa ihmettelyn aiheena on tämän julkaisun johdannossa jo maintun jalostusmateriaalilla viljeltyjen metsiköiden kasvuvoima. Ainakin kirjoittajalle erityistä merkitystä on sillä, että kyseiset kohteet eivät ole aivan nuoria. Vanhin näistä on istutettu jo 1970-luvulla, mutta havainnoista pääsee kertomaan vasta nyt.  Metsäluonto ei elä mitään tertiaalitaloutta.

2. Luonnossa on kasvuvoimaa

Jalostusmännikkö, 44 vuotta
Hyvän opetuksen siitä, ettei metsäluonto elä tertiaalitaloutta kirjoittaja sai viime syksynä omalla metsäpalstallaan silmäilleessään v. 1976 istutetun, nyt 44 vuotiaan (taimet 1+1v) männikön hakkuutarvetta ja puita, joista suurimmat jo täyttivät reilusti tukkimitan. Puita katsellessani mieleeni tunkeutui kuitenkin aivan muu ajatus: ”Eihän tällä kasvupaikalla ja tässä iässä ole normaalisti tämän kokoista puustoa.” Havainto sai kirjoittajan selvittämään asiaa samantien vähän enemmän.

Otteita selvityksestä on tässä jäljempänä sanoin ja kuvin. (Siinä jalostusaineistolla uudistetuista kohteista  käytetään nimitystä plusmetsikkö tai plusmännikkö.)

"Metsikkö sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla ja on pinta-alaltaan vähän yli hehtaarin kokoinen. Kasvupaikkana se on Pohjanmaalle tyypillinen puolukka-mustikkatyypin sekoitus (VMT).
Kohde on istutettu 1976. Istutus tehtiin jo kerran vuotta aiemmin v. 1975 Metsänjalostussäätiön kasvihuonetaimilla, mutta kova pakkanen (-8*C) kesäkuun alkupäivinä v. 1975 nujersi karaistumattomat männyn taimet. Kohde istutettiin uudelleen v. 1976 Metsäjalostusäätiön Röykän taimitarhan valikoiduilla siemenviljelmän 358   1+1v. mäntytaimilla. Taimikko perattiin aikanaan, mutta kirjoittajan kiireisestä työelämästä johtuen metsikkö ei päässyt kehittymään aivan puhtaana männikkönä. Ensiharvennus tehtiin v. 2006.

Nyt v. 2018 oli siis uuden harvennuksen aika. Toimenpidettä valmistellessani mittailin vähän tuota 44 v. vanhaa puustoa, jossa paksuimmat puut olivat kasvaneet rinnankorkeudelta 23 senttisiksi ja ehtineet noin 20 metrin valtapituuteen. Iän ja metsikön kehityshistorian varmistaakseni kairailinkin muutaman puun kasvukairalla. Uteliaisuuttaani myös vertailin em. mittaushavaintoja tunnettujen metsäprofessorien Aarne Nyyssösen ja toisaalta Yrjö Vuokilan kasvu- ja tuotostaulkoihin 1950-1960 luvuilta.

Vertailussa saatoin todeta, että kohde, joka edustaa pikemmin Pohjanmaata kuin Keski-Suomea oli 44 vuodessa kehittynyt ainakin noin 55 vuotiaan männikön mittoihin eli tuon valikoidun istutusmateriaalin kehitys oli ollut ainakin viidenneksen joutuisampaa kuin luonnonmetsistä kerätyt kasvutaulukot antoivat odottaa. Puiden oksisto on kohtuullisen kevytrakenteista. Eikä puuaineksen tiheyskään – viimeisien vuosien sädekasvu noin 2,5 mm/v - viitannut mihinkään erityiseen höttöpuumäärään. Muutenkaan en keksinyt ko. kohteesta kasvupaikkana tai ravinteisuuden suhteen mitään erityisen poikkeavaa."

Kaksi jalostussiementaimikkoa 1990-luvulta
Lisää havaintoja jalostetun siemenaineksen kehittymisestä metsäksi kirjoittaja on saanut kahdesta v.1994 ja v.1999 kylvetystä mäntytaimikosta, joiden kehitysta kuvataan jäljempänä parin tekstikappaleen verran.

Viereisessä kuvassa esitellään vuonna kirjoittajan toimesta v. 1994 konekylvetyn n.s 1.5 sukupolven jalostusmannikön kehitystä. Sen siemenaines on peräisin metsänjalostussäätiön siemenviljelmältä 358. Männikkö on nyt 24 vuotias. Kasvupaikka on tyypillistä puolukkatyyppiä.
Puuston valtapituus on nyt noin 10 metriä, mikä parilla metrillä ylittää normaalimännikön taulukkokehityksen. Valtapuiden tyyppillinen rinnankorkeusläpimitta on 11-12 cm. Parin viimeisimmän vuoden pituuskasvu on ollut 5 dm/v. Paksuuskasvua ei ole mitattu.
Oksisto on suhteellisen kevytrakenteinen, oksakulma on suora.

Samantapainen kehitys on ollut kirjoittajan toisessa kuivahkon kankaan (VT) kylvökohteessa. Se on kylvetty v. 1999 ja sen siemenaineisto on peräisin samalta Metsänjalostussätiön viljelmältä kuin edellisessä kohteessa. Iältään se on nyt siis 19 vuotias ja ns. valtapituus on noin 7 metriä, mikä parilla metrillä ylittää vastaavat normaaliarvot. Sen juokseva vuotuinen kasvu on nyt pikaisen arvion mukaan 7-8 m3/ha/v, mikä sekin näyttäisi ylittävän normaalimetsän taulukkokasvun.

Molempien kohteiden pituuskehitys sijotettu vertailtavaksi viereiseen kuvaan.

Ilmastonmuutokseen liittyen voi edellä kerrotuista kahdesta nuoresta ja yhdestä keski-ikäisestä männiköstä todeta, että  jo parikymppisenä ne kasvuvoimassaan  ylittävät samanlaisen kasvupaikan 100-vuotiaan männikön kasvun ja viidentoista vuoden kuluttua vähän ne tekevät sen ainakin kaksinkertaisena.

Ja ilmaston muutoksen torjunnan kannalta voi tässä todeta myös, että  metsissä on mahdollista saada aikaan myöntesiä tuloksia selvästi yleisesti uskottua nopeammin pitämällä huolta kasvuvoimaisista nuorista metsistä.

Arvelen, että edellä kerrotun johdosta moni tieteilijä heittää epäilyksen varjon esitetyiile tuloksille ja jalostetun taimi- tai siemenmateriaalin käytölle metsissä yleensäkin.  Sen he tehkööt vapaasti. Havaintojen perusteella on kuitenkin varmaa, että kirjoittajan omia metsiä uudistettaessa käytetään aina vähintään risteytysjalostuksen kautta kehitettyä taimi- tai siemenainesta. Siihen nämä näytöt  riittävät kirjoittajalle  mainiosti.

Kloonatun taimiaineksen käyttö sen sijaan saa vielä odottaa kirjoittajan metsissä käyttöään. Ensimmäiseen kokeiluun voisi visakoivuistus olla sopiva kohde. Sillekin on luonnossa kyllä monta uhkaajaa, joista pahin taitaa myyrien tai hirvien asemesta olla ihminen. Naapurinikin visakoivuviljelmältä parhaat puuyksilöt varastettiin niiden päästyä hyvään visan tuottokuntoon.

 

3. Luonnossa on muuntelukykyä

Kirjoittaja on edellä kerrottuja metsikkökuvioita uudistaessaan pitänyt tapanaan tilata pieniä eriä muuta, tavallisesta poikkeavaa taimi- ta siemenaineistoa. Niiden mukana on tullut aina joitain yksilöitä, jotka nyt – kun niilläkin on ollut jo vuosia kavuaikaa - muistuttavat kirjoittajalle luonnon muuntelukyvystä. Eikä muuntelu tarkoita ainoasta kasvien ilmiasua vaan kaikkia niiden ominaisuuksia.

Mainituista poikkeusyksilöistä poimin tähän julkaisuun mukaan muutaman kuvan:

Viereisessä kuvassa on   käärmekuusen kaltainen muunnos kuusesta. Oksat ovat hennot ja kasvu kaikkiaan hidasta. Aivan putkena oksisto ei kasva, vaan lievää haaroittumista esiintyy.

Kuusi kasvaa alueella, johon istutettu pieni erä valikoitua kuusta. Kaikkiaan alueella kolme kuvan kaltaista yksilöä. Voivat silti olla paikallisestakin alkuperää.

(Kirjoittaja pahoittele kuvan heikkoa laatua, mutta pitää sen antamaa esimerkkiä tärkeänä. )

 

Seuravassa kuvassa on  Metsänjalostussäätiön viljelyaineiston mukana joskus 1970-luvulla tullut kuusi. Sen alkuperän on sanottu olevan jossain Pielisen suunalla, mutta näkyy tuo Pohjanmaallakin menestyvän.

Oksisto on selvästi kampakuusen oksistoa, mutta oksahaarojen tyyppi ja pituus viittaavat ominaisuuksiltaan riippakuusen suuntaan.

 

 

1990-luvulla kirjoittaja hankki jalostussäätiöltä  muutaman gramman siemeniä Suomen parhaaksi männyksi mainitun "Kanervan männyn"  viljelmältä.

Siemenet kylvettiin metsään merkittyyn paikkaan, jotka merkkaukset ovat nyt kyllä kadonneet. Paikka toki tiedetään likimäärin, mutta puita siellä ei voi yksilöidä kuin DNA-tutkimuksella.

Kuitenkin ennen kuin metsässä olevat merkinnät ehtivät kadota, kaksi tainta siirrettin pihapiiriin erikseen seurattavaksi. Oheinen kuva on näistä kahdesta taimesta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin.

Ne ovat varmuudella ns. Kanervan männyn jälkeläisiä.
Merkille pantavaa ovat suhtellisen kevytrakemtinen oksisto ja suora oksakulma.

Kasvua on vaikea vielä nyt arvioida, koska kasvupaikka on varsin suotuisa ja nuoret puut mahdolisesti siksi hyväkasvuisia.

 

Riitta Ylinen: Syyvyyksien puutarha

Kirjoittajalle edellä olevat kuvat muistuttavat, että  luonnossa lajin  geenistö pitää kombinaatioissaan ja mutaatioissaan sisällään yhtä lajin ilmentymää kohti ominaisuuksiltaan useita eri variaatioita. Eikä yhden ilmentymän kuolema ole välttämättä lajin loppu. Geenistön muunteluvoimassa piilee mahdollisuus kehitykseen. Asiaa on tällä kertaa ilmaistu taiteilijan   kuvassa ”Syvyyksien puutarha”.  Kuvan lähdeaineisto on peräisin aidoista merenpohjan valokuvista.

 

4. Mistä tässä kuvassa on kysymys?

Viimeisen kuvan tulkinnan ja selityksen jätin lukijan tehtäväksi:

 

Mitä tässä on tapahtunut?

Muutama lukija tunnisti ilmiön ja kommnetoi sitä.

Vastaus kerrottiin blogin  helmikuun/2019 julkaisussa.

 

 

Kirjoittamisiin
MY

 

5

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen

 

 

”AKAT PELKÄÄ MAAILMAN LOPPUA JA MIEHET METTÄN LOPPUA”

Tässä blogin avausjulkaisussa kirjoittaja käsittelee syitä tämän blogin syntyyn. Taustalla ovat kokemus siitä, miten vaikea ilmastonmuutoksesta on saada puolueetonta tietoa ja miten hiilen kiertoa luonnossa käsitellään paljolti vain päästöinä aidon hiilitaseen asemesta. Yleisölle kerrotaan puolitotuuksia. Ja kuitenkin luonnossa on paljon luonnon itsensä sisältämiä mahdollisuuksia parantaa hiilitasetta.

Johdanto

Kuva 1. Taidegraafikko Riitta Ylinen: "Viisas suunnitelma"

Tämän jutun otsikon vanha sanonta ”Akat pelkää... ” on monesti palautunut kirjoittajan mieleen viime päivien ilmastokeskustelun myötä. Ei sen takia, etteikö otsikon tai ilmastokeskustelun sanoma olisi totta, vaan sen takia, että kirjoittajan mielestä keskustelu kuvaa hyvin aiheeseen liittyviä ihmisten tunnelmia, tunnelatausta ja jopa pelkoa.

Nämä kolme seikkaa yhdessä näyttävät ohjaavan itse asian käsittelyn aivan omituisille raiteille ja mikä pahempaa voivat tuottaa tavoitteittensa vastaisia toimenpiteitä.

Ilmaston muutoksista kiinnostuneena blogin kirjoittaja on myös tyytymätön tarjolla oleviin mahdollisuuksiin selvittää muutoksien tosiasiallista vaikutusta hiilen kiertoon luonnossa. Kirjoittaja on usean vuoden ajan etsinyt ja etsii edellenkin mm. maatiloille ja sitä isommille yhdyskunnille (kunnat, maakunnat, koko Suomi, mutta ei koko maapallo) sopivaa hiilitaseen laskentamallia siinä onnistumatta. Hyvä sellainen on haussa edelleenkin. Ja saahan noita malleja tehtyä itsekin kertauksena vanhoista ajoista niin kuin tämänkin blogin kohdalla on tapahtunut.

Blogin synty
Ensimmäisen sykäyksen tämän sivuston synnylle antoi kuitenkin ns. perinteinen media, joka on ollut varsin nihkeä julkaisemaan ajan hengestä poikkeavia artikkeleita vaikka ne perustuisivat selviin havaintoihin ja tosiasioihin.

Sykäystä vahvisti Sitran kunnittaisista hiilidioksidipäästöistä teettämä tutkimus, jonka tuloksia esiteltiin mm. sanomalehti Ilkassa 16.10.2018. Tutkimuksen mukaan monet suurista kaupungeista olivat vähäpäästöisiä ja esim. luonnosta elantonsa saava Kurikka (Jalasjärvi ml.) oli maan suuripäästöisimpiä. Kuitenkin, jos asiaa tarkastellaan hiilen kiertokulun kannalta ovat monet kaupungit edelleen huomattava päästölähde, mutta Kurikka on tosiasiassa huomattava hiilinielu ja hapekkaan ilman tuottaja. Näin pelkästään päästöihin keskittynyt tutkimus vaikuttaa tarkoituksenhakuiselta puolitotuudelta.

Asiaa selvennetään jäljempänä kolmessa seuraavassa kuvassa 2a...2c, joiden lähtökohtana on jo edellä mainittu Sitran teettämä tutkimus.

Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on moleyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.

Kuva 2a. Helsingin ja Kurikan kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt asukasta kohden v. 2014

Kuvassa 2a esitellään Helsingin ja Kurikan, (Jalasjärvi ml.) kuntien (kaupunkien) hiilipäästöt ilman teollisuutta asukasta kohden v. 2014 Ilkan jutun 16.10.2018 mukaan. Kurikan lukuihin on lisätty keskimääräinen hakkuupoistuman vaikutus.

Kuva 2b. Helsingin ja Kurikan hiilitaseet kun tarkastelussa ovat mukana kasvillisuuden sitoma hiili ja hiilitase - asukasta kohden laskettuna

 

Kuvassa 2b on vertailuun lisätty edelliseen kuvaan verrattuna hiilen sidontaa ja hiilitasetta koskevat tiedot edellenkin ilman teollisuutta ja asukasta kohden laskettuna v.2014. Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.

 

Kuva 2c. Helsingin ja Kurikan koko hiilen sidonta, päästöt ja hiilitase koko asukaslukuun suhteutettuna.

 

Kuvassa 2c verrataan Helsingin ja Kurikan kuntien koko hiilen sidontaa, päästöjä ja hiilitasetta ilman teollisuutta kunnan asukaslukuun suhteutettuna v. 2014.
Kurikan luvuissa on edelleen mukana hakkuupoistuman vaikutus.
Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 20,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa.

Lukijan mietittäväksi jääköön, onko pelkästään päästöihin perustuva mielikuva oikea ja riittävä tieto hyvien toimenpiteiden perusteeksi kaikkialla Suomessa.

Kirjoittaja ei myöskään ole ollut tyytyväinen ilmaston muutoksesta käydyn keskustelun sisältöön ja keskusteluissa tarjoittuihin toimenpide-ehdotuksiin. Blogin kirjoittajan mielestä huomio niissä on aivan liian paljon keskittynyt kasvihuonekaasupäästöihin. Vasta viime vuosina on hiilen sitoutuminen metsien, peltojen ja jopa soiden kasvustoon saanut enenevää huomiota ja sitä kautta laskettu hiilitase tullut toimenpide-ehdotuksien perusteeksi. Samoin elävästä kasvillisuudesta peräisin oleva biohiili tulisi selkeästi erottaa hiilitaseen tarkasteluissa fossiilisesta hiilestä. Vain näillä perusteilla voi kaavailla mielekkäitä kasvihuonekaasujen hallintaan tähtääviä toimenpiteitä. Ainakin kirjoittajan omalla kohdalla hiilen sitomiseen tähtäviin toimiin sisältyy paljon enemmän potentiaalia kuin pelkkien päästörajoitusten käyttöön.

Huomautus. Niin kuin kirjoittaja jo aiemmin totesi, valmiita hiilitaseen laskentamalleja on ollut vaikea saada käytettäväksi. Siksi taseita joutuu laskemaan itse. Epäilijöille, jotka mahdollisesti ihmettelevät moisten laskelmien syntymistä noin vain, haluan todeta näiden asioiden olevan kirjoittajalle tuttuja koko elämänuran pituudelta. Asiasta kiinnostuneille tulevat  lähipäivinä tälle sivustolle  omat julkaisunsa ”Kokemuksien kautta luonnon tuntemiseen” ja ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä

Mitä tämä blogi haluaa kertoa.
Tässä blogissa käsiteltävät aiheet ovat yleensä lähellä luontoa ja metsää, mutta eivät muutkaan aihepiirit ole poissuljettuja. Samoin tulevilla julkaisuilla on monesti liittymä päivän yleisin puheenaiheisiin.

Laadittavilla kirjoituksilla ei ole itsessään mitään poliittista tavoitetta tai päämäärää, vaikka jutut joskus siltä saattaisivat näyttääkin.

Luontoa ja ilmastonmuutosta koskevissa kirjoituksissa halutaan tässä blogissa nostaa enemmän näkyville luonnon omaan kasvupotentiaaliin sisältyviä mahdollisuuksia pelkoa ja epävarmuutta herättävien rajoitusten jakauhukuvien asemesta. Ja vaikka metsien tärkeys suomalaisessa ilmaston muutostorjunnassa alkaa olla yleisesti hyväksytty asia, käsitellään metsää ja ilmastoa tässä blogissa yksinkertaisten kokemushavaintojen kautta.

Tässä blogissa rajoitutaan kuitenkin toistaiseksi vain suomalaisissa tai pohjoismaisissa olosuhteissa saatuihin kokemuksiin.

Kuva 3a. V. 1999 kylvetty ns. 1.5 sukupolven jalostusmännikkö ja 100 v. mänty kasvavat toistensa tuntumassa Jalasjärvellä.

Ensimmäinen tämän blogin esimerkki luonnon oman kasvuvoiman mahdollisuuksista tasapainottaa ilmastomuutosta on nähtävissä oheisessa kuvassa (Kuva 3a), jossa kaksi puusukupolvea - 100 vuotta vanha mänty ja nuori, noin 20-vuotias männikkö - kasvavat toistensa tuntumassa:

Kuinka moni tulee kuvaa katsoessan ajatelleksi, että jo parikymppinen männyn taimikko ylittää kasvuvoimassaan 100-vuotiaan männikön vuotuisen hiilensitomiskyvyn

Esimerkki jatkuu toisella jalostustaimilla istutetun, nyt jo 44 vuotiaan männikkökohteen kasvun vertailulla toisaalta samanikäisiin ja toisaalta 100-vuotiaisiin Keski-Suomen normaalimetsiin. Kaikkien näiden kolmen kohteen vuotuinen juokseva kasvu puuston ja maaston sitomana hiilenä esitetty kuvassa 3b.

Kuva 3b. Kolmen taustaltaan tai kehitysvaiheeltaan erilaisen männikön juokseva vuotuinen kasvu sidotun hiilen määräksi muunnettuna.

Kuvassa 3b verrataan perimältään tai kasvuvaiheeltaan erilaisteen metsiköiden juoksevaa vuotuista hiilensitomiskykyä toisiinsa a) jalostusmännikkö (Plusmännikkö) 30..45 vuotiaana b) vastaava samanikäinen normaalimännikkö ja c) jo 100-vuotiaaksi varttunut normaalimännikkö.

Kuva varmaankin puhuu puolestaan. Yhteenvetona kirjoittaja toteaa lyhyesti: Jos jo parikymppinen nuori taimikko juuri ja juuri ylittää vanhan metsän hiilensitomiskyvyn, ylittää se vanhan metsän hiilen sitomisarvot 15 vuotta myöhemmin kaksin- tai jopa kolminkertaisesti.

Edellä mainitut puustokohteet esitellään tarkemmin  omassa julkaisussaan ”Luonnossa on kasvuvoimaa ja mukautumiskykyä

Peltoviljelyn puolelta kasvuvoimasta huolehtimisen esimerkkinä mainitsen jokaisen maanviljelijän toki itsestään selvänä pitämän pellon ruokamultakerroksen hoidon pitämällä (apila)nurmea mukana viljelykierrossa. Siinäkin kasvatetaan maaperän ravinteisuutta, sidotaan hiiltä maahan joksikin aikaa ja hoidetaan maaperän rakenteisuutta. Tästäkin kirjoittajalla on omakohtaista kokemusta.

Esiin otettujen esimerkkien kautta olen ensiksi halunnut kiinnittää lukijan huomion siihen, että yleisestä mediahälystä huolimatta hiilitaseen parantamiseen on käytettävissä monia myönteisiä keinoja. Niiden etsiminen ja niistä kertominen on yksi tämä blogin keskeisiä tavoitteita.

Silti on aina muistettava, että jokainen järkevä kasvihuonekaasupäästöjen rajoitustoimi myös parantaa hiilitasetta. Samaan tapaan kuin missä tahansa taloudessa menojen harkittu leikkaaminen parantaa tulosta. Ratkaisevassa asemassa on koko ajan kysynys: ”Sitooko kasvillisuus toimenpiteen seurauksena enmmän hiiltä kuin saman toimenpiteen johdosta vapautuu ilmaan?” Kokemuksiensa pohjalta kirjoittaja osaa arvioida arvioida, että moni yleisesti ehdotettu, päästöihin keskittynyt rajoitustoimi ei mitenkään takaa parempaa hiilitasetta.

Kuva 4. "Minäkö muka ilmaston muutoksen suuri syntipukki?"

Näillä näkymin julkaisuille on tulossa jatkoa sen mukaan kuin mielenkiintoa lukjoilla riittää. Tapetilla ovat mm. oheisen kuvan 4 vasikan kysymys: ”Minäko ilmaston muutoksen suuri syntipukki?” tai runsaasti mielipiteitä keräneen avohakkuukeskustelun johdosta ”Avohakkuissa on paljon hyvää, jotta niitä kannattaa jatkaa?”

 

Jälkijohdanto:

Tämä blogisivusto on osa OyMystemin laajempaa esittelysivustoa, joita ovat Mystem Oy;n omat kotisvut - ->Mystemin omat kotisivut) ja niihin sisältyen mm. koneyrittäjien urakoiden suunnittelua käsittelevä OyMystemin ohjelmisto Urakkalastu II**)  Tästä Urakkalastu II:n esittelysivuille

Riitta Ylinen: "Taivaan ja meren välissä"

Mystemillä on lisäksi erillistoimintona taidegrafiikan vedostaminen. Nimikkotaiteilijamme on taidegraafikko Riitta Ylinen, joka on Suomen Taidegraafikot ry:n jäsen. Katso Riitan oma pientä kuvagalleriaa)   OyMystem/Riittan kuvagalleriatai Suomen kuvataiteilijoiden esittelysivuilta Suomen kuvataiteilijamatrikkeli ja sieltä edelleen nimihaku. (Haun tulos näyttää heidän sivuillaan jäävän vähän piiloon.) Lisämausteena voi Riitan toihin tutustua hänen pienessä kotigalleriassaan)
Tästä  Riitta Ylisen kotigalleriaan

 

Kirjoittamisiin!
MY

 

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja, Maa- ja metsätilallinen

 

 

Kuva. Melperi

Blogin tässä julkaisussa kerrataan ensiksi avausjulkaisussa käsiteltyä hiilitaseen merkitystä hiilen kierron kuvaajana. Tämänkertaisen jutun varsinaiseksi aiheeksi otetaan kuitenkin avausjulkaisussa luvattu juttu ”Melperistä”, joka nautamullikkana kertoo havaintonsa hiilen kierrosta omassa elämässään. Siinäkin hiilitase kertoo hiilen kierrosta paljon enemmän ja monipuolisemmin kuin pelkät päästöt. Siksi pelkästään päästökaasuista kertovat jutut saavat Melperin epäilemään, että kyseessä on tarkoituksellista harhaanjohtavaa viestintää.

Blogin synnyn kertaus

Kuva 1. Helsingin ja Kurikan kuntien hiilitaseet

Blogin ensimmäisessä julkaisussa verrattiin Helsingin ja Kurikan kuntien hiilitaseita, josta on oheinen kuva. Siinä lukijalle halutaan muistuttaa, ettei ilmastomuutoksen tarkastelu vain hiilidioksidipäästöinä (punaiset pylväät) – kuten mm. Iltalehti ja Ilkka 16-20.10.2018 tekivät - kerro koko totuutta hiilen asemasta luonnossa. Jos kuvaan lisätään kasvillisuuden sitoma hiili (siniset pylväät) ja näiden molempien perustella laskettu hiilitase (vihreät pylväät) saadaan totuudenmukaisempi kuva kuntakohtaisesta hiilen kierrosta luonnossa.

Vertailukuntien hiilitase osoittaa Helsingin kohdalla noin 600000 tn C-Ekv negatiivista tasetta (päästöjä) ja Kurikan kohdalla noin 66000 tn C-ekv positiivista tasetta (nielu). Hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi muunnettuna ja päästökaupan 20,- eur/tn CO2-Ekv hinnalla hinnoiteltuna Kurikan positiivinen hiilitase merkitsisi – jos se olisi mahdollista - Kurikan asukkaille yhteensä 5,0 milj. euron vuotuista myyntituloa.
Huomautus. Kaavioissa samoin kuin tekstissäkin käytetään tarkoituksella hiilidioksidiekvivalentin asemesta hiiliekvivalenttia, joka on molekyylipainoin mitattuna 27% hiilidioksidiekvivalentin määrästä.

 

Minäkö, Melperi, olen ilmaston muutoksen suuri syntipukki”.

Kuva 2. Melperin KHK-päästöt/v

Tässä luvussa mullivasikka Melperi toteaa, kuinka hänenkin kohdallaan  asioista kerrotaan monesti samaan tapaan kuin edellisessä luvussa mainitussa kuntaselvityksessä on tehty. Eli kerrotaan pelkistä päästöistä. (Kuva 2.) Edelleen hän toteaa, että pelkkä päästöjen tarkastelu johdattaa ihmiset aivan omituisiin päätelmiin ilmastonmuutoksesta ja sen  hallinnasta.

Lopuksi Melperi kysyykin: ”Miksi minä olen se ilmaston muutoksen suuri syntipukki? Eivät taida väitteen esittäjät oikein olla perillä hiilen kiertokulusta Melperin elämässä.”

Tämän jälkeen Melperi vähän mietittyään alkaa kertoa, kuinka hiilen kierrosta luonnossa on kohtuullisella vaivalla koottavissa seuraava varsin yksikertainen hiilen taselaskelma. Se tehdään tässä vähän varttuneemman mullin kohdalla. Melperi on silloin noin vuoden vanhempi ja painaa vaatimattomasti noin 270 kg. Paino on vähän alle yleisen keskitason, mutta se ei vaikuta olennaisesti taselaskelman päätelmiin.

Melperin hiilitase A. Kertomuksensa tueksi Melperi esittelee jo tässä vaiheessa osan laskelmansa tuloksista kuvassa 3a. Laskelman keskeiset perusteet hän esittelee kuvan jälkeisessä tekstissä.

Kuva 3a. Melperin hiilitase, kivennäismaa

Kuvassa 3a, Kivennäismaan hiilitase, esitetään mullikka Melperin hiilitaselaskelma Melperi vuoden ajan 0,5 ha:n kivennäismaa-pellolta ruokittuna. Siinä ovat mukana kaikki keskeiset Melperin elämiseen liityvät hiiltä sitovat ja päästöjä synnyttävät osat. Hiiltä sitovista osista (vasen pylväs) merkittävimpiä ovat ruuan lähteenä oleva kasvusto (sininen) ja juuriston kasvu (vihreä) sekä oikaisutekijänä ns. bioainepalautus (= lantaa yms) (väri punainen/harmaa otsikko). Päästöjä (oikea pylväs) tuottavat merkittävimmin Melperin normaalit elintoiminnot (tumma punainen), juuriston (=maaperän) normaalipäästöt (tumma vihreä) sekä nyttemmin paljon tutkitut KHK-päästöt (kirkkaan punainen). Tase on näiden pylväiden erotus hiilenä (C-Ekv) mitattuna. Sen mukaan pahana KH-kaasujen tuottajana pidetty nauta onkin todellisuudessa aika hiilineutraali otus.

Laskennallisesti mallissa mukana on noin 40 muuttujaa.

Näistä vaikeimmin oli löydettävissä tietoa juuristohiilen käyttäytymisestä maaperässä. KHK-päästöistä oli kyllä tietoa sieltäkin. Vähän skeptisesti tähän kohtaan voi liittää ajatuksen, että tutkimustoimintakin näyttää kulkevan muotivirtausten mukaan. Muodikkaista asioista (tällä hetkellä päästöt) löytyi heposti tietoa – ei muodikkaista huonommin.
Toisaalta oli ilo havaita, että on sitä osattu ennenkin. Vanhimmat laskentamalliin sijoitettujen tietojen perusteista löytyivät ”Maatalouden Pikkujättiläisestä” v:lta 1944 ja ”Maanviljelijän tietokirja 1:stä” v:lta 1967.

Melperin laskelman perusteita: Noin yksivuotias Melperi, jonka paino olkoon silloin noin 270 kg, pärjää hyvin 0,5 hehtaarin kasvisadolla/v – viljaa ja ruohoa. Päivässä se pistelee ruokaa suihunsa 60 MJ ja 21900 MJ vuodessa. Tämä vastaa vajaat 2000 kg viljaa, mikä on käytännössä helposti mahdollista. Hiiltä sato on sitonut Melperin ruuaksi ilmasta ainakin (45% kuiva-ainepainosta) 800kg/v. Sen lisäksi luonto on sitonut olkiin ja kasvien juuriin ainakin saman verran kuin nurmeen ja jyväsatoon yhteensä.

Kaikkiaan Melperin ruoka ja maanpäällinen muu kasvusto (oljet) sitovat ilmasta hiiltä vuoden aikana yli 1200 kiloa.

Noilla eväillä Melperi kasvaa noin 700 g/pv ja 270 kg/v. Teuraspainoa siinä on – vaikkei Melperi mitään liharotua olekaan - noin puolet eli 135 kg.

Ja entäs ne Melperin päästöt. Niitä on sekä sellaisia, jotka käsitellään päästölaskelmisssa että sellaisia, jotka tapahtuvat joka tapauksessa ja siten vaikuttavat hiilitaseeseen.

Normaaliin elämään kuuluu tietenkin hengitys, jossa Melperi puhaltaa ulos hiilidioksidina syömästään ruuasta noin 400 hiilikilon verran vuodessa. Tämä on siis päästö, mutta epävirallinen, se kun ei kuulu viralliseen päästölistaan.

Lantana ja vähän virtsanakin Melperi palauttaa niinikään lähes puolet syömastään ruuasta eli hiilenä noin 350 kg ja kuivikkeet päälle, jotka viisas maanviljelijä tietenkin piilottaa peltoonsa tai kehittää energiaksi. Tämä ei siis ole välitön päästö. Peltoviljelyssä sillä on kasvuston ja myös päästöjen kannalta monia myönteisiä vaikutuksia. Niistä voi lukea tarkemmin LUKE:n web-sivuilta, mutta Melperi tietää nämä omasta elämästään muutenkin.

Melperiin itseensä hiiltä sitoutuu niin vähän – muutamia kymmeniä kiloja – jotta se jätetään tässä laskelmassa toistaiseksi huomiotta.

Mutta Melperin luovuttama lanta, se saa pellolla ravinteidensa kautta aikaan myönteisiä vaikutuksia. Kasvit tykkäävät Melperin lannasta ja sitovat ilmasta hiiltä, arviolta viidenneksen enemmän kuin muuten tapahtuisi. Tärkeätä tässä on myös lannan ravinteiden aikaansaama lisäkasvu. Melperin vuodessa nämä merkitsevät yhdessä useita satoja kiloja lisää sidottua hiiltä. Sen kyllä pellosta elävät ovat kyllä tienneet jo ennenkin. Sitä kuvaa sanonta ”Ei mullit kukkakedolla liho

Vaikeinta Melperille oli löytää tietoa ja siten numeerisesti arvioida hiilitaseen kehittymisestä maaperässä; siinä missä kasvien juuristot kasvavat ja bakteerit viihtyvät. Kokemuksensa perusteella Melperi osaa kuitenkin arvioida, että ainakin kivennäismailla sopivasti nurmia kasvukierrossa vuorottelemalla ruokamulta pysyy hyvässä kunnossa eikä hiilen määrä siinä ainakaan silloin vähene. Mitään suuria hiilen nettositoutumisia Melperi ei kuitenkaan paremman tiedon puuttuessa osaa laskelmassaan käyttää – vähäisiä kylläkin.

Toisaalta maaperästä vapautuu aina jossain määrin hiilidioksidin ohella muita kasvihuonekaasuja, jotka ovat niin sanotusti virallisessa päästöseurannassa (mm. metaani, dityppioksidit). Siksi Melperi on seurannut myös ilmastopäästöjen virallisempaa keskustelua. Niistä hän on havainnut, että hän on hyvä kasvihuonekaasujen (KHK-päästöt) tuottaja. Omaa hiilitasettaan ajatellen Melperi etsi LUKE:n Taloustohtorin sivuston ja siellä ”Kasvihuonekaasulaskenta” palvelun. Siellä Etelä-Pohjalaisen lihakarjalaskelman teetettyään Melperi totesi hiilenä mitatuksi päästöarvokseen 700 kg C-ekv/v ilman turvemaita.

Melperin hiilitase B. Jos edellä olevaan  kivennäismaalaskelmaan A. lisätään myös turvepeltojen vaikutus osuudellaan painotettuna, muuttuu kaavio päästöjen KH-kaasujen  ja taseen osalta kuvan 3b mukaiseksi.

Kuva 3b. Melperin hiilitase. Turveosuus mukana.

Kuva 3b, Hiilitase, jossa ovat mukana myös turvepellot osuudellaan painotettuna. Tässä laskelmassa tase painuu lievästi negatiiviseksi, mutta niin vähän, että hiilitaseen päästöarvo on edelleekin vain kymmenesosa KH-kaasujen päästöistä

Muilta osin kuvan 3b arvot ja tulkinta ovat samat kuin kuvassa 3a.

Puhtaan turvepellon tase esitetään myöhemmin, kun turvepohjaisen maaperän hiilen kierrosta on käytettävissä enemmän luotettavasti tutkittua tietoa.

Melperin päätelmiä: Laskelmastaan helpottuneena Melperi pani merkille, ettei hänen elämänsä olekaan luonnon kierrossa suuri päästölähde - toisin kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Oikeastaan Melperi on aika hiilineutraali. Ihminenkin itsessään on pahempi päästölähde. Eihän ihminen syö ruohoakaan siinä määrin kuin Melperi. Tämän havaittuaan Melperi paheksuu syvästi sitä, että hänenkin olemassaolostaan on KHK-päästöjen merkeissä annettu täysin harhaanjohtava kuva.

Pian Melperi huolestui kuitenkin uudelleen runsaista uutisista naudan lihan käsittelystä ns. punaisena lihana. Nyt tekemästään laskelmasta valpastuneena Melperi on hyvin epätietoinen siitä, paljonko uutisissa on selvää tarkoituksen-hakuisuutta tai mitkä riskitekijät johtuvat puhtaasti länsimaisesta tavasta toimia ja elää. Tämän aiheen Melperi jättää kuitenkin asiaan vihkiytyneiden kertottavaksi. Omasta puolestaan Melperi pahoittelee kuitenkin sitä, jos moni suomalainen on Melperin - jo edesmenneiden - sukulaisten kautta kohdannut punaisen lihan aiheuttamia vaivoja tai on muuten ajautunut  yliravitsemustilaan.

Samoin Melperi on huolissaan myös siitä, ettei hyvää suomalaista ravinnontuotantoa enemmän käytetä maapallon nälkää näkevän väestönosan hyväksi. Puhetta kyllä riittää - tekoja vähemmän. Tässä kohtaa Melperi haluaa mainita mm. ne kaksi - vai onkohan kysymyksessä yksi ja sama henkilö - pohjalaista viljelijää, jotka Afrikassa ja Pohjois-Koreassa perehdyttävät paikallisia asukkaita perunan siemenviljelyyn tavoitteena perunan laajempi tuotanto ruuaksi näissäkin maissa.

Ja lopuksi Melperi haluaa muistuttaa lukijaa siitä, että hän on sukulaistensa tavoin hyvä käyttämään nurmea merkittävässä määrin ravinnokseen; nurmea, joka on monissa osin Suomea hyvä kasvinviljelyn muoto. Siihen eivät kaikki pysty - ei ihminenkään. Onhan hänellä, Melperillä, neljä mahaakin. Ihmiselläkin kun on vain yksi.

Muistiin merkinneenä/MY

P.S. Tätä julkaisua 15.02.2019 kirjoitettaessa tulikin  Ylen uutissivustolle juttu juupajokisesta karjankasvattajasta, joka jo omalla toiminallaan on osoittanut hiilineutraalin  karjankasvatuksen olevan hyvin mahdollista ja yllä laskelman olevan siinä suhteessa täysin realistinen. Painotukset käytännön toimien ja laskelman välillä  saattavat toki poiketa huomattavastikin.   MY