PIHAKUUSEN TARINAA KORONAVUONNA 2020

PIHAKUUSEN TARINAA KORONAVUONNA  2020

Tämän tarinan kuusi syntyi  pihakuuseksi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja  kasvoi sen jälkeen yli 110 vuotta maalaistalon puutarhassa noin 15 metrin päässä kylätiestä - nykyään  paikallistiestä. Paksuutta sille oli kannolla kertynyt metrin verran ja pituutta lähes 30 metriä. Se ei ollut pitäjän suurin kuusi, mutta oli silläkin kokemuksistaan oma tarinansa kerrottavana.

Suomen itsenäistyistymisen aikaan v. 9017 kuusi oli teini-iässä parin metrin pituinen hyväkasvuinen nuori kuusi. Kasvurenkaat kertoivat, että se oli silloinkin tuolla paikalla kasvanut jo useamman vuoden eikä sitä ollut tuolle paikalle ainakaan hiljattain siirretty.

V. 1921 toukokuussa  tuhosi tulipalo   kuusen pihapiirissä olleen kaksikerroksisen päärakennuksen ja  monia talousrakennuksia sekä samassa kyläyhteisössä olleet kolme muuta päärakennusta ja useita talousrakennuksia. Se oli tapahtuma, joka sai siihen aikaan laajasti julkisuutta. Niin saisi varmasti myös tänäänkin. (Vrt. "Keskikylän kyläkirja", sivu 91, Kirjapaino Raamattutalo 1997)  Pihakuusi selvisi tulipalosta ja sen jälkeisestä  rakennustyön vaiheista vahingoitta.

Tulipalon jälkeinen aika ja 1930-luvun talouslama  olivat epäilemättä talon isäntäväelle raskasta aikaa, mikä johti tilan omistajavaihtoon v. 1935 ja tämän jutun  kirjoittajan vanhempien muuttoon isäntäväeksi taloon. Vuosirenkaiden mukaan kuusi jatkoi tänä aikana kasvuaan hyvin voimakkaasti - olihan sen kasvupaikka osa talon puutarhaa.

1950-luvun lopulle tultaessa kuusi oli varttunut jo lähes 20 metrin pituuteen ja sen latvus oli - pienellä mäellä kasvaessaan - selvästi ympäristöään korkeammalla.  Sen panivat merkille myös mm. kottaraiset, jotka aina keväisin  ensimmäisenä kävivät vihellyksin ilmoittautumassa kuusen latvassa.

Vuosikymmenien aikana  kuusi jatkoi kasvuaan imien ravinteita ympäröivästä puutarhasta. Puutarhan sadot kyllä samalla tietenkin pienenivät niin, että   kasvimaa oli siirrettävä toiseen paikkaan. Tilalle tuli pelkkä nurmikenttä.

1990-luvulle  ja 2000-luvulle tultaessa ympäröivillä tiloilla tapahtunut karjatalouden väheneminen ja muutkin linnuston lajirakenteessa tapahtuneet muutokset ilmenivät kuusen kohdalla siinä, että kottaraisten vierailut kuusessa käytännössä loppuivat. Tilalle tulivat varikset ja monet muutkin isommat linnut. Niiden alkukesän vierailut kuusen latvassa näkyivät kuusen viimeisimpinä vuosina useina latvarangan vaihtumisina ja latvan hyvin tiheänä oksastona.

Avoimen ja  paikallisesti  muuta maastoa ylempänä olevan  kasvupaikan myötä  kuusi koki varsin kovakouraisina etenkin länsi-luoteesta tulevat myrskyt - ne, joilla on ollut tilaa painavasti puhaltaa  Pohjanlahdelta saakka -  aina  vuoden 1978 Aarno-myrskystä alkaen siten, että sen runko on vähitellen kallistunut  kohti itää ja jäänyt lopulta pysyvästi kallelleen niin kuin kuvasta 2 on nähtävissä.

Kuvan 2 mukainen kallistuma ei puilla sinänsä ole harvinaista. Tässä tapauksessa aihetta vakavaan huoleen antoi kuitenkin idänpuolella noin 15 metrin etäisyydellä kulkeva paikallistie. Näkyvyys sillä kohta tiellä on huono ja törmäys päin kaatunutta puuta olisi  väistämätöntä kohtuullisellakin nopeudella ajettaessa.

Huolta lisäsivät  pari havaintoa puun länsituulten puoleisen juuriston kohdalla.  Aivan loppusyksysta  v. 2020 puun pääjuuria peittävälle nurmikolle ilmestyi yhden  pääjuuren suuntainen, usean metrin pituinen sienijono - todennäköisesti kuusen kumppaniksi sopivaa kuusenleppärouskua -  joka kertoi  mahdollisesta juurten vahingoittumisesta. Merkkejä samanalaisista  juurivauriosta saattoi kävelijä havaita  myös maaperän pehmeästi joustaessa jalkojen alla länsituulten puolella oksaston ulkoreunan kohdalla.

Juurivaurioiden lisäksi kirjoittajan mieltä askarrutti myöskin mahdollinen maannousema, tuo rungon lahovaurio, mikä sekin edistäisi puun kaatumista  muutaman metrin päässä kulkevalle paikallistielle. Merkittäviä ulkoisia merkkejä siitä ei kuitenkaan ollut näkyvissä. Kasvukairakaan ei  yltänyt asiasta kertomaan kuin kolmannekseen rungon paksuudesta.

Huolta tämän kuusen kohdalla lisäsi naapurin  omasta puutarhastaan -  varsin viisaasti kyllä -  kaatamat muutamat varttuneet kuuset, jotka ennen kaatoa tuulen halkaisijoina  vaimensivat tämänkin puun kohtamaa myrskypainetta.

Tässä tilanteessa kirjoittajalla ei ollut  muuta vaihtoehtoa kuin sopia ammattitaitoisen metsurin (Kuva 3) kanssa puun kaatamisesta  ja naapurin kanssa vetoavusta puun kaatamiseksi luontaisesta kaatamissuunnasta poikkeavasti. Poikkeavia tilanteita varten valmisteltiin toki huomautustaulut ohikulkijoille. Itse kuusen kaato tapahtui joulukuun alussa lopuksi aivan sovitusti ammattimetsurin ja kahden traktorin voimin. Toisella traktoreista haluttiin varmistaa toimenpiteen onnistuminen siinäkin tapauksessa ettei kirjoittajan pitkään käyttämättä ollut juontokalusto  olisi toiminutkaan odotetusti.

Puu mitattiin pian kaadon jälkeen. Asiasta kiinnostuneille  on jäljempänä  tiedoksi muutamia puun mittoja koskevia  tunnuslukuja  - likiarvoisesti kaadon jälkeen laskettuna:

Rinnankorkeusläpimitta oli 85 cm ja pituus maasta mitattuna 29 metriä. Runkopuun tilavuus oli yli 6 m3 ja paino yli  5  tn. Oksiston paino oli lähes 3 tn ja puun kokonaispaino siten yhteensä 8 tn. Rungon kallistuma itään tielle päin oli  8 - 9 astetta. Asiasta kiinnostuneiden laskettavaksi jätän kuinka paljon tarvitaan vinssissä  vetovoimaa kaatamaan puu länteen päin.  Vetovinssin traktori oli tasamaalla 37 m päässä puusta ja vaijeri kiinnitettiin puuhun 10 m korkeudelle. Puun rungon painopiste oli maasta 6,5 m ja oksiston painopiste 15,5 m  korkeudella. Lukija voi ilmoittaa oman arvionsa esim. sähköpostiin pposti@mystem.fi

Pihakuusella on asujamistolle monesti oma symboliarvonsa, joka on nyt tämän pihakuusen osalta poissa. Mutta samaan tapaan kuin elämä jatkuu - ellei sitä liikaa yritetä  museoida   - löytyi tämänkin pihakuusen vallitsemassa pihapiiristä uusi pihapuu.

Sellainen on nyt  v. 1969 istutettu tammi. Sen kirjoittaja toi tutkimusmatkoillaan Heinolan Nynäsistä, jossa ko. taimella silloisessa kasvupaikassaan  metsänreunassa  ei olisi ollut  mitään tulevaisuutta. Tammen kautta  voivat talon asujat jatkaa pihapuun tarinaa - jos niin haluavat - siihen saakka kunnes uudet, muutama vuosi sitten istutetut uudet kuuset ovat asujien mielestä symboliikaltaan pihakuusien arvoisia.

Kirjoittaja on otsikossa käyttänyt mainintaa "koronavuosi".  Tiedän, tai ainakin vahvasti luulen ettei kuusi koronaan sairastu. Korona onkin mainittu otsikossa  sen takia, että tässä kuvattu pihakuusen tarina ja sen  ajankohta jäisi jälkipolven  ja mahdollisesti muidenkin lukijoiden mieleen  muutenkin kuin pelkkänä vuosilukuna.

Päätän tämän pihakuusen tarinan viereiseen jouluaiheiseen kuvaan (kuva 6.) "Venla-tonttu kuusen haussa". Siihen  liittyen kirjoittaja toivottaa jokaiselle tarinaan tutustuneelle lukijalle Hyvää Joulua 2020 ja Tulevaa Uutta Vuotta 2021. Mutta samalla haluan kiinnittää lukijan ajatukset joulun varsinaiseen sanomaan Riitta Ylisen  viime vuonna julkaiseman kuvasarjan kautta, joka sanoma on säilynyt 2000 vuotta:

KUVAVÄLÄHDYKSIÄ RIITTAN JOULUGRAFIIKASTA  

Ihmeellistä. Kuinkahan monen tämän päivän ihmisen - vaikka olisi kuuluisakin - sanoma on  miljoonien ihmisten mielissä kahden tuhannen vuoden kuluttua. Enpä usko, että yhdenkään.

Hyvää Joulua vielä uudelleen.
MY