Siirry sisältöön

VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITSIJÄT EDELLEEN LIIKKEELLÄ III

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, 
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen.
Eläkkeellä.

 

Päivitetty  28.12.2022 ja 05.01.2023

1. JOHDANTOA JA YHTEENVETOA

Tämä ilmastonmuutosta ja kasvihuonekaasuja  (KHK-päästöjä)  käsittelevä julkaisu on jatkoa jo v. 2019 tässä blogissa julkaistuille jutuille KHK-päästöistä ja nuoresta mullinauta Melperistä, jota muiden nautaeläinten tavoin pidettiin metaaninsa takia merkittävänä päästölähteenä.

Kuva 0. Tässäkin kuvassa on mukana kaksi merkittävää hiilen sidontaan pystyvää luonnon elementtiä: metsä ja kotieläintalouden myötä viljelykierrossa mukana oleva nurmi. Tarkemmin luonnon hiilenkierrosta itse tekstissä.

Jutuista merkittävimpään, "Paljon porua päästöistä..... "  -  sisältyi havainto, kuinka KHK-päästöihin keskittyneet tutkimus- ja julkinen viestintä antavat hyvin rajoittuneen kuvan hiilen kierrosta luonnossa. Tämän vastapainoksi samassa jutussa tehty kuvaus hiilen luonnonkierrosta mullinauta Melperin elämässä johti päätelmään, että metaanistaan huolimatta Melperi on varsin hiilineutraali otus.

Tuota vähän yllättävää lopputulosta seurasi kirjoittajassa mielenkiinto vertailla tyypillisen päästölaskelman ja edellä viitatussa julkaisussa käytetyn, hiilen luonnonkiertoon perustuvan taselaskennan eroavuuksia.  Alkutilannehan oli se, että sekä tieteellisissä  tutkimuksissa että yleisemminkin julkisuudessa ilmaston  muutoksen syinä esiteltiin ja esitellään edelleenkin  pääasiassa KHK-päästöhin  (=kasvihuonekaasupäästöihin) kuuluvia ilmiöitä.    Vähemmälle huomiolle ovat sen sijaan jääneet, - metsiä lukuunottamatta -, erilaisten kasvustojen kyky sitoa ja varastoida hiiltä, niiden kasvun intensiteetti sekä hiilen sidonta- ja hajontaprosessien lopputulos hiilitaseina.

Vuoden 2019 julkaisuhan edusti siis taseeseen perustuvaa laskentatapaa.

Koska vuoden 2019 julkaisun valmistelu oli kirjoittajalle  pääosin pelkkää uteliaisuutta, ei aihe hänen toimestaan juurikaan edennyt pariin vuoteen. Kirjoittajan mielenkiinnon aiheeseen herättivät uudelleen kuitenkin eräs tapahtumasarja (ks. Luku 2.) sekä eräät julkisuudessa esitetyt lausumat  viime marraskuussa v. 2021 ja nyt joulun alla v. 2022.  Kun niitä ei liene lausutun pelkästään kansanterveydellisistä syistä, vaan niiden kautta oli aistittavissa, että nautaeläinten päästöt ovat ainakin ilmastopaneelin ja monien muiden päättäjien mielissä  edelleenkin ilmastonmuutoksessa varsin merkittävä tekijä. Tehdyt havainnot  saivat kirjoittajan kertaamaan aikaisempien  julkaisujensa taselaskelmia ja täydentämään niitä  eräillä aiemmin huomiotta jääneillä  hiilen luonnonkierron prosesseilla. (ks. Luku 3.) Tarkistusten jälkeen mulli Melperin elämään oli liitettävissä ainakin seitsemän  hiilen luonnonkierrossa olevaa prosessia, joiden hiilitaseet ja  taseiden yhdistelmä ratkaisivat,  että  mulli Melperi näyttäisi  olevan suomalaisissa oloissa kasvatettuna edelleenkin  varsin hiilineutraali  otus ja jopa pieni hiilinielu.

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa lukijalle,  että luvun 3 asetelmaan koottujen prosessikohtaisten hiilitaseiden, - vaikka niiden tiedot ovatkin pääosin kootut tiedeperusteisista tutkimuksista -,  tarkoitus ei ole osoittaa täsmälleen oikeita hiilen sidonta- tai päästöarvoja tai edes Melperin hiilineutraaliutta. Luvun 3 hiilitaseiden tarkoitus on osoittaa,  ettei pelkkä päästöjen tarkastelu ole riittävä peruste hyville, objektiivisina pidettäville päätöksille ilmaston muutosta koskevissa ilmiöissä silloin kun prosesseihin liittyy kasvustojen kautta tapahtuvaa hiilen sidontaa.

Erityisesti huoltani  pelkästään KHK-päästöihin keskittyneen tiedon käytön riskeistä lisäävät  väärät johtopäätökset ja väärin valitut toimenpiteet siellä missä päästöjen vastapainona on samoihin luonnonprosesseihin liittyvää hiilen sidontaa. Esimerkiksi suomalaisessa alkutuotannossa (maatalous, metsätalous) väärät päätelmät voivat johtaa kokonaisten tuotannonalojen perusteettomaan alasajoon – kuten myös tässä jutussa esimerkkinä käytetty lihamullin kasvatus väli-Suomessa. Surkuhupaisinta olisi, ettei ilmasto muutu pelkästään päästöihin perustuvilla toimenpiteillä  mitenkään paremmaksi.

On selvää, että  tässä jutussa hiilitaseina käsitellyt hiilen luonnonkierron kuvaukset sopivat siis prosesseihin, joissa esiintyy sekä hiilen sitoutumista kasvustoon että vapautumista päästöinä ilmaan. Mutta pelkkinä päästötarkasteluina ovat tietenkin edelleen mahdollisia sellaiset KHK-päästöt, joihin ei tässä ajassa välittömästi liity hiiltä sitovia prosesseja (kivihiili, öljy).  Niiden osuus päästöistä on maapallon mittakaavassa virallistenkin arvioiden mukaan suurin, noin  86% (Taalas)

Palaan vielä tämän jutun ytimeen.  Se ei ole Melperin metaani tai päästöt sellaisenaan, vaan huoli yleisesti vallalla olevista pyrkimyksistä ohjata ilmastoa pelkästään  päästörajoituksien kautta. Tällaisen toiminnan ennuste on tiivistettynä jutun otsikossa: "Hän, joka keskittyy vain päästöihin, huomaakin lopuksi keritsevänsä vääriä lampaita"

Tämän jutun sanoma on,  kehittämiskohteina tulisi olla sekä parempi hiilen sitominen että päästöjen vähentäminen.  Se avaisi ihmisellekin paremmat mahdollisuudet elää sopusoinnussa luonnon kanssa.  Eikä monimuotoisuuskaan tulisi silloin noin vaan ohitetuksi. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

 

2. KOKEMUSHAVAINNOILLA ON OMA SANOMANSA

Kokemushavainnoilla on oma sanomansa, joilla ne muistuttavat asioista, jotka muuten voisivat tulla ohitetuiksi. Tässä luvussa on siitä pari-kolme esimerkkiä.

Varsinaisen kimmokkeen palata ilmastopäästöihin vuoden 2019 blogijutun jälkeen sain marraskuun alussa v. 2021 samoihin aikoihin kun H:gin kaupunki julkisti lihantarjoilukieltopäätöksensä ja  eräät ministerit  tai  tutkijat  ilmaisivat varsin yksipuolisen ja myös kotieläinkasvatusta koskevan ilmasto-mielipiteensä. Arvelen, ettei päätösten tai mielipiteiden taustalla ollut pelkästään huoli ihmisten terveydentilasta.

Poikkesin noihin aikoihin ohikulkiessani kotipellolle matkallani ensiharvennus-kohteen ennakkoraivauksille.

Kuva 1. Syksyinen nurmi odottaa marraskuussa v. 2021 talvea ja seuraavaa kevättä.

Marraskuun aamuauringossa huomioni kiinnittyi talouskeskuksen läheisyydessä sijaitsevaan – nyt vuokraviljelijän hoitamaan peltolohkoon, jolla on mielestäni sanottavaa juuri    KHK-päästöihin ja niiden hallintaan liittyen.   (Kuva 1.) Kuvassa jo talvea odottava vahva nurmi kertoo mielestäni selvästi sen, miten kotieläintaloudessa nurmella on monta tehtävää. Sen lisäksi että se tarjoaa ruuan monelle naudalle, se sitoo kasvussaan hiiltä sekä maanpäällisiin versoihin että maanalaiseen juuristoon – juuristossa osaksi pitkäaikaiseen muotoon. Hiili pysyy kasvustossa mukana tällä tai jollain toisella lohkolla niin kauan kuin nurmet ovat viljelykierrossa mukana. Vasta karjanpidon päättyessä hiili vapautuu ilmakehään, eikä sen määrä ole suhteessa aivan vähäinen. Näin lopputulos olisi odotusten suhteen aivan päinvastainen. Ja taas ihmeteltäisiin miksi päästövähennysten tulokset eivät parane.

Samassa kuvassa näkyy selvästi toinenkin seikka. Noinkin vahva talvinurmi pidättää sulan maan aikana luontaisesti hyvin ravinteita itseensä vähentäen huomattavasti alempana virtaavaan puroon karkaavia ravinteita.

Kuva 2. Lähinaapurin tilalla oli kotieläinrakennusten joukossa nähtävissä biokaasureaktorin kaasukupu.

Kolmas ilmastoa ja luontoa huoltava seikka oli samalta pellolta nähtävissä (Kuva 2.), kun käänsin katseeni kohti lähinaapurin kotieläinsuojia. Tarkkaan katsottaessa rakennusten joukossa on biokaasureaktorin kaasuaineksien keräilykupu. Se on sinne ilmaantunut parin viime vuoden kuluessa aktiivisen karjatalousyrittäjän toimesta ja osaltaan tarjoaa mahdollisuuden  erottaa hiiltä biokaasuina omaan käyttöön ja erottaa ravinteita pelloilla käytettäväksi.

Aamun näkymä herätti osaltaan mielenkiintoni uudistaa (päivittää) mullivasikka Melperin hiillitaselaskelma vuodelta 2019. Samalla sen tarkoitus on edelleenkin kertoa, ettei hiilineutraaliuteen pidä pyrkiä pelkästään päästövähennyksien kautta, vaan luontoon kokonaisvaltaisesti sopeutetun toiminnan kautta. Silloin kehittämiskohteina ovat sekä parempi hiilen sitominen että päästöjen vähentäminen. Se antaisi ihmisellekin paremmat mahdollisuudet elää sopusoinnussa luonnon kanssa.

 

3. MULLLINAUTA MELPERI JA HIILENKIERRON SEITSEMÄN PROSESSIA
**) Melperin elämän esittelyä on lyhyesti tämän luvun lopusta

Tässä luvussa palaan vuoden 2019 julkaisuuni hiilen luonnonkierrosta mullinauta Melperin elämässä ja elinympäristössä. Sitä kuvaa tässä julkaisussa oheinen kuva 3.

Kuva 3. Mullinauta Melperin hiilitase v. 2019 julkaisun mukaan.

Tällä kertaa jatkan kuitenkin mulli Melperin elämään ja elinympäristöön liittyvän hiilen luonnonkierron tarkastelua jakamalla sen aikaisempaa selvemmin omiksi prosesseikseen. Yhteensä prosesseja tai niiden yhdistelmiä on kertyi seitsemän kappaletta. Varsinaisia Melperin elintoimintoihin liittyviä prosesseja niistä on 3-4 kpl.

Muut ovat Melperin elämään ja elinympäristöön muuten kiinteästi liittyviä luonnon omia prosesseja.

Seuraavaksi noille seitsemälle hiilen luonnonkiertoa kuvaavalle prosessille valmisteltiin oma taselaskelmansa:
1) Ravinnon kasvatus Melperille,
2) Sadon käyttö elintoimintoihin,
3) Lannan biokaasutus,
4) Siirrot ed.prosesseista maaperään,
5) Juuriston ja maanpinnan kasvusto,
6) Erikseen tutkitut KHK-päästöt (=Kasvihuonekaaasu-päästöt)
7) Nurmiviljelyn kasvubonukset.

Yhteenveto edellä lueteltujen prosessien  hiilitaseista esitellään alla olevassa kuvassa 4.  Prosessien taselaskelmat ja niiden yhdistelmä esitellään vuorostaan sen jälkeen olevassa taulukossa.

Kuva 4. Mullinauta Melperin hiilitase v. 2022 päivitetyn julkaisun mukaan.

Taseasetelmien tietolähteitä ovat olleet sekä k.o. prosessia koskevat julkiset tutkimukset ja kirjoittajan omakohtaiset havainnot.

Erikseen on taselaskelmien  yhteenvetoon lisätty turvepeltojen vaikutus  keskimääräisellä osuudellaan painotettuna.

Alempana olevaan taulukkoon koottujen prosessien tarkoitus ei ole osoittaa täsmälleen oikeita hiilen sidonta- ja päästöarvoja, vaan antaa lukijalle mielikuvaa siitä, miten yhden mullinaudan elämään liittyy monia prosesseja sekä hiilinieluina että päästöinä. Samalla lukujen tarkoitus on osoittaa, ettei pelkkä päästöjen tarkastelu ole riittävä peruste hyville, objektiivisina pidettäville päätöksille ilmaston muutosta koskevissa ilmiöissä.

Taulukko: Melperin vuosi ja hiilenkierron seitsemän prosessia.
*) Kaikki taulukon luvut on ilmaistu alkuaine hiilen kiloina/vuodessa (Ckg=Ckg/v). Katso muut  lyhenteet taulukon alapuolella

1. Ravinnon kasvatus Melperille
+ Maanpäällisen sadon sitoma hiili +1755 Ckg > nielu
- Siirtyy Melperin ravinnoksi -1395 Ckg > kohta 2
- Siirtyy olkena tai puintijätteenä -360 Ckg > kohta 4

2. Sadon käyttö Melperin elintoimintoihin
- Sadon käyttö Melperin omiin elintoimintoihin -600 Ckg > päästö
- Siirtyy lantana biokaasutukseen - 795 Ckg > kohta 3

3. Lannan biokaasutus
- Biokaasun valmistus 424 Ckg
+ josta metaania (CH4) 60 til.% +254 Ckg > energia
- ja hiilidioksid. (CO2) 40 til.% -170 Ckg > päästö
- Siirtyy mädätysjätettä pellolle -371 Ckg > kohta 4

4. Siirrot maaperään edellisistä prosesseista
+ Kertyy pellolle olki- tai mädätysjätettä 731 Ckg
+ josta maaperään pitkäaik.hiileksi +51 Ckg > maahan
- josta hajoaa ilmaan -680 Ckg > päästö

5. Juuriston ja maanpinnan kasvusto
+ Juuriston ja sängen sitoma hiili +1096 Ckg > nielu
+ josta maahan pitkäaik.hiileksi +166 Ckg > maahan
+josta pysyy prosesissa +470 Ckg > prosessi
-hajoaa ilmaan -460 Ckg > päästö

6. Erikseen tutkitut KHK-päästöt
- Ruuansulatuksen metaani -557 Ckg > päästö
- Lannan ditypet -75 Ckg > päästö
- Maaperän ditypet -206 Ckg > päästö
- Kalkituksen CO2 -26 Ckg > päästö
- Viljelyn energia -49 Ckg > päästö

7. Nurmiviljelyn muut bonukset
+Nurmiviljeyn tuottama kasvun lisäykset
- Lannan kasvubonus +337 Ckg > nielu
- Viljelykierron esikasvibonus +176 Ckg > nielu

YHTEENVETO /Melperin vuosi
+Hiiltä sitovat tekijät yht. +3618 Ckg > nielua
-Hiilen KHK-päästöt ilmaan -2823 Ckg > päästöä
=Hiilitaseen arvo +795 Ckg > nielua
-Turvepeltojen KHK-päästöt -315 Ckg > päästöä 1)
=Melperin koko hiilitase +480 Ckg > nielua
1) Osuudellaan painotettuna

Taulukossa käytetyt lyhenteet: Kaikki taulukon luvut on ilmaistu yhteisteismitallisesti alkuaine hiilen kiloina/vuosi (Ckg=Ckg/v). Käytännössä Ckg on konkreettisempi materian mitta luonnonprosessissa kuin päästölaskelmissa yleisesti käytetty, kovin abstrakti ja näkymätön hiilidioksidiekvivalentti (CO2ekv). Käytetyt muut lyhenteet:
.- Kasvit tai muut tekijät sitovat hiiltä (Ckg) = ” > nielu”
.- Prosessin tai niiden osien KHK-päästöt (Ckg) = ” > päästö”
.- Hiiltä sitoutuu muihin muotoihin (Ckg), esim. = ” >maahan" , ">prosessi", ">energia"

Yhteenvetona taulukon lopputaseesta haluan todeta, että Melperi näyttäisi  olevan suomalaisissa oloissa kasvatettuna edelleenkin  varsin hiilineutraali  otus, mahdollisesti jopa pieni hiilinielu aivan tavallisestikin kasvatettuna. Mitään erityistä hiiliviljelyä ei asetelmien lukujen saavuttamiseksi tarvita. Kunhan  vaan kunnon nurmikin on viljelykierrossa mukana. Ns. hiiliviljely toki parantaa asetelman taseita.

Aiemmin paljon esillä ollut naudan ruuansulatuksen metaani on  mukana päästökaasujen asetelmassa.

Uutta asetelmassa on  biokaasun tuotantoprosessia kuvaava asetelma ja sen vaikutus hiilitaseeseen. Se ei kuitenkaan ole yksinään ratkaisevassa asemassa  kokonaistaseen muotoutumisessa.

Yhtä merkittävää on havainto, että nurmiviljely jatkuvana vuoroviljelynä toteutettuna sitoo itse prosessiin merkittävän määrän hiiltä, joka nurmiviljelyn päättyessä vapautuisi päästönä ilmaan muutamassa vuodessa. Määrä on huomattava eikä mahdollinen muu viljely sitä helposti korvaisi. Näin käy esim. siirryttäessä puhtaaseen viljan viljelyyn, jossa maaperäprosessit ovat laihemmat. Kirjoittajallakin on aiheesta omakohtaisia havaintoja monikymmenvuotiselta aktiiviviljelykaudelta.

Omana kohtanaan voi myös todeta, että hiiltä sitovina tekijöinä ovat taulukossa   mukana  varsinaisen hiilen sidonnan lisäksi jo mainittu fossiilisen hiilen käyttöä kompensoiva biokaasun tuotanto sekä lannan ja viljelykierron käytöstä saatavat kasvu-/satolisäykset.

Erikseen tutkituista KHK-päästöistä ovat omassa asetelmassaan mukana  niistä merkittävimmän -naudan ruuansulatuksen metaanin  - lisäksi myös muut useimmin tutkittujen yhdisteiden KHK-päästöt. Lannan metaanin KHK-päästövaikutus on  sen  sijaan käsitelty biokaasuvalmistuksen yhteydessä.

Turvepeltojen KHK-päästöt ovat asetelman loppuyhteenvedossa mukana osuudellaan painotettuna.


**) Vuoden 2019 julkaisussahan Melperi oli noin 1,5 vuotias mullinauta. Päivittäin se ahmi heinää ja viljaa kilokaupalla. Vuosittaista ravintoaan varten se tarvitsi suomalaista peltoa 0,65-0,75 ha. Näin ruokittuna Melperin elopaino oli noin 400 kiloa. Matkaa täysi-ikäisten sonnien painoluokkaan Melperillä oli vielä ainakin 200 kiloa. Siksi tämä Melperin kertomus sopi myös nuoren hiehon/lehmän mitoilla tehdyksi. Ravinnon tarve ja maidon tuotanto poikkeavat kuiten tavallisen mullin tiedoista.

 

4. TULOKSENA LISÄÄ POHDITTAVAA

Kaikkiaan mullinauta Melperin artikkelin sisältämä ajatus on vuodesta 2019 alkaen ollut, ettei ilmaston muutosta pidä käsitellä pelkästään kasvihuonekaasujen päästövähennyksien kautta. Parempia tuloksia on odotettavissa luontoa ja hiilen luonnonkiertoa kokonaisvaltaisemmin tutkimalla, jolloin kehittämiskohteiksi muotoutuvat sekä hiiltä sitovat että päästöjä vähentävät toimenpiteet.

Tälläkin hetkellä maassamme valmistellaan ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden nimissä useita ihmisen luonnonkäyttöä ohjaavia säädöksiä ja toimenpiteitä. Kun niidenkin valmistelussa näyttää olevan vallalla suhteellisen kapea-alaisesti päästökeskeinen ja luontoa museoiva näkökulma, haluan blogin kirjoittajana nostaa tässä esiin muutamia aiheita, joissa laaja-alaisempi luonnon kierron tarkastelu varsinkin maasta- ja metsästä elantonsa saavien ihmisten näkökulmasta toisi s-ekä luonnon että luontoon liittyvien tavoitteiden kannalta paremman tuloksen. Vuoroaan odottavat mm. seuraavat aiheet:

.1) Turvepohjaisten peltojen viljely.Ilmastonmuutokseen (ja ehkä luonnon monimuotoisuuteenkin) liittyen on monelta taholta esitetty turvepohjaisten peltojen viljelyn lopettamista tai vesittämistä. En ole kuitenkaan ainakaan julkisuudessa nähnyt noiden peltojen käyttöön liittyviä hiilitaselaskelmia – päästölaskelmia kylläkin. Kuitenkin, niin kuin julkaisu mullinauta Melperistä osoittaa, eivät pelkät päästölaskelmat ole välttämättä riittävä noinkin mittavien toimien peruste. Ainakin turvepeltojen osalta haluasin nähdä pelkkien päästölukujen asemesta aitoja taselaskelmia. Pelkkiin päästöasetelmiin verrattuna niissä on odotettavissa eroja ainakin kasvustojen satotasoa ja juuristojen maaperäprosesseja kuvaavien tietojen johdosta. Lisäksi laskelmista olisi kiinnostavaa tietää erikseen ohut- ja paksuturpeisten turvepeltojen taseet. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida onko turvepeltojen ennallistamisessa mitään järkeä.

.2) Kasvinviljelyn voimaperäisyys, laatu ja satotaso ohitetaan tyypillisessä KHK-päästöjen kasittelyssä usein ns. nollasummaratkaisuna (satoon sidottu hiili =
päästöjen hiili). Silloin siinä samalla ohitetaan kyseisille kasvustoille  ja niiden elinympäristöille ominaisia hiilen luonnonprosessseja.

Kuva 5. Hyvän satotason arvo ravintona ja hiilen kiertoprosessien vaikutukset luonnossa pitäisi arvottaa osaksi hiilen taselaskelmia.

Kun  kasvinviljelyn voimaperäisyys ja satotaso vaikuttavat kasvustojen sitoman hiilen määrään,  merkitsee se samalla monelle elinkeinonharjoittajalle ja myös yhteiskunnalle sekä leipää että toimeentuloa.  Siksi sekä satotason merkitys että kasvustolle tyypillisten luonnonprosessien vaikutus  tulisi sovittaa  mukaan kaikkiin  hiilenkierron prosessi-/taselaskelmiin   jotenkin arvotettavina tekijöinä.

 .3) Kolmas, eräällä tavalla periaatteellisena pidettävä hiilitaselaskelmien ominaisuus ovat ns. viljelyn kasvubonukset. Melperin nurminviljelyn esimerkissä niitä olivat lannan kasvubonus ja viljelykierron esikasvibonus. Ne molemmat nostavat satotasoa, pienentävät kasvuston pinta-alaa, parantavat maaperän rakenetta, sitovat hiiltä sekä kasvustoon että juuristoon ja tuottavat ravintoa eri tavoin käytettäväksi. Tavanomaisessa päästökäsittelyssä satotason muutokset yleisesti ohitetaan ns. nollasummaratkaisuna (satoon sitoutunut hiili = päästetty hiili). Kun tässä mainittujen bonustekijöiden vaikutus on taselaskelmissa monesti suurempi kuin monen erikseen tutkitun KHK-päästön, on satotason käytölle taselaskelmissa perusteltuja syitä. Tällöin  laskelmien tekijä  joutuu kuitenkin pohtimaan, miten Melperin lannan käytön ja viljelykierron esikasvibonuksen johdosta kohonnut satotaso ja satotaso yleensäkin on parasta  arvottaa hiilitaselaskelmissa. Ainakin kohonnut satotaso parantaa elintarvikehuoltoa.

 

 5. LOPUKSI

Näinä aikoina kuulee harva se päivä ehdotuksia siitä miten maita ja metsiä tulisi hoitaa ja viljellä.  Usein näissä kommenteissa jätetään huomiotta ne kokonaiset elinkeinoryhmät, jotka ylläpitävät kasvustojen kykyä sitoa hiiltä ja sitä kautta vähentävät päästöjen haitallista vaikutusta.

Kuva 6. Kuvassa kesän kolmannen tuorerehuniiton karhot odottavat keruuta syyskuussa 2022. Tämäkin peltoaukean hiilen sidonta on samaa tasoa takana tasoa taaempana näkyvän metsän kanssa. Sadon käyttö vain on erilaista - varsinkin, kun ihminen on niin huono syömään heinää.

Iso merkitys tässä on kasvustojen hyvällä hoidolla ja viljelyllä. Jos näin ei tehdä, tilalle tulee uhkakuva, - sen lisäksi, että ruoka voi eri syistä käydä vähiin niin kaupungeissa kuin maallakin, -   että pellot muuttuvat kedoiksi  ja metsät museoituvat. Silloin hiilen sidonnassa menetetään enemmän kuin päästöjen vähentämisessä voidaan koskaan saavuttaa. Siksi on tärkeätä pitää huolta myös hiilen sidonnan edellytyksistä. Ja pitää muistaa, että kasvustojen ja karjan ylläpitäminen on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa tai ainakin määräajoin myös viljelijänsä toimia ja läsnäoloa. Tästä syystä viisaassa ilmastonmuutoksen torjunnassa on syytä huomioida erityisesti ne, jotka elinkeinojensa tai harrastustensa kautta tasapainottavat ilmaston KHK-pitoisuuksia sekä hiilen sidonnan kautta että päästöjä rajoittamalla.

 

1 thought on “VÄÄRIEN LAMPAIDEN KERITSIJÄT EDELLEEN LIIKKEELLÄ III

  1. Martti Selin

    Olipas todella hyvä analyysi ja johtopäätökset hiilitaseesta. Tähän saakka on julkisuudessa aina pidetty mahdottomana laskea hiilen sidontaa nurmen kautta.
    Maailman elomullan hiilipitoisuus on ollut jatkuvassa laskussa ja siitä ei ole paljon
    huolta kannettu kun halvoilla lannoitteilla on helpolla keinolla saatu kasvu aikaan.
    Maailman ruokahuolto perustuu parinkymmenen sentin kerrokseen multaan ja jos sen viljavuus katoaa niin ollaan vaikeuksissa. Lähetä nyt Matti tämä suurilla kirjaimilla Markku Ollikaiselle joka kertoo uskovansa tieteeseen!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Martti Selin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.