Siirry sisältöön

AVOHAKKUUTA VAI JATKUVAA KASVATTAMISTA

Kirjoittaja: Matti Ylinen
Metsänhoitaja,
Toimitusjohtaja, 
Maa- ja metsätilallinen.
Eläkkeellä.

 

Lukijalle : Tämä  blogijuttu metsien kasvattamistavoista oli käytännössä  valmis  jo viime  vuonna (v.2021), mutta eräät tapahtumat kirjoittajan lähiympäristön elämäntilanteissa  viivästyttivät tuolloin jutun julkaisua.  Kun yleinen keskustelu metsien kasvattamisesta edelleen  jatkuu - tosin vähän enemmän luonnon monimuotoisuudella höystettynä  -,  olen koonnut elämäni aikana kertyneestä havaintoaineistosta päätelmiä ja esimerkkeja siitä miten omia metsiäni kasvattaisin ja kasvatankin. Mitään uutta nuo päätelmät eivät sisällä, mutta kokemushavaintoihin perustuvina ne antavat  viitteitä siitä, mitenkä uudistamistavoista riippumatta metsien kasvattaminen on samojen luonnonlakien alainen kuin ennenkin ja että metsien kasvatustavoissa  on paljon mahdollisuuksia sovittaa ne  osaksi käyttäjänsä elämää.  10.10.-22, MY

Päivitetty 13.01.2023

1. Johdatus metsääni

Kokemuksen myötä olen pannut merkille, että mielipide metsästä on sanojalleen usein sitä, millaisena hän metsän omassa kokemuspiirissään on nähnyt tai mielikuvissaan muuten vain näkee.

Aloituskuva.

Siksi ennen metsän tarkempaa käsittelyä haluan muistuttaa lukijalle, etteivät metsät ole biologisesti mikään yksi, yhteen mielikuvaan sidottu luonnon ilmentymä. Eivätkä ne ole jotain vanhojen metsien varastojakaan, vaan ne ovat koosteita maaston muodon, maaperän, sen kosteuden ja ravinteisuuden, kasvupaikan valoisuuden sekä puulajin ja muun kasvuston kehitysvaiheen mukaan eroavista kasviyhdyskunnista kullekin yhdyskunnalle ominaisine eläimistöineen. Maaston muotoja mukaillessaan nuo kasviyhdyskunnat ovat kuin maastokuvioiden mosaiikkia, mikä metsän kasvatuksessa merkitsee puulajien valintaa kasvatuskohteiden ominaisuudet huomioiden ja puulajien luontaisia ominaisuuksia kunnioittaen. Siksi metsään kohdistettavat toimenpiteet voivat olla hyvinkin erilaisia.

Näitä muutamalla esimerkkillä  kuvatakseni totean ensiksi, että monet kuvioista - kiinteistörajat huomioonottaen - eivät ole juuri hehtaaria suurempia ja että  maamme metsämosaiikissa on miljoonia ellei peräti kymmeniä miljoonia palasia. Toiminnallisesti näitä voidaan toki  koota suuremmiksi käsittely-yksiköiksi.   Kuitenkin mosaiikin erilaiset kasviyhdyskunnat merkitsevät tavanomaisessa suomalaisessa metsänkäsittelyssä mm. sellaisia hyvän kasvatuksen periaatteita, että kuusta tai lehtipuuta kasvatetaan ravinteisuudesta ja kosteusoloista johtuen tuoreemmilla kivennäismailla ja mäntyä kuivemmilla. Tai että turvepohjaisilla mailla, joista monet ovat nykyisin ojitettuja ja turvekankaiksi muuttuneita, kuusi sopii alkuperältään korpiin ja mänty rämeille. Tai että esim. jotkin korvet voisivat olla sellaisenaan sopiva monimuotoisuuskohteita. Unohtaa ei myöskään sovi, että käytännössä kaikki kasviyhdyskunnat ovat jatkuvassa muutoksessa kullekin yhdyskunnalle ominaisella tavalla.

Mittakaavaltaan varsin vaatimattomasta metsätaloudestani totean, että minulle metsien hoidon ja käytön tavoitteena on puuntuotannoltaan vahvan ja terveen metsän kasvattaminen ja kasvattamisen kehittäminen, kuitenkin niin, että toiminta on sopusoinnussa yleisten ilmaston muutos- ja luonnon ekologisten tavoitteiden kanssa.

Tärkeätä on kaikissa tapauksissa, että maaperän kasvupotentiaali tulee hyvin käytetyksi ja puustot ovat parhaan kasvunsa vaiheessa suhteellisen tiheitä - ei kuitenkaan ylitiheitä riukumetsiä. Näin ne ovat hiiltä hyvin sitovina sopusoinnussa paljon puhutun ilmaston muutoksen kanssa.

Sekä metsän määrällistä kasvua että puuston laadullisia ominaisuuksia voi vielä parantaa käyttämällä uudistuskohteilla jalostettua tai ainakin valikoitua taimi- tai siemenmateriaalia. Ne antavat kiinnostavan lähtökohdan myös erilaiselle pienimuotoisille kokeiluille.

Ja jos metsässäni on monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohtia, (esim. lähde) erotetaan se ja sen ympäristö käsiteltäväksi omalla tavallaan erityislaatuisuutta kunnioittaen. Monissa tapauksissa metsän mosaiikkikuviointi helpottaa kohteen erottamista omaksi käsittelykuviokseen.

Eikä marjojen kasvattaminen poimittavaksi tai riistan metsästys sopivissa tilanteissa ole edellä lueteltujen tavoitteiden lisäksi ollenkaan poissuljettu vaihtoehto.

On selvää, ettei kaikkien edellä luetettujen tavoitteiden yhteensovittaminen ole aina ollenkaan yksinkertainen tehtävä, mutta toisinaan valitut toimenpiteet asettuvat helposti paikalleen. Siitä esimerkki 1970-luvulta: Arviolta 65-70 vuotiaassa etelä-pohjalaisessa, maaperältään mustikka-puolukkatyypin sekoitusta olevassa männikössä tehtiin väljennyshakkuu, josta kertyi pinotavaraa ja tukkiakin. Hakkuun jälkeen metsikkö lannoitettiin koemielessä NPK-lannoitteella. Sen lisäksi, että puusto tykkäsi lannoituksesta, vahvistui erityisesti mustikan varvusto, joka sitten tuottikin seuraavina, mustikalle suotuisina kesinä erityisen runsaat mustikkasaaliit.

Tiedän hyvin, että innokkaimmat koskemattomien luontokohteiden kannattajat suhtautuvat pilkallisesti erilaisiin viljelytoimiin metsässä puhuen puupelloista. Minulle omissa metsätoimissani riittää tietoisuus siitä, että kaikissa metsissä ja muissakin luontokohteissa biologiset elintoiminnot ovat kaikkialla samojen luonnonlakien alaisia - eivätkä ne ihmisten puheilla miksikään muutu.

2. Avohakkuuta vai jatkuvaa kasvattamista

Lukijalle: Koska jatkuvasta kasvatuksesta on viime aikoina ollut tarjolla lukuisia hyvinkin asiantuntevia mielipidejulkaisuja, lähestyn aihetta tässä enemmänkin pohdinnalla, millä edellytyksillä jatkuvaa kasvatusta itse käyttäisin:

Aikaisemmin jo totesin kasvupaikan ja puulajien luontaisten ominaisuuksien ohjaavan omien metsieni kasvatusta ja puuntuotantoa. Nämä molemmat täydennettynä taloudellisella näkökulmalla kattavat jo osan vastauksesta kysymykseen avohakkuuta vai jatkuvaa kasvatusta. Kun mukaan lisätään varttuneiden ammattilaisten havaintoja paikallisista olosuhteista alkavat riittävät perusteet kasvatustavan valinnalle olla koossa, varsinkin kun puhtaasti tieteellisen tiedon käyttöä haittaa usein tutkijoittensa voimakas sitoutuminen edustamiinsa oppisuuntiin.

Aluksi haluan kerrata metsän kasvatuksen käsitteitäni toteamalla, että olennaista jatkuvassa kasvatuksessa on metsän luontainen uudistuminen osana metsän kasvatuskiertoa ja että kasvatettavalla kohteella on kaiken aikaa vähintään kahdessa eri kehitysvaiheessa olevaa puustoa, josta tarvittavat puut - yleensä suurimmasta päästä - poistetaan ns. puukohtaisin poimintahakkuin.
Sen sijaan avohakkuussa poistetaan kerralla kaikki kasvava puusto ja hakkuualue uudistetaan metsäksi viljelytoimin.
Väliin jää metsän luontaiseen uudistumiseen tähtäävät siemen- ja suojuspuuhakkkuut, joita käytettäessä taimettumista voidaan edistää viljelytoimin maata kevyesti muokaten, ja jotka eräiden tulkintojen mukaan ovat myös jatkuvaa kasvatusta.

Merkittävimmät jatkuvan kasvatuksen tekijät ovat kasvatuskohteen ekologiset ja biologiset ominaisuudet. Ilman niitä jatkuvalta kasvatukselta häviää sekä taloudellinen että toiminnallinen pohja. Käsittelen niistä tässä lyhyesti viittä seuraavaa ominaisuutta: 1) Kohteen taimettumiskyky, 2) maaperän ravinteisuus ja kosteus, 3) kasvatettavan puulajin valovaatimus/varjoisuuden sieto, 4) lähtöpuuston terveys ja perimä sekä 5) vaativiin poimintahakkuisiin pystyvä puunkorjuuyksikkö:

Ominaisuus 1. Taimettumiskyky eli onko käsiteltävä kohde luontaisesti hyvin taimettuvaa tyyppiä. Tunnettua on, että taimettumatta jäävät mm. paksukunttaiset (paksun ja tiiviin sammalpeitteen peittämät) kohteet, joilla siemen ei pääse kiinni kivennäismaahan, tai muun aluskasvillisuuden peittämät kohteet, jotka varjostavat tainta liiaksi. Vihjeen asiasta antaa kohteen nykytila vähän harvapuustoisemmissa kohdissa. Näissä tapauksissa avohakkuu ja kivannäismaan paljastaminen ovat käytännössä parhaita metsän uudistamisen keinoja.

Ominaisuus 2. Maaperän ravinteisuus ja kosteus eli riittävätkö ravinteet kasvatettavalle puulajille ja onko maaperän kosteus sopiva. Jokainen alan ammattilainen tietää, että puulajeista kuusi ja koivukin kaipaavat kosteampaa - ei tarkoita märkää - ja ravinteikkaampaa maapohjaa hyvin kasvaakseen. Kasvuisa puusto alentaa pohjaveden pintaa.

Ominaisuus 3. Sietääkö kohteeseen luontaisesti syntyvä taimiaines kasvaa ja varttua isompien puiden varjossa. Suomen tavallisista puulaajeista kuusi sietää kasvatusta tiheänäkin itseään suurempien puiden varjossa. Siksi sillä on edellytykset jatkuvalle kasvatukselle. Männyllä ja koivullakin valovaatimus - myös jo taimivaiheessa - on suurempi. Näitä kasvatettaessa suurimpien puiden kasvatusvälit saattavat olla varsin pitkät kohteen muistuttaessa luontaisen uudistamisen suojus-/siemenpuuasentoja.

Ominaisuus 4. Onko kohteen puusto terveydeltään ja perimältään sopivaa metsän uudistamiseksi ja kasvattamiseksi käyttäjänsä odotuksien mukaisesti. Odotukset voivat kohdistua puuston sääkestävyyteen tai tautikestävyyteen tai hyvään kasvuun tai hyvään puuaineksen laatuun tai näihin kaikkiin yhdessä.

Ominaisuus 5. Onko käytettävissä ammattitaitoinen, puiden yksilöintiin pystyvä ja suhteellisen pieniin korjuukertymiin tyytyvä, järeitäkin puuyksilöitä käsittävien poimintahakkuiden puunkorjuuyksikkö.

Niin kuin edellä olevasta luettelosta voi päätellä, ovat jatkuvan kasvatuksen edellytykset voimassa vain osassa suomalaisia metsiä. Edelleen siitä voi päätellä, että jatkuvan kasvatuksen avaintekijöiden joukossa on myös metsänsä kasvattajan tai hänen asiantuntijansa kokemus ja osaaminen. Varmuudella he kohtaavat tilanteita, joissa jatkuva kasvatukselle ei ole edellytyksiä. Silloin on avohakkuu ja kohteen uudistaminen viljelyn keinoin käypä toiminallinen ratkaisu. Muutamia näistä tilanteista kuvataan tapausesimerkkeinä seuraavasti:

Tapaus 1. Tarve muokata maaperää. Avohakkuu on tarkoituksenmukainen keino silloin kun uutta puusukupolvea on vaikea saada aikaiseksi maanpinnan peitteisyyden takia. Tällaisia ovat esim. paksukunttaiset, eli -sammaleiset - yleensä ei kovin hyväravinteiset vanhat metsät, joilla siemen ei pääse kiinni kivennäismaahan.

Tapaus 2. Pääpuulajin vaihto. Jos nykyinen pääpuulaji on vähäarvoinen, tautialtis tai kasvaa huonosti maaperän vähäravinteisuuden takia, on avohakkuu tarpeen kohteen pääpuulajin vaihtamiseksi. Näitä ovat mm. kuivan kankaaan kuusikot, joita sukkesion myötä kehittyy vanhoihin männikköihin. Nämä kohteet ovat huonoja hiilinieluja ja eikä niillä ole käyttöä monimuotoisuuskohteinakaan

Tapaus 3. Viljely jalostetulla tai muuten paremman alkuperän aineistolla.  Yksi  tapa uudistaa metsä avohakkuun jälkeen on käyttää valikoitua tai jalostettua viljelymateriaalia.  Menettelyllä tavoitellaan yleensä ensisijaisesti kasvultaan ja laadultaan parempaa puusatoa, mutta tavoitteena voi olla myös kasvavan puuston parempi tautien sieto ja sopeuttaminen lämpenevään ilmastoon. Menettelyä ei ainakaan tunnetusti käytetä osana jatkuvaa kasvatusta.

Suomessa ensimmäiset perimältään valikoituihin yksilöihin (ns. pluspuihin) perustuvat siemenviljelmät ovat 1950-luvulta, jotka yleistyessään ovat tuottaneet merkittävän osan taimitarhoilla tarvittavasta siemenaineistosta ja muodostaneet siten metsiin toimitettavan viljelymateriaalin geneettisen perustan ja virittäneet metsämme tänään hyvään kasvuun.  Tästä on tämän jutun kirjoittajallakin omakohtaista näyttöä 1970-luvulta alkaen, josta jäljempänä on pari esimerkkiä.

Tapaus 4. Metsiköllä ei ole kasvatuskohteena tulevaisuutta. Tällainen on vähäpuustoinen, kehityskelvottomaksi hakattu metsikkö. (Harsintahakkuu, nykyään aika harvinainen, mutta tullee yleistymään jatkuvan kasvatuksen myötä)

Laadullisina tekijöinä voisi avohakkuun ja viljelyn puolesta vielä mainita:
Avohakkuuseen ja sen kautta uudistettujen metsiköiden käsittelyyn kuuluu tavallisesti myös maan muokkaus. Ravinteiden saannin lisäksi sen etuhin kuuluu varsinkin taimivaiheessa muita menetelmiä parempi lämpötalous.
Lämpötalous edistää varhaista taimikon kasvua ja viljely luo yleensä tiheydeltään kohtuullisen hyviä metsiköitä. Suomen metsien hyvä nykyinen kasvu perustuu mm. siihen, että metsiä on uudistettu muokattuun maahan viljellen. Esimerkkinä olkoon tässä ns. Osaran aukeat Lapissa, joilla tällä hetkellä kasvaa 50-60-vuotiaita mäntymetsiä aivan toisin kuin 1960-luvulla epäiltiin.

3. Kokemushavainnoilla on merkitystä

Metsien kasvatus ei ole tertiaalitaloutta. Se on ennen kaikkea yli ihmisiän yltävää luonnon toimintaa. Siksi monet julkaisut tai kannanotot jäävät mielessäni enemmän lausujansa pyrkimyksiksi saada julkisuutta kuin edistää itse toimintaa. Vasta kokemushavainnot realisoivat kannanotot aikanaan. Ja vaikka arvostankin metsäntutkijoiden kykyä tuottaa tutkimustietoa tai tehdä metsien kehitystä kuvaavia laskelmia, on arvostukseni kokeneita ja metsissä pitkään kulkeneita ammattilaisia kohtaan iän myötä kasvanut.

3.1) Ensimmäisen mainitsemisen arvoisena esimerkkinä käytännön ammattilaisen vihjeestä muistan 1990 luvulta erään - nyt jo edesmenneen - metsätyönjohtajan ehdotuksen konekylvöstä istutuksen asemesta kuivahkolla kankaalla avohakkuun jälkeen. Viljely toteutettiin ns. puolijalostetulla männyn siemenaineistolla. (Siemenvilj. 358, Nurmijärvi)

Kuva 1.  Puolijalostetulla siemenviljelyaineistolla konekylvetty, 27-vuotias männikkö, odottaa harvennusta.

Toteutettuna tuo ehdotus on tähän mennessä tuottanut 27-vuotiaana kasvutaulukot reippaasti ylittävän nuoren männikön, joka oli viime syksynä ehtinyt 11 metrin valtapituuteen ja 140-150 m3-määrään/ha. Hyvää puuston laatua kuvaa suhteelisen hennot oksat ja suora oksakulma. (Kuva 1.)

Kuva 2. Energiarankaa kertyi  parin hehtaarin alalta  ilmasta 5 v. aikana ennakkokuitattua hiiltä puutavaramitoin ilmaistuna yht. noin 80 m3.

 

Männikössä tehtiin ensiharvennus viime talvena (v.2022). Energiarankaa, jonka voi sanoa olevan viiden vuoden ajalta tuolta alalta ilmasta ennakkokuitattua hiiltä, kertyi ensiharvennuksessa parin hehtaarin harvennuksessa yhteensä noin 80 m3. (Kuva 2.) 

 

 

Kuva 3. Tällaiselta näyttää kuvan 1. kohde ensiharvennuksen ja yhden kasvukauden jälkeen.

Seuraava kuva 3 on samasta, kasvua jatkamaan jääneestä nuoresta männiköstä yhden kasvukauden jälkeen. Odotettavissa on, että jo muutamassa vuodessa sen latvuston biomassa (neulasisto) vahvistuu niin paljon, että se täysin korvaa sekä määrällisesti että  kasvuvoimassa energiapuuksi hakatun pienpuuston. Merkille pantavaa on tässäkin kuvassa  hyvän kasvuisuuden lisäksi kohtuullisen kevyt oksarakenne ja suora oksakulma useissa puissa; ominaisuus, joka lupaa hyvälaatuista raaka-ainetta  puun käyttäjille. Tämä on siis  mahdollista ainakin tässä perimältään valikoidulla siemenaineistolla  alkuun saatetussa metsikössä. 

3.2) Toinen, vähän vanhempi esimerkki jalostetun viljelyaineiston käytöstä on Metsänjalostussäätiön Röykän tarhan siemenviljelmätaimilla v.1976 istutetusta männiköstä Etelä-Pohjanmaalla.

Kuva 4. Tämä vähän alle 50 vuotias, Röykän taimitarhan siemenviljelmätaimilla  v. 1976 perustettu männikko on kehittynyt kasvupaikkaansa nähden  sekä määrältään että laadultaan tavanomaista paremmin.

Siitä on tässä blogissa tehty jo aiemmin oma  juttunsa, mutta tähän siitä on poimittu alla oleva kuvan 4. kera muutama ote seuraavasti: "Kasvupaikkana kohde on maakunnassa tyypillisesti puolukka-mustikkatyypin sekoitusta (VMT). Taimikkona se perattiin aikanaan ja ensiharvennus tehtiin v. 2006. Nyt v. 2022 alkaa olla seuraavan harvennuksen aika. Toimenpidettä valmistellessani olen mittaillut vähän tuota 48 v. vanhaa puustoa, jossa paksuimmat puut ovat ehtineet yli 20 metrin valtapituuteen ja rinnankorkeudelta 25 sentin paksuuteen. Iän ja metsikön kehityshistorian varmistaakseni olen kairaillutkin muutaman puun kasvukairalla."

"Uteliaisuuttaani olen myös vertaillut em. mittaushavaintoja tunnettujen metsäprofessorien Aarne Nyyssösen ja toisaalta Yrjö Vuokilan kasvu- ja tuotostaulkoihin 1950-1960 luvuilta. (Kuva 4a.)  Tämän ajan henkeen sovitettuna  on kuvassa käytetty kasvun mittayksikkönä  puuaineksen asemesta ilmasta sidotun hiilen määrää tonneina (C-ekv tonnia/ha/v).  

Kuva 4a. Kuva esittää parin-kolmen eri-ikäisen ja alkuperältään erilaisen männikön kykyä sitoa hiiltä. (C-ekv tonnia/ha/v). Tässä julkaisussa ohessa esitelty männikkö on 48 vuotias plusmännikkö.

Vertailussa saatoin todeta, että kohteessa, joka edustaa pikemmin Pohjanmaata kuin Keski-Suomea, on valikoidun istutusmateriaalin kehitys ollut ainakin viidenneksen joutuisampaa kuin luonnonmetsistä kerätyt kasvutaulukot antoivat odottaa. Puiden oksisto on kohtuullisen kevytrakenteista. Eikä puuaineksen tiheyskään – viimeisien vuosien sädekasvu noin 2,5 mm/v – ole viitannut mihinkään erityiseen höttöpuumäärään. Muutenkaan en keksinyt ko. kohteesta kasvupaikkana tai ravinteisuuden suhteen mitään erityisen poikkeavaa."

3.3) Kolmas esimerkki koskee kuusikon uudistamista,  joka  tavallaan osoittaa, että luonto omalla toiminallaan tarjoaa monia käytäntöä ohjaavia mahdollisuuksia: 1990-luvun puolivälissä tehtiin Keski-Pohjanmaalla noin 70 vuotiaassa suon saaren kuusikossa harvennushakkuu ajourat normaalisti avaten ja puut suopolannetta tienvarteen kuljettaen. 

Kuva 5. Kuusen taimiryppäitä hakkuun jälkeen v. 2018.

Parikymmentä vuotta myöhemmin (v. 2018) oli tuossa  yli 90 vuotiaassa kohteessa seuraavan hakkuun aika. Koska kyseisen kohteen puunkorjuu oli edelleenkin mahdollista vain talvella ja vaati aina polannetien, oli avohakkuu käytännössä ainoa vaihtoehto. Sitä valmistellessaan kirjoittaja kiinnitti huomionsa vanhoille ajourille ja edellisessä harvennuksessa jätettyjen  saunahirsihaapojen alle  syntyneisiin kuusen taimiryppäisin. (Kuva 5.) Niitä oli huomattavasti kattaen kolmanneksen kohteen pinta-alasta. Sen johdosta hakkuukohteen työskentelyurat merkattiin  taimiaineksen säästämiseksi puustoisiin ja taimettumattomiin kohtiin, joilta koneyrittäjä toteutti hakkuun olemassa olevan taimiaineksen hyvin säästäen.

Kuva 6a. Kuusen taimitäydennystä, suomalaista alkuperää
Kuva 6b. Kuusen taimitäydennystä, ruotsalaista alkuperää

Taimettumattomat alueet täydennysistutettiin  Saarijärven taimitarhan osaksi suomalaisilla ja osaksi ruotsalaisilla kuusitaimilla   keväällä  v. 2020. Kahden rodun käyttö oli  puhdasta kasvattajan uteliaisuutta. Kuvissa 6a ja 6b on näyte  taimen nykyhetkestä vapaana luonnossa. (Taimien väriero johtunee kasvupaikan varjoisuudesta, ei rodusta.)

Kuva 7. Kuvan 5 taimiryppäästä on 5 vuodessa kehittynyt tämän näköinen taimikko.

Samaan aikaan v. 1990-luvun hakkuun ajourille syntynyt taimiaines on voinut kehittyä v. 2018 hakkuun jälkeen vapaammin 5 kasvukautta, josta on kuvassa 7 näyte tältä syksyltä hyvin kehittyneiden taimiryppäiden osalta. Sama kohde näkyy myös kuvassa 5 taustalla vasemmalla viisi kasvukautta aiemmin. Mutta ohittaa ei voi myöskään sitä tosiasiaa, että jotkin taimiryppäät ovat selvästi kuuselle tyypillisesti juroneet kasvuunlähdössään.  (Tästä ei  kuvaa)  Onnistuminen jää myöhemmin nähtäväksi.

Kuva 8. Kerrankin voi esittää kiitosta hirville haapavesojen järsimisestä ja kurissa pitämisestä.

Omana erityispiirteenään tämän runsashaapaisen suon saaren haapavesojen hillinnästä pääsee kerrankin esittämään kiitosta hirville (tai peuroille?), jotka ovat talvisakaan nuorten haapavesojen latvoja typistämällä selvästi hillinneet vesakon kasvua. Taimikon perkaukselta ne eivät taida kirjoittajaa kuitenkaan säästää.

 

 

 

 

 

 

4. Lopuksi

Yhteenvetona haluan todeta, että omissa metsissäni on käyttöä sekä avohakkuulle että jatkuvalle kasvatukselle, mutta karuhkot maastot ja aktiivinen jalostusaineiston käyttö metsien uudistamisessa pitää painopisteen avohakkuun puolella.

Avohakkuun valintaa pääasialliseksi uudistustavaksi vahvistavat muistikuvani muutamista harvanlaisista ja huonolatvuksisista metsiköistä harsintahakkuiden jäljiltä 1950-luvulla, jotka harjoituslenkeillä piirtyivät tuolloin urheilua harrastavan nuorukaisen mieleen osana metsäistä luontoa.

Muistikuvani eivät kuitenkaan herätä mielessäni epäilyksiä siksi, että näkemäni harsintaharveikot olisivat sellaisenaan verrattavissa jatkuvan kasvattamisen kohteisiin, vaan siksi, että jatkuvan kasvatuksen toimenpidevalikoima on harsinnan kanssa eräiltä osin samankaltainen. Riskeiksi niiden johdosta muodostuvat metsän heikko uusiutuminen, vajaapuustoisuus, kasvun menetys, korjuuvauriot ja parhaiden puiden toistuva poisto, joista viimeksi mainittu  johtaa degeneroituviin metsiin.

Onnistuakseen jatkuva kasvatus on vaativa metsänkasvatuksen muoto, joka vaatii asiaansa paneutuneen metsän kasvattajan – pelkkä metsän omistaminen ei riitä. Toisaalta ymmärrän hyvin myös niitä metsän kasvattajia, jotka rehevillä kasvupaikoilla yrittävät saada metsää alkuun avohakkuun jälkeen raivaamalla/polkemalla hehtaarikaupalla pienille taimille tilaa vahvassa heinikossa tai tiheässä vatukossa tai korpijuottien saniaistossa. Siinä voi kärsivällisyys loppua ja kaivata vahvoja varjostajia mukaan metsän kasvatukseen

Tällaisissa tilanteissa jatkuvalle kasvatukselle on käyttöä, varsinkin, jos kasvatuskohteen taimettumiselle on riittävät edellytykset ja jos maaperän kosteus, ravinteisuus sekä valon/varjon suhteet ovat kasvatettaville puulajeille sopivat ja jos käytettävissä on ammattitaitoinen puunkorjuukoneisto.

Näillä viimeisimmillä esimerkeillä haluan korostaa sitä, ettei metsän kasvattaminen voi olla sidottu mihinkään kaavamaiseen säädökseen, vaan se on kasvattajaan tavoitteiden ja metsän itsensä antamien  mahdollisuuksien ja rajoituksien ohjamaa toimintaa.

Kuva 9. Isonnevansaaren lintutorni.

Edellä sanotusta huolimatta on ulkopuolinen ohjaus lisäntymässä metsien kasvatuksessa ja käytössä.   Sellaiset termit kuin hiilinielu, monimuotoisuus, luontokato, vanhojen metsien suojelu ja ennallistaminen sisältyvät yhä useammin luontoa hyvin tuntevien ja myös sitä vähemmän tuntevien mielipiteisiin, josta ne aikaa myöden siirtyvät rajoituksina uusiin säädöksiin.

Omalla kohdalla suhdettani luontoon täydentäköön taas oheinen kuva Halsuan kunnan lintutornista maillani samassa suon saaressa, josta edellä oli havaintoesimerkki kuusen uudistamisesta. Polku kyseiselle tornille on sen verran kulunut, että  kävijöitä siellä näyttää riittäneen.  Torni olkoon esimerkkinä siitä, että metsässä on tilaa monenlaisille ratkaisuille. Tämän jutun muut esimerkit kuvaavat  vuorostaan sen polun etsimistä, jossa ihminen elää metsän kanssa sopeutettua elämää myös elääksensä siitä. Pelkkä metsien museoiminen ei ole sitä. Tällä hetkellä museoimisesta puhuminen on sen oksan sahaamista, joka jo pitkään on tuottanut ja tuottanee edelleenkin museoimisesta puhuvillekin jokapäiväistä leipää.

Huomaan, että tässä taitaakin olla aineksia omaan juttuunsa. Siitä myöhemmin lisää.

MY

2 thoughts on “AVOHAKKUUTA VAI JATKUVAA KASVATTAMISTA

  1. Kaj Karlsson

    Tervehdys, kiitos hienoa tekstiä taas. Sopisi hyvin metsäopetuksen koulutusmateriaaliksi.
    Alkusosan mosaiikkimallin tarjoilu vihreille on valtakunnan tasolla heikosti hoidettu. Puupeltomielikuvaa vastaa pitäisi taistella juuri näillä aseilla.
    Eniten huolta täällä Kangasalan maastoissa tuottaa korjuu. Kuusikoiden harvennukset pitäisi tehdä roudan aikana. Ajourat tahtovat levitä kun yrittäjät pelkäävät näkyvien kolhujen syntymistä. Vaikea on kuvitella kannattavaa korjuuta jatkuvan kasvatuksen kuvioilla.

    Vastaa
  2. Tapani Honkanen

    Terve Matti!

    Kirjoituksesi omista kokemuksistasi luontaisesta uudistamisesta/jatkuvasta kasvatuksesta ja metsänjalostuksen hyödyistä ovat hienoa luettavaa! Siksi ehdotan ensimmäiseksi, että tarjoat sitä Maaseudun tulevaisuudelle julkaistavaksi. Sano, että voit muotoilla sen julkaisuun sopivaksi sen mukaan, mitä evästeitä antavat. Tuolla lehdellä on suurin "metsällinen lukijakunta" ja minäkin siellä muurahaisena katossa.

    Jatkuvasta kasvatuksestahan on Suomessa pitkältä ajalta kokemusta; metsiemme hakkuut puiden markkinahakkuiden alkuajoista itsenäisyytemme alkuvuosista 1960-luvulle olivat sitä. Suurimmat puut myytiin metsistä, hakattiin käsisahoilla ja ajettiin hevosilla teiden varsiin. Metsien kehitys näkyy neljästä ensimmäisestä VMI:sta. Sitten harsintahakkuista pyrittiin eroon julistuksilla, metsälakien avulla, tiedotuksella ja monella muulla tavalla ja onnistuttiinkin hyvin. Viimeisimmät metsiemme kasvun ylittävät hakkuut tehtiin 1960-luvulla.
    Nyt VMI:n mukaan metsiemme kasvu on pienentynyt, vaikka on selvästi vuosittaista hakkuuta suurempi. Ehkä kasvun hiipumiseen on uusia syitä, esim. sateiden vähentyminen ja siitä johtuva kuivuus etenkin kuusella Etelä-Suomessa.

    Muistatko, kun Topi Kärki Metsänjalostussäätiöstä kävi puhumassa meille Hyytiälässä jalostamisen mahdollisuuksista? Minä muistelen ainakin epäilleeni, kun hän taisi kertoa, että jalostuksella voidaan saavuttaa yli 10 prosentin kasvun lisäyksen. Sinä olet todennut omassa metsässäsi sen paljon suuremmaksi. Hienoa!

    Lopuksi vielä EU:sta; siellä suunnittelevat "museoivansa" 30 prosenttia metsistämme. Sillä lailla!
    Käsitykseni mukaan Suomi on hoitanut metsänsä hyvin ellei jopa parhaiten koko Euroopassa. Saisivat ottaa meiltä mallia eikä tulla tänne neuvomaan!

    JK; jos ei MT ota kirjoitustasi lehteen, kokeile Metsälehteä. Se julkaisee juttuja, joita muissa lehdissä ei ole ollut.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Kaj Karlsson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.