Siirry sisältöön

VÄHÄN VIELÄ PÄÄSTÖISTÄ JA LUONNON MUKAUTUMISKYVYSTÄ

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja,
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen,
Eläkkeellä

 

VÄHÄN VIELÄ  PÄÄSTÖISTÄ JA LUONNON MUKAUTUMISKYVYSTÄ

1. JOHDANTOA

Tämän blogin aiemmissa julkaisuissa olen ilmakehän kasvihuonekaasuja käsitellessäni päätynyt arvioissani siihen, ettei hiilen merkitystä  luonnossa voi käsitellä pelkkinä hiilen ja sen yhdisteiden käytöstä syntyvinä päästöinä. Päästöjen lisäksi on tarkasteluun  otettava mukaan myös erilaisten kasvustojen - vapaasti kasvaneiden tai viljelytoimin perustettujen - ilmakehästä sitoma hiili ja  laskettava kyseisen luonnonprosessin hiilitase. Ellei näin tehdä, ovat riskinä täysin väärät päätelmät ja keinot ilmakehän hiilitorjunnassa.

Selventävän esimerkin päästöjen ja hiilitaseen tuottamista erilaisista mielikuvista tarjoaa päästöistä ja sitä vastaavasta hiilitaseesta tehtyjen laskelmien vertailu aiemmin tässä blogissa. (v. 2019) Tai kertomus siitä miten mullinauta Melperi ei olekaan päästöpahis vaan  oikeastaan aika hiilineutraali otus. Molemmista esimerkeistä on tarkempi kuvaus tämän blogin  julkaisussa  "Paljon porua päästöistä....."   Esimerkit osoittavat myös miten mieliämme hallitaan julkisuudessa kovin valikoidulla tietoaineistolla kasvihuonekaasujen päästöistä. Nyt sama valikoiva suhtautuminen näyttäisi levinneen  viestintään luonnon monimuotoisuudesta tai avohakkuiden paheksuntaan metsiemme käsittelyssä, joilla kummallakin heikennetään maasta ja metsästä  elantonsa saavien ihmisten elinoloja maassamme.

Ruispellolla 1950/60-luvun taitteessa

Kun on itse lapsena  suhteellisen pienellä maatilalla elänyt lähes puhtaassa luonnon kiertotaloudessa, jossa kaupasta  tilan ulkopuolelta  ostettiin pääasiassa vain ruokatalouteen kuuluvia  siirtomaatuotteita (kahvi, sokeri, riisi, ....), voi suhteellisen helposti tämänkin päivän tietämyksellä  todeta, että on aivan mahdollista aktiivisesti viljellä maata ja hoitaa metsiä niin, että työstä saa jokapäiväisen leivän -  myös monille muille ihmisille kuin itselle - ja  elää samalla suhteellisen hiilineutraalia elämää siten, ettei samalla tuhoa itseään ympäröivää luontoa.

Uudelleen toistettuna kaikki edellä sanottu merkitsee siis sitä, että ilmaston muutostorjunnassa  on merkitystä sekä hiilen sidonnalla - esim. maata viljellen ja metsiä  hoitaen - että hiilipäästöjen rajoituksilla. Puhdas päästökauppa sen sijaan ei mielestäni ole kumpaakaan näistä.

Blogin tässä julkaisussa haluan ensin täydentää  paria hiilen luonnonkierrosta aiemmin esittämääni päätelmää.  Sen jälkeen esittelen lyhyesti  kuluvalta kesältä kokemani yllätyksen luonnon  mukautumiskyvystä ja ihmisen roolista luonnon hallinnassa.

Luonnon monimuotoisuuden  ja metsien avohakkuiden pohdintaan yritän palata myöhemmin syksyllä  vanhan maalaistaloni remonttikauden  päättyessä.

2. PARI NÄKÖKOHTAA ILMASTON MUUTOSTORJUNTAAN

 2.1 Viljelynaikainen  hiilen sitoutuminen  prosessiin

Edellä olevan johdantoon viitaten totean vieläkin, että hiilineutraaliin elämään ei päästä ainoastaan päästöjä rajoittamalla vaan hiilitasetta voi tasapainottaa myös sitomalla hiiltä peltoja ja metsiä aktiivisesti viljellen. Metsien osalta hiilen sitoutuminen kasvustoihin on jo yleisesti  tunnustettu  tosiasia.

Tämänkin kuvan tähkälle tullut ohrapelto sitoo vuosittain hiiltä ainakin yhtä intesiivisesti kuin taustalla näkyvä metsä. Nurmea käsittävään viljelykiertoon liitettynä sidotun hiilen määrä pysyy merkittävänä niin kauan kuin kohteella harjoitetaan aktiivista viljelyä.

Peltoviljelyn osalta saa usein kuulla vastaväitteen, että tällaiset kasvustot lahoavat ja hajoavat nopeasti päästöinä. Kokemuksesta osaan kuitenkin sanoa, että hiiltä sitoutuu sitä enemmän itse viljelyprosesiin ja satoihin mitä voimakkammin kasvustoja viljellään ja ylläpidetään - erityisesti nurmi- apila- mailasviljelyksillä. Sen näkee viljelijä maata kyntäessäänkin ilman suuria tutkimuksia. Hiili säilyy sidottuna niin kauan kuin viljely jatkuu, mutta purkautuu  vähitellen viljelyn päätyttyä. Puhdas viljan viljely ei tässä kohtaa ole vaikutuksiltaan aivan yhtä positiivista. Lyhyt nurmiviljely väliin parantaa selvästi vaikutelmaa. Eikä tässä tarkoitetun viljelyn tarvitse olla pelkästään luomuviljelyä. Oma lukunsa taas on ravinteiden kulkeutuminen maastossa.

2.2 Elämisen sovittaminen luontoon ei ole kaikille sama asia 

Näinä päivinä kuulee harva se päivä ehdotuksia siitä miten maita ja metsiä tulisi hoitaa ja viljellä.

Nuorissa on tulevaisuus metsässäkin. 20 v:n kuluttua edessä oleva taimikko sitoo vuosittain hiiltä ainakin kaksinkertaisesti taustalla näkyvään puustoon verrattuna. Liian iso vanhojen metsien osuuss maassamme tekee metsistämme nielukyvyttömän.

On myös esitetty, että väestö pitäisi päästöjen vähentämiseksi keskittää kaupunkeihin.  Silloin jätetään huomiotta se, että kokonaiset elinkeinoryhmät ylläpitävät  kasvustojen kykyä sitoa hiiltä ja sitä kautta vähentävät päästöjen haitallista vaikutusta.Iso merkitys  tässä on kasvustojen hyvällä hoidolla ja viljelyllä.  Jos näin ei tehdä, tilalle tulee uhkakuva,  että pellot muuttuvat kedoiksi ja metsät museoituvat. Silloin hiilen sidonnassa menetetään paljon enemmän kuin päästöjen vähentämisessä voidaan koskaan saavuttaa. Siksi on tärkeätä pitää huolta myös hiilen sidonnan edellytyksistä.  Ja pitää muistaa, että kasvukunnon ylläpitäminen  on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin  määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Tästä syystä viisaassa ilmastonmuutoksen torjunnassa toimintatapaohjeet ovat puhtaalle kaunkiväestölle täysin erilaiset kuin niille, jotka elinkeinojensa tai harrastustensa kautta tasapainottavat ilmaston kaasupitoisuuksia paljon vahvemmin kuin päästöjen rajoittajat konsanaan. Eikä monimuotoisuuden ylläpito ole poikkeus tästä.

3. LUONNON MUKAUTUMISKYVYSTÄ

Suomen metsiin kohdistuneen päästöongelman käännyttyä  EU:n komissionkin  strtegiaehdotuksessa hiiinieluksi ja erääällä tavalla päätösvaiheeseensa  on julkisuuteen nostettu huolenaiheet  luontotyyppien monimuotoisuuden häviämisestä, lajien kuolemisesta sukupuuttoon ja jopa täydellisestä luontokadosta.

Esitetyn huolen hyvin ymmärtäen jää kysymään itseltään, ovatko luonnon rakennusaineet näin heikot. Kun on maasta ja metsästä välittömästi tai välillisesti elantonsa saaneena kamppaillut pelloille tunkevia haittakasveja tai vesakoita vastaan tai muutamasta emosta syntyvää ruskomäntypistiäis- tai kirjanpainajahyökkäystä vastaan, ei luontoa voi pitää heikkoina.

Ei.  Minulle luonto on - tosin rajojensa puitteissa - vahva ja mukautumiskykyinen. Siitä luonto muistuttaa joka hetki - tällä hetkellä vaikkapa  Covid19-pandemian muodossa.

Itse sain kuluneen kesän aikana  luonnolta itseltään useitakin kertoja pohdittavaa sen mukautumiskyvystä ja monimuotoisuuden hallinnasta, joista  esittelen pari  sinänsä myönteistä tapahtumaa.

 1.) Punaisen harjaneilikan tapaus.  Luonnon vahvuutta kuvaa se jos  hävinneenä pidetty laji yllättäen ilmaantuukin johonkin, vähän pidempään rauhassa olleeseen kasvustoon.

Jälleensyntynyt harjaneilikka

Sellaisesta sain  suorasukaisesti sanottuna opetuksen muutama viikko sitten kotitaloni puutarhan nurkassa, jossa muistuttajana oli vuosikymmennien jälkeen puutarhaan palannut punainen harjaneilikka. Sen kavupaikkaa oli viime vuosikymmenet hallinnut talon pihakuusi  ja neilikka oli pysynyt näkymättömissä nuo mainitut kymmenet vuodet. Olosuhteiden pakosta pihakuusi jouduttiin kaatamaan viime talvena.  (Aiheesta on oma juttunsa julkaisussa Pihakuusen tarinaa koronavuonna 2020 )  Ja nyt heinäkuussa 2021  pihakuusen juurten tuntumassa lähes 50 vuotta piilossa pysynyt neilikka kukoisti kuin jälleensyntyneenä.

 2.) Kimalainen kurtturuusun kukassa. Luonnon monimuotoisuuden hallinnasta sain eräänä aamuna pohdittavaa kesällä juhannuksen jälkeen aamupostia noutaessani.

Kurtturuusu ja kimalainen

Postilaatikon tuntumassa kasvoi  muutama  kurtturuusupensas -  aivan hallitusti ja rajatulla alueella. Pohdittavaa tuossa hetkessä minulle antoi kimalainen kurtturuusupensaan kukassa, joka tulevasta  pensaiden hävityksestä tietämättömänä työskenteli innolla  kukan sydämessä. Tuosta havainnosta seurasi  mielessäni pieni periaatteellinen kysymys kurtturuusun ja kimalaisen elämästä. Tässä tapauksessa sen menettävät molemmat, jos kurtturuusu hävitetään.

Päällimmäiseksi jäi kuitenkin lopuksi ajatus siitä, että näinköhän  ihminen lopuksikaan osaa säädoksillään hallita  luontoa suurissakaan asioissa.
Sama ajatus on mielessäni vieläkin.

 

2 thoughts on “VÄHÄN VIELÄ PÄÄSTÖISTÄ JA LUONNON MUKAUTUMISKYVYSTÄ

  1. Kaj Karlsson

    Terve, taas hyviä perusteluja. Toivottavasti saa jaettua laajasti!
    t Kaj

    Vastaa
  2. Tapani

    Terve Matti!

    Helppo olla kanssasi samaa mieltä, vaikka harjaneilikkaa en tunnekaan. Kasvioppi ja kasvien tunnistaminen olivat minulle vaikeita jo kouluaikana. Minkä ikäinen sinä mahdat olla tuossa kuvassa pellolla äitisi ja isäsi kanssa? Tunsit kukat hyvin?

    Metsien osalta meillä Suomessa näyttää menevän hyvin; vuosikasvu on selvästi yli 100 milj m3 vuodessa ja hiilinielu sen kun kasvaa. Muistelen, että Nyyssönen ja Kuusela laskivat Suomen metsien teoreettisen kasvumaksimin 120 miljoonaan kuutioon vuodessa. Harvalla maalla on niin hyvät tiedot metsistään, kuin meillä. Harmi vain, että EU päättäjät eivät asiaa tunne. Saattavat panna meille sellaisia hakkuurajoituksia, ettei metsien järkevä uudistaminen ole mahdollista. Taimikonhoidossa ainakin taitaa olla rästejä. Metsiemme hiilitaseen laskentaa en tarkemmin tunne. Jonkin selostuksenhan saimme kurssimme 50 vuotisjuhlissa Hyytiälässä muutama vuosi sitten.

    Takaisin tähän päivään; Sulon rapukekkereihin ette taida olla menossa?
    Emme mekään Liisan kanssa. Nyt odotellaan sateita Keravalla. Huomennahan luvattiin monta senttiä.
    Mökillä olimme yhteen menoon tuon 50 hellepäivää. Mustikat kuivuivat ainakin meidän mökillä, mutta järven vesi oli mukavan lämmintä.

    Mukavaa loppukesää!

    Pysykää terveinä!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Kaj Karlsson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.