Siirry sisältöön

JOULUTERVEHDYS VUONNA 2021

"Joulutervehdys vuonna 2021..."

Tänä vuonna tulee kuluneeksi yli 30 vuotta siitä, kun olen tavalla tai toisella koostanut joulukortteja vaimoni  Riittan taidegrafiikasta. Aluksi lähetyslistalla olivat pienet, aidot taidegrafiikan vedokset, mutta  saajajoukon kasvaessa oli vedokset vuosituhannen vaihtuessa 2000-luvulle korvattava  kartongille tulostetuilla korteilla

Hyvää joulusanoman juhlaa ja sen viitoittamaa elämänmatkaa nyt ja tulevanakin vuonna.

2010-luvulla olivat taas lapsenlapset  aktiivisia tuottamaan korttiaihioita - viimeksi Venlan joulukuusi v. 2020 -  ja aito grafiikka jäi vähemmälle.

Tänä vuonna tuli taas  Riittan grafiikan aika, jossa Riittan muutamasta jouluaiheisesta  vedoksesta 1980..90-luvuilta ja 2000-luvun alkuvuosilta muokattiin oma erillinen kuvakoosteensa.  Se on liitetty  joulutervehdyksenä  mukaan tähän julkaisuun  otsikolla "Minä ilmoitan teille suuren ilon..." 

Merkillepantavaa kuvakoosteeseen valituille kuville on, että ne kaikki kuuluvat ns. johtotähti-sarjaan ja kaikissa niissä on symbolisesti  kuvattuna joulun tähti - taivaskuvassa peräti ilosanomaa tuova enkeli.  

Samalla toivotan kaikille lukijoille - tutuille ja tuntemattomille -  omasta ja Riittan puolesta Hyvää joulua 2021 ja Hyvää tulevaa vuotta 2022. Lisäksi  haluan tänäkin vuonna kiinnittää lukijan ajatukset joulun varsinaiseen sanomaan myös Riittan jo  pari vuotta sitten  julkaiseman kuvasarjan kautta:

KUVAVÄLÄHDYKSIÄ RIITTAN JOULUGRAFIIKASTA

Lopuksi en malta olla toistamatta suurta jouluun liittyvää  ihmettelyäni joulun sanoman pysymisestä ihmisten mielissä 2000 vuoden ajan kysymyksellä:
"Ihmeellistä: Kuinkahan moni tämän päivän ihminen -  tänään kuuluisakin  - on miljoonien ihmisten mielissä kahden tuhannen vuoden  kuluttua? Enpä usko, että yksikään."

Jouluterveisin
MY

 

2 thoughts on “JOULUTERVEHDYS VUONNA 2021

  1. Kaj Karlsson

    Kiitos paljon upeasta viestistä.Hyvää Joulua ja Onnellista uutta vuotta
    toivoo Kaj

    Vastaa
  2. Marjut

    Kiitos Matti ja Riitta!

    Minullakin jo sievoinen kokoelma ystäväni
    taidetöistä🙏🏻
    Onnellista aikaa edelleen!
    Ehkä joskus tavataankin Koronan hellittäessä.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Marjut Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.