Siirry sisältöön

PIHAKUUSEN TARINA JATKUU 9.5.2021

KUUSEN PIHAPIIRIN  SUURESTA TULIPALOSTA KULUNUT 100 VUOTTA 9.5.2021

Pihakuusen aikaisemmissa  jutuissa on pariinkin otteeseen  viitattu pihapiirissä sattuneeseen, useita asuin- ja talousrakennuksia tuhonneeseen suureen tulipaloon. Tänään, 9.5.2021,  tapahtumasta on kulunut täsmälleen 100 vuotta. Siksi vielä uudelleen  muutama lyhyt kommentti pihakuusen vaiheista tällä hetkellä sekä  linkki sanomalehdessä tuolloin julkaistuun uutiseen tuosta  tulipalosta. (Sama uutisote on luettavissa myös tämän jutun lopussa.)
Linkki:-> Vuorenmaan_tulipalo_1921 

Vaikka otsikon tarkoittama pihakuusi,   joka tulipalon aikoihin oli noin parimetrinen, jouduttiin olosuhteiden pakottamana kaatamaan muutama viikko ennen viime  joulua, ei naapuruston mielenkiinto kuusen nykyvaiheita kohtaan ole  vähentynyt.  Selväähän on,  etteivät paksuimmat pölkyt mahdu markkinoille eivätkä  jouda myöskään haloiksi.

Kuva1.

Aktiivisimmin on tähän mennessä toiminut traktorillaan  kuusen kaatotalkoisiin  osallistunut  Reijo Harjunpää (Kuva 1, joulukuulta 2020 ja kuva 2 toukokuulta 2021) .

Varsin nopeasti hän sahaili  pari saamaansa talkoopölkkyä  tyylikkäiksi  tuoleiksi -  osin myös  tutustuakseen  järeiden pölkkyjen kuivumiskäyttäytymiseen ajan kuluessa. (Kuva 2)

 

Kuva 2.

 

 

Mielenkiinnosta pölkkyjen kuivumiskäyttäytymisen havainnointiin kertovat myös sahausurat tuolien selkänojissa sekä  etupuolella  että näkymättömissä takapuolella. (Kuva 2.)

 

 

 

Kuva 3.

Kirjottajan omat pölkyt sen  sijaan  odottavat kohtuullisen varjoisaan ja tuulettuvaan paikkaan siirrettynä kuorijaansa ja jatkokäsittelyä ennen nilan kuivumista ja toukkaesiintymiä. (Kuva  3, huhtikuulta 2021)
Ehdotuksia jatkokäsittelyksi on tullut karhuveistoksista järeisiin huonekaluihin. Nähtäväksi jää, mitkä vaihtoehdoista päätyvät myös toteutettaviksi.

Kirjoittamisiin
MY

LIITE. Vuorenmaan tulipalo 9.5.1921,
ote lehtiuutisesta 10.05.1921 Keskikylän Kyläkirjan (v. 1997) mukaan: 

"Hirvijärven kylässä palanut neljä asuinrakennusta, paljon ulkorakennuksia ja irtainta. 

Eilen aamupäivällä klo 11 aikaan syttyi yksinäisessä Hirvijärven kylässä Jalasjärvellä tuhoisa tulipalo, joka pani poroksi melkein koko kylän. Talokas Siimon Vuorenmaan pienemmässä asuirakennuksessa olevasta kansakoulun keittiöstä sai tuli jotensakin alkunsa  ja levisi  pian valtavalla voimalla sytyttäen lähellä olevat suuret  kaksikerroksiset  asuinrakennukset ja lukuisat ulkorakennukset tuleen. Sanottu Simon Vuorenmaan pienempi asuinrakennus paloi ensin perustuksiaan myöten. Sitten syttyi hänen omistamansa iso kaksikerroksinen asuinrakennus tuleen ja paloi kokonaan.  Pian syttyi palamaan ulkokartano ja Iisakki Vuorenmaan suuri kaksikerroksinen asuinrakennus, jonka yläkerrassa toimi kansakoulu vuokrahuoneissa. Koulun kalusto saatiin pelastetuksi.

Tuli levisi voimakkaan tuulen avulla yhä sytyttäen ja polttaen poroksi erään vanhan Marja-Mäki-nimisen vaimon asuirakennuksen. Samoin menivät poroksi talokas Jaakko Salmelan ulkorakennukset, mutta tupa saatiin pelastetuksi.

Kaikkiaan paloi raunioiksi neljä asuinrakennusta, niistä kaksi suurta kaksikerroksista ja kaksi pienempää, suuri määrä ulkohuoneita, latoja,navetoita, talleja ja yksi riihi. Siimoni Vuorenmaalta paloi kerrassaan kaikki, vaatteet, asunto, viljat, rehut, siemenperunat, vain eläimet saatiin pelastetuksi. Paljon irtainta omaisuutta, jota ei vielä ole ennätetty ottaa selvillekään, joutui tulen uhriksi.

Vahingot ovat laskettava useissa sadoissa tuhansissa, sillä palovakuutukset olivat aivan mitättömät,  ja suurin osa irtainta oli vakuuttamatonta. Rakennukset, mikäli olivat palovakuutetut, olivat pitäjän palovakuutusyhdistyksessä aivan mitättömistä summista, jotka eivät ollenkaan vastaa rakennusten arvoa.

Tulen irtipääsy huomattiin kyllä ajoissa, mutta ennenkuin riittävästi apuvoimia ehti saapua paikalle, oli palo saanut niin hirvittävän voiman ja laajuuden, ettää sammutustyöt edistyivät hitaasti. Ruvettuaan palamaan klo 11 aikaan, saatiin tulen valta rajoitetuksi vasta n. klo 4:n aikaan iltapäivällä, jolloin sen tuhot olivat jo suuret."


Lisätty 9.5.2021

Kerrottua tarinaa tulipalosta voi vielä täydentää eräältä lukijalta tulleella tiedolla siitä, mitenkä toukokuun 9 p:nä v.1921  kuusen pihapiirissä sattuneen suuren tulipalon (mm. neljä asuinrakennusta) sammutukseen osallistunut sankoketju (ämpäriketju) ulottui  talolta läheiseen Hirvijärveen saakka ollen yhteensä noin 700 metriä pitkä.  Sammutusketjussa oli mukana  arviolta ainakin 500 ihmistä muusta sammutusväestä puhumattakaan. Palavia rakennuksia ei voitu kuitenkaan pelastaa. Huom! Tarkistus 20.04.2021. Matka palaneilta taloilta Hirvijärveen on noin 600 metriä ja sankoketjun väen määrän arvio vastaavasti noin 450 henkeä.


MY

 

1 thoughts on “PIHAKUUSEN TARINA JATKUU 9.5.2021

  1. Kaj Karlsson

    Hieno tarina ja komeita pölkkyjä. Kyllä puu kasvaa Pohjanmaalla!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Kaj Karlsson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.