Siirry sisältöön

LUONNOSSA ON KASVUVOIMAA JA MUKAUTUMISKYKYÄ

 

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja, Toimitusjohtaja,  Maa- ja metsätilallinen.
Eläkkeellä.

 

Jonkinlaisena johdantona tulevaan  kirjoittaja nosti tämän viimevuotisen metsäjutun blogin ensimmäiseksi julkaisuksi.   Julkaisussa kirjoittaja hämmästeli kolmen 1970- ja 1990-luvuilla ns. 1.5- sukupolven jalostusmateriaalilla viljeltyjen männiköiden kasvuvoimaa. Vaikka näitä männiköitä ei ole monta, ovat ne selkeydessään olleet kirjoittajalle riittävä syy kertoa näistä havainnoista metsien uudistamista ja käsittelyä silmälläpitäen. Samalla kirjoittaja on saanut muutaman havainnon luonnon kyvystä valmistautua muuttuviin olosuhteisiin.

 

1. Luonnossa on paljon mahdollisuuksia

Luonnon kanssa koko ikäni eläneenä jaksan toistuvasti ihmetellä luonnon itsensä selviytymiskykyä ja jatkuvaa muuntumista, jonka kautta luomakunta on selviytynyt

ajasta toiseen. Tältä pohjalta en ole koskaan oikein ymmärtänyt luontoa yltiösäilyttävästi suojelevaa näkökulmaa – ikäänkuin luonnon konservoimista tiettyyn tilanteeseen. Kyllä luonto on aina ratkaisunsa hakenut.

Tällä kertaa ihmettelyn aiheena on tämän julkaisun johdannossa jo maintun jalostusmateriaalilla viljeltyjen metsiköiden kasvuvoima. Ainakin kirjoittajalle erityistä merkitystä on sillä, että kyseiset kohteet eivät ole aivan nuoria. Vanhin näistä on istutettu jo 1970-luvulla, mutta havainnoista pääsee kertomaan vasta nyt.  Metsäluonto ei elä mitään tertiaalitaloutta.

 

2. Luonnossa on kasvuvoimaa

Jalostusmännikkö, 44 vuotta
Hyvän opetuksen siitä, ettei metsäluonto elä tertiaalitaloutta kirjoittaja sai viime syksynä omalla metsäpalstallaan silmäilleessään v. 1976 istutetun, nyt 44 vuotiaan (taimet 1+1v) männikön hakkuutarvetta ja puita, joista suurimmat jo täyttivät reilusti tukkimitan. Puita katsellessani mieleeni tunkeutui kuitenkin aivan muu ajatus: ”Eihän tällä kasvupaikalla ja tässä iässä ole normaalisti tämän kokoista puustoa.” Havainto sai kirjoittajan selvittämään asiaa samantien vähän enemmän.

Otteita selvityksestä on tässä jäljempänä sanoin ja kuvin. (Siinä jalostusaineistolla uudistetuista kohteista  käytetään nimitystä plusmetsikkö tai plusmännikkö.)

"Metsikkö sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla ja on pinta-alaltaan vähän yli hehtaarin kokoinen. Kasvupaikkana se on Pohjanmaalle tyypillinen puolukka-mustikkatyypin sekoitus (VMT).
Kohde on istutettu 1976. Istutus tehtiin jo kerran vuotta aiemmin v. 1975 Metsänjalostussäätiön kasvihuonetaimilla, mutta kova pakkanen (-8*C) kesäkuun alkupäivinä v. 1975 nujersi karaistumattomat männyn taimet. Kohde istutettiin uudelleen v. 1976 Metsäjalostusäätiön Röykän taimitarhan valikoiduilla siemenviljelmän 358   1+1v. mäntytaimilla. Taimikko perattiin aikanaan, mutta kirjoittajan kiireisestä työelämästä johtuen metsikkö ei päässyt kehittymään aivan puhtaana männikkönä. Ensiharvennus tehtiin v. 2006.

Nyt v. 2018 oli siis uuden harvennuksen aika. Toimenpidettä valmistellessani mittailin vähän tuota 44 v. vanhaa puustoa, jossa paksuimmat puut olivat kasvaneet rinnankorkeudelta 23 senttisiksi ja ehtineet noin 20 metrin valtapituuteen. Iän ja metsikön kehityshistorian varmistaakseni kairailinkin muutaman puun kasvukairalla. Uteliaisuuttaani myös vertailin em. mittaushavaintoja tunnettujen metsäprofessorien Aarne Nyyssösen ja toisaalta Yrjö Vuokilan kasvu- ja tuotostaulkoihin 1950-1960 luvuilta.

Vertailussa saatoin todeta, että kohde, joka edustaa pikemmin Pohjanmaata kuin Keski-Suomea oli 44 vuodessa kehittynyt ainakin noin 55 vuotiaan männikön mittoihin eli tuon valikoidun istutusmateriaalin kehitys oli ollut ainakin viidenneksen joutuisampaa kuin luonnonmetsistä kerätyt kasvutaulukot antoivat odottaa. Puiden oksisto on kohtuullisen kevytrakenteista. Eikä puuaineksen tiheyskään – viimeisien vuosien sädekasvu noin 2,5 mm/v - viitannut mihinkään erityiseen höttöpuumäärään. Muutenkaan en keksinyt ko. kohteesta kasvupaikkana tai ravinteisuuden suhteen mitään erityisen poikkeavaa."

Kaksi jalostussiementaimikkoa 1990-luvulta
Lisää havaintoja jalostetun siemenaineksen kehittymisestä metsäksi kirjoittaja on saanut kahdesta v.1994 ja v.1999 kylvetystä mäntytaimikosta, joiden kehitysta kuvataan jäljempänä parin tekstikappaleen verran.

Viereisessä kuvassa esitellään vuonna kirjoittajan toimesta v. 1994 konekylvetyn n.s 1.5 sukupolven jalostusmannikön kehitystä. Sen siemenaines on peräisin metsänjalostussäätiön siemenviljelmältä 358. Männikkö on nyt 24 vuotias. Kasvupaikka on tyypillistä puolukkatyyppiä.
Puuston valtapituus on nyt noin 10 metriä, mikä parilla metrillä ylittää normaalimännikön taulukkokehityksen. Valtapuiden tyyppillinen rinnankorkeusläpimitta on 11-12 cm. Parin viimeisimmän vuoden pituuskasvu on ollut 5 dm/v. Paksuuskasvua ei ole mitattu.
Oksisto on suhteellisen kevytrakenteinen, oksakulma on suora.

Samantapainen kehitys on ollut kirjoittajan toisessa kuivahkon kankaan (VT) kylvökohteessa. Se on kylvetty v. 1999 ja sen siemenaineisto on peräisin samalta Metsänjalostussätiön viljelmältä kuin edellisessä kohteessa. Iältään se on nyt siis 19 vuotias ja ns. valtapituus on noin 7 metriä, mikä parilla metrillä ylittää vastaavat normaaliarvot. Sen juokseva vuotuinen kasvu on nyt pikaisen arvion mukaan 7-8 m3/ha/v, mikä sekin näyttäisi ylittävän normaalimetsän taulukkokasvun.

Molempien kohteiden pituuskehitys sijotettu vertailtavaksi viereiseen kuvaan.

Ilmastonmuutokseen liittyen voi edellä kerrotuista kahdesta nuoresta ja yhdestä keski-ikäisestä männiköstä todeta, että  jo parikymppisenä ne kasvuvoimassaan  ylittävät samanlaisen kasvupaikan 100-vuotiaan männikön kasvun ja viidentoista vuoden kuluttua vähän ne tekevät sen ainakin kaksinkertaisena.

Ja ilmaston muutoksen torjunnan kannalta voi tässä todeta myös, että  metsissä on mahdollista saada aikaan myöntesiä tuloksia selvästi yleisesti uskottua nopeammin pitämällä huolta kasvuvoimaisista nuorista metsistä.

Arvelen, että edellä kerrotun johdosta moni tieteilijä heittää epäilyksen varjon esitetyiile tuloksille ja jalostetun taimi- tai siemenmateriaalin käytölle metsissä yleensäkin.  Sen he tehkööt vapaasti. Havaintojen perusteella on kuitenkin varmaa, että kirjoittajan omia metsiä uudistettaessa käytetään aina vähintään risteytysjalostuksen kautta kehitettyä taimi- tai siemenainesta. Siihen nämä näytöt  riittävät kirjoittajalle  mainiosti.

Kloonatun taimiaineksen käyttö sen sijaan saa vielä odottaa kirjoittajan metsissä käyttöään. Ensimmäiseen kokeiluun voisi visakoivuistus olla sopiva kohde. Sillekin on luonnossa kyllä monta uhkaajaa, joista pahin taitaa myyrien tai hirvien asemesta olla ihminen. Naapurinikin visakoivuviljelmältä parhaat puuyksilöt varastettiin niiden päästyä hyvään visan tuottokuntoon.

 

3. Luonnossa on muuntelukykyä

Kirjoittaja on edellä kerrottuja metsikkökuvioita uudistaessaan pitänyt tapanaan tilata pieniä eriä muuta, tavallisesta poikkeavaa taimi- ta siemenaineistoa. Niiden mukana on tullut aina joitain yksilöitä, jotka nyt – kun niilläkin on ollut jo vuosia kavuaikaa - muistuttavat kirjoittajalle luonnon muuntelukyvystä. Eikä muuntelu tarkoita ainoasta kasvien ilmiasua vaan kaikkia niiden ominaisuuksia.

Mainituista poikkeusyksilöistä poimin tähän julkaisuun mukaan muutaman kuvan:

Viereisessä kuvassa on   käärmekuusen kaltainen muunnos kuusesta. Oksat ovat hennot ja kasvu kaikkiaan hidasta. Aivan putkena oksisto ei kasva, vaan lievää haaroittumista esiintyy.

Kuusi kasvaa alueella, johon istutettu pieni erä valikoitua kuusta. Kaikkiaan alueella kolme kuvan kaltaista yksilöä. Voivat silti olla paikallisestakin alkuperää.

(Kirjoittaja pahoittele kuvan heikkoa laatua, mutta pitää sen antamaa esimerkkiä tärkeänä. )

 

Seuravassa kuvassa on  Metsänjalostussäätiön viljelyaineiston mukana joskus 1970-luvulla tullut kuusi. Sen alkuperän on sanottu olevan jossain Pielisen suunalla, mutta näkyy tuo Pohjanmaallakin menestyvän.

Oksisto on selvästi kampakuusen oksistoa, mutta oksahaarojen tyyppi ja pituus viittaavat ominaisuuksiltaan riippakuusen suuntaan.

 

 

 

1990-luvulla kirjoittaja hankki jalostussäätiöltä  muutaman gramman siemeniä Suomen parhaaksi männyksi mainitun "Kanervan männyn"  viljelmältä.

Siemenet kylvettiin metsään merkittyyn paikkaan, jotka merkkaukset ovat nyt kyllä kadonneet. Paikka toki tiedetään likimäärin, mutta puita siellä ei voi yksilöidä kuin DNA-tutkimuksella.

Kuitenkin ennen kuin metsässä olevat merkinnät ehtivät kadota, kaksi tainta siirrettin pihapiiriin erikseen seurattavaksi. Oheinen kuva on näistä kahdesta taimesta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin.

Ne ovat varmuudella ns. Kanervan männyn jälkeläisiä.
Merkille pantavaa ovat suhtellisen kevytrakemtinen oksisto ja suora oksakulma.

Kasvua on vaikea vielä nyt arvioida, koska kasvupaikka on varsin suotuisa ja nuoret puut mahdolisesti siksi hyväkasvuisia.

 

Riitta Ylinen: Syyvyyksien puutarha

Kirjoittajalle edellä olevat kuvat muistuttavat, että  luonnossa lajin  geenistö pitää kombinaatioissaan ja mutaatioissaan sisällään yhtä lajin ilmentymää kohti ominaisuuksiltaan useita eri variaatioita. Eikä yhden ilmentymän kuolema ole välttämättä lajin loppu. Geenistön muunteluvoimassa piilee mahdollisuus kehitykseen. Asiaa on tällä kertaa ilmaistu taiteilijan   kuvassa ”Syvyyksien puutarha”.  Kuvan lähdeaineisto on peräisin aidoista merenpohjan valokuvista.

 

4. Mistä tässä kuvassa on kysymys?

Viimeisen kuvan tulkinnan ja selityksen jätin lukijan tehtäväksi:

Mitä tässä on tapahtunut?

Muutama lukija tunnisti ilmiön ja kommnetoi sitä.

Vastaus kerrottiin blogin  helmikuun/2019 julkaisussa.

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittamisiin
MY

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.